Tervetuloa yliopistoon uudet ja vanhat opiskelijat – Teitä on monesta luokkataustasta

Kirjoittaja Hannu Lehti tekee väitöskirjaa ylisukupolvisista vaikutuksista sosiologian oppiaineessa ja on perhetaustaltaan työväenluokkainen.

Uusi lukuvuosi pyörähti taas käyntiin ja yliopiston ovat vallanneet opiskelijat. Varsinkin uusista opiskelijoista yliopistomaailman käytännöt ja tavat saattavat tuntua aluksi vierailta. Yksi kysymys, mitä uudet opiskelijat mahdollisesti pohtivat on, millaisia ne muut opiskelijat yliopistossa ovat? Varsinkin ne opiskelijat, jotka tulevat ei-akateemista perheistä saattavat uskoa, että yliopistossa opiskelee enemmän akateemisten perheiden lapsia. Tällöin heitä saattaa jännittää, etteivät he sulaudu keskiluokkaisten opiskelijoiden joukkoon enemmän kuin niitä, joiden vanhemmat ovat yliopiston käyneet. Vastaavan tulkinnan antoi myös tutkija Mari Käyhkö Ylen tekemässä jutussa, jossa hän väitti, että ”Suomessa yliopistoissa kentällä pelaavat enimmäkseen keskiluokkaiset. Samalla he määrittelevät pelin säännöt sekä kentän hierarkian. Valta on tällöin keskiluokkaisilla.” Käyhkö ei kuitenkaan perusta väitteitään tilastoihin vaan valikoituneisiin haastatteluihin, jotka eivät ole edustavia otoksia kaikista Suomen yliopisto-opiskelijoista.

Samassa jutussa väitetään, että akateemisista perheistä tulevilla lapsilla on kahdeksan kertainen todennäköisyys päätyä yliopisto-opiskelijaksi. Tämä tieto ei sentään pidä paikkaansa, koska jutussa sekoitetaan todennäköisyyden ja vetosuhteen (odds ratio) käsitteet toisiinsa. Oikea suhde on vähän alle neljä, jonka voi laskea esimerkiksi tästä artikkelista. On kuitenkin harvinaisen selvää, että yliopistoon pääsee suhteellisesti enemmän akateemisten perheiden lapsia kuin ei-akateemisten, se ei kuitenkaan vielä tarkoita sitä, että yliopistossa myös opiskelisi enemmän akateemisten perheiden lapsia. Suomen väestössä akateemisten perheiden lapsia on absoluuttisesti paljon vähemmän kuin ei-akateemisten perheiden lapsia. Vaikka he kaikki pääsisivät yliopistoon opiskelemaan, heitä voi silti olla vähemmän opiskelijoina kuin ei-akateemisten perheiden lapsia. Esimerkiksi Vipunen.fi tilastopalvelusta käy ilmi, että vuonna 2015 noin 88 prosentilla toisen asteen opiskelijoista äiti ei ollut akateemisesti koulutettu. Yli 60 prosentilla (63 %) toisen asteen opiskelijoiden äideistä oli korkeintaan vain toisen asteen koulutus. Toisen asteen opiskelijoista vain noin 12 prosentilla oli siis akateemisesti koulutettu äiti. Jos akateemisesti koulutettuja äitejä on melko vähän populaatiossa, ei heidän lapsiakaan voi olla yliopistoissa ylen määrin.

Entä pelaako Suomen yliopistojen kentillä enimmäkseen akateemisten perheiden lapset? Olen hakenut tiedot vuoden 2015 yliopisto-opiskelijoista äidin koulutustaustan mukaan opetushallinnon vipunen.fi tilastopalvelusta tarkastellakseni tätä kysymystä. Palvelusta löytyy tilastokeskuksen, opetus- ja kulttuuriministeriön ja opetushallituksen keräämää tietoa koulutuksesta eri tasoilla ja aloilla. Käytän äidin koulutusta, koska se sisältää vähemmän puuttuvia arvoja kuin isän. Kannattaa huomioida, että en voi yhdistää äidin ja isän koulutusta tilastopalvelussa, joten mittarini ei kuvaa täydellisesti opiskelijoiden perhetaustoja. Suomessa homogamia koulutuksen mukaan on kuitenkin verrattain yleistä.

Alla oleva kuvio näyttää yliopisto-opiskelijoiden prosenttiosuudet äidin koulutuksen mukaan eri yliopistoaloilla. Siitä nähdään, ettei akateemisen taustan omaavia opiskelijoita ole missään alalla, jotka olen ottanut vertailuun mukaan, enemmän kuin ei-akateemisien taustan omaavia opiskelijoita. Kaikista yliopisto-opiskelijoista noin 28 prosentilla on äiti, jolla on akateeminen koulutus. Sosiaalitieteissä opiskelijoita, joilla on akateeminen äiti, on noin 35 prosenttia ja niillä, joilla toisen asteen koulutus tai alempi, on hieman enemmän 38 prosenttia. Myös oikeustieteessä, kansantaloustieteessä, filosofiassa ja psykologiassa akateemisten äitien lapsia on 30 prosenttia tai hieman enemmän. Historiassa ja arkeologiassa, valtiotieteessä biologiassa ja fysiikassa opiskelijoita, joiden äidillä on toisen asteen koulutus, on taas suhteellisesti eniten. Kasvatustieteen opiskelijoissa (ei OKL) on suhteellisesti vähiten akateemisten äitien lapsia, kun taas lääketieteessä suhteellisesti selvästi eniten.

Kuviosta voidaan päätellä, että yliopisto-opiskelijoissa ei ole akateemisten äitien jälkeläisiä yhtään enempää kuin ei-akateemisten. Näin ollen yliopisto-opiskelijat eivät näyttäydy – ainakaan äidin koulutustaustan mukaan – kovinkaan homogeeniseltä joukolta. Tilastojen mukaan yliopiston kentillä eivät pelaa pelkästään keskiluokkaiset ja korkeasti koulutettujen lapset, vaan äitien koulutustaustalla mitaten opiskelijoiden taustat näyttäytyvät moninaisilta. On kuitenkin selvää, että yliopisto-opiskelijoissa akateemisten perheiden lapsilla on selvä yliedustus, kun verrataan, kuinka paljon heitä on Suomen väestössä.

Yliopisto-opiskelija, kun katsot ympärillesi ja mietit kaverisi vanhempien koulutustaustaa, on se todennäköisemmin ei-akateeminen kuin akateeminen. Hyvää alkanutta lukuvuotta kaikille, luokkaan katsomatta!

Viimeinen Praktikum

Kirjoittaja on sosiologian tohtorikoulutettava ja innokas opettaja Katja Pohjola

 

Tänä syksynä sain ilon vetää viimeisen praktikum-kurssin sosiologian 2.vuoden opiskelijoille. Praktikum-kurssi on pitkään ollut osana sosiologian opintoja, mutta nyt uuden sosiaalitieteiden kandiohjelman myötä on sen aika siirtyä historiaan.

Kurssilla 25 opiskelijaa työskentelivät 5 hengen ryhmissä koko syksyn ajan. Jokaisella ryhmällä oli oma ohjaaja, joka tuki tutkimuksenteossa ja seurasi aktiivisesti työn edistymistä. Tämän syksyn tähtiohjaajat; Sanna, Laura, Harley, Camilla ja Sampo, tekivät upeaa työtä. Ja niin tekivät opiskelijatkin!

Praktikum-kurssi huipentui loppuseminaariin, jossa ryhmät esittivät ensin tutkimuksensa muiden edessä suuressa salissa. Tämän jälkeen sai tehdä lähempää tuttavuutta tutkimustuloksiin ja tutkimusten tekijöihin posteritilaisuudessa. Posterit ovat nyt nähtävillä sosiologian käytävän seinällä. Hienoa työtä! Toivon, että tämä oppimiskokemus kantaa pitkälle ja antaa opiskelijoille hyvät valmiudet tarttua kandiin ja graduun, kun niiden aika tulee. Lisäksi ryhmätyöskentelytaidot ovat varmasti lisääntyneet kaikilla.

Loppuseminaarissa jokaisella oli vielä yksi rooli, rahoittajan rooli. Esitysten ja postereiden perusteella piti valita yksi tutkimus, jota lähtisi rahoittamaan. Omaa tutkimusta ei tietenkään voinut valita. Myös muutamat ulkopuoliset kuulijat saivat jakaa rahaa. Voittopotin vei niukasti terveyrkäyttäytymisen muutoksia tutkinut ryhmä (Aleksi Pasma, Ella Korpinen, Jenni Saarenketo, Okko Kuisma, Janne Salminen). Onnittelut!

Tässä vielä alla kaikkien ryhmien mediatiedotteet tutkimuksista:

 

MASSAVÄKIVALTA JA VIHOLLISKUVAT – MEDIAN OSALLISUUS KRIISIUUTISOINNISSA JA VASTAKKAINASETTELUIDEN TUOTTAJANA

Riina Kauppinen, Milja Pihkola, Kirsi Pylvänäinen, Aleksi Alila ja Oona Virtanen

Turun yliopiston sosiologian opiskelijoiden tutkimusryhmä on tutkinut syksyn 2018 Praktikum-seminaarin yhteydessä Turun puukotusten uutisointia. “Tutkitut mediat Yle ja Ilta-Sanomat osaltaan sekä loivat että kyseenalaistivat yhteiskunnallisia vastakkainasetteluja, ja tuottivat tapahtumaan liittyviä tunneohjeita esimerkiksi välittämällä käsinkosketeltavaa kauhua”, toteaa tutkimusryhmä harjoitustutkimuksessaan. Tunteet ja erilaiset mielikuvat leviävät nopeasti eri uutismedioiden välityksellä kriisitilanteen koittaessa. Myös terrorismi aiheena on omiaan aiheuttamaan voimakkaita tunnereaktioita ja kahtiajakoja.

Poikkeuksellisena yhteisöä koskevana kriisinä Turun puukotukset aiheuttivat voimakkaan, valtakunnanlaajuisen reaktion. Tutkimuksessa analysoitiin, millä keinoin Turun puukotuksiin liittyvässä uutisoinnissa niin kutsuttua moraalipaniikkia tuotettiin ja välitettiin. Keskeisiksi analyysin kohteiksi nousivat ne kielelliset ja kuvalliset keinot, joiden kautta yhteisöllisyyttä ja yhteisöstä poikkeamista uutisoinnissa kuvattiin ja miten kuvaa yhteisöstä tai sen ulkopuolisuudesta näin ollen rakennettiin. Tutkijaryhmä paikansi aineistosta esimerkiksi kansalaisuuteen, uskonnollisuuteen, ”radikaaliuteen” ja moraaliseen toimijuuteen liittyviä yhteisön rakentamisen tapoja ja diskursseja. Näiden pohjalta ryhmä pohti kriisiuutisoinnin yhteiskunnallisia vaikutuksia.Tutkijat tarkastelivat myös uutisoinnin tapoja tuoda esille tunteita ja vedota tunteisiin.

Tutkimuksessa pohditaan tunnerikkaiden uutiskuvausten yhteiskunnallista merkitystä ja vaikutusta yhteiskunnallisten tapahtumien ja jakojen kokemiseen muun muuassa pelon, kauhun, surun ja toisaalta toivon kautta. Pikkutarkat kuvaukset herättävät voimakkaita tunteita, ja tutkijaryhmä on analysoinut, millä keinoin lukijoiden tunteisiin pyrittiin vaikuttamaan. Näin analyysin kohteena ovat olleet myös ne tavat, joilla lukijoita ja kansalaisia ohjataan tapahtuman johdosta tuntemaan. Tapahtuneen jälkeen media-aineistossa oli huomattavissa paljon liennyttelyä suomalaisilta arvojohtajilta, ja kotimaan turvallisuuden ja jatkuvuuden korostamista.


YKSINHUOLTAJAT- MODERNIN YHTEISKUNNAN UHRIT

Anna Lagerroos, Enni Lavonius, Anna-Riikka Lotti, Susanna Meusel, Ella Snellman

Yksinhuoltajat ovat suuremmassa riskissä syrjäytyä yhteiskunnasta vähäisten taloudellisten resurssien takia 2010-luvun Suomessa. Perheen käytettävissä olevat taloudelliset resurssit vaikuttavat yksilöiden kykyyn osallistua aktiivisesti yhteiskuntaan ja odotettuun elintasoon. Yksinhuoltajaksi voi päätyä esimerkiksi avioeron tai puolison kuoleman johdosta, mutta usein yksinhuoltajuus on myös omavalintaista.

Käytämme Praktikum-tutkimuksessamme syrjäytymisen määrittelemiseen apuna Towsendin ja Bourdieun teorioita. Syrjäytymisellä nähdään olevan teorian mukaan monta eri tasoa, jotka kaikki vaikuttavat yksilöihin. Näitä syrjäytymisen eri osa-alueita ovat Towsendin mukaan taloudellinen, sosiaalinen ja poliittinen. Tutkimuskysymyksemme on yksinhuoltajien yhteys syrjäytymiseen ja köyhyyteen Suomessa 2010-luvulla.

Syrjäytyminen voidaan nähdä moniulotteisena ilmiönä, jolla on vahvoja vaikutuksia niin yksilöön kuin yhteiskuntaan. Se on yksilön subjektiivinen kokemus, mutta sillä on myös laajempia vaikutuksia makrotasolla. Yksilöiden ja perheiden syrjäytyminen on yhteiskunnan kestävyyden kannalta ongelma, joka on tärkeä tiedostaa.

Perhemuotojen moninaisuus on viime vuosikymmenten aikana lisääntynyt. Perinteisen ydinperheen rinnalle on muodostunut erilaisia perhemuotoja ja keskustelu yksinhuoltajaperheistä on muuttunut myönteisemmäksi.

Tutkimuksemme tulokset tukevat hypoteesiamme, että perhemuoto korreloi syrjäytymisen riskin kanssa. Yksinhuoltajaperheet saivat tutkimuksessamme enemmän syrjäytymistä kuvaavia arvoja kuin kahden vanhemman perheissä olevat huoltajat. He ovat siis suuremmassa riskissä kuin muut perheet. Yksinhuoltajat ovat keskimääräisesti köyhempiä, mikä on eräs syrjäytymiselle altistava tekijä. Suhteellinen köyhyys koskettaa yleisemmin yksinhuoltajaperheiltä.


MUUTOKSET POLIITTISELLA KENTÄLLÄ JA JULKISESSA KESKUSTELUSSA MAHDOLLISTIVAT PERHEVAPAAUUDISTUKSEN ETENEMISEN

Simo Arhippainen, Katri Janerko, Johanna Lahtela, Veera Tuominen, Heikki Vehmas

Tutkimuksessa tarkastellaan seikkoja, jotka mahdollistivat perhevapaauudistuksen nousemisen politiikan keskiöön hallitusohjelman ulkopuolelta tällä hallituskaudella. Julkinen keskustelu ja puolueiden herännyt aktiivisuus on luonut paineita muutoksen tekemiselle. Erityisesti perussuomalaiset ovat jarruttaneet uudistuksen ajamista, mutta lopulta puolueen hajoaminen mahdollisti uudistuksen etenemisen.

Perhevapaiden uudistaminen on saanut kuluvalla hallituskaudella paljon huomiota, vaikka kauden alussa siitä ei juurikaan puhuttu. Tutkimuksessa selvitettiin, mitkä asiat mahdollistivat uudistuksen nousemisen hallituksen pohdittavaksi tällä kaudella. Aineistona käytettiin pääasiassa puolueiden ja järjestöjen uudistusmalleja esittelykirjoituksineen, sekä Helsingin Sanomien ja YLE:n uutisointia aiheesta. Useimpien toimijoiden ehdotukset ovat variaatioita ns. 6+6+6 -mallista. Nyt keskustelussa esiintyy tasa-arvon lisäksi vahvasti työllisyyden näkökulma, jota ei aikaisemmin tuotu tässä yhteydessä esille. Asenteet näyttävät median johdolla kehittyneet sellaiseen suuntaan, että tasa-arvoon ja työllisyyteen liittyvät näkökulmat ovat yhä relevantimpia. Myös valinnanvapauteen liittyviä näkökulmia tuodaan esiin. Erityisesti perussuomalaiset korostavat perheiden itsemääräämisoikeutta.

Puolueista perussuomalaiset, keskusta ja kristillisdemokraatit ovat olleet perinteisesti vähiten innostuneita uudistamaan perhevapaajärjestelmää. Perussuomalaisten Timo Soinin väistyminen puolueen johdosta ja sittemmin puolueen hajoaminen yhdistettynä tasa-arvoon, valinnanvapauteen ja työllisyyteen liittyviin perusteluihin näyttävät mahdollistaneen uudistuksen nousemisen asialistalle. Uudistuskeskustelussa esiintyy usein haluttomuutta leikata kotihoidon tukea. Tuki on suosittu ja sitä käyttävät lähes kaikki perheet. Hallituskauden alussa puolueet eivät juurikaan puhuneet perhevapaista, mutta nyt poikkeuksellisen useat tahot ovat tehneet uudistusehdotuksen ja useimmat toimijat jakaisivat vapaat tasan molempien vanhempien kesken. Tämä asennemuutos kantanee myös perhevapaauudistusta pitemmälle.


TYÖTTÖMÄT ISÄT TEKEVÄT VÄHEMMÄN KOULUTETTUJA TYTTÖLAPSIA

Anna Kuusela, Venla Savola, Roosa Klemelä, Justus Mahonen, Meeri Kivinen

Turun yliopiston sosiologian opiskelijoiden Praktikum-tutkimustyö osoittaa isän työttömyyden ja lapsen koulutusvuosien välisen yhteyden Suomessa. Lapset, joiden isät ovat olleet työttöminä heidän ollessa 14-vuotiaita, ovat todennäköisesti vähemmän kouluttautuneita kuin ne lapset, joiden isät ovat olleet silloin työmarkkinoilla. Tämä yhteys koskee yllättäen vain tyttölapsia.

Työttömyys on piinannut suomalaista yhteiskuntaa ja koko läntistä maailmaa jo vuosikymmeniä. Koska työttömyys on lisääntynyt, on hyvin tärkeää tutkia työttömyyden ylisukupolvisia vaikutuksia. Jo monet aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet isän työttömyyden olevan yhteydessä lapsen tulevaisuuden koulutustasoon. Tämän yhteyden sukupuolittaisia eroja ei ole aikaisemmin laajasti tutkittu.

Tutkimusaineistomme koostui European Social Survey-poikkileikkausaineistosta vuosilta 2004–2014, ja siihen sisältyvät kaikki kyselyyn näinä vuosina vastanneet 25-55 vuotiaat suomalaiset. Tutkimme isän työttömyyden ja lapsen koulutuksen yhteyttä lineaarisella regressioanalyysilla. Analyysi osoitti, että isän työttömyydellä on negatiivinen yhteys lapsen koulutusvuosiin. Jatkoanalyyseissamme selvisi, että tämä yhteys on tilastollisesti merkitsevä vain tyttölapsien kohdalla.

Pierre Bourdieun Pääoma-teorialla voidaan selittää vanhemman työttömyyden ja lapsen koulutuksen välistä yhteyttä. Perheen taloudellinen, sosiaalinen ja inhimillinen pääoma ennustavat lapsen sosiaalista liikkuvuutta ja sosioekonomisen aseman periytymistä. On oletettavaa, että työttömät vanhemmat eivät voi taata lapsilleen samanlaisia resursseja kuin työmarkkinoilla olevat vanhemmat. Tämä mekanismi selittää sitä, kuinka vanhemman työttömyys vaikuttaa negatiivisesti lapsen tulevaisuuden koulutukseen.

Mielenkiintoinen löytö tutkimuksessamme on se, että isän työttömyys on yhteydessä vain tyttölasten tulevaisuuden koulutusvuosiin, mikä on ristiriidassa Vanttajan (2005) tutkimuksen kanssa. Mahdollinen selittävä tekijä meidän löydöksellemme voi olla se, että käyttämämme työttömyys-muuttuja on mitattu juuri ennen lapsen ensimmäistä koulutusvalintaa lukion ja ammattikoulun välillä. On mahdollista, että isän työttömyys tällaisessa siirtymävaiheessa vaikuttaa lapsen koulutusvalintaan. Poikien reagointi isän työttömyyteen saattaa olla tyttöjen reagointia lievempää siksi, että pojat kouluttautuvat jo alkujaan tyttöjä vähemmän.

Tutkimustulokset vahvistavat sitä tosiasiaa, että lasten väliseen mahdollisuuksien tasa-arvoon tulisi kiinnittää suurempaa huomiota myös Suomessa.


TERVEYSKÄYTTÄYTYMISEN MUUTOS EI KAVENNA SOSIOEKONOMISIA TERVEYSEROJA SUOMESSA

Aleksi Pasma, Ella Korpinen, Jenni Saarenketo, Okko Kuisma, Janne Salminen

Turun yliopiston sosiologian opiskelijoiden praktikum –ryhmän tutkimus osoittaa, että terveyskäyttäytymisen muuttaminen ei ole yhteydessä koettuun terveyteen sosioekonomisten asemien välillä.

Tutkimuksessa käytettiin UKK-instituutin ja Tampereen kaupungin yhdessä tuottamaa ja UKK-instituutin toteuttamaa Tampereen terveys- ja sosiaalikyselyiden aineistoa vuosilta 1999, 2005 ja 2008. Kolmelta vuodelta kerätyssä oli mukana yhteensä 6858 yli 18-vuotiasta henkilöä.

Aineistosta selvitettiin vastaajien koetun terveyden, terveyskäyttäytymisen ja sen muutospyrkimysten eroja sosioekonomisen aseman perusteella. Lisäksi selvitettiin koetun terveyden ja terveyskäyttäytymisen sekä sen muutospyrkimysten yhteyttä. Koettua terveyttä tarkasteltiin viisiportaisella Likert-asteikolla. Terveyskäyttäytymistä tarkasteltiin ylipainon, alkoholin kulutuksen, tupakoinnin ja liikunnan avulla. Sosioekonomista asemaa määriteltiin koulutuksen ja työmarkkina-aseman avulla. Koulutusmuuttuja luokiteltiin kolmeen luokkaan, perusasteeseen, keskiasteeseen ja korkeaan asteeseen. Perusaste pitää sisällään peruskoulutuksen, keskiaste toisen asteen koulutuksen, kuten lukion, ammattikoulun tai opistotason koulutuksen ja korkea-asteeseen lukeutuvat korkeakouluopinnot yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Työmarkkina-asema jaettiin luokkia yhdistelemällä neljään luokkaan: työllisiin, työttömiin, eläkeläisiin ja muihin. Taustamuuttujista ikä ja sukupuoli vakioitiin.

Koettu terveys on yhteydessä koulutukseen ja työmarkkina-asemaan. Korkeammin koulutetut ja työssä olevat kokevat terveytensä paremmaksi. Terveyshuolet heikentävät koettua terveyttä ja ne ovat yleisempiä alemmin koulutettujen keskuudessa. Terveyskäyttäytymisessä tupakointi heikentää koettua terveyttä ja liikunta taas parantaa sitä. Kuitenkin terveyskäyttäytymisen muutoksilla ei ole merkitsevää yhteyttä koettuun terveyteen.

Mielikuvituksen käyttö on sallittua

Kirjoittajina sosiologian apulaisprofessori Suvi Salmenniemi ja Suomen Akatemian tutkijatohtori Mari Toivanen

Järjestimme keväällä 2017 Harjoituksia sosiologisessa mielikuvituksessa– nimeä kantavan opintojakson. Idea kurssille sai alkunsa kävellessämme takaisin Publicumille pitkäksi venähtäneeltä lounastauolta. Keskustelimme luovuuden merkityksestä tieteelle ja siitä, miten helposti se näivettyy kiireen ja mekaanisen suorittamisen alle. Lähdimme kehittämään ideaa luovuuden ja mielikuvituksen ruokkimisesta opetuksen keinoin. Vajaa vuosi myöhemmin seisoimme seminaarihuoneessa seitsemäntoista sosiologian aine- ja syventävien opintojen opiskelijoiden edessä, tavoitteenamme löytää uusia näkökulmia arjen ilmiöihin sosiologista mielikuvitusta harjaannuttamalla.

Lähestyimme mielikuvitusta kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin hyödynsimme C. Wright Millsin ajatusta sosiologisesta mielikuvituksesta, eli pyrkimyksestä pohtia ja jäsentää henkilökohtaisen kokemuksen ja laajempien yhteiskunnallisten ja historiallisten valtarakenteiden välistä suhdetta. Toiseksi olimme kiinnostuneita ruokkimaan mielikuvitusta tutustumalla erilaisiin oppimisen ja tiedontuotannon tapoihin sekä yhdistämällä tieteen ja taiteen työskentelymenetelmiä. Opintojakso olikin kokeellinen monella tapaa ja pyrimme tekemään siitä mahdollisimman matalahierarkkisen ja osallistavan. Temaattisesti kurssi kattoi laajan kirjon aiheita aina sukupuolesta, seksuaalisuudesta, luokasta ja rodullistamisesta metodologiseen nationalismiin, poliittiseen hallintaan ja vastarintaan. Kurssilla käytettiin monenlaisia oppimisen muotoja: luentoja, runojen kirjoittamista tieteellisistä teksteistä, tilan havainnointia ja analysointia kaupunginkirjastossa, kertojaäänen kuvittelua erilaisille kuville, lukupiiriä, keskustelua henkilökohtaisten kokemusten yhteiskunnallisista merkityksistä sekä ryhmätöitä. Työskentelimme monenlaisten aineistojen parissa käyttäen tieteellisten julkaisujen lisäksi kaunokirjallisuutta, sanomalehtiartikkeleita, yleisöosastokeskusteluja, blogeja, elokuvia, sketsejä, stand-up komiikkaa sekä erilaisia kuva-aineistoja, kuten mainoksia ja emojeja. Opiskelijat saattoivat palauttaa ryhmätyönsä esseinä tai vaihtoehtoisesti podcastina tai videoesityksenä. Meillä oli myös ilo saada kurssille kolme kiinnostavaa vierasta: taistelevaa tutkimusta harjoittava Juha Suoranta, esitystaiteilija ja taiteen tutkija Pilvi Porkola sekä kirjailija ja valokuvatutkija Hanna Weselius. Heidän puheenvuoronsa valottivat erilaisia tieteen ja taiteen tapoja tuottaa tietoa yhteiskunnasta.

Päällimmäisenä kurssista jäi käteen tunne siitä, että olimme päässeet pintaa syvemmälle eri sosiaalisten ilmiöiden ymmärtämisessä ja oppineet paljon uutta ennen kaikkea opettajina. Kurssille osallistuneet opiskelijat olivat innostuneita ja aktiivisia ja lähtivät ennakkoluulottomasti kokeilemaan vaihtoehtoisia työskentely- ja suoritusmuotoja. Kurssi herätti meidät ajattelemaan, miten perinteiset opetusmenetelmämme eivät useinkaan tee oikeutta ja anna riittävästi tilaa opiskelijoiden kyvyille ja luovuudelle. Opiskelijat osaavat tehdä paljon enemmän kuin mihin perinteiset menetelmät antavat mahdollisuuden! Ilahduimme lukiessamme, kuunnellessamme ja katsoessamme harjoitustöitä, jotka osoittivat kurssin opiskelijoiden monipuolista taitoa jäsentää kriittisesti ja oivaltavasti mitä moninaisimpia yhteiskunnallisia ilmiöitä. Monista kuoriutui esiin myös varsinaisia taiteellisia virtuooseja! Opiskelijapalautteessa nousi esiin kurssin tärkeänä antina sosiologiseen ajatteluun harjaannuttaminen ja keskustelun merkitys oppimiselle. Vaikka dialogi on ollut keskeinen osa oppimista ja akateemista vuorovaikutusta aina Sokrateesta alkaen, käytetään sitä opinnoissamme yhä aivan liian vähän. Kurssi muistutti, että asioiden monipuolisempi ja syvällisempi ymmärtäminen ja toisten kokemuksista oppiminen kehittyvät dialogissa. Dialogi voi olla sosiologista mielikuvitusta parhaimmillaan.

Opetamme kurssin jälleen ensi keväänä ja tämän kevään opiskelijoilta saadun palautteen kautta pyrimme kehittämään kurssia edelleen. Haluamme jatkossa sisällyttää opintojaksolle vielä enemmän keskustelua ja dialogisten menetelmien oppimista, rikkomaan ja sekoittamaan aiempaa enemmän tieteen ja taiteen välisiä raja-aitoja ja lähestymään kriittisesti ja monipuolisesti tässä ajassa liikkuvia yhteiskunnallisia ilmiöitä erilaisten aistien, aineistojen ja analyyttisten välineiden avulla. Kuvittelemisen taito on paitsi uutta luovan ja paradigmoja horjuttavan tutkimuksen, myös toisenlaisen maailman näkemisen ja tekemisen edellytys. Sosiologisen kuvittelemisen ja kysymisen taitoa tarvitaan niin yliopiston sisällä kuin sen ulkopuolellakin.

 

 

Terapeuttista jäljittämässä

Kirjoittajat Suvi Salmenniemi, Harley Bergroth, Inna Perheentupa, Johanna Nurmi, Laura Kemppainen ja Tatiana Tiaynen-Qadir ovat TRACKTHERA-tutkimushankkeen tutkijoita

 

Erilaiset terveyden edistämisen, onnellisuuden ja henkisen hyvinvoinnin tavoittelun terapeuttiset käytännöt – esimerkiksi self-help, elämäntaitovalmennus, henkisen kasvun kurssit, itsenmittaus sekä vaihtoehtoiset ja täydentävät hoitomuodot – ovat kasvattaneet suosiotaan eri puolilla maailmaa. Näiden käytäntöjen ympärille on muodostunut koko joukko uusia ammatteja ja asiantuntijuuden muotoja ja ne ovat monin tavoin läsnä ihmisten arkipäivässä.

Joulukuussa 2016 Turun yliopistossa järjestetty Travelling and transforming therapeutics: Subjectivity, materiality and inequality -workshop pureutui tähän ilmiöön monitieteisen ja kansainvälisen tutkijajoukon voimin. Työpajassa jäljitettiin ‘terapeuttisen’ käsitteen kautta niitä moninaisia psykologisia, henkisiä, hengellisiä ja terveyteen liittyviä käytäntöjä, joita ihmiset hyödyntävät itsensä ja sosiaalisten suhteidensa muokkaamisessa. Tämän kaltaista erilaisia terapeuttisia käytäntöjä jäljittäviä ja yhteen tuovia kokoontumisia ei ole liiemmälti aiemmin järjestetty; ainakin tällaista oli aistittavissa tutkijajoukon innostuneiden keskustelujen perusteella.

Työpajan järjesti kaksi Sosiaalitieteiden laitoksen tutkimushanketta, Koneen säätiön rahoittama Mielen arvoitus: Vertaileva tutkimus terapeuttisesta tiedosta ja minuudesta (http://www.utu.fi/fi/yksikot/soc/yksikot/sosiologia/tutkimus/tutkimus/theraself/Sivut/home.aspx) sekä Suomen Akatemian rahoittama Terapeuttisen jäljillä: Etnografinen tutkimus hyvinvoinnista, politiikasta ja eriarvoisuudesta (http://trackthera.utu.fi/). Hankkeiden taustalla on ajatus siitä, että terapeuttiset käytännöt voivat toimia havainnollisena linssinä moniin yhteiskunnallisesti tärkeisiin kysymyksiin, kuten vallankäytön, politiikan ja eriarvoisuuden muotoihin.

Työpajan keynote-puhujina olivat Helen Lambert Bristolin yliopistosta, Ole Jacob Madsen Oslon yliopistosta sekä Eeva Sointu Smith Collegesta. Tapahtuman aloitti Eeva Sointu, joka tarkasteli vallitsevia teoreettisia käsityksiä terapeuttisesta, jotka hänen mukaansa usein ohittavat eletyn kokemuksen. Soinnun mukaan terapeuttista koskevan sosiologisen tutkimuksen tulisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, mikä tekee niistä ihmisille merkityksellisiä. Hän nosti esille erityisesti ruumiillisuuden, tunteiden ja rituaalien näkökulmat tärkeiksi jatkotutkimukselle.

Ole Jacob Madsen puolestaan pohti kriittisesti esitelmässään yhteiskunnan psykologisoitumista; sitä, miten mitä erilaisimmat asiat puetaan nykyisin psykologisen ja tunteita painottavan sanaston kaapuun. Madsen peräänkuulutti psykologien ammattikuntaa syvälliseen eettiseen pohdintaan omasta roolistaan tilanteessa, jossa psykologiasta on tullut populaarikulttuurin keskeinen ainesosa, ja rajalinja ammatillisen ja populaarin psykologian välillä on hämärtynyt.

Helen Lambert päätti tapahtuman kuljettamalla kuulijansa tarkastelemaan terapeuttisia käytäntöjä Intiassa. Hänen esityksensä muistutti terapeuttisen moninaisuudesta; toisin sanoen, terapeuttinen ei palaudu vain psykologisen tiedon ja refleksiivisten minäprojektien kulttuuriin. Psykologisen tiedon ja itsensä kehittämisen käytäntöjen sijaan Lambertin esityksen keskiössä oli “kansanterapeutiikka”, eli Lambertin useiden vuosien ajan tutkimat “luutohtorit” (bone doctors), suvussa periytyvä ammattikunta joka toimii virallisen terveydenhuollon ulkopuolella. Lambertin etnografinen kuvaus luutohtoreiden praktiikasta ja tavoista mainostaa palveluitaan avasi kiinnostavan näkymän terveyden ja (itse)hoivan pluralismiin intialaisessa arjessa.

Monimuotoinen ja muuntautuva terapeuttinen

Terapeuttiset käytännöt ovat globaali ilmiö: yhtäältä niissä on paljon yhteistä mutta toisaalta ne myös matkustavat paikasta toiseen ja saavat erilaisia merkityksiä ja muotoja asettuessaan osaksi erilaisia historiallisia, kulttuurisia ja maantieteellisiä konteksteja. Työpaja pyrki ennen kaikkea tuomaan esille näitä terapeuttisen saamia moninaisia ilmenemismuotoja ja terapeuttisen liikkumista. Aihetta käsittelevä tutkimuskirjallisuus on toistaiseksi keskittynyt pitkälti läntisiin jälkiteollisiin yhteiskuntiin ja erityisesti Yhdysvaltoihin ja Iso-Britanniaan. Työpajassa käännettiin katsetta anglo-amerikkalaista kontekstia laajemmaksi ja keskusteltiin siitä, miten terapeuttiset käytännöt toimivat muun muassa suomalaisessa, norjalaisessa, israelilaisessa, portugalilaisessa, venäläisessä, saksalaisessa ja intialaisessa kontekstissa, sekä erilaisten materiaalisten toimijoiden välityksellä. Näin pyrittiin tavoittamaan näkökulmia terapeuttisten käytäntöjen ylirajaiseen, materiaaliseen ja alati muotoutuvaan luonteeseen. Tarkastelemalla terapeuttisia käytäntöjä kontekstissaan työpaja monipuolisti ymmärrystä terapeuttisten käytäntöjen merkityksestä ja seurauksista sekä horjutti ajatusta terapeuttisesta jonakin yhtenäisenä ja selkeärajaisena.

Työpajan esitykset toivat hyvin esille terapeuttisen laaja-alaisuutta. Esityksissä käsiteltiin muun muassa mindfulness-käytäntöjä, uushenkisyyden käytäntöjä, uskonnollisuuden roolia ihmisten elämässä, vaihtoehtoiseen lääketieteeseen nojaavaa tiedontuotantoa sekä itsen ja oman terveyden tarkkailun teknologisia ja digitaalisia sovelluksia. Myös teoreettiset lähestymiskulmat terapeuttiseen vaihtelivat: terapeuttista tulkittiin ja otettiin haltuun esimerkiksi intersektionaalisen teorian, affektiivisen työn, sosiaalisten liikkeiden, foucault’laisen valta-analytiikan, feministisen ruumiillisuusteorian sekä toimijaverkostoteorian avulla. Yleisellä tasolla työpajassa puhutti erityisesti se, mitä kaikkea “terapeuttinen” sisältää ja merkitsee, sekä se, miten terapeuttisen ja poliittisen välinen suhde tulisi ymmärtää.

Kohti nyansoidumpaa ymmärrystä terapeuttisesta

Vaikka terapeuttisten käytäntöjen tutkimus on kasvanut merkittävästi viime aikoina, katveeseen on jäänyt monia merkittäviä kysymyksiä, joita tutkimalla on mahdollista tuottaa kattavampi ja yksityiskohtaisempi ymmärrys ilmiöstä. Lisää tutkimusta kaivataan erityisesti terapeuttisten käytäntöjen eletystä ja ruumiillisesta kokemisesta, ja tähän monet työpajan esityksistä toivatkin valaistusta. Tutkimalla sitä, miksi ihmiset hakeutuvat erilaisten terapeuttisten käytäntöjen äärelle ja mitä nämä käytännöt heille merkitsevät, voidaan ymmärtää paremmin syitä näiden käytäntöjen suosion taustalla.

Terapeuttista kulttuuria (therapeutic culture) koskevissa keskusteluissa terapeuttinen uhkaa ajoittain jähmettyä ja muodostua varsin totalisoivaksi kertomukseksi. Voisi olla paikallaan etsiä hienovaraisempia teoreettisia ja käsitteellisiä työkaluja terapeuttisten käytäntöjen jäsentämiseen. Sommitelmia (assemblage) koskeva teoretisointi voisi tarjota yhden hedelmällisen tavan lähestyä terapeuttista nostaen keskiöön erilaisten inhimillisten ja ei-inhimillisten toimijoiden vuorovaikutuksen sekä ne prosessit joiden kautta erilaiset tilanteiset ja kontekstuaaliset sommitelmat kehkeytyvät. Sommitelman käsite auttaa myös ylittämään monia dikotomisia jakoja. Etnografisen, ihmisten arkiseen kokemukseen pureutuvan ja tutkijan osaksi terapeuttisen kenttää sitovan tutkimuksen keinoin voidaan myös tuottaa hienovaraisempia tulkintoja, jotka julkisten diskurssien ja hallinnan pyrkimysten analyysissä jäävät pi

Amerikkalaista (sosiologin) unelmaa?

