Mielenterveysongelmat koskettavat monia, mutta epätasaisesti

Tässä blogitekstissä sosiologian opiskelijat Boris Bakkum ja Ville Parviainen tarkastelevat mielenterveyden eriarvoisuuden ulottuvuuksia. Tekstit ovat osa kevään 2019 Sosiaalinen eriarvoisuus -teemaseminaarin satoa.

Mielenterveys – sosioekonomisen aseman syy vai seuraus?

Mielenterveysongelmat seuraavat yleisesti ottaen sosiaalista gradienttia, mikä tarkoittaa sitä, että riski mielenterveysongelmiin kasvaa sosioekonomisen aseman heiketessä. Sosioekonomiset erot mielenterveydessä on tunnettu jo kauan ja esimerkiksi Yhdysvalloissa jo vuonna 1855 Jarvis-komissio totesi raportissaan yhteyden olemassaolon. Kuitenkