Ilmastonmuutosta koskevat salaliittoteoriat esittelyssä

Turun kaupunginkirjaston luentosarjassa käsiteltiin ilmastonmuutosta koskevia salaliittoteorioita tiistaina 10. toukokuuta. Ilmastoskeptisismi on vähenemään päin, mutta yhä sitä esiintyy. Yksi taustaselitys asialle on (antropogeenisen) ilmastonmuutoksen kieltävien salaliittoteorioiden yleisyys. Luennossaan Juha Räikkä arvioi, että aiheeseen liittyy myös vakavia eettisiä kysymyksiä.

Taina Heimo puolusti lisensiaatin tutkimustaan

VTM Taina Heimon lisensiaatintyö tarkastettiin perjantaina 6. toukokuuta 2022 Publicumissa. Vastuun käsitettä koskevan tutkimuksen tarkastajina toimivat dosentti Marko Ahteensuu (Valvira) ja tohtori Susanne Uusitalo (TY). Keskustelu oli onnistunutta ja tarkastajien havainnot opettavaisia ja tarkkoja. Puhetta johti työn ohjaaja Juha Räikkä.

Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin itsekontrollin olemusta

Perjantaina 19.11. järjestetyssä väitöstilaisuudessa Polaris Koi puolusti menestyksekkäästi väitöskirjaansa ”An Access Theory of Self-Control: Essays on Self-Control, ADHD, and Stimulant Medication”. Vastaväittäjänä toimi professori Neil Levy (Macquarie / Oxford) ja kustoksena professori Juha Räikkä.

Kuva: Emmi Huhtanen

Pääosin etiikan ja teonfilosofian alaan lukeutuva väitöstutkimus selvitti itsekontrollin luonnetta tukemalla filosofista käsiteanalyysiä myös empiirisin väittein ja ammentaen mm. vammaistutkimuksesta ja psykologian ja psykiatrian filosofiasta. Väitös puolusti funktionalistista, arvodeflationistista itsekontrollin määritelmää ja käsitteli myös tällaisen itsekontrollikäsityksen seurauksia moraalista vastuuta ja neuroetiikkaa käsitteleville keskusteluille.

Väitöksessä keskusteltiin muun muassa vammaisuuden sosiaalisesta mallista, itsekontrollin fenomenologiasta, sosiaalisen ja geneettisen kausaation vuorovaikutteisesta suhteesta ja siitä, millaisia eri tulkintoja itsekontrollin esimerkeistä voidaan tehdä.

Koi jatkaa väitöksen jälkeen työtään monitieteisessä Ilmastotuuppaus -tutkimushankkeessa, jossa hän käsittelee käyttäytymisen ohjaamiseen liittyviä eettisiä ja teoreettisia kysymyksiä.

Hyvää maailman bioetiikkapäivää!

Lokakuun 19. päivä vietetään Maailman bioetiikkapäivää. Sitä vietetään kansainvälisesti kuudetta kertaa International Chair in Bioethics verkoston yksiköissä. Verkosto perustettiin vuonna 2001, kun UNESCO ja Haifan yliopisto sopivat UNESCO Chair in Bioethicsin perustamisesta Haifan yliopistossa sijaitsevaan International Center of Health, Law and Ethics’iin. Vuonna 2021 verkoston nimeksi muutettiin International Chair in Bioethics. Maailman bioetiikkapäivää vietetään tänä vuonna 248:ssa yksikössä ympäri maailman ja sen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta bioeettisistä periaatteista, jotka on kirjattu UNESCO bioetiikan ja ihmisoikeuksien julistukseen.

Tänä vuonna Maailman bioetiikkapäivän teemana on tietoon perustuva suostumus (engl. informed consent). Aihe on valittu UNESCON julistuksen kuudennen artiklan inspiroimana. Artikla toteaa suostumuksen tärkeyden ehkäisevissä, diagnostisissa ja hoidollisissa lääketieteellisissä toimenpiteissä. Se myös korostaa suostumuksen merkitystä tutkimuksessa. Suostumuksen merkitys on korostunut vuosien mittaan myös muussa kuin lääketieteellisessä ihmisiin kohdistuvassa tutkimuksessa. Vuonna 2019 Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) julkaisikin Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet ja ihmistieteiden eettinen ennakkoarviointi Suomessa.

Tämän vuoden Maailman bioetiikkapäivän teemana on tietoon perustuva suostumus.

Turun yliopiston filosofian oppiaineeseen sijoittuvan International Chair in Bioethics Suomen yksikön kansallisena tavoitteena on osallistua bioeettisesti tärkeään yhteiskunnalliseen keskusteluun ja edistää bioeettisten näkökulmien huomioimista. Näin yksikkö myös edistää suomalaisten bioetiikan tutkijoiden työn tunnetuksi tekemistä niin akateemisessa yhteisössä kuin yhteiskunnassa laajemminkin. Tänä vuonna Suomen yksikkö juhlii Maailman bioetiikkapäivää ilman perinteeksi muodostunutta seminaaria.

Tuopillinen filosofiaa panimoravintola Koulussa

Viime syksyltä tutut Tuopillinen filosofiaa -pubiluennot pyörähtivät käyntiin tiistaina sarjan ensimmäisellä luennolla. Tuopillinen filosofiaa on kaikille avoin filosofiaa popularisoiva luentosarja, jossa filosofian tutkijat kertovat ja keskustelevat tutkimuksestaan tavalla, joka kutsuu mukaan pohtimaan suuria ja syvällisiä.

Ensimmäisellä luennolla keskusteltiin siitä, onko saalistaminen moraalinen ongelma, ja jos on, voitaisiinko se silti oikeuttaa eräänlaisena itsepuolustuksena, vähän samaan tyyliin kuin tappaminen sodassa. Vai onko saalistus lopultakaan oikeastaan puolustautumista? Ketä tai mitä vastaan? Jos jänis hyökkäisi sitä vaanivaa kotkaa vastaan, kyseessä olisi selkeä tapaus oikeutetusta suorasta itsepuolustuksesta. Mutta kun kotka nälissään hyökkää jäniksen kimppuun, on kyseessä ennemminkin isku viattomia sivullisia kohtaan oman selviytymisen turvaamiseksi. Voidaanko tällainen sivullisiin kohdistuva epäsuora puolustautuminen oikeuttaa vai tulisiko meidän puuttua siihen?

Ensimmäisellä Tuopillisella tupa oli täynnä ja tunnelma katossa! Koulun tutusti tomuinen historian luokka on omiaan siivittämään keskustelun filosofisiin sfääreihin!

Loppusyksyn luennoista riittää rutkasti valoa pimeneviin tiistai- ja keskiviikkoiltoihin klo 18-20. Mukana on myös vierailevia luennoitsijoita muista yliopistoista, kuten ensi viikon luennoitsija Oulun yliopistosta.

Syksyn ohjelma:

12.10. Minna-Kerttu Kekki: Mediapohjainen julkinen keskustelu oppimisen paikkana

20.10. Polaris Koi: TBA

26.10. Joonas Martikainen: Ennakkoluulot, totuus ja yhteinen maailma

2.11. Mireille Isaro: Tekoäly, sodankäynti ja etiikka

10.11. TBA

23.11. Hemmo Laiho: Mitä tekemistä taiteella on moraalin kanssa?

30.11. Oskari Sivula: TBA

7.12. Mikko Puumala: Avaruus ja kestävä tulevaisuus

Ohjelma tarkentuu syksyn edetessä tapahtuman facebook-sivulle: https://www.facebook.com/Tuopillinen-filosofiaa-108767301514663

Tervetuloa mukaan! Nähdään ravintola Koulussa!

