Järjestyksessään 12. European Sociological Association (ESA) –konferenssi kutsui sosiologeja tällä kertaa kesäiseen Prahaan. Konferenssin lähestyessä matkakuumetta olivat nostattaneet sähköpostiin tipahtelevat infopaketit ja meteorologien lupaukset kesän hiipumisesta Suomessa. Turun sosiologian oppiaineen etuvartio allekirjoittaneen ja H. Lehden muodossa olikin valmiina lähtöön jo hyvissä ajoin maanantaina 24.8. Istuskellessamme juustohampurilaisilla Helsinki-Vantaan vilinän keskellä, mielessä pyörii tuhat kysymystä. Onko yksi pääpuhujista, eurooppalaisen nykysosiologian grand old man, Zygmunt Bauman, vielä entisaikojensa vedossa? Kuka turkulainen sosiologi edustaa jämäkimmin Prahan yössä? Pitäisikö omaan powerpoint-esitykseen laittaa joku kuva?
Finnairin lennon AY717 pyörät tömähtävät Vaclav Havelin nimeä kantavalle Prahan lentoasemalle n. klo 18.38 paikallista aikaa. Edessä on julkisen bussin ja metron yhdistelmäreitti (n. 1 euron hintaan) kentältä vanhaan kaupunkiin. Etukäteen olemme osanneet varautua kovaan väentungokseen, onhan elokuu ja keskieurooppalaisittain kovin lomasesonki. Kenttä on kuitenkin rauhallinen, jopa seesteinen, ja lopulta, valuessamme hämärtyvän vanhankaupungin katuja kohti hotellejamme, vanhan ajan henki saa lähes unohtamaan muut ihmiset ympäriltä. Istahdan drinkille ja luen paikallisen legendan prahalaisen myllärin tyttärestä. Tyttärestä, jolla oli vaatimaton mutta turvattu elämä, tosin vailla mahdollisuutta nousta ylempiin sosiaaliryhmiin ja aatelispiireihin. Seurapiirit kuitenkin houkuttelivat tytärtä niin kovasti, että tämä solmi lopulta sopimuksen paholaisen kanssa. Paholainen lupasi järjestää tytölle pääsyn palatsiin: juhliin, jossa yhteiskunnan kerma kokoontuu. Kävi niin, että tyttö kohtasi juhlissa vain rajua hyljeksintää. Hän eli lopun elämäänsä köyhänä ja kuolemansa jälkeen palasi paholaisen velvoittamana palatsiin kummittelemaan ja vaanimaan etenkin nuoria, kauniita naisia. Eriarvoisuus on myrkyllistä, ja siitä tullaan kuulemaan lisää sosiologisesti värittyneitä tarinoita ja analyyseja seuraavina päivinä.
Tiistai. Konferenssin avauspäivä valkenee lämpimänä ja aamupäivällä odottelemme jo malttamattomana rekisteröitymisen alkamista. Puolenpäivän jälkeen suuntaamme kohti Prahan yliopiston arkkitehtuurin laitosta, jossa valtaosa konferenssin työryhmistä tultaisiin pitämään. Kankaisen konferenssikassin saaminen on hieno hetki. Tällä kertaa kassista löytyy ohjelman lisäksi, mm. hieno konferenssiaiheinen, metallinen juomapullo, sekä ranteessa kannettava muistitikku. On siellä kynä ja terotinkin, jos haluaa tehdä muistiinpanoja vanhan koulun tyyliin.
Tiistain ehdoton kohokohta on kuitenkin illan avajaistilaisuus Prahan kongressikeskuksessa. Mahtipontisessa tilaisuudessa mahtipontisine luentotiloineen vasta ymmärtää, kuinka suuresta konferenssista onkaan kyse. Avauspuheenvuoroissa saadaan vahvistus sille, että noin 3500 osallistujan voimin kyseessä on toistaiseksi suurin ESA-konferenssi, ja ensimmäiset puhujat myös muistuttavat meitä siitä, kuinka kipeästi sosiologiaa tarvitaan yhteiskunnassa, joka rakentaa symbolisia ja materiaalisia muureja erottaakseen ihmisiä, ryhmiä ja kansoja toisistaan. Sitten on pääpuhujien vuoro. Etenkin emotionaalisen työn käsitteen kautta tunnetun Arlie Hochchildin puheenvuoro on vakuuttava: kokemusta huokuva, rauhallinen ja selkeä. Hänen esittämänsä kysymys on monille tuttu: mikä selittää sitä, että fiksut, empaattisetkin ihmiset, usein kannattavat eriarvoistavaa politiikkaa, vaikka myös itse kärsisivät siitä. Hochchild haluaa tutkimuksessaan kaivautua syvälle ihmisten kokemusmaailmaan: voimme ymmärtää maailmaa ja ihmisten toimintaa paremmin, jos pyrimme ymmärtämään sitä, miltä maailma tuntuu.
