Tiedon politiikat

 

Mevi-webinaari 27.–29.1.2021

Talven verkkoseminaarisarja toteutetaan tiiviinä kolmen päivän webinaarina 27.-29.1.2021. Työryhmiä on seitsemän ja niillä yhteensä kahdeksan erillistä, kaikille avointa sessiota. Tästä pääsette tutustumaan webinaarin ohjelmaan. Webinaariin osallistuminen on kaikille maksutonta.

Verkkoseminaarien sarja korvaa Mevi-päivät 2020, seuraavat Mevi-päivät Turussa vuonna 2022

Edelleen jatkuvan koronaviruspandemian vuoksi tulimme siihen tulokseen, että Median ja viestinnän tutkimuksen päiviä 2020 ei ole turvallista järjestää perinteisen konferenssin muodossa vielä tammikuussa 2021,  jonne Mevi-päivät siirrettiin keväältä 2020. Konferenssin sijaan järjestämme tammikuun lopussa 2021 aikana sarjan verkkoseminaareja.

Verkkoseminaareissa Mevi-päiville 2020 valitut työryhmät esittelevät papereitaan ja keskustelevat niihin liittyvistä aiheista yhdessä yleisön kanssa. Mikäli työryhmien jäsenet sen sallivat, seminaareista tehdään myöhemmin tallenteita, jotka tulevat katsottavaksi Mevin YouTube-kanavalle.

Seuraavat Mevi-päivät järjestetään Turussa keväällä 2022 ja niitä varten julkaistaan uudet työryhmä- ja esityskutsut vuoden 2021 aikana.

Päivitämme tietoa verkkoseminaarista ja vuoden 2022 konferenssin järjestelyistä verkkosivuillemme osoitteeseen https://blogit.utu.fi/mevi2020/ ja tapahtuman Facebook-sivuille https://www.facebook.com/mevi2020 järjestelyjen edetessä.

Järjestelytyöryhmän tavoittaa osoitteesta mevi2020@utu.fi ja vastaamme mielellämme kysymyksiinne.

Ystävällisin terveisin Mevi2020 -järjestelytyöryhmän puolesta,

Kimmo Elo, järjestelytyöryhmän puheenjohtaja

Mikko Villi, puheenjohtaja, Mevi ry.