Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2014

Tule mukaan Raskausdiabetes ja Ravinto-tutkimukseen

Raskautta ja ravitsemusta selvittävä tutkimus on meneillään Tyks:ssa ja Turun yliopistossa. Otamme uusia raskaana olevia naisia mukaan tutkimukseen.

Tutkimuksessa selvitetään voiko probiootti- ja/tai kalaöljy – valmisteilla vaikuttaa raskausdiabeteksen kehittymisen riskiin. Lisäksi tutkitaan yhteyttä äidin painoon raskauden aikana ja sen jälkeen. Tutkimuksessa selvitetään myös lapsen terveyttä: miten ravintolisät vaikuttavat syntyvän lapsen puolustusvasteen ja allergioiden kehittymisen riskiin.

Sovellut tutkimukseen jos:
• raskautesi on alussa (alle 16 raskausviikkoa),
• painoindeksisi (BMI) on 25 tai yli,
• asut Turun tai lähikuntien alueella.

Osallistumalla tutkimukseen saat:
tietoa terveydentilastasi ja ravitsemuksestasi tutkimuksen aikana tehtävistä laboratoriokokeista ja mittauksista sekä ruokavaliomäärityksistä. Näitä mittauksia ei tehdä tavallisesti neuvolassa
– erikoislääkärin suorittaman ultraäänitutkimuksen raskauden loppuvaiheessa. Tämä mittaus tehdään neuvolan normaalien mittausten lisäksi
– Tutkimustuotteet käyttöösi
– D-vitamiinit (Devisol) raskauden ja imetyksen ajaksi

Ota yhteyttä niin kerromme tutkimuksesta tarkemmin:
puh: 050-4004 903 (klo 8-16)
email: raskausdiabetesjaravinto@utu.fi

Lisää tietoa myös nettisivuilta: www.utu.fi/raskaustutkimus.uababy

Raskausaikana vältettävät keinotekoiset makeutusaineet

Aiemmassa blogikirjoituksessa  on kerrottu raskausaikana vältettävistä ruoka-aineista. Lisäaineiden, kuten keinotekoisten makeutusaineiden nauttiminen ruuassa saattaa arveluttaa raskausaikana. Keinotekoisia makeutusaineita löytyykin yllättävän useista ruuista, kuten juomista, jälkiruuista ja makeisista – mitä niiden käytöstä suositellaan?
Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, THL, on selvittänyt asiaa ja antaa nettisivuillaan tietoa keinotekoisista makeutusaineista raskausaikana:

”Asesulfaamia E950, aspartaamia E951 ja sukraloosia E955 voi käyttää. Syklamaattia E952 ja sakariinia E954 ei suositella. Aspartaamin turvalliseksi arvioitu enimmäiskäyttömäärä ei ylity tavanomaisessa ruokavaliossa. Syklamaatin ja sakariinin on todettu suurina annoksina aiheuttavan koe-eläimille syöpää, ja niiden enimmäiskäyttömäärät ovat huomattavasti pienemmät”

Makeutusaineita voi välttää, kun valitsee janojuomaksi veden tai vaikkapa laimean täysmehun. Jälkiruuista ja makeisista saa paljon sokeria, mieluummin nämä nautitaan vain pienissä määrissä ja aterian yhteydessä ja valitaan tilalle hedelmiä tai marjoja.

 

Raskaus ja paino

Raskauden aikana äidin paino nousee keskimäärin kymmenkunta kiloa, viimeaikaisessa Turun seudulla kerätyssä aineistossa keskimääräinen painonnousu oli lähes 15 kg. Vauvan painon lisäksi, äidin painonnousu selittyy kohdun, istukan ja rintakudoksen kasvulla sekä veren määrän kasvulla ja lapsiveden määrällä. Normaalipainoiselle äidille suositellaan raskauden aikaiseksi painonnousuksi 11.5 – 16 kg ja ylipainoiselle äidille (BMI eli painoindeksi yli 26) hieman vähemmän, 7-11.5 kg.

Äidin painon tulisi raskauden aikana nousta sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Liian vähäinen painonnousu voi heikentää sikiön kasvua ja kehitystä. Liiallinen painonnousu raskauden aikana puolestaan saattaa mm. lisätä vaaraa sairastua raskausdiabetekseen. Myös sikiö voi kasvaa liian suureksi ja siten lisätä riskejä synnytyksessä. Tutkimusten mukaan näyttää myös siltä, että mitä enemmän äidin paino nousee raskauden aikana, sitä enemmän sitä todennäköisemmin jää pysyväksi. Raskautta voidaan pitää yhtenä naisten lihomisen riskitekijänä. Lihavuus taas on useille sairauksille, kuten aikuistyypin diabetekselle ja sepelvaltimotaudille altistava tekijä.

Liiallista painonnousua voi hillitä ruokavalion muutoksilla. Esimerkiksi valitsemalla kevyempi leipärasva, vähärasvaiset tai rasvattomat maitovalmisteet ja pulla tai hedelmä viinerin, munkin ja pasteijan tilalle. Säännöllinen ateriarytmi helpottaa yleensä painon hallintaa. Myös liikkumisesta on hyvä huolehtia. Synnytyksen jälkeen, paitsi hyvät elintavat eli sopivista ruokavalinnoista ja liikkumisesta huolehtiminen, myös imetys tukee äidin palautumista.