Imetysajan ruokavalio, osa 1

Raskausdiabetes ja Ravinto -tutkimukseen osallistuvat ensimmäiset lapset ovat jo syntyneet, joten kerromme blogissa myös lapseen liittyvistä asioista, kuten imetyksestä. Ensimmäisten kuukausien ajan äidinmaito on lapsen pääasiallinen ravinto; lapsen täysimetystä suositellaan 6 kuukauden ikään asti. Äidin hyvä ravitsemus vaikuttaa rintamaidon laatuun ja edistää myös toipumista synnytyksen jälkeen sekä imetyksen onnistumista.

Imetysajan ruokavaliosuositukset noudattelevat raskausajan ruokavalion periaatteita, mutta imetysaikana energian, vitamiinien ja kivennäisaineiden tarve on jopa suurempi kuin raskausaikana. Jos raskausaikana on kertynyt paljon rasvavarastoja, lisäenergian tarve ruokavaliosta on vähäisempää.

Tarvittavan lisäenergian saa päivittäin parista täysjyväleipäpalasta, parista annoksesta hedelmiä, marjoja ja vihanneksia tai vaikka pähkinöitä, sekä parista annoksesta maitotuotteita. Kohonnut energiantarve kannattaa täyttää valitsemalla ravintoainetiheitä ruokia, jolloin energian lisäksi saat myös vitamiineja, kivennäisaineita sekä hyviä rasvahappoja. Myös proteiinintarve on kasvanut jonkin verran, joten esimerkiksi säännöllinen maitotuotteiden käyttö kannattaa muistaa.

Monipuolinen ja ravintoainetiheä ruokavalio on imetysaikana tärkeää, jotta vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti olisi riittävää, eikä imetys verota äidin omia ravintoainevarastoja liikaa. Riittävästä kalsiumin ja D-vitamiinin saannista on hyvä huolehtia, jotta imetysaika ei heikennä äidin luustoa. D-vitamiinia suositellaan käytettäväksi ravintolisänä 10µg vuorokaudessa myös imetysaikana läpi vuoden.

Imetys lisää nesteentarvetta huomattavasti, joten säännöllinen ja riittävä nesteen saanti on tärkeää maidon riittävyyden takaamiseksi. Hyviä juomia ovat esimerkiksi vesi, rasvaton maito ja piimä sekä tee. Yöimetyksen paras janojuoma on vesi, sillä sokeriset juomat saattavat aiheuttaa hampaiden reikiintymistä. Myös kahvia kannattaa juoda kohtuudella, sillä kofeiini kulkeutuu osittain rintamaitoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *