Juha Räikkä valittiin 20. huhtikuuta Suomalaisen tiedeakatemian jäseneksi. Tiedeakatemian jäseniksi kutsutaan ansioituneita ja yleisesti arvostettuja kotimaisia ja ulkomaisia tieteenharjoittajia.
Tiedeakatemia jakaantuu matemaattis-luonnontieteelliseen ja humanistiseen osastoon.
Tiedeakatemian humanistisessa osastossa voi olla kerrallaan enintään 139 alle 65-vuotiasta suomalaista jäsentä.
Filosofian oppiaineesta myös professori Olli Koistinen ja professori Eerik Lagerspetz ovat Suomalaisen tiedeakatemian jäseniä.
Kuvataitelija Jari Jula puolusti väitöskirjaansa Sattuma taiteen tapahtumisen välineenä Aalto-yliopiston taiteen laitoksella perjantaina 20. huhtikuuta. Jari on Olli Koistisen filosofikoulun kasvatteja. Turun yliopistossa tehdyssä lisensiaatintutkielmassaan hän tutki kausaliteettia. Turkua Jari ei koskaan ole unohtanut. Eräässä lehtihaastattelussa hän mainitsee opiskelleensa taiteita useissa paikoissa, mutta yksi koulu on ollut ylitse muiden: Turun yliopiston teoreettinen filosofia.
Väitöskirjassaan Jari käsittelee laajasti Aristoteleen ajatuksia sattumasta. Onnistunut taide ilman sattuman panosta on vähintäänkin epätodennäköinen asia.
Jari Jula, Simpukka ja sateenvarjo (yksityiskokoelma)
Taputtaminen on kämmenten lyömistä vastakkain siten, että syntyy ääni. Kun monta ihmistä taputtaa samaan aikaan, äänikin on kovempi.
Taputtamisella on tärkeä vuorovaikutuksellinen tehtävä. Tavallisesti aploodeerauksella osoitetaan suosiota, kunnioitusta tai kohteliaisuutta. Mitä pidempään taputukset kestävät, sitä suuremmasta arvostuksesta on kyse. Huomattavan suosionosoituksen merkki on myös se, että aplodit annetaan seisten. Joku saattaa muistaa, kuinka Saku Koivu sai pitkät seisaaltaan annetut aplodit, kun hän palasi NHL-jäille vuonna 2002 selvittyään syövästä.
Tekstin kirjoittaja Mika Hämäläinen työhuoneellaan Jyväskylässä. Kuva: Sini Eerola
Yliopiston seminaareissa on monesti kohteliaana tapana, että esitelmöitsijälle taputetaan hänen puheensa päätteeksi. Harvemmin nämä ovat silti raikuvat aplodit. Toisinaan harvalukuinen yleisö lätkäisee käsiään yhteen muutaman kerran.
Minua kiinnostaa, uskaltaisivatko yliopistolaiset kokeilla seminaareissa aplodien antamista seisten. Seisoma-aplodeja ei tarvitsisi kuitenkaan edeltää poikkeuksellisen ansiokas esitelmä, vaan suosionosoitukset seisten annettaisiin järjestäen kaikille seminaaripuhujille. Kuulostaako ihan pöhköltä?
Seminaariaplodit seisten palvelisivat istumisen vähentämistä. Ne toisivat katkon penkillä jököttämiseen – sellaisen kuin Sosiaali- ja terveysministeriö suosittelee.
Taputuskokeilulla on hankaluutensa. Publicumin luentosalien kalustus ei suosi satunnaisia seisomaannousuja: taittuvat kirjoitustasot ja ylösnousevat penkit haittaavat sulavaa suoritusta. Suomalainen luonne saattaa myös vaivaantua. Ehkäpä puhujatkin vain nolostuvat, kun heitä näin ylenpalttisesti kiitellään. Pahimmillaan seisaaltaan annettujen aplodien arvostus kärsisi inflaation. Riskien perusteella kuulostaa kuitenkin siltä, että kokeilu olisi yrittäjyysyliopistoa mehevimmillään!
Seminaarimme on avoin eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa siis rohkeasti taputtamaan seisaaltaan filosofian professori Juha Räikälle, SUEKin tutkimuspäällikkö Nina Laaksolle, filosofian opiskelija Miika Tuomiselle, tämän tekstin kirjoittajalle, systemaattisen teologian professori Mikael Lindfeltille sekä itse seminaariyleisölle! Sosiaalisen kokeilun lisäksi tarjolla mielenkiintoista asiaa urheilusta, liikunnasta ja etiikasta.
Mika Hämäläinen
Kirjoittaja on Turun yliopistosta vuonna 2015 väitellyt filosofian tutkija. Hän työskentelee parhaillaan Jyväskylässä LIKES-tutkimuskeskuksessa, jonka toiminnan tarkoituksena on liikunnan ja terveyden edistäminen sekä niiden tutkimuksen tukeminen.
