Raskaudenaikainen ravitsemus ja rasvan laatu ovat tärkeitä lapsen terveydelle ja kehitykselle

Lääketieteen lisensiaatti Ulla Hautero selvitti väitöskirjassaan (väitös 25.11.2017) äidin raskaudenaikaista n-3 rasvahappojen saantia ja ravitsemuksen vaikutusta lapsen kehittymiseen.

Hautero totesi, että ravitsemusohjauksella on mahdollista lisätä äitien n-3 rasvahappojen osuutta raskauden loppuvaiheessa. Kalan syömisellä oli selkeä yhteys äitien ja heidän lastensa seerumin n-3 rasvahappojen määrään. Hauteron tutkimuksessa havaittiin myös että D-vitamiinin määrä korreloi lapsen korkeampiin kokonaiskehityksen pisteisiin vuoden iässä.

Tutkimuksessa selvitettiin myös raskauspahoinvoinnin vaikutusta ravintotottumuksiin. Raskauspahoinvointi johti mm. lihan käytön vähentymiseen ja sen myötä alentuneeseen proteiinin saantiin. Lisäksi sakkaroosin käyttö lisääntyi ja siten myös hiilihydraattien saanti oli suurempi. Tutkimuksessa yli 70% raskaana olevista oli kärsinyt lievästä tai kohtalaisesta raskauspahoinvoinnista, mutta tällä ei ollut vaikutusta lapsen kasvuun kohdussa tai imeväisillä.

Väitöksen lehdistötiedote

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *