Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2014

Uudet suomalaiset ravitsemussuositukset ilmestyivät! Mitä uutta raskaana oleville?

lautasmalli_teksteilla_iso_webSuomalaiset ravitsemussuositukset on nyt päivitetty. Suositukset nostavat esille keskeisiä asioita ruokavaliossa. Kaikkein tärkeintä on ruokavalion kokonaisuus eli se millaisia valintoja ruokakaupassa tekee ja mitä säännöllisesti syö viikkojen tai kuukausien kuluessa. Yksittäiset ruoka-aineet eivät kokonaisuutta hetkauta eivätkä sinänsä edistä tai heikennä terveyttä.

Ravitsemuksella on erityisen tärkeä merkitys raskausaikana. Äidin hyvä ruokavalio on myös vauvan hyvä ruokavalio!

Terveyttä edistävään ruokavalioon kuuluu edelleen runsaasti kasviksia, marjoja, hedelmiä ja täysjyväviljaa. Myös palkokasvit voi ottaa paremmin käyttöön. Lisäksi terveyden kannalta hyvään ruokavalioon kuuluu kalaa, kasviöljyä ja kasviöljypohjaisia levitteitä sekä pähkinöitä ja siemeniä. Myöskään vähärasvaisia tai rasvattomia maitotuotteita ei kannata unohtaa. Nämä kaikki sopivat erinomaisesti myös odottavalle äidille. Näillä ruokavalinnoilla toteutuvat suositusten tavoitteet pitkälti: nauti hyvälaatuisia hiilihydraatteja ja hyvälaatuisia rasvoja. Ruokana tämä tarkoittaa runsaasti kuitua (täysjyväviljatuotteet ja kasvikset) ja pehmeitä rasvoja (kasviöljy) sisältäviä ruokia. Kuitu, liikkumisen ohella, mm. tasaa veren sokeritasoja raskauden aikana. Kuitu edistää myös suolen toimintaa, joka saattaa raskauden aikana oikutella. Puhdistettua viljaa tai sokeria tai kovaa, tyydyttynyttä rasvaa muodossa tai toisessa (esim. valkoinen leipä, karkit tai monet leivonnaiset) ei tarvita. Päinvastoin näistä voi olla terveydelle haittaa.

Monipuoliseen ja tasapainoiseen ruokavalioon ei tarvita ravintolisiä, lukuunottamatta D-vitamiinia. Raskaana oleville naisille pätee jo aiemmin annettu suositus, D-vitamiinia tarvitaan ruokavalion lisäksi valmisteena 10 μg päivässä. Entä muut vitamiini ja kivennäisaineet – toiko suositus uudistuksia? Folaatin saantisuositusta nostettiin ja uusi suositus on 500 μg päivässä. Folaatti on raskaana olevalle tärkeä B-ryhmän vitamiini, jonka saannista ruokavaliossa kannattaa huolehtia. Folaattia on eniten vihreissä kasviksissa, palkokasveissa ja maksassa. Myös täysjyväviljavalmisteet ja marjat ovat tärkeitä folaatin lähteitä. Maksaa voi kuintenkin käyttää vain pieniä määriä raskauden aikana: maksaruokia tulisi välttää kokonaan ja maksamakkaraakin syödä vain rajoitetusti. Lue lisää Eviran sivustolta.

Tässä muutamia hyviä folaatin lähteitä ravinnossa. Listassa on folaatin määrä (μg) 100 grammassa elintarviketta (Lähde: Fineli, ruokakori www.fineli.fi/foodbasket.php)

 Punajuuri 150

Vihreä papu 145

lehtikaali 120

ruusukaali 93

kukkakaali 86

parsakaali 79

hapankorppu 76

ruisleipä 70

sekaleipä 58

kiivi 42

appelsiini 27

mansikka 36

vadelma 33

Toteutuuko sinun ruokailussasi lautasmalli? Tarkista täältä: www.ravitsemusneuvottelukunta.fi/portal/fi/vinkkeja+viisaisiin+valintoihin/lautasmalli/

Miksi Raskausdiabetes ja Ravinto -tutkimukseen kannattaa osallistua?