Kirjoittaja on sosiologian projektitutkija ja fulbrighter Heta Pöyliö

hetankuva

Yhdysvallat on historiallisesti nähty maana, jossa unelmat toteutuvat. Ihmiset lähtivät Euroopasta paremman elämän toivossa Atlantin yli suurten lupauksien maahan. Edelleenkin Yhdysvallat koetaan mahtipontisena maana, jossa kaikki on suurta ja mahdollista. Niinpä ajattelin jakaa muutamia ajatuksia elämästä Piilaaksossa – sosiologisten lasien läpi katsoen tietenkin.

 Tohtorikoulutettava fulbrighterina

Ensin pari sanaa siitä, miten olen oikein päätynyt viettämään puoli vuotta yhdessä mailman kuuluisimmista ja parhaimmista yliopistoista. Viime vuonna hain ASLA-Fulbright apurahaa tutkijavaihtoon Yhdysvaltoihin, ja onnekseni sain sen! Fulbright on kansainvälinen järjestö, jonka tavoitteena on lisätä vastavuoroista ymmärrystä Yhdysvaltojen ja muiden maiden välille. Fulbright Center (Suomen Fulbright) on akateemiseen vaihtoon erikoistunut voittoa tavoittelematon organisaatio, joka tarjoaa monen tasoisia ja pituisia ohjelmia opiskelijoille, tutkijoille sekä ammattilaisille.

Suomessa ei mielestäni vielä olla tajuttu kuinka suuresta organisaatiosta ja merkittävästä mahdollisuudesta on kyse. Fulbright toimii melkein jokaisessa valtiossa (yli 160 maassa), ja joka vuosi tuhansia ihmisiä toimii fulbrighterina, joko Yhdysvaltoihin suuntaavana tai Yhdysvalloista muihin maihin. Näinä kahtena kuukautena, jotka olen täällä nyt viettänyt, olen tavannut joka viikko uusia ihmisiä, jotka ovat nyt tai ovat olleet fulbrightereita – Fulbright verkosto on järjetön! Tämän lisäksi, että ohjelma on todella laaja, siihen osallistuvat ovat myös usein tehneet erittäin merkittävän uran; yli 80 fulbrighteria on saanut Pulitzerin, yli 50 Nobelin palkinnon ja yli 30 on toiminut valtion johtajina!!

Vaikka Fulbright näkee minut kategoriassa “Visiting Scholar” (mikä vaikuttaa esim. sosiaalinumeron hakuun yms.), Stanfordissa olen kategoriassa “Student”. Maisteriopiskelijat ja tohtorikoulutettavat mielletään useassa tiedekunnassa samaksi porukaksi. Väitöskirjaprosessi koostuu kahden vuoden maisteriopinnoista, minkä jälkeen keskitytään enemmän itse tutkimukseen. Väitöskirjatutkimus on kuitenkin hyvin erilaista kuin Suomessa. Täällä professorit ohjaavat tiiviisti opiskelijoiden töitä ja tutkimus jaotellaan vuosiin. Se, että oletko toisen vai neljännen vuoden grad student, kertoo myös sinun tutkimuksellisista taidoista sekä itsenäisyyden tasosta. Tietylle tasolle päästäkseen on tehtävä erilaisia kokeita ja kirjoitelmia, mitkä määrittävät väitöskirjatutkimuksen aihetta, rajausta, menetelmiä yms. Julkaisut tulevat mahdollisesti kuvaan usein vasta väitöskirjan viimeisinä vuosina.

kuuuba

Stanfordin rajattomat mahdollisuudet

Vierailevana väitöskirjatutkijana (Visiting Student Researcher) en virallisesti ole oikeutettu osallistumaan kursseille ja saamaan opintopisteitä. Tämä voi kuulostaa hurjalta – mitä sitten saan irti tästä ajastani näin mahtavassa yliopistossa? Yhdysvalloissa yliopistot jakautuvat usein melko selvästi opetus- ja tutkimusyliopistoihin. Stanford kuuluu jälkimmäisiin; tutkimuksellinen osaaminen kaikilla tieteen aloilla on maan huippua!

tttt

Stanfordin campus ja Hoover Tower

Pystyisin täyttämään jokaisen viikonpäivän erilaisilla tapahtumilla, akateemisilla ja sosiaalisilla. Eri tiedekunnat, oppiaineet, opiskelijajärjestöt, tiede- ja taideyhdistykset sekä erilaiset tukipalvelut (kansainväliset palvelut, uraohjaus, kirjastot yms.) järjestävät seminaareja, workshoppeja, luentoja, konferensseja, työpajoja ja kaikkea näiden väliltä ja enemmän. Tähän mennessä olen kuunnellut luentoja maan huipuilta ympäri maata sosiologian ja muiden kiinnostavien tiedekuntien aiheista, ja osallistunut tukijan identiteettiin, tutkimussuunnitelmaan ja aineistonkäsittelyyn liittyviin työpajoihin. Sosiaaliset ja verkostoitumista edistävät tapahtumat ovat vielä erikseen (vaikka usein akateemisissakin tapahtumissa yhtenä keskeisenä on verkostoituminen, tutustuminen saman alan tutkijoihin ja opiskelijoihin ja ideoiden jakaminen). Opiskelijoille (joihin väitöskirjatutkijat luetaan) järjestetään todella monipuolisesti erilaisia aktiviteetteja; urheilutapahtumia, illallisia, elokuvailtoja, taidenäyttelyitä, musiikkiesityksiä, eri kansallisuuksien juhlallisuuksia yms.

pelikuva

Stanfordin kotipeli

Joten, vaikka en virallisesti pysty ansaitsemaan opintopisteitä kursseilta, on yliopiston tarjoama kurssien ulkopuolinen tarjonta niin monipuolista että kokemus on varmasti yhtä antoisa. Kaikkien aktiviteettien lisäksi minulla on mahdollisuus hyödyntää sosiologian alan huippujen tietoja ja taitoja keskustelujen kautta sekä seminaareissa, joissa esittelen omaa tutkimustani.

Eriarvoisuuden kehto

Näin presidentin vaalien alla eriarvoisuuden eri muodot Yhdysvalloissa ovat olleet esillä niin presidenttiehdokkaiden kampanjoissa, äänestäjien mielipiteissä, median kommenteissa kuin poliittisissa analyyseissä. Sosiologisesta näkökulmasta katsottuna Yhdysvallat ei ole eriarvoisuuden mallimaita – sosiaalinen liikkuvuus ei ole yhtä korkeaa kuin esimerkiksi Euroopan maissa, konservatiiviset sukupuoliroolit niin työmarkkinoilla kuin kotitalouksissa ovat vahvoja ja tuloerot ovat mielettömiä. Mutta presidentinvaalit (ja luultavasti enemmänkin herra Trumpin kommentit) ovat nostaneet myös etnisyyteen liittyvän eriarvoisuuden pinnalle. Täällä rotuun ja etniseen taustaan liittyvä eriarvoisuus on aivan eri sfääreissä kuin koto-Suomessa. Täällä melkein jokaisella on jonkinlaisia sukujuuria muualla kuin Yhdysvaltojen maaperällä mutta silti iso osa kansalaisista tekee jaon “meihin” ja “heihin” (miten sen sitten kukanenkin määrittää mitä nuo ryhmät sisältävät). Amerikan alkuperäiskansat ja heidän roolinsa tämän maan historiassa on myös aivan oma lukunsa.  Lokakuun puolessa välissä iso osa amerikkalaisista vietti Kolumbuksen päivää. Tällöin juhlitaan Kolumbuksen saavutuksia ja Amerikan löytymistä. Alkuperäiskansoille tämä päivä kuitenkin edustaa jotain aivan muuta kuin iloa ja juhlaa. Heille se on muistutus kaikista riistoista ja epäoikeudenmukaisesta kohtelusta, jota he ovat kohdanneet vuosisatojen aikana, minkä vuoksi he viettävät kyseistä päivää nimellä Native Americans’ Day.

lehdet

Center on Poverty and Inequality:n lehti Pahtways

Täällä teknologian kultakehdossa sanotaan, että täällä eletään kuplan kuplassa (“A bubble in a bubble”) eriarvoisuuden ja huono-osaisuuden suhteen, mikä luultavasti pitää hyvinkin paikkansa. Suuret tekniikkayritykset ovat nostaneet asumisen kulut taivaisiin, samoin kuin palkkatason, mikä on ajanut matalasti koulutetut ja matalapalkkatyölaiset pois alueelta; iso osa palvelu- ja ravintola-alan työntekijöistä matkustaa pitkiä aikoja edullisemmalta asuinalueelta Piilaaksoon töihin päivittäin. Mutta ei kaikilla ole ollut tätä vaihtoehtoa eikä kodittomuus, vähävaraisuus ja huono-osaisuus ole mitenkään hävinneet alueelta, päinvastoin. Mutta olen ollut positiivisesti yllättynyt ihmisten suhtautumisesta vähävaraisiin – Palo Alton keskustassa kaduilla ruokaa pyytävät asunnottomat saavat usein hymyjä, toivotuksia ja pyytämäänsä ruokaa tuntemattomilta ohikulkijoilta.

 

Linkkejä, joihin kannattaa tutustua:

Center on Poverty and Inequality, Stanford University http://inequality.stanford.edu/

Department of Sociology, Stanford University https://sociology.stanford.edu/

Fulbright Center Stipendiohjelmat http://www.fulbright.fi/fi/stipendiohjelmat

Hetan oma blogi https://dropsofblog.wordpress.com/

 

 

Uusien opiskelijoiden tutustumispäivä Vanhalinnassa

 Kirjoittaja on sosiologian tohtorikoulutettava Carita Lockmer.

 

Elokuun viimeisenä päivänä vietettiin sosiaalitieteiden laitoksen uusien opiskelijoiden tutustumispäivää. Paikkana oli Liedon Vanhalinna historiallisine miljöineen ja ilma loppukesäisen lämmin. Aurinko hellikin tapahtumaan osallistujia koko päivän, säteillen aina sisälle asti!

lyhty

Päivä polkaistiin käyntiin aamukahveilla ja -leivillä sekä vapaamuotoisella tutustumisella pöytäkeskustelujen parissa. Seuraavaksi laitoksen johtaja, professori Hannu Ruonavaara vahvisti uusien opiskelijoiden tehneen hyvän valinnan esitelmöimällä aiheesta ”Miksi opiskella sosiaalitieteitä?”

Ruonavaaran esityksen jälkeen aloitettiin oppiaineiden esittelyworkshopit. Opiskelijat jaettiin kolmeen ryhmään ja johdatettiin kukin kuulemaan tarkempaa tietoa sosiologiasta, taloussosiologiasta ja sosiaalipolitiikasta. Jokainen ryhmä kävi vuorollaan läpi kaikki aineet. Sosiologian workshopin piste oli samassa paikassa kuin alkukahvitkin: viehättävässä entisessä navetassa – joka nykyään toimii tilausravintolana. Workshop aloitettiin esittelyllä, jonka teki apulaisprofessori Suvi Salmenniemi.

suvi

Salmenniemen johdannon jälkeen esiteltiin myös muut paikalla olleet oppiaineen ihmiset: yliopistonlehtori Laura Lyytikäinen, yliopisto-opettajat Johanna Nurmi ja Päivi Naumanen, tapahtuman alussa puhunut professori Hannu Ruonavaara, apurahatutkija Carita Lockmer sekä oppiaineen harjoittelija Vesa-Matti Paasivaara. Paasivaara myös jakoi fukseille mielenkiintoista, omakohtaista tietoa sosiologian opiskelusta Turun yliopistossa.

vesku

Seuraavaksi ryhmäläiset laitettiinkin töihin: heidät jaettiin kolmeen ryhmään ja istuutumaan tiettyjen pöytien ääreen. Pöydille oli jaettu sattumanvaraisiksi yhdistelmiksi erilaisia esineitä. Opiskelijat löysivät edestään mm. tiskiharjan, sateenkaarilipun, särkylääkerasian, vanhan valokuvan ja Roope Ankka-patsaan. Näistä ja muista tavaroista heidän tuli ryhmissä yhdessä keksiä sosiologista mielikuvitusta kutkuttavia tarinoita.

supersankarit

Ja niitähän syntyi! Ilmoille saatettiin hauskoja, oivaltavia ja monikerroksisia kertomuksia jotka käsittelivät useita sosiologian kiinnostuksenkohteita: esimerkiksi yhteiskunnan muutosta, työnjakoa, ympäristöasioita, seksuaalisuutta ja sukupuolta, identiteettiä, työtä – ja paljon muuta. Tarinat liikkuivat myös eri aikatasoilla katsoen menneeseen ja kurkottaen kauas tulevaisuuteen.

tavarat

Ensimmäisen workshopin jälkeen oli aika maistuvan lounaan. Pöytä notkui herkullisia antimia, ja osallistujat pääsivät ravitsemaan mielen lisäksi myös kehoa. Lounastauko oli aikataulutettu mukavan väljäksi, joten halukkaat pääsivät myös tutustumaan paikkoihin paremmin ja mm. kiipeämään Vanhalinnan linnavuoren laelle. Huippu on noin 55 metriä merenpinnasta, joten ylös päästäkseen täytyy hieman kiivetä. Mutta kapuaminen on kyllä sen arvoista, maisemat ylhäältä ovat upeat.

maisema1

maisema2

Otettiinpa ylhäällä selfieitäkin!

selfie

Kuvassa tutkija Carita Lockmer, professori Hannu Ruonavaara ja yliopisto-opettaja Päivi Naumanen.

Lounastauon jälkeen jatkettiin taas workshoppien parissa: oppiaineet pitivät oman osuutensa vielä kaksi kertaa. Opiskelijoiden keksiessä sosiologisia tarinoitaan, valkokankaalla pyöri sosiologisia termejä sekä meemejä mielikuvitusta herättelemässä.

meemi1

meemi2

Sosiologia siis paitsi herättää akateemista pohdintaa ja yhteiskunnallista ajattelua, myös kasvattaa huumorintajua! Kun workshopit olivat ohi, oli aika päättää tilaisuus. Vanhalinnan keittiöstä loihdittiin esiin kahvia ja maistuvia jälkiruokaleivonnaisia. Suut makeana, hyvän keskustelun siivittämänä oli hyvä lähteä kotimatkalle, katse tulevassa syksyssä.

meemi3

Pieni sosiologinen tutkimus tilastotieteen opiskelusta ja sukupuolesta

Kirjoittajat ovat sosiologian tohtorikoulutettavat Hannu Lehti ja Sanni Jalonen

Tässä merkinnässä tarkastelemme, miten naiset ja miehet pärjäävät tilastotieteen opiskelussa, ja saako ”yleinen luulo” sukupuolten eroista matemaattistyyppisissä kyvyissä empiiristä tukea.

Olemme vetäneet kaikille pakollisen tilastotieteen peruskurssin demo-harjoituksia kahdelle vuosikurssille vuosina 2015 ja 2016. Opiskelijat harjoittelevat kurssilla laskemaan tilasto-ohjelmalla erilaisia tilastollisia suureita ja testejä sekä oppivat tilastotieteen peruskäsitteitä. Suurin osa kurssille osallistujista on sosiologian tai taloussosiologian ensimmäisen vuoden pääaineopiskelijoita, joiden lisäksi mukana on ollut muutama sivuaineopiskelija (n=8). Tarkastelun kohteina ovat kaikki kurssille osallistuneet, jotka tekivät sekä kotitentin että harjoitustyön (N=68).

Analyysimme kohdistuu sekä opiskelijoiden kurssiarvosanoihin että suoriutumiseen antamissamme kurssitöissä. Järjestimme opiskelijoille kaksi kotitehtävää: 1. Itsenäisesti tehtävä kotitentti, jonka apuna sai käyttää kaikkea harjoituskurssilla/luennoilla jaettua materiaalia, 2. Yksin tai parityönä tehtävä harjoitustyö, joka oli soveltavampi, ja jossa tilasto-ohjelman avulla täytyi selvittää vastaukset tiettyihin kysymyksiin kuvailevilla menetelmillä ja tilastollisilla testeillä. Näiden kahden erityyppisen suoritteen avulla pystymme analysoimaan, löytyykö naisten ja miesten välillä eroja tarkkuutta vaativassa, koulumaisemmassa kotitentissä ja soveltavammassa harjoitustyössä.

 

Olettamukset

Yleensä ajatellaan, että miehet pärjäävät matemaattisissa aineissa naisia paremmin, ja että naiset taas suoriutuvat paremmin kielellistä kyvykkyyttä vaativissa tehtävissä. Koeasetelmat ovat kuitenkin osoittaneet, että naiset pärjäävät matemaattisissa tehtävissä vähintään yhtä hyvin kuin miehet, kun naisille vakuutetaan, että he eivät ole niissä miehiä huonompia.

Toinen olettamus liittyy miesten ja naisten eroavaisuuksiin tarkkuudessa. Naisten oletetaan yleensä pärjäävän miehiä paremmin tarkkuutta vaativissa tehtävissä. Tätä hypoteesia voisi kutsua vaikka ”kympintyttö-syndroomaksi”. Tytöt pärjäävät tutkitusti paremmin esimerkiksi peruskoulussa kuin pojat, ja ovat täsmällisempiä. Poikien keskuudessa esiintyy myös enemmän vaihtelua kuin tyttöjen.  Tähän ohjaa esimerkiksi tiettyihin sukupuolirooleihin sosiaalistuminen, poikiin ja tyttöihin kohdistuvat erilaiset oppimisvaatimukset ja oletetut luontaiset taipumukset.

Näin ollen hypotetisoimme, että:

  1. Miehet pärjäävät paremmin tilastotieteen tehtävissä, joten heillä on korkeampi yleisarvosana (eli kurssiarvosana) kuin naisilla.
  2. Naiset suoriutuvat paremmin enemmän tarkkuutta vaativassa kotitentissä, kun taas miehet suoriutuvat paremmin harjoitustyössä.
  3. Naisilla on vähemmän yksilöiden välistä vaihtelua suorituksissa kuin miehillä.

 

Tulokset

Tarkastellaan tekemiämme havaintoja hypoteeseittain. Kurssin arvosteluasteikko on 0–5 (0=hylätty).

Kuviosta 1 nähdään, että analyysimme ei tue hypoteesia miesten paremmasta yleisarvosanasta tilastotieteessä. Suoriutuminen on erittäin tasavahvaa, tosin naisten yleisarvosanojen keskiarvo (3,1) on aineistossamme miehiä (2,8) korkeampi.

Analyysimme ei myöskään tue hypoteesia, jonka mukaan naiset pärjäävät paremmin tarkkuutta vaativassa kotitentissä ja miehet soveltavassa harjoitustyössä. Eroja sukupuolten välillä ei ole käytännössä ollenkaan; miehet pärjäsivät kotitentissä vaivaiset 0,1 yksikköä naisia paremmin, ja naiset 0,08 yksikköä paremmin harjoitustyössä.