Filosofia, jalkapallo, tiede ja tulevaisuus

Tämä teksti on osa filosofian oppiaineen blogin tutkimusesittelyjen sarjaa. Kirjoittaja on filosofian oppiaineesta väitellyt tutkija, Veli Virmajoki, joka työskentelee tulevaisuuden tutkimuskeskuksella.

Kesällä 2014 olin harjoittelijana filosofian oppiaineessa ja kirjoitin graduni viimeisiä rivejä. Minut kutsuttiin mukaan veikkaajat.net:in MM-kisa veikkaukseen, jonka kilpailuryhmä koostui oppiaineen väestä. En voittanut. Seuraavan kerran osallistuin vastaavaan kisaan 2016, kun olin juuri aloittanut väitöskirjatutkijana. En voittanut. Kesällä 2018 olin edelleen töissä oppiaineessa ja väitöskirjani oli loppusuoralla. En voittanut.

Tuohon aikaan käsittelin paljon historiallisen kontingenssin – sattumanvaraisuuden – teemaa. Tietyt ilmiöt vaikuttavat vääjäämättömiltä eivätkä riipu historiallisista yksityiskohdista. Toiset ilmiöt vaikuttavat sattumanvaraisemmilta. Veikkauskisatappioiden hetkillä puolustauduin itselleni sillä, että jalkapallo vaikuttaa kuuluvan kontingenttien ilmiöiden piirin: Pallo menee muutaman sentin ohi maalista; puolustajan käsi nousee sekunnin kymmenesosan väärään aikaan; tähtipelaaja on sairaana. Kaikki nämä olisivat voineet helposti olla toisin ja johtaa toisenlaiseen lopputulokseen. Kontingenssi tekee myös tulevaisuuden arvioinnista vaikeaa: Mitä helpommin asiat voivat muuttaa kulkusuuntaansa, sitä vaikeampi lopputulosta on arvioida.

Kolmannen tappion jälkeen kuitenkin turhauduin tähän selitykseen. Jalkapallo ei ole niin kontingenttia, että voisin mennä sen taakse piiloon. Loistava joukkue voittaa usein, vaikka sillä olisi huonoa tuuria. Hyvä pelaaja ei vedä palloa helposti ohi eikä tähtipelaajan sairastuminen haittaa, jos joukkueen muu taso on korkea, ja niin edelleen. Kun tällaiset seikat otetaan huomioon, kontingenssin vaikutelma hälvenee. Samalla jalkapallo nousee ennustettavaksi ilmiöksi. Enkä nyt puhu tilastonikkarien rakentamista malleista, jotka rakentuvat melko abstraktien tilastojen varaan, vaan tavallisen jalkapallofanin kokemusmaailmasta.

Kesän 2018 tappion jälkeen koitti syksy ja koitti talvi. Väitöskirja oli esitarkastuksessa. Tammikuussa 2019 istuin Kerttu-ravintolassa loistavan mentorini Krister Talvisen kanssa, joka on väitellyt filosofian oppiaineesta kymmenisen vuotta aiemmin. Keskustelimme tulevaisuudesta ja siitä, mitä tekisin seuraavaksi, väitöskirjan jälkeen. Kerroin, että minua on alkanut vaivaamaan tulevaisuuden ennakointi ja erityisesti kysymys tieteen tulevaisuuden ennakoinnista. Aiheesta ei ole kirjoitettu juuri mitään systemaattista ja aihe on yleensä tuomittu mahdottomaksi. Kuitenkin ymmärrämme tieteen kehitystä ja siihen vaikuttavia tekijöitä samoin kuin vaikkapa jalkapalloon liittyviä ilmiöitä. Jos jalkapallossa on jokin, kenties piilotettu, systemaattisuus, joka auttaa ennakoimaan sen lopputuloksia, miksei tieteessäkin olisi?

Aloin hakemaan rahoitusta aiheen tutkimiseen ja lopulta sitä sainkin. Samalla siirryin työskentelemään Tulevaisuuden tutkimuskeskukseen ja täten filosofian oppiaineen ulkojäseneksi. Oliko kyseessä puhdas tutkimuksellinen siirto vai vaikuttiko valintaan halu voittaa jalkapallo-veikkaus, on kysymys, jota en voi objektiivisesti pohtia. Tieteenhistoriassa internalistit korostavat tieteen sisäisten seikkojen vaikutusta tieteen kehitykseen, kun taas eksternalistit korostavat ulkoisten seikkojen merkitystä. Halu voittaa veikkaus-kisa olisi eksternalistin tarjoama selitys muutolleni kun taas tutkimuksen toteuttamiseen liittyvät seikat olisivat internalistin tarjoama selitys. Kysymykseen liittyy myös sattumanvaraisuuden kysymys: Jos veikkaus-kisoja ei olisi ollut, olisinko päätynyt tutkimaan tulevaisuutta? Vai oliko siirtymä tutkimuksellisten tekijöiden pakottama?

Niin tai näin, kesällä 2021 voitin lopulta filosofian jalkapallo-veikkauksen. Olin tässä kohtaa työskennellyt vuoden suoraan tulevaisuutta koskevien kysymysten parissa. Sattumaa? Kuka tietää. Mitä olisi tapahtunut ilman koronaa, kun kisat olisivat olleet 2020? En tiedä olisinko saanut kristallipalloani kiillotettua ajoissa. Sattuman kauppaa.

Kesän 2021 voitto olisi myös voinut kehittyä tappioksi. Se oli useiden kontingenttien tapahtumien lopputulos. Mieleenpainuvin näistä on Wales—Sveitsi-ottelun loppuhetki. Peli päättyi 1-1, ja olin veikannut tuota tulosta. Sain täydet pisteet. Kuitenkin ottelun loppuhetkillä Sveitsi oli tehdä maalin. Olin kauhuissani ennen kuin maali hylättiin hiuksenhienona paitsiona. Muutama sentti, muutama millisekunti toisin tuossa tilanteessa, enkä olisi ehkä voittanut kilpailua. Toisaalta tekisi mieli sanoa, että tuollaiset yksityiskohdat eivät ratkaisseet: ennemmin tai myöhemmin sitten vuoden 2014 oli käytävä joku satunnainen tapahtuma, joka vie minut voittoon.

On mielenkiintoista, miten kontingenssin ja vääjäämättömyyden vaikutelma riippuu siitä, oliko lopputulos itselle suotuisa. Suotuisa lopputulos tulkitaan vääjäämättömänä seurauksena omista hyvistä attribuuteista, kun taas huono lopputulos oli kontingentti ulkoisten tapahtumien seuraus. Näin muuten usein ajatellaan tieteestäkin: Kun se saavuttaa jotain merkittävää, kyse on tutkijoiden erinomaisuudesta; kun asiat menevät pieleen, ongelma on ulkoisessa paineessa ja onnenonkimisessa. Tiede ja jalkapallo kulkevat käsi kädessä monella tasolla, mitä tulee historiaan, kontingenssiin ja ennakointiin.

Jalkapallon EM-kisat jäävät mieleen myös siinä, että ne osoittivat elämän itsensä kontingenssin ja sen, mikä oikeasti on tärkeää ja huomionarvoista. Ensimmäisessä ottelussaan Christian Eriksen tuupertui kentän pintaan. Maailma seurasi järkyttyneenä ja peläten pahinta. Onneksi kaikki päättyi lopulta hyvin. Tuolla hetkellä kuitenkin korostui se, miten usein keskitymme ennakoimaan niitä tapahtumia, joilla ei lopulta ole niin väliä, ja miten vähän kykenemme ennakoimaan elämän merkittävimpiä käännekohtia. Tulevaisuusajattelu tuntuu joskus pyrkimykseltä unohtaa elämän syvimmät kontingenssit.

Jotakin kuitenkin myös kisoista opittiin. Olin veikannut Englantia mestariksi ja Harry Kanea maalikuninkaaksi. Uusi hypoteesi falsifioitui ja vanhat totuudet säilyttivät statuksensa: Älä koskaan luota Englantiin. Ronaldo on ikuinen.

P.S. On kyseenalaista, missä määrin historialliset narratiivit vastaavat historian todellisuutta, ja missä määrin niissä on konstruktivistisia ja jopa fiktiivisiä piirteitä. Yllä oleva kertomus luultavasti tukee jälkimmäistä näkemystä, jonka mukaan kerromme tarinoita hataran muistin, jälkiviisauden ja intressien värittäminä.

Väitöskirja queer feministisestä bioetiikasta

Lauantain 28.8. väitöstilaisuudessa Tiia Sudenkaarne puolusti menestyksekkäästi väitöskirjaansa Queering Bioethics: A Queer Feminist Framework for Vulnerability and Principles. Väitöksen vastaväittäjänä toimi LHBT- ja Queer-bioetiikan uranuurtaja professori Jamie Nelson Michiganin yliopistosta. Kustoksena puolestaan toimi dosentti Helena Siipi. Näin ollen tämä oli tiettävästi oppiaineen ensimmäinen väitös, jossa väittelijä, kustos ja vastaväittäjä kaikki olivat naisia.

Väitös järjestettiin onnistuneesti hybriditilaisuutena niin, että vastaväittäjä sekä iso osa kuulijoista osallistui etänä Zoomin välityksellä.

Väitöksen osapuolia puhuttivat harkinnan tasapainon menetelmä bioeettisten periaatteiden muodostamisessa, bioetiikan neljä periaatetta queer-bioetiikan näkökulmasta tarkasteltuna sekä haavoittuvuuden käsite ja sen suhde näihin neljään periaatteeseen.

Katsaus salaliittoteorioiden filosofiaan

Gaudeamus on julkaissut Juha Räikän uutuusteoksen Salaliittoteorioiden filosofia Temppeliherroista liskoihmisiin. Kirjassaan Räikkä pohtii muun muassa salaliittoteorioiden suosion ja yhteiskunnallisen luottamuksen suhteita.

Salaliittoteorioiden tutkimus paljastaa, että monet näennäisesti toisistaan irrallaan olevat filosofian klassiset ongelmat, kuten kysymykset uskomusten etiikasta (ethics of belief) ja todistustiedon (testimonial knowledge) oikeutuksesta, kietoutuvat kuitenkin toisiinsa.

Tiedemaailmassa liskoihmisiä on tutkittu jostain syystä kovin vähän. Mutta nyt ne ovat tiukasti mukana kokonaisessa kirjassa!

Valistuksen perinnöt: Suomen Filosofisen Yhdistyksen vuosikollokvio Turussa

Suomen Filosofisen Yhdistyksen vuosikollokvio järjestettiin hybriditapahtumana Turun yliopistolla 12.-13.8. Tämän vuoden kollokvion teema, Valistuksen perinnöt, inspiroi esitelmiä valistuksen ideaalien heijastumisesta tähän päivään ja tulevaisuuteen.

Valistuksen perintö on moninainen ja osin jännitteinenkin aateperhe ja prosessi. Yhtäältä valistuksen suuret eetokset sanan- ja uskonnonvapaudesta sekä ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta liberalismiin eri muodoissaan ovat edelleen mitä ajankohtaisimmat. Valistusajatteluun liittyy vahvasti myös mielivallan, taikauskon ja irrationalismin vastustaminen. Tässä valossa valistuksen perintö näyttäytyy kuitenkin myös haasteellisena. Mikä on valistuksen projektin merkitys ja paikka nykypäivän maailmassa? Ovatko valistuksen saavutukset erityisen uhattuina “totuuden jälkeisessä” ajassa? Entä saako “sapere aude” – “uskalla ajatella” – yksi valistusajan suurista motoista, myös ristiriitaisia tai jopa groteskeja tulkintoja modernissa keskustelukulttuurissa?