Raskausdiabetes ja Ravinto –tutkimuksessa selvitetään raskaus- ja imetysajan ravitsemuksen, sekä erityisesti maitohappobakteerien ja kalaöljyn, merkitystä äidin terveydelle sekä syntyvän lapsen kehitykselle ja terveydelle. Aiempi tutkimustieto viittaa siihen, että nämä valmisteet ovat hyödyllisiä sekä äidille että lapselle, mutta aiheesta tarvitaan vielä lisää tietoa Tutkimuksessa tarkastellaan erityisesti raskausdiabeteksen kehittymistä ja äidin painoa raskauden aikana ja sen jälkeen. Lisäksi selvitetään voidaanko näillä ravintolisillä vaikuttaa syntyvän lapsen puolustusvasteeseen ja siten edistää lapsen terveyttä ja pienentää allergioiden riskiä.

Kaikki tutkimukseen osallistuvat naiset saavat tietoa omasta ja lapsen terveydestä sekä ravitsemuksesta tutkimuksen aikana tehtävistä laboratoriomäärityksistä sekä ruokavalioanalyyseistä. Myös lapsen kehitystä seurataan aina toiseen syntymäpäivään asti.

Osallistujat saavat tutkimustuotteet sekä näiden lisäksi D-vitamiinivalmisteen (Devisol, Orion) ilmaiseksi raskauden ja imetyksen ajaksi. Valmisteiden lisäksi osallistujille tarjotaan mahdollisuus ylimääräiseen ultraäänitutkimukseen raskauden lopulla (raskausviikot 34-36), jossa määritetään lapsen kokoarvio.

Lue lisää tutkimuksen nettisivuilta: www.utu.fi/raskaustutkimus

uababy

Kuva: www.tyks.fi

Raskausdiabetes ja Ravinto -tutkimus

Raskausdiabetes ja Ravinto – tutkimus käynnistyi syksyllä 2013. Tutkimuksessa selvitetään miten raskaudenaikainen ravitsemus ja erityisesti maitohappobakteeri- sekä kalaöljyvalmisteet vaikuttavat odottavan ja imettävän äidin sekä syntyvän lapsen terveyteen. Tutkimus tehdään yhteistyössä Turun yliopiston ja Tyks:n (Turun yliopistollinen keskussairaala) Naistenklinikan kanssa.

Tutkimukseen osallistujat ovat raskautensa alussa olevia terveitä naisia, joiden painoindeksi (BMI) on yli 25. Tutkimuksen aikana naiset käyvät tutkimuskäynneillä 2 kertaa raskauden aikana sekä 4 kertaa synnytyksen jälkeen yhdessä lapsen kanssa. Tutkimusvalmisteita käytetään raskauden ajan ja 6kk synnytyksen jälkeen.

Tutkimuksen aikana äideiltä sekä lapsilta kerätään mm. verinäytteitä ja äidit täyttävät kyselylomakkeita sekä ruokapäiväkirjaa tutkimuskäyntien yhteydessä. Kehonkoostumusta määritetään laitteistolla, joka on ainutlaatuinen Suomessa. Osallistujat saavat tietoa terveydestään ja ravitsemuksestaan. Tutkimusvalmisteiden lisäksi kaikki osallistujat saavat ilmaiseksi D-vitamiinilisän raskauden ja imetyksen ajaksi sekä ylimääräisen ultraäänitutkimuksen raskauden lopulla. Tutkimuksessa kertyy arvokasta tietoa ravitsemuksen merkityksestä raskausdiabeteksen synnyssä. Myös äidin ravitsemuksen merkitystä lapsen terveyteen valotetaan.

Kiinnostuitko kuulemaan lisää ja osallistumaan? Ota yhteyttä tutkijoihin!: 050-4004 903 tai raskausdiabetesjaravinto@utu.fi . Tutkimukseen otetaan mukaan uusia raskaana olevia naisia.