Koska luottamusvälit (virhemarginaalit) menevät toistensa päälle, ”eroja” ei voi yleistää perusjoukkoon.

ku1

Kuvio 1. Kurssin arvosanat sukupuolen mukaan

Kolmas hypoteesi naisten pienemmästä vaihtelusta suorituksissa näyttää saavan tukea, ja erityisesti harjoitustyön osalta (ks. kuvio 2). Naisten arvosanojen keskihajonta on kotitentissä 1,33 ja harjoitustyössä 1,34, kun miesten vastaavat luvut samassa järjestyksessä ovat 1,5 ja 1,74. Yleisarvosanan osalta miesten ja naisten keskihajonnat ovat kuitenkin melko lähellä toisiaan.

ku2

Kuvio 2. Kurssin arvosanojen keskihajonnat sukupuolen mukaan

Final words

Tämän pienimuotoisen empiirisen tarkastelun päätteeksi toteamme, että sukupuolistereotypiat matemaattistyyppisten kykyjen osalta eivät näytä pitävän paikkaansa ainakaan turkulaisten sosiologian ja taloussosiologian opiskelijoiden populaatiossa. Vaikka pieni ”kaula” tilasto-pärjäämisessä naisten hyväksi löytyi, sitä ei voi yleistää perusjoukkoon, emmekä näin ollen löydä eroja naisten ja miesten tilastotieteellisessä suoriutumisessa tämän otoksen perusteella.

 

Kirjoittajat Hannu Lehti & Sanni Jalonen ovat tohtorikoulutettavia sosiologian oppiaineessa. Hannu tekee väitöskirjaa kompensaatiomekanismista ylisukupolvisessa liikkuvuudessa, ja Sanni tutkii terveyteen ja varhaiskehitykseen liittyviä sosioekonomisen aseman ylisukupolvisia mekanismeja.

 

Tutkijoiden ylirajaisesta solidaarisuudesta

Osallistuin viime viikon keskiviikkona kenties Ranskan tunnetuimman sosiaalitieteiden tutkimuskeskuksen, Ecole des Hautes Etudes en Sciences Sociales’in (EHESS), järjestämään seminaariin, joka käsitteli vainojen kohteeksi joutuneiden tutkijoiden tilannetta Turkissa.

Tapahtuman taustalla on vuoden alussa yli tuhannen maassa työskentelevän tutkijan (Academics for Peace) allekirjoittama vetoomus rauhan puolesta, jossa vaadittiin Turkin valtiota lopettamaan väkivaltaisuudet Itä- ja Kaakkois-Turkin kurdialueilla. Myöhemmin vetoomus kasvoi vielä noin tuhannella nimellä, sisältäen myös kansainvälisesti tunnettujakin tutkijoita kuten Noam Chomskyn, Judith Butlerin, Etienne Balibarin ja David Harveyn.

Alkuperäinen vetoomus, joka julkaistiin 10.1.2016. Kuvankaappaus on otettu Barışİçin Akademisyenler (Academics for Peace)- sivulta.

Alkuperäinen vetoomus, joka julkaistiin 10.1.2016. Kuvankaappaus on otettu Barışİçin Akademisyenler (Academics for Peace)- sivulta.

Valtaapitävä presidentti, Recep Tayyıp Erdoğan, syytti vetoomuksen allekirjoittaneita tutkijoita maanpetoksesta, jonka seurauksena useita tutkijoita kohtaan nostettiin syyte rikosnimikkeen ollessa ”terrorismijärjestön tukeminen” ja ”terrorismipropagandan välittäminen”. Tällä hetkellä kolme heistä odottaa pidätettynä suljetulla vankilaosastolla tänään pidettävää oikeudenkäyntiä. Myös useat kymmenet vetoomuksen allekirjoittaneet on irtisanottu ja kutsuttu kuulusteluihin paikallisille poliisiasemille. Yliopistot ovat taasen avanneet omat selvityksensä satojen tutkijoiden toimintaan liittyen.

Keskiviikon seminaarin tavoitteena oli yhtäältä tiedottaa Pariisissa toimivia tutkijoita Turkin sananvapauden huolestuttavasta kehityksestä sekä toisaalta koordinoida erilaisia solidaarisuustekoja paikallisten tutkijoiden tukemiseksi. Seminaari oli kolmas EHESS:issä järjestetty tilaisuus aiheeseen liittyen viimeisen parin kuukauden sisällä, ja siihen osallistui yhteensä noin satakunta henkilöä.

Seminaari edeltää kansainvälisen komitean perustamista, jonka tarkoituksena on tukea rauhan puolesta vetoomuksen allekirjoittaneita akateemikkoja.

Seminaari edeltää kansainvälisen komitean perustamista, jonka tarkoituksena on tukea rauhan puolesta vetoomuksen allekirjoittaneita akateemikkoja.

Seminaari voidaan nähdä osana laajempaa kansainvälistä solidaarisuusliikettä, joka on syntynyt viimeaikaisten tapahtumien seurauksena. Tammikuusta lähtien tutkijat ympäri maailmaa ovat järjestäytyneet eri tavoin tukeakseen Turkissa vainojen kohteeksi joutuneita akateemikkoja. Erilaisia tukiryhmiä on perustettu mm. Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Ranskassa. Esimerkiksi Humboldtin yliopistossa perustettiin samoihin aikoihin rahasto, joiden turvin vaarassa olevat akateemikot pystyvät tekemään tutkijavierailuja Saksaan. Myös Scholars at risk, kansainvälinen verkosto, on koordinoinut tutkijapaikkoja Turkista tuleville tutkijoille. Kyseiseen verkoston jäseniin kuuluvat Suomesta Åbo Akademi, Helsingin yliopisto, Tampereen yliopisto sekä Helsingin taideyliopisto.

Osanottajat kuuntelevat tarkkaavaisina Istanbulissa työskentelevän tutkijan puhetta Skype-yhteyden kautta.

Osanottajat kuuntelevat tarkkaavaisina Istanbulissa työskentelevän tutkijan puhetta Skype-yhteyden kautta.

Seminaarissa keskusteltiin myös erilaisten solidaarisuuseleiden merkityksestä ja toimenpiteistä, joita yksittäiset tutkijat voivat tehdä. Ideoimassa olivat mukana paikan päällä kaksi irtisanottua akateemikkoa, jotka olivat löytäneet tutkijapaikat Lausannen yliopistosta sekä Skype-yhteyden välityksellä vainojen kohteeksi joutuneita akateemikkoja niin Istanbulista, Berliinistä ja Philadelphiasta. Ehdotettuja ideoita olivat mm. kutsut erilaisiin akateemisiin tapahtumiin, rahoitushakemuksiin, yhteisjulkaisuihin sekä tutkijavierailuohjelmiin.

Yksittäisten tutkijoiden lisäksi, myös yliopistot ovat reagoineet tähän huolestuttavaan kehitykseen. Esimerkiksi Pariisissa toimiva Science po- tutkimuskeskus (Paris Institute for Political Science) on peruuttanut yhdessä Istanbul Aydin- yliopiston kanssa suunnitellun konferenssin protestina vetoomuksen allekirjoittaneen apulaisprofessorin irtisanomisesta.

Osallistuimme paikallisen kollegan, Carol Mannin, kanssa #RaiseYourPenForFreedom- Twitter-kampanjaan, jonka Istanbulissa toimiva tutkija mainitsi Skype- puheensa aikana.

Osallistuimme paikallisen kollegan, Carol Mannin, kanssa #RaiseYourPenForFreedom- Twitter-kampanjaan, jonka Istanbulissa toimiva tutkija mainitsi Skype- puheensa aikana.

Perustimme Carolin kanssa Scholars in solidarity- nimisen, suljetun Facebook-ryhmän, jonne kokoamme ajankohtaista tietoa Turkin akateemikkojen tilanteeseen liittyen ja jossa tiedotamme Pariisissa järjestettävistä tilaisuuksista. Ryhmään liittyi lyhyellä aikavälillä yli pari sataa henkilöä, joista suurin osa eri yliopistoissa ja maissa työskenteleviä tutkijakollegoja. Pyrimme toimimaan myös ns. match-making- periaatteella ja luomaan kontakteja Turkissa työskentelevien kollegojen ja eurooppalaisissa yliopistoissa samojen tutkimusteemojen kanssa työskentelevien tutkijoiden välillä.

Blogikirjoitukseni loppuun haluaisin vielä nostaa muutaman henkilökohtaisen huomion. Vaikka ranskalainen yliopistomaailma ei ole kokonaan vieras aikaisempien opiskelukokemusten ansiosta, olen ollut yllättynyt siitä, missä määrin tutkijat ottavat poliittisesti kantaa ja siitä roolista, joka tutkijan oletetaan omaksuvan aktiivisena, yhteiskunnallisena toimijana. Kansainvälisiin poliittisiin tapahtumiin reagoidaan järjestämällä erinäisiä tiedotus- ja keskustelutilaisuuksia, seminaareja ja konferensseja, ja tutkijat eivät suinkaan epäröi ilmaista poliittista kantaansa akateemisissa keskusteluissa.

Turkissa tapahtuneet, tutkijoihin kohdistuneet vainot ja niihin reagointi ovat vain yksi esimerkki tästä. Omalla kohdallani tämä vaihtovuosi on kasvattanut kuuluvuuden tunnetta saman ammattikunnan jäseniä kohtaan sekä tietoisuuden niistä, Suomessa itsestäänselvyytenä pitämistäni arvoista, joiden varaan tutkijan työ pitkälti pohjautuu.

Mari Toivanen on työskentelee vierailevana tutkijana lukuvuoden 2015-2016 ajan EHESS:issä, Pariisissa.

Lisätietoa Turkin akateemikkojen tilanteesta:

https://www.timeshighereducation.com/news/academics-call-for-end-to-witch-hunt-of-scholars-in-turkey

http://blogs.uta.fi/news/2016/02/12/witch-hunts-are-driving-researchers-out-of-turkey/

http://www.theguardian.com/world/2016/mar/16/british-academic-deported-over-kurdish-new-year-invitations

https://www.timeshighereducation.com/letters/turkey-must-stop-persecuting-academics

http://bianet.org/english/people/173280-sciences-po-paris-cancels-conference-due-to-oppressions-against-academics?bia_source=rss

http://blog.amnestyusa.org/europe/scholars-jailed-in-turkeys-on-going-war-against-freedom-of-action-how-you-can-take-action/

Vainottuja tutkijoita tukevia rahoitustahoja:
http://www.scholarrescuefund.org/
https://www.humboldt-foundation.de/web/21611250.html
http://scholarsatrisk.nyu.edu/

Voiko asumista teorioida sosiologisesti?

Kirjoittaja on sosiologian professori Hannu Ruonavaara

Turun yliopiston sosiologia juhlii 90-vuotissynttäreitään paljolti työn merkeissä. Vuoden aikana järjestetään useita juhlavuoteen liittyviä seminaareja. Keskiviikkona 9.3. pidettiin symposiumi aiheesta Housing and Social Theory. Tilaisuudessa puhui vierailija Readingin yliopistosta, professori David Clapham, sekä omasta väestämme Hannu Ruonavaara ja Tuukka Kaidesoja. Paikalla esityksiä kuuntelemassa ja niistä keskustelemassa oli parisenkymmentä tutkijaa ja opiskelijaa.

david hannu tuukka

Kuvissa David Clapham, Hannu Ruonavaara ja Tuukka Kaidesoja

Asumistutkimus oli pitkään käytännönläheinen, päätöksentekoa palveleva tutkimusala, jossa kriittisellä teoreettisella pohdinnalla oli vähäinen osuus. Viímeisen 20—30 vuoden aikana tämä tilanne on muuttunut. Asumisen tutkijat ovat löytäneet teorian ja teoreetikot asumisen tutkimuksen.

Yksi merkki teoreettisen pohdiskelun elpymisestä on Housing, Theory and Society –aikakauskirjan (HTS) perustaminen vuonna 1999. HTS on edelleen tutkimusalan ainoa teoreettiseen ja teoreettisesti valistuneeseen empiiriseen tutkimukseen suuntautunut tieteellinen aikakauskirja. Symposiumin puhujista Clapham on entinen (2004-2014) ja Ruonavaara nykyinen HTS:n päätoimittaja (2015-).

Yksi tutkimusalan kiistakysymyksistä on se, voidaan asumista sellaisenaan teorioida vai onko niin, että asuminen on siinä määrin yhteiskunnallisiin suhteisiin ja rakenteisiin upotettu, että sitä ei voi irrottaa yhteiskunnallisesta kontekstistaan.  Alan tutkijoitten keskuudessa tunnetaan HTS:n perustajan, Jim Kemenyn, tokaisu, että HTS:n nimessä tärkein on sanojen ”Housing” ja ”Theory” välissä oleva pilkku. Ei voi olla mitään sellaista kuin ”housing theory”, asumisen teoria.

Sekä Clapham että Ruonavaara ottivat toisistaan riippumatta lähtökohdakseen Kemenyn asumisen teorian kritiikin päätyen jossain määrin erilaisiin johtopäätöksiin. Clapham korosti asumisen erityisyyttä tutkimuskohteena käyttäen esimerkkinä asumisen taloustiedettä: mikään uusklassisen taloustieteen perustavista oletuksista ei pidä paikkaansa asuntomarkkinoitten kohdalla. Clapham epäili, että asia voisi olla samoin myös sosiologiassa. Kohteen erityisyydessä on asumisen teorian mahdollisuus. Hänen esityksensä pääasia kuitenkin oli teorian ja päätöksentekoa palvelevan tutkimuksen suhteen pohdinta.

Ruonavaara oli taipuvainen hyväksymään Kemenyn asumisen teorian kritiikin, joskin eri syistä kuin Kemeny. Se, että asuminen on uppoutunut (embedded) yhteiskunnallisiin suhteisiin, ei ole peruste sille, että asuminen sinänsä ei voisi olla teorioimisen kohde. Ruonavaaran teesi oli se, että asuminen ei ole tutkimuksen kohde vaan yhteinen nimittäjä monille erilaisille tutkimuskohteille: asunnon valinta, asumissegregaatio, asuntopolitiikka, asunnon käyttö, kodin merkitys ja niin edelleen.

Tuukka Kaidesojan esityksessä teesinä oli, että asumista olisi lähestyttävä kehitellen keskitason teorioita (middle-range theories). Näillä tarkoitetaan teorioita, jotka ovat jossain määrin yleisiä, jotain rajattua kohdetta selittäviä ja empiirisesti testattavia. Keskitason teoriat Kaidesoja liitti mekanismeilla selittämisen ideaan, joka vaatii, että väitteitä kausaalisista yhteyksistä ei voi hyväksyä, jos ei pystytä näyttämään, minkä mekanismin kautta yhteys toteutuu. Näitä ajatuksia Kaidesoja havainnollisti Robert J. Sampsonin tutkimusryhmän naapurustovaikutuksia koskevilla tutkimuksilla.

Jos symposiumin esitysten tarkempi sisältö kiinnostaa, niin niitten diat ovat luettavissa sosiologian juhlavuoden internetsivulta http://www.utu.fi/fi/yksikot/soc/yksikot/sosiologia/juhlavuosi/Sivut/home.aspx. Housing, Theory and Society –aikakuskirjaa voi lukea Educariumin kirjastossa ja TY:N kirjaston Nelli-portaalista.

 

Sosiologiaa Turun yliopistossa 90 vuotta

sos_logo_fiKirjoittaja on sosiologian professori Hannu Ruonavaara

Suomen ensimmäinen sosiologian professuuri perustettiin Turun yliopiston humanistiseen tiedekuntaan helmikuussa 1926. Tässä vaiheessa sosiologia ymmärrettiin humanistiseksi kulttuuritieteeksi, johon sisältyi kansatiede ja vertaileva uskontotiede. Tähän sopii hyvin, että professuurin ensimmäinen haltija, Uno Harva (1882-1949), muistetaan enemmänkin suomalaisen uskontotieteen kuin sosiologian uranuurtajana.

Sotien jälkeen sosiologian professuurin alan määrittelyssä ”nykyaikaisten kulttuuriyhteiskuntien sosiologia ja sosiaalipsykologia” korvasi kansa- ja uskontotieteen. Myös Turun yliopiston sosiologiassa ”antropologinen tutkimusote väistyi, ja sen paikan valtasi vähitellen uusi amerikkalaistyyppinen sosiologia, jolle oli tyypillistä kohteen löytyminen oman maan nykyhetkeä koskevista ongelmista ja ilmiöistä ynnä vastaavat metodiset ratkaisut”[1].

Vahvasti yksinkertaistaen voi sanoa, että samalla tiellä on Turun yliopiston sosiologia edelleen. ”Amerikkalaistyyppistä sosiologiaa” on vuosien varrella tullut haastamaan ja sivistämään ensin positivismikritiikki ja marxilainen ajattelu, sitten laadullisen metodologian renessanssi, feministinen naistutkimus ja viimeksi mannermainen filosofia ja yhteiskuntateoria. Nykyään oppiaine on tunnettu etenkin sosiaaliseen eriarvoisuuteen kohdistuvasta kvantitatiivisesta tutkimuksesta, mutta vahvaa on myös laadullisia menetelmiä hyödyntävä poliittinen ja kulttuurinen sosiologia.

Sosiologian yksikkö juhlii yhdeksänkymppisiään lukuisin seminaarein ja muin tilaisuuksin. Ensimmäinen tapahtumista on Sosiologian klubi ry:n 50-vuotisjuhla 5.3. Seuraavana järjestetään keskiviikkona 9.3. seminaari aiheesta Housing and Social Theory. Tässä seminaarissa esiintyvät David Clapham Readingin yliopistosta sekä Hannu Ruonavaara ja Tuukka Kaidesoja omasta yksiköstämme. Etnografista tutkimusta käsittelevä seminaari järjestetään 12.-13.5. puhujinaan Hilary Pilkington Manchesterin yliopistosta ja Elina Oinas Helsingin yliopistosta. Oppiaineen koordinoima suurprojekti Tackling Inequalities in Time of Austerity järjestää kansainvälisen seminaarin syyskuussa teemanaan eriarvoisuuden torjuminen sosiaalisten investointien avulla. Loka-marraskuussa Sosiologian klubi järjestää seminaarin nimeltä Rajaton sosiologinen mielikuvitus. Juhlavuoden päätteeksi järjestetään oppiaineeseen ja sen historiaan painottuva juhlaseminaari päivällisineen.

Seminaarien tarkemmasta ohjelmasta ja juhlavuoden tapahtumista ylipäätään tiedotetaan oppiaineen kotisivulla.

Tervetuloa tapahtumiin sosiologian nykyinen ja entinen väki, uudet ja vanhat opiskelijat, alumnit, ystävät ja yhteistyökumppanit!

 

[1] Ari Haavio 1987: Uno Harva sosiologian ensimmäisenä professorina Turun Yliopistossa. Sivut 8-18 julkaisussa Juha Kaskinen & Ari Haavio: ”Avaamaan oven rohkeasti mutta ei aivan leveältä”. Sosiologian oppituolin perustamisen 60-vuotisjuhlaseminaari Turun yliopistossa 16.12.1986. Turun yliopisto, sosiologisia tutkimuksia 117.