Syksy on yliopistolla aina poikkeuksellisen jännittävää aikaa. Silloin laaditaan rahoitushakemuksia ja odotetaan niiden tuloksia.
Pari viikkoa sitten Alfred Kordelinin säätiö ilmoitti, että se oli saanut 5232 apurahahakemusta. Apurahan sai 6 % hakijoista.
Raivokas kilpailu rahasta palautti mieleeni alkusyksyn keskustelun Suomen yliopistojen tehokkuudesta.
Tuolloin Aalto yliopiston professor of practice Pekka Mattila kohahdutti toteamalla, ettei hän ”ole koskaan nähnyt niin tehottomia työpaikkoja kuin yliopistot”. Se loi mielikuvan, että yliopistoissa työskentelevät ihmiset löysäilevät helpon rahan turvin.
Olen sitä mieltä, että organisaation ulkopuolelta tulevaa kritiikkiä on syytä kuunnella herkällä korvalla. Siinä saattaa olla totuuden siemen, eikä omien toimintatapojen ajoittaisessa kyseenalaistamisessa voi hävitä mitään. Joka tapauksessa toimintaa on tietysti koko ajan kehitettävä ja tehostettava.
Silti uskon, että yliopistojen tutkijoiden enemmistöstä Mattilan kommentit tuntuivat käsittämättömiltä. Näin on jo sen vuoksi, että kansainvälisten tieteellisten artikkeleiden määrässä ja laadussa suomalaiset yliopistot pärjäävät kansainvälisessä kilpailussa erittäin hyvin ottaen huomioon kuinka pieni maa Suomi on.
Vaikuttaa siltä, että Mattila ei tiedä, kuinka kovaa kilpailu akateemisessa maailmassa on.
Enemmistö yliopistojen tutkijoista on tällaisia kuin minä: meidän työuramme koostuu apurahoista, pätkätöistä ja sijaisuuksista. Esimerkiksi Eduskuntatutkimuksen keskuksessa ei ole periaatteessa yhtään pysyvää työpaikkaa. Johtajan pesti on viisi vuotta. Me muut kahdeksan tutkijaa saamme tulomme erilaisista sijaisuuksista, apurahoista ja hankkeista. Itse olen määräaikainen yliopistolehtori ja erikoistutkija. Työsuhteeni on katkolla vuoden 2017 lopussa. Me kaikki haemme rahaa käytännössä koko ajan. Jos sitä ei tule, työt loppuu siihen.
Ihmiset hakevat apurahoja ansaitakseen elantonsa. Siinä tilanteessa kaikki yrittävät varmasti kaikkensa.
On mahdoton ajatus, että kilpailussa rahasta tai työpaikasta olisi löysää, koska silloin kuka tahansa voisi hankkia itselleen kilpailuedun olemalla tehokas. Ei sellaista ole. Päinvastoin Suomen Akatemian hakemuksista ilmenee toistuvasti, että ihmiset saavat parhaat mahdolliset arvosanat, mutta rahaa ei tule, koska sitä ei ole tarpeeksi edes huipuille.
Jos tutkijoilta itseltään kysyy, mikä on tehotonta, niin sitä on jatkuva rahan hakeminen. Nuoremmat tutkijat tekevät hakemuksia ja vanhemmat tutkijat, kuten professorit, arvioivat niitä. Kordelinin säätiön saamien viidentuhannen hakemuksen kirjoittamiseen ja arvioimiseen on käytetty yhteensä vuosia tehokasta työaikaa. Se on kaikki pois tutkimuksesta ja opetuksesta.
by 
by 
