Minna tutkimuskäynnillä

Turkulainen Minna, 23-vuotta, aloitti Raskausdiabetes ja Ravinto-tutkimuksen viileänä kevätpäivänä. ”Huomenta, täällä ollaan”, hän huikkasi tullessaan sisään tutkimushuoneeseen. Ja niin aloitettiin tutkimuskäynti. Aluksi haastatellen Minnaa hänen terveydentilastaan ja käyden läpi hänen laatimaansa ruokapäiväkirjaa, johon hän oli merkinnyt ylös kaiken syömänsä ruuan ja juoman kolmen päivän ajalta. ”Onpa mielenkiintoista nähdä palaute näistä syömisistä! On vaikea itse arvioida syökö tarpeeksi monipuolisesti”, Minna tuumasi. Minna myös täytti tutkimuksen kyselykaavakkeita ja hänen verenpaineensa ja kehonkoostumuksensa mitattiin.

”Koska lähisuvussani esiintyy tyypin 2 diabetestä, niin se lisäsi kiinnostustani lähteä mukaan tutkimukseen”, Minna kertoo. ”Lisäksi loppuraskaudessa tehtävä ultraäänitutkimus houkuttaa kovasti”, hän lisää. Seuraavalla tutkimuskäynnillä hänellä on tosiaan mahdollisuus erikoislääkärin tekemään ultraäänitutkimukseen. Siinä selviää lapsen painoarvio ja myös sukupuoli, mutta Minna haluaa sukupuolen pysyvän salaisuutena ihan loppuun asti. ”Jotenkin hauskempaa niin”, Minna naurahtaa. Siispä hei ensikertaan ja mukavaa odotusta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *