Lasten silmänliikemittauksiin perehtynyt tutkija vierailulla FinnBrainissä

Psykologi, post doc –tutkija Roy Hessels (Utrechtin yliopisto, Hollanti) vieraili FinnBrain-tutkimuksessa 22.-25.10.2017. Roy on käyttänyt omissa töissään silmänliikemittausta tutkiessaan pienten lasten katseen suuntautumista mm. sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa. Yksi hänen kiinnostuksenkohteistaan on ollut selvittää sosiaaliseen tarkkaavaisuuteen vaikuttavia tekijöitä varhaislapsuudessa. Tällä hetkellä hän on kehittämässä menetelmää, jolla voidaan tutkia kahden ihmisen silmänliikkeitä samaan aikaan heidän ollessaan vuorovaikutuksessa toistensa kanssa peilin välityksellä.

Silmänliikemittaus tarjoaa luotettavan tavan tutkia pienen lapsen tarkkaavaisuusprosesseja, kuten katseen suuntautumista kasvoihin ja niistä pois. Mittauksesta saatavan aineiston laatuun on kuitenkin tärkeää kiinnittää huomiota, sillä etenkin vauvojen ja pienten lasten silmänliiketutkimuksissa se on väistämättä heikompaa kuin aikuisten tutkimuksissa. Aikuiset pystyvät tutkimustilanteessa yleensä toimimaan paremmin annettujen ohjeiden mukaan, kuten istumaan paikallaan ja suuntaamaan katsettaan tietokoneen näytölle, johon ärsykkeitä esitetään. Tällöin silmänliikekamera pystyy koko ajan rekisteröimään katsetta, eikä aineistoon tallennu yhtä paljon katkoksia tai epäaitoja katseen suuntauksia. Aineiston laatua tarkastelemalla ja kehittämällä tutkijat voivat siis taata mahdollisimman luotettavaa tietoa jo pienen lapsen tarkkaavaisuudesta.

Kutsuimme Royn vieraaksemme, jotta hän voisi ohjata meitä FinnBrain–tutkimuksessa jo kerätyn silmänliikeaineiston käsittelyssä. FinnBrainin kehityspsykologisen tutkimuksen alla on kerätty runsaasti tietoa silmänliikemenetelmää hyväksikäyttäen; yli 400 vauvaa on osallistunut kahdeksan kuukauden iässä tutkimukseen, jossa on tarkasteltu vauvan katseen suuntautumista tunnepitoisiin kasvoihin ja niistä pois. Samat lapset ovat osallistuneet silmänliiketutkimukseen uudelleen 2,5 vuoden iässä, ja tällä hetkellä heitä kutsutaan kolmannelle tutkimuskäynnille 5 vuoden iässä. Vuodenvaihteessa FinnBrainin alaisuudessa käynnistyy lasten vanhemmille uusi osatutkimus, jossa on tarkoitus aloittaa silmänliiketutkimukset myös äideille ja isille.

Royn vierailu oli tutkimuksen näkökulmasta erittäin antoisa. Hän opetti meitä psykologitutkijoita mm. käyttämään kehittämäänsä matemaattista menetelmää, jonka avulla voidaan tarkastella aineiston laatua ja hylätä sellaiset mittaustulokset, joiden laadusta emme voi olla varmoja. Lisäksi menetelmä mahdollistaa sen, että voimme selvittää melko tarkasti sen, missä kohtaa kasvoja (silmien alue, nenä, suu) lapsen katse on liikkunut hänen katsellessaan erilaisia tunnepitoisia kasvoja. Hänen kehittämäänsä menetelmää tullaan soveltamaan FinnBrain-aineistoon siinä vaiheessa, kun 2,5-vuotiaiden tutkimuskäynnit päättyvät ensi keväänä. On hienoa todeta, että kansainvälisen yhteistyön avulla voidaan tukea tieteellistä työtä, jotta se olisi mahdollisimman luotettavaa ja palvelisi tarkoitustaan!

Olemme parhaillaan työstämässä kahdeksan kuukauden ikäisten vauvojen silmänliikeaineistoa. Ensimmäinen julkaisu on lähtenyt arvioitavaksi kansainväliseen lehteen juuri tällä viikolla. Odotamme tuottavamme tärkeää ja luotettavaa tietoa pienen lapsen tarkkaavaisuuden kehityksestä tämän kansainvälisestikin ainutlaatuinen monitieteisen pitkittäistutkimuksen aineistosta. Julkaisujen ilmestyttyä tulemme tuottamaan niistä tietoa myös tänne FinnBrainin blogiin.

 

Eeva-Leena Kataja, psykologi, psykoterapeutti, väitöskirjatutkija