Kollokvion keynote puheenvuoroina kuultiin Martina Reuterin näkökulmia sukupuolesta valistuksen filosofiassa sekä Eerik Lagetspetzin esitys vapauden ja itsemääräämisen suhteesta osana valistuksen perintöä. Valistuksen perintöjen moninaisuus ja monitulkintaisuus näkyi myös kollokvion muissa esityksissä, jotka vaihtelivat teemoiltaan muun muassa rationaalisuuskäsityksistä ympäristöeettisiin näkökulmiin ja valistusideaalien ohjaamasta pedagogiikasta kauneusihanteisiin.

Tunnelmia ISEE:n vuosittaisesta ympäristöetiikan konferenssista

Tekstin kirjoittaja on filosofian opiskelija ja oppiaineen kesäharjoittelija, Niklas Holstikko.

Filosofian korkeakouluharjoittelijana pääsin osallistumaan osana Turun yliopiston filosofian oppiaineen järjestelytiimiä ISEE:n (International Society for Environmental Ethics) kahdeksanteentoista vuosittaiseen ympäristöetiikan konferenssiin, joka järjestettiin 30.6-3.7.2021.

Alun perin konferenssi oli tarkoitus järjestää Turun saaristossa Seilin saarella kauniin ja kesäisen luonnon keskellä, mutta vallitsevan koronatilanteen takia konferenssi järjestettiin lopulta etänä. Se ei kuitenkaan lannistanut vallinnutta hyvää tunnelmaa mitenkään.

Yleisesti ottaen, näin noviisin näkökulmasta, konferenssissa käsitellyt aiheet olivat todella mielenkiintoisia ja merkityksellisiä ja niistä syntyi vilkasta keskustelua. Ei haitannut mitenkään, etten ymmärtänyt aivan kaikkea; opin silti paljon uutta. Tässä tekstissä nostan esille joitakin mielenkiintoisia teemoja ja näkökohtia, joita esityksissä oli, ja ajatuksia, joita niistä heräsi.

Tämänvuotisen konferenssin isoja teemoja olivat elintila ja populaatiot ympäristöetiikan näkökulmasta. Esille nousivat etenkin kysymykset biodiversiteetistä ja sen suojelemisesta, ympäristönsuojelusta ja sen ratkaisuista, ihmisten maan- ja tilankäytöstä ja sen vaikutuksesta muihin eliölajeihin ja niiden populaatioihin. Lisäksi esillä olivat avaruuden tutkiminen ja asuttaminen sekä erilaiset muut populaatioeettiset kysymykset.

Konferenssin avaruusetiikkasessioissa kuultiin esityksiä mm. Marsin maankaltaistamisesta ja sen kolonisaation mielekkyydestä.

Yksi konferenssin kohokohdista oli palkintojenjakotilaisuus, jossa tohtori Melanie Harris palkittiin Victoria Davian -palkinnolla työstään ”ekofeminismin” ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden parissa.

Sen lisäksi, että konferenssin osallistujat pitivät esityksiä omista tutkimusaiheistaan, ohjelmassa oli myös kaksi keynote-luentoa. Ensimmäisen näistä piti Teea Kortetmäki Jyväskylän yliopistosta. Hän käsitteli sitä, kuinka ihmiset voisivat elää moraalisesti kestävällä tavalla rinnakkain muiden lajien kanssa. Ihmisten toiminta kaventaa muiden lajien elinkelpoista elinaluetta. Tähän tulisi löytää ratkaisuja, jotka mahdollistavat kestävän rinnakkainelon ihmisille ja muille lajeille.

Toisen yhteisluennon piti ISEE:n presidentti Allen Thompson. Hän puhui siitä, mitä meidän tulisi tehdä, kun vaikuttaa siltä, että erinäiset ilmastoratkaisumme tulevat vääjäämättä epäonnistumaan. Hänen mukaansa emme voi jatkaa entiseen tapaan. Meillä on tulevia sukupolvia kohtaan vähintäänkin velvollisuus osoittaa, että me todella yritimme ja että olemme pahoillamme epäonnistumisestamme.

Ensimmäisen konferenssipäivän teemoja olivat muun muassa biodiversiteetti ja sen suojeleminen. Esitykset käsittelivät sitä, mitä on biodiversiteetti, ja millaisia argumentteja voidaan esittää sen suojelemisen puolesta. Esille tuli esimerkiksi ajatus toiseudesta luonnossa.

Ihmisen toiminta usein vähentää luonnon monimuotoisuutta monella tavalla.

Niin sanotuista tuhoeläimistä ja siitä, mitä niille on moraalisesti oikeutettua tehdä, saatiin aikaan todella mielenkiintoiset keskustelut. Mikä on esimerkiksi yksittäisten eliölajien, ekosysteemien tai eläinyksilöiden arvo? Aina ei ole helppoa ennustaa kaikkia vaikutuksia, joita eläinkantojen määrään puuttumisella tulee olemaan. Tuotiin myös mielestäni oikeutetusti esille, että ihmiset eivät koskaan ole viime kädessä täysin puolueettomia säädellessään eläinkantojen määrää ja ylipäätäänkin puuttuessaan ekosysteemien toimintaan. Ihmisten intressit vaikuttavat, myönnämme sitä tai emme. Olemme loppujen lopuksi vain yksi laji muiden joukossa.

Kissat voidaan nähdä tietynlaisina ympäristötuholaisina. Eräässä esityksessä pohdittiin, tuottavatko villit kissat metsästämisellään enemmän haittaa ja kärsimystä kuin mitä villikissojen populaation raju rajoittaminen tuottaisi.

Pidin toisen päivän keskustelua avaruusetiikasta erittäin mielenkiintoisena. En ollut aiemmin ajatellut, että avaruutta kolonisoimalla voitaisiin mahdollisesti ratkaista joitain ympäristöongelmia. Mutta samalla oli ilmeistä, että avaruuden kolonisoiminen herättää myös monia eettisiä kysymyksiä, jotka vaativat vastauksia. Esimerkiksi millainen velvollisuus ihmisillä on ylläpitää elämän jatkuvuutta universumissa? Esityksissä keskityttiin etenkin ajatukseen Marsin kolonisoimisesta ja terraformauksesta, eli siihen, että Marsista muokattaisiin Maan kaltainen planeetta. Esille nousi myös mielenkiintoisia kysymyksiä Marsin arvosta planeettana sekä kysymyksiä niistä poliittisista ja oikeudenmukaisuuteen liittyvistä haasteista, joita kolonisaatiolla on. Kaiken tämän lisäksi itselle jäi seuraava kysymys päällimmäisenä mieleen: onko oikein paeta maapallon ympäristöongelmia vai pitäisikö meidän yrittää ratkaista ongelmamme täällä?

Kahden viimeisen päivän teemoja olivat kestävyys, kulutus ja inhimillinen kukoistus, energia ja energiaratkaisujen käyttökelpoisuus sekä energian tulevaisuuteen liittyvät oikeudenmukaisuuskysymykset ja ajatus luonnon – jopa mikrobien – ei-instrumentaalisesta arvosta. Kysymys siitä, olemmeko vastuussa kulutuksestamme tuleville sukupolville, on haastava. Entä missä määrin kukoistuksemme on riippuvainen siitä, että huolehdimme tulevista sukupolvista? Miten tulisi yhdistää inhimillinen kukoistus ja kestävä elämäntapa? Millaisia seikkoja energiaratkaisuissamme ja ns. energiademokratiassa tulisi ottaa huomioon? Viimeisenä on kysymys mikrobien arvosta: millaista arvoa niillä on, kun otetaan huomioon niiden valtava vaikutus elämämme ylläpitämisessä?

Niklas Holstikko, filosofian opiskelija ja kesäharjoittelija, 15.7.2021.