Hochchildin jälkeen vuorossa on Zygmunt Bauman, joka aloittaa esityksensä hämmästyttävän energisesti. Baumanin puheen alussa myös konkretisoituu tällaisten konferenssien hienoin ja tärkein anti, sosiologien kohtaaminen: Bauman kiittää konferenssijärjestäjiä mahdollisuudesta tavata Arlie Hochchild ensimmäistä kertaa elämässään. Vanhoilla päivillään nämäkin kaksi kuuluisaa tieteentekijää saavat siis mahdollisuuden vaihtaa ajatuksia kasvotusten. Itse esitys keskittyy suuriin kysymyksiin kapitalismista, sen kriiseistä, ja siihen kuuluvasta eriarvoisuudesta, joskin Bauman on niin energisellä tuulella, että puhuu paitsi mikkiin, myös jokaiseen muuhun mahdolliseen ilmansuuntaan, mikä tekee joidenkin pointtien ymmärtämisestä hieman haastavaa. Joka tapauksessa, esitysten ja pienen sosiaalisen tuokion jälkeen suuntaan takaisin hotellille vaikuttuneena sosiologiasta ja punaviinistä, ja palan innosta päästä huomisiin työryhmiin kuulemaan muiden sosiologien tutkimuksista.
Zygmunt Bauman puhumassa aiheesta “Out of Control and Running Wild; or (recent) history of modern inequality”
Keskiviikko. Saavun arkkitehtuurin laitokselle n. klo 10.30 paikallista aikaa. Ilma on sakeana sosiologeista, joita parveilee joka puolella kuin heinäsirkkoja raamatullisessa vitsauksessa. Kulmassa myydään oranssi-musta-valkoisen teemavärityksen mukaisia paitoja. Yksivärinen paita simppelillä tekstillä ”Marx&Spencer” naurattaa. Mitä esityksiä menisi kuuntelemaan? Kolmen päivän ohjelmakirja on kuin akateemisten höpinöiden hullut päivät–kuvasto, siellä on todellakin kaikille jotakin, teoriasta käytäntöön, abstraktista konkreettiseen, iranilaisen elokuvan tutkimuksesta LGBT-kysymysten kautta digitaaliseen sosiologiaan ja Alan Turingin sosiologiseen mielikuvitukseen. Keskiviikkona käyn kuuntelemassa papereita terveyssosiologian ryhmässä, sekä tunteita ja kapitalismia käsittelevässä ryhmässä. Osallistujia on paljon, joten aikataulut ovat tiukkoja. 90 minuutin sessiossa esitysaikaa on tarkka 15 minuuttia per paperi, jonka päälle yleisö ehtii kysyä 2-3 kysymystä. Kun työryhmiä on keskiviikkona vieläpä 4 yhdelle päivälle, kello 11 ja 19.30 välillä, illalla ruumis on melko valmis ajoissa nukkumaan.
Aikaisin nukkumaan meno on hyvä ajatus sikälikin, että torstaina olen luvannut itselleni kammeta ruumiini ajoissa liikkeelle, kuuntelemaan aamuisia semi-plenareita eli n. 30-40 minuutin esitelmiä, joiden aiheena tällä kertaa ovat uudet teknologiat. Paikalla puhumassa on Stefan Timmermans, jonka kiintoisa esitys käsittelee geenikartoitusteknologian sosiaalisia ulottuvuuksia case-tutkimuksen kautta, sekä Deborah Lupton, joka on viime vuosina kunnostautunut tykittämällä ahkerasti julkaisuja digitaalisen sosiologian kentällä, esimerkiksi itsenmittausteknologioihin ja mobiilisovelluksiin liittyen. Tämän session jälkeen alkaakin mietityttää oma esitys, jonka aika on myöhemmin iltapäivällä. Päädyn tietenkin sitten muuttamaan esitystä, jonka olen jo kerran tuominnut valmiiksi. Vähän hermostuttaa (sykemittari todistaa!). Lopulta n. klo 16.45 pääsen käyttämään omat 15 minuuttiani valokeilassa: juttelen omasta, hyvinvointiteknologioita käsittelevästä tutkimuksestani. Ryhmästä löytyy pari kontaktia, jotka työskentelevät samojen teemojen äärellä. Sovin ranskalaisen Quantified Self-tutkijan kanssa tapaamisen illan juhliin.
Mitä olisivat konferenssit ilman ”social dinner” –tyyppisiä juhlia? Yhdeksän aikaan illalla suuntamme H. Lehden kanssa Prahan jokirantaan, jossa sosiologit ovat kokoontuneet notkuvien pöytien ääreen. Bändi soittaa kovaa ja tarjoiluastiat ovat täynnä lihaa eri muodoissaan. Tarjoilupöydän takana kokki leikkaa kinkkua kuin olisi joulu. Turku on vahvasti edustettuna juhlissa, oppiaineessa istuvista paikalla ovat meidän lisäksemme ainakin Ruonavaara, Keskinen, Toivanen, Husso, Salminiitty ja Kettunen, sekä kuulemma myös Kantolan Ismo, vaikka häntä emme kohtaakaan. Tapaamme myös muita kuuluisia suomalaisia sosiologeja, joiden nimet ovat tähän asti olleet itselleni tuttuja vain oppikirjoista. Kun viinitarjoilu loppuu, maistamme Becherovkaa, paikallista yrttijuomaa. Keskustelut muuttuvat sekavammiksi, joskin entistä iloisemmiksi. Jossain vaiheessa öinen Praha vilisee ohitse taksin ikkunoissa.
Social Dinner. Kuvassa vasemmalta lähtien Hannu Lehti, Hanna Kettunen, Mari Toivanen, Ritva Salminiitty, Suvi Keskinen ja Hannu Ruonavaara.
Perjantaiaamuna pää on aavistuksen raskas. Aamiaisen munakas ja pekoni maistuvat erityisen hyvältä. Viimeisen konferenssipäivän työryhmätarjonnasta on kuitenkin otettava kaikki irti. Menen kuuntelemaan esityksiä sosiaaliteorian haasteista ja kehityksestä digitalisoituvassa, big datan maailmassa, sekä vaihtoehtohoidoista. Lounaalla iso tuoppi tsekkiläistä lageria toimii (huomaa kaksoismerkitys) vaihtoehtohoitona. Iltapäivällä ehdin heittäytyä hetkeksi turistiksi. Kävelen ympäri vanhaa kaupunkia ja Kaarlensillan kupeesta löytyy kaksikerroksinen kirjakauppa, jolla on englanninkieliset hyllynsä kulttuurintutkimukselle ja filosofialle. Konferenssin aikana on tullut käveltyä kymmeniä tuhansia askeleita ja kymmeniä kilometrejä (aktiivisuusmittari todistaa!), joten mukaan tarttuu kirja kävelyn filosofiasta. Kävely on hidas tapa päästä paikasta paikkaan, mutta juuri sen hitautta ylistäen ranskalainen Frederic Gros kirjoittaa: ”Slowness means cleaving perfectly to time, so closely that the seconds fall one by one, drop by drop like the steady dripping of a tap on stone. This stretching of time deepens space. It is one of the secrets of walking: a slow approach to landscapes that gradually renders them familiar. – – When you are walking, nothing really moves, it is rather that presence is slowly established in the body. – – The landscape is a set of tastes, colours, scents which the body absorbs.”
Kuvassa Olli Pyyhtinen ja Ismo Kantola perjantain ensimmäisen työryhmäsession jälkeen.
Myöhemmin tapaan vielä vanhoja ja uusia sosiologituttavuuksia. On perjantai-ilta mutta niin mukavaa kuin meillä onkin, päivät ovat vaatineet veronsa. Useamman päivän hälinä, ajatustyö ja intensiivinen sosiaalisuus kääntyy haluksi olla yksin sikiöasennossa viimeistään kuuluisan astronomisen kellon kulmilla ”nautitun” ylihintaisen rommikolan jälkeen. Nukun sikeästi, koska…no…olen väsynyt. Olen tosin myös inspiroitunut ja toivon, että kun 3500 sosiologia taas hajaantuvat inspiroituneina omille teilleen, tuloksena on jonain päivänä paljon uusia välineitä ymmärtää (ja muuttaa) maailmaa. Kyllä minäkin taas koitan ensi viikolla ajatella jotain, mutta toivutaan nyt ensin.
Harley Bergroth
Kirjoittaja on aloittanut väitöskirjaprojektin sosiologian oppiaineessa vuonna 2015 ja oli Prahassa ensimmäisellä ulkomaan konferenssimatkallaan.