Aihearkisto: Kokoomus

Puoluehistorian mieli

Menneisyydessä oli aika, jolloin puolueiden, suurmiesten ja valtaapitävien edesottamukset olivat historiantutkimuksen keskeisintä työsarkaa. Nuo päivät ovat kuitenkin kaukana – ja poliittisen historian tutkijana rohkenen todeta, että hyvä niin.

Nykyään mikään elämän osa-alue ei ole historiantutkimukselle vieras. Katto on korkealla ja seinät leveällä.

Uudet aluevaltaukset eivät kuitenkaan ole tehneet puolueiden ja niiden historian tutkimista tarpeettomaksi, sillä edustuksellinen demokratia rakentuu kaikesta kritiikistä ja puolueiden kuolemaa vuosikymmenet povanneista puheista huolimatta edelleen puolueiden varaan.

Poliittinen järjestelmämme edellyttää puolueiden olemassaoloa. Ne asettavat ehdokkaat, joista kansa valtaansa käyttäen valitsee edustajansa, ja ne luovat ideologiset reunaehdot, joiden valossa edustajat kansakunnan asioita hoitavat.

Puolueen historian tuntemus on luonnollisesti arvo myös puolueelle itselleen. On tärkeää tuntea jo kuljettu tie, ja juhlapäivänä on mukava muistella menneitä. Tämän kirjoituksen taustalla onkin yhden organisaation, Satakunnan Kokoomuksen, halu tuntea oma historiansa ja juhlistaa lähes 100 vuotista taivaltaan.

Miten puoluehistoria sitten asettuu aikaan, jossa politisoitunutta keskustelua tulvii ovista ja ikkunoista, mutta perinteinen puoluepoliittinen vaikuttaminen ei innosta tai tuntuu osasta jopa vastenmieliseltä? Mikä on puoluehistorian mieli, kun hahmotetaan vakiintuneen poliittisen järjestelmän kohtaamia haasteita ja pyritään vastaamaan niihin?

Puoluehistoria tarjoaa mahdollisuuden ymmärtää, mistä puolueet ja niiden poliittinen ideologia ovat tulleet. Miten ne ovat sovittaneet omat periaatteensa kulloinkin vallinneen ajan yleisiin tendensseihin ja virtauksiin.

Puolue – kuten ihminen – on aina aikansa lapsi.

Pidemmän aikavälin tarkastelu paljastaa sen, millaisen lapsen kukin aikakausi on kasvattanut – ja antaa kenties viitteitä siitä, millaisen lapsen oma aikamme tuottaa. Esimerkiksi Vihreiden värikäs puheenjohtajakamppailu tai Keskustan tavoittelema maakuntahallinto asettuvat luontevasti puolueiden historian jatkumoon.

Puolueen piirijärjestön historian kirjoittaminen lähes vuosisadan ajalta tarjoaa tekijälle ainutlaatuisen näköalapaikan puoluehistorian ja poliittisen järjestötoiminnan pitkään linjaan.

Usean vuosikymmenen perspektiivi osoittaa tapahtuneet muutokset, mutta myös monessa suhteessa pysyvyyden. Ihmisten halu ja tarve vaikuttaa oman kuntansa, maakuntansa ja kansakuntansa asioihin omien arvojensa pohjalta on pysyvää. Periaatteet kohtaavat vuosikymmen toisensa jälkeen uudet tekijät.

Painotukset vaihtelevat, mutta pohja pysyy.

Pitkä tarkastelujakso – ja rajallinen sivumäärä – johtaa toisaalta myös siihen, että monta mielenkiintoista yksityiskohtaa tai kehityskulkua jää vaille ansaitsemaansa analyysiä. Ovi on kuitenkin avattu muiden tutkijoiden käydä sisään.

Kohteena piirijärjestö on mielenkiintoinen, sillä sen tutkiminen avaa horisontin kahteen suuntaan: paikallisyhdistyksien ruohonjuuritasolle ja valtakunnan politiikkaan. Piirijärjestö onkin kuin kahden tulen välissä. Se välittää viestit niin alhaalta ylös kuin ylhäältä alas, ja toimii eri osapuolten tuntojen tulkkina ja suodattimena.

Jos puoluehistorioiden synniksi on ajoittain laskettu keskittyminen puolueen yläkerroksen historian kirjoittamiseen, laskeutuu tutkija piirijärjestön historiaa tarkastellessaan piirun verran alaspäin, kohti poliittisen järjestötoiminnan tyveä.

Tällainen tarkastelu vahvistaa käsitystä, ettei puoluehistoria ole vain vaalitaisteluiden tai ministerien historiaa. Siinä nostetaan esiin myös toimintamuotojen ja -edellytysten kehitys ja järjestön sisäinen dynamiikka kulloinkin vallinneiden olosuhteiden paineessa ja nosteessa.

Sen hahmottaminen, miten kohdattuja onnistumisia ja haasteita on käsitelty ja mitä niistä on opittu, on puoluehistorian mieli ja anti.

Vaikka politiikkaa ja poliitikkoja kohtaan koettu epäluulo värittää aikaamme, ei politiikka, yhteisten asioiden hoitaminen, kuitenkaan ole katoamassa mihinkään. Voisi jopa sanoa, että päinvastoin.

Vuoden kuluttua on edessä mittava muutos, mitä tulee edustukselliseen demokratiaan ja politiikan arkeen: maakuntauudistus. Maakuntavaltuustoista muodostuu poliittiseen päätöksentekoon yksi porras ja maakuntavaltuutetuista yksi vallankäyttäjäryhmä lisää.

Tuleva hallintorakenne on uusi, mutta kuntien ja puolueiden välistä yhteistyötä on maakuntatasolla tehty jo pitkään. Maakuntapolitiikalla on pitkät perinteet.

Piirijärjestön historian tarkastelu osoittaa, että yhteistyöhön oman maakunnan hyväksi on kyetty. Ei aina yksimielisesti tai helpolla, mutta kuitenkin. Yksi maakuntatason yhteistyön haasteista oli poliittisissa voimasuhteissa tapahtuneiden muutosten välittyminen maakunnan yhteistyöelimien ja -organisaatioiden tasolle. Menestystä oli ajoittain haastavaa saada muutettua todelliseksi vaikutusvallaksi.

Uuteen maakuntahallintoon muodostuvat virat, toimet ja luottamuspaikat jaetaan ensimmäisen valtuustokauden aikana, joten, edellä todettu silmällä pitäen, ensimmäisten maakuntavaltuustojen kokoonpanolla voikin olla yhtä valtuustokautta pidemmälle ulottuvia vaikutuksia.

Jenni Karimäki

Kirjoittaja on eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija

Blogitekstin pohdintoihin on innoittanut kirjoittajan joulukuussa 2016 valmistunut ja 10.2.2017 julkaistava tilaushistoria Karhun kämmenellä – Satakunnan Kokoomus 1919-2016.

 

 

 

Facebooktwitterlinkedinrssyoutubeby feather
Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Voittiko vuoden 2015 vaalit valtiovarainministeriö?

Erkka-Railo-44Viime viikolla julkaistiin kirjamme Kamppailu vallasta – Eduskuntavaalikampanjat 1945–2015. Yksi kirjan väitteistä herätti erityistä kiinnostusta SDP:n Demokraatti-lehdessä. Väitämme Sini Ruohosen kanssa, että valtiovarainministeriön maaliskuussa 2015 julkaisema raportti Talouspolitiikan lähtökohdat 2015–2019 vaikutti eduskuntavaalien tulokseen.

Tässä blogissa vastaan kahteen erilliseen, mutta helposti toisiinsa sekoittuvaan kysymykseen:

Ensinnäkin, vaikuttiko valtiovarainministeriön puheenvuoro vaalitulokseen, ja toiseksi, onko valtiovarainministeriöllä oikeus osallistua julkiseen keskusteluun eduskuntavaalien alla?

Väite valtiovarainministeriön raportin vaikutuksesta vaalitulokseen ei itse asiassa ole uusi. Esitimme saman väitteen jo kesällä 2016 julkaistussa raportissa Poliittisen osallistumisen eriytyminen – Eduskuntavaalitutkimus 2015. Väite ei tuolloin saanut juurikaan huomiota, koska raportin toimittajat Hanna Wass ja Kimmo Grönlund halusivat perustellusti keskittyä raportin paljon tärkeämpään havaintoon eli eri yhteiskuntaryhmien äänestysaktiivisuuden suuriin eroihin.

Julkisuudella on taipumus karata käsistä siten, että yksittäisiin väitteisiin liitetään paljon suurempia asioita, kuin mistä alun perin on kysymys. Mitä siis väitimme?

Väitimme, että valtiovarainministeriön täsmälleen kuukautta ennen vaalipäivää julkaisema raportti Talouspolitiikan lähtökohdat 2015–2019 kehysti vaalikamppailun aikana käydyn julkisen keskustelun siten, että Suomen talouden tilaa tarkasteltiin erityisesti valtiontalouden velkaantumisen näkökulmasta ja että tämä asetti suomalaiset puolueet eriarvoiseen asemaan vaalikamppailussa.

Emme väittäneet, että valtiovarainministeriö olisi tarkoituksellisesti ”pilannut” Suomen vaalit (mitä Demokraatin artikkelin otsikossa kysyttiin). Emme myöskään väittäneet, että valtiovarainministeriö ryhtyi määrätietoiseen yritykseen estää SDP:n vaalivoitto tuhoamalla Antti Rinteen uskottavuuden, vaikka näinkin sanomaamme jo ehdittiin tulkita. Sen sijaan analysoimme, että Rinteen uskottavuus selvästi joutui kovalle koetukselle hänen yrittäessään pitää kiinni SDP:n talouspolitiikasta, joka poikkesi merkittävästi valtiovarainministeriön suosittelemasta linjasta.

Vaalien tutkimuksen itsestäänselvyys kuitenkin on, että politiikan julkisuus vaikuttaa vaalitulokseen. Jos joku taho onnistuu vaikuttamaan vaalien julkisuuteen, niin hän vaikuttaa samalla myös vaalitulokseen.

Puolueilla oli olemassa vaihtoehtoja, millä tavalla reagoida valtiovarainministeriön ulostuloon. SDP:n ei olisi ollut pakko pitää kiinni linjastaan, vaan se olisi voinut yrittää vastata valtiovarainministeriön raporttiin toisella tavalla kuin se teki. Tosin silloin valtiovarainministeriö olisi joka tapauksessa ”voittanut” julkisen keskustelun, koska se olisi pakottanut SDP:n linjalleen.

Jos tuntuu siltä, että minun ja Sini Ruohosen väite valtiovarainministeriön raportin vaikutuksesta julkiseen keskusteluun on uskalias, niin Eduskuntavaalitutkimus 2015 -kirjaan kirjoitti myös Helsingin yliopiston politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksen johtaja, professori Juri Mykkänen, joka päätyi itsenäisesti vielä askelta rohkeampaan loppupäätelmään. Hän toteaa laajan haastatteluaineiston pohjalta, että valtiovarainministeriö oli jo pitkään pyrkinyt lisäämään omaa vaikutusvaltaansa hallituksen työskentelyssä. Raportin julkistamista Mykkänen pitää ”harvinaislaatuisena vaikuttamisoperaationa”, jonka seurauksena ministeriö ”pystyi kehystämään vaalitaistelun aikaisen keskustelun valtiotalouden tilasta omien näkemystensä mukaisesti”.

Mykkänen näkee Talouspolitiikan lähtökohdat -raportin siis osana laajempaa valtiovarainministeriön operaatiota, jonka tavoitteena oli, että hallituspuolueet sitoutuvat aikaisempaa tiukemmin ministeriön suosittelemaan talouspolitiikkaan. Mykkänen päättelee jopa, että valtiovarainministeriön asettamat vaatimukset johtivat käytännössä myös nykyiseen hallituskokoonpanoon. Kun hallitusneuvotteluiden pohjaksi otettiin valtiovarainministeriön talouspoliittiset linjaukset, SDP joutui neuvotteluissa sivuraiteille.

Pyynnöstä soitin valtiovarainministeriön osastopäällikölle Markus Sovalalle ja kysyin hänen mielipidettään näistä väitteistä. Hän kiisti tällaisen suunnitelmallisuuden. Sovalan mukaan raportin julkaisun tarkka ajankohta oli sattumaa: raportti julkaistaan, kun se tulee valmiiksi. Sen tarkka ajoittaminen olisi mahdotonta sen monimutkaisuuden vuoksi. Lisäksi Sovala muistutti, että ministeriö laatii samantyyppisiä katsauksia säännöllisin väliajoin ja on julkaissut niitä toistuvasti myös vaalien alla.

Sovalan puolustuspuhe ei kuitenkaan muuta itse asiaa: Valtiovarainministeriön raportti vaikutti vaalitulokseen.

Tämä vastaus on selvästi ärsyttänyt eri tahoja, koska valtiovarainministeriön ei periaatteessa kuuluisi osallistua poliittiseen vaikuttamiseen vaan olla puolueeton asiantuntijataho. On kuitenkin sisäisesti ristiriitaista väittää osallistuvansa vaalien alla käytävään keskusteluun, mutta ei vaikuttaa vaalitulokseen. Osallistuminen keskusteluun on vaikuttamista vaalitulokseen.

Kaikki julkiseen keskusteluun osallistuvat tahot vaikuttavat vaalitulokseen. On hyvä myös muistaa, että kaikkihan sitä tekevät. Tällaisia tahoja ovat puolueiden lisäksi esimerkiksi virkamiehet ja viranomaistahot, työmarkkinajärjestöt, erilaiset lobbarit, yliopistot ja tutkijat sekä tietysti toimittajat. Valtiovarainministeriö ei erotu tästä joukosta oikeastaan muuten, kuin että sillä on herkästi enemmän vaikutusvaltaa kuin muilla.

Tämä antaa jo vastauksen toiseen kysymykseen: totta kai valtiovarainministeriöllä on oikeus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Ihan ongelmatonta se ei toki ole.

Tässä nimenomaisessa tapauksessa valtiovarainministeriön kommentit olivat demokratian näkökulmasta jännitteisiä sen vuoksi, että puolueiden näkökulmasta niillä oli selvä ideologinen painotus. Tämä ilmenee siinä, että oikeistopuolueiden oli selvästi helpompi hyväksyä virkamiesten suositukset kuin vasemmistopuolueiden. Vasemmistopuolueet olisivat ehkä voineet hyväksyä ministeriön suositukset, mutta se puolestaan olisi merkittävästi rajoittanut kansalaisten vaihtoehtoja näissä vaaleissa. Ennen vaaleja tätä oli vaikea nähdä, mutta vaalien jälkeen katsottuna näyttää siltä, että valtiovarainministeriö oli vaalien suurin voittaja.  Jos valtiovarainministeriö ei halua näyttää siltä, että se vaikuttaa vaalikamppailun kulkuun, sen ei kannata julkaista asiaa koskevia näyttäviä raportteja vaalikamppailun ollessa kuumimmillaan.

Tämä ei ole kannanotto harjoitettuun talouspolitiikkaan.

Vielä on jäljellä kysymys, minkä vuoksi valtiovarainministeriöllä oli vuoden 2015 vaaleissa niin paljon vaikutusvaltaa? Niin ei toki aina ole. Kuten Kampanja vallasta –kirjassa toteamme, vuoden 2011 vaaleissa valtiovarainministeriön legendaarisen kansliapäällikön Raimo Sailaksen julkiset varoitukset poliitikoille kaikuivat kuuroille korville.

Vuoden 2015 vaaleissa valtiovarainministeriön vaikutusvalta syntyi ensinnäkin siitä, että ministeriön raportti oli poikkeuksellisen mittava työ, joka julkaistiin kirjana päivälleen kuukausi ennen vaaleja. Toiseksi, siinä missä vuonna 2011 kaikki poliitikot torjuivat valtiovarainministeriön neuvot, vuonna 2015 erityisesti kokoomus asettui näyttävästi niitä kannattamaan. Kolmanneksi, vuonna 2015 monet toimittajat omaksuivat valtiovarainministeriön näkemykset oman kriittisen journalismin lähtökohdaksi.

Vaikuttaa siltä, että puolueiden toistuvat talouspoliittiset epäonnistumiset olivat vuosina 2011–2015 syöneet poliitikkoja kohtaan tunnetun luottamuksen, mikä antoi valtiovarainministeriölle erityistä uskottavuutta.

On poliittinen päätös, halutaanko valtiovarainministeriön ottavan vaalien alla kantaa myös jatkossa vaalien jälkeen harjoitettavaan talouspolitiikkaan. Jos valtiovarainministeriön profiilia julkisessa keskustelussa ei haluta rajoittaa, voi vaihtoehto olla muiden toimijoiden suositusten näkyvämpi esilletuonti. Tällainen taho voisi olla vaikka talouspolitiikan arviointineuvosto, joka sekin osallistui vuoden 2015 yhteiskunnalliseen keskusteluun, mutta jonka puheenvuorot tuolloin jäivät paljon vähäisemmälle huomiolle kuin valtiovarainministeriön.

 

Facebooktwitterlinkedinrssyoutubeby feather
Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Vuoroin vieraissa

Työväen patsaallaNeljät vaalivalvojaiset viidessä tunnissa tarjoilivat kahdelle Eduskuntatutkimuksen keskuksen tohtorikoulutettavalle mainion kurkistusaukon puolueiden tapoihin vastaanottaa eduskuntavaalien tulokset.

Millaisia odotuksia oman puolueen kannatukseen latautui? Kuinka tulosten kehittyminen vaikutti tunnelmiin? Miten paikallaolijat reagoivat muuttuviin lukemiin?

 

Maltillinen SDP

SDP:n vaalivalvojaiset olivat juuri käynnistyneet Paasitornissa Hakaniemessä. Baari oli auki, toimittajat asemissaan ja väkeä valui hiljalleen sisään. Puolta tuntia myöhemmin ihmisiä oli paikalla ehkä 40 – naisia ja miehiä suunnilleen saman verran, iältään keskimäärin nelikymppisiä.

Kolme päivää ennen vaaleja Yle julkaisi viimeisen kannatusmittauksensa, jossa SDP oli sijoittunut neljänneksi ja 15,1 prosentin lukema oli laskenut 1,1 prosenttiyksikköä edellisestä mittauksesta. Samaisena iltana Yle esitti kolmen tunnin vaalikeskustelun, johon osallistuivat eduskuntapuolueiden puheenjohtajat.  Antti Rinne kertoi vaalien jälkeen, ettei tuo viimeisin tentti mennyt hänen osaltaan täysin maaliin.

Paasitornissa oli jännittynyt ja odottava tunnelma ennen ensimmäisten ennakkoäänten lävähtämistä näkyville. Antti Rinne saapui paikalle salakavalasti, ei punaista mattoa pitkin tai suoraan estradille, vaan porukkaansa sulautuen. Puoluejohtajalle taputettiin asiaankuuluvasti. Hurmoksellisuutta ei ollut havaittavissa.

Alkumetrit SDP:n vaalivalvojaisissa eivät heijastaneet suurta urheilujuhlan tuntua tai ounastelleet vaalivoittoa. Suomelle Suunta -slogan ei välttämättä ollut iskevin mahdollinen helsinkiläisille äänestäjille, ja juuri niitä pääkaupunkiseudun tuloksia täällä, kuten muissakin tilaisuuksissa jännitettiin kiihkeästi valtakunnallisen kannatuksen rinnalla.

Jännittynyt kokoomus

Kokoomuksen vaalivalvojaiset löytyivät Kampin huipulta. Väkeä oli isohkossa ravintolassa paljon, lähes kaikki istumapaikat oli täytetty. Keskellä oli lava, jonne odotettiin saapuvaksi Alexander Stubbia vastaanottamaan ennakkoäänien tulokset. Kun tulokset paljastuivat ruudulla, seurasi hetkellinen tauko ennen taputusten aloittamista. Oltiinko tulokseen – joka siinä vaiheessa näytti 17,9 prosenttia – sittenkään tyytyväisiä, vai hämääntyikö yleisö siitä, että SDP:n palkki oli kokoomuksen edellä, vaikka puolueen prosenttiosuus (17,7 prosenttia) oli pienempi?

Stubb kehui puheessaan kokoomuslaisten tehneen viimeisellä viikolla kovan loppukirin. Useat paikallaolijat vakuuttelivatkin ystävilleen ja itselleen, että vaalipäivän äänet tulevat vielä nostamaan puolueen kannatusta. Epävarmuutta oli kuitenkin ilmassa, eikä tilaisuuden tunnelma ollut järin vapautunut.

Paikalla oli useita nimekkäitä kokoomuspoliitikkoja ja -ehdokkaita, kuten Jan Vapaavuori, Ben Zyskowicz, Juhana Vartiainen ja Sari Sarkomaa, jotka saivat osakseen toimittajien jatkuvan mielenkiinnon. Monet paikallaolijoista olivat olleet mukana vaalityössä ja jännittivät ennen muuta oman ehdokkaan menestymistä. Kokoomuksen vaalivalvojaisissa pukeutuminen oli muihin puolueisiin verrattuna hieman juhlavampaa ja yhtenäisempää. Meno ei ollut ainakaan tässä vaiheessa iltaa kuplivaa kuin korkeintaan kokoomuslaisten kuohuviinilaseissa.

Riehakas perussuomalaiset

Iltayhdeksältä perussuomalaisten vaalivalvojaiset olivat jo odotetusti hyvin käynnissä. Bottan salin täyttäneet juhlijat seurasivat tuloksia kuumeisesti. Ennakkoäänet lupasivat perussuomalaisille 15,8 prosentin kannatuksen ja neljännen sijan, mutta useimmat paikallaolijat uhosivat tilanteen vielä kohentuvan. SDP:n päihittäminen oli monille erityisen tärkeä tavoite.

Perussuomalaisten tilaisuudessa ei peitelty tunteita, eikä salattu janoa. Ihmiset puhuivat vapautuneesti ja käyttäytyivät hyvin aidon oloisesti. Paikalla oli useita nimekkäitä perussuomalaisia poliitikkoja kuten Jussi Niinistö, Sampo Terho, Hanna Mäntylä, Pirkko Ruohonen-Lerner ja Jussi Halla-aho. Miehiä oli enemmän kuin naisia, ja pukeutumiskoodi vaihteli tummasta puvusta aina kampanjavarusteena käytettyyn huomioliiviin.

Perussuomalaisten kannatuksen noustessa marginaali kerrallaan kaikuivat salissa taputukset ja huudot. Vajaassa kahdessa tunnissa puolue nousi neljänneltä sijalta toiseksi. Hurmokselliseksi tilaisuus muuttui, kun paikalle saapui Timo Soini. Juontajana toiminut Matti Putkonen pyysi väkeä tekemään tilaa puolueen keulahahmolle, jotta tämä saisi rauhassa kävellä lavalle. Kunniakujan kuljettuaan Soini nousi puhujanpönttöön ja summasi vaalituloksen. Perussuomalaisten kannattajat huusivat ”jatko-jytkyä” ja osoittivat suosiotaan silmin nähden onnelliselle Soinille.

Jäähdyttelevä keskusta

Keskustan vaalivalvojaiset puolueen omissa tiloissa Apollonkadun päämajassa olivat kello 23 jo loppusuoralla. Tarjoilupöydät olivat tyhjentyneet, Sipilä antoi vielä viimeisiä haastattelujaan median edustajille ja väki oli siirtymässä hiljalleen eteistä kohti.

Vaalivoittajien juhlissa oli hiipuva, jopa vaisu tunnelma, mikä saattoi johtua kahdesta seikasta. Gallupit ennustivat keskustan ykköspaikkaa jo edellisestä elokuusta lähtien, joten 49 kansanedustajaa ei tainnut yllättää ketään. Toisekseen Helsingin ja Uudenmaan piireissä keskustan tulos jäi muusta maasta selvästi. Olli Rehn ei vetänyt toista ehdokasta mukanaan, ja ex-ministeri Paula Lehtomäki jäi näissä vaaleissa rannalle. Puolueaktiivit käänsivätkin jo vaali-iltana keskustelun tuleviin hallitusneuvotteluihin.

Puheenjohtajan lisäksi paikalla olivat tunnetuista keskustapoliitikoista Anneli Jäätteenmäki, Mikko Alatalo ja Juha Rehula. Puolueen sisällä erittäin suosituksi henkilöksi paljastui Antti Kaikkonen, joka sai saapuessaan osakseen raikuvat kannatushuudot.

–  –

Neljän suurimman puolueen vaalivalvojaisissa tunnelmat heijastelivat vaali-illan tuloksia, mutta ne kertoivat ennen muuta gallupien myötä syntyneistä ennakkoasetelmista ja odotuksista.

SDP:n tilaisuudessa vierailu ajoittui ennakkoäänien paljastumisen edelle aikaan, jolloin tunnelmia leimasi se, että puolueen käyrä oli viimeisissä mittauksissa laskussa. Vastaavasti kokoomusväki valoi toisiinsa uskoa gallupeista. Puolueessa oletettiin, että vaaliviikolla povattu hienoinen loppukiri tulisi nostamaan kannatusosuutta illan aikana. Perussuomalaisten kannattajat riehaantuivat toki varmasti siitä, että sijoittuivat paikkamäärällään toiseksi, mutta olivat selvästi innostuneita varsinkin kannatuskyselyjen selättämisestä. Keskustassa vaalivoitto taidettiin ottaa annettuna, mistä kertoo jo Sipilänkin kohtuullisen lakoninen ilmaisu juhlapuheensa alussa: ”Me taidettiin voittaa vaalit.”

 

VTM Sini Ruohonen ja VTM, HuK Matti Välimäki

Eduskuntatutkimuksen keskus

Facebooktwitterlinkedinrssyoutubeby feather
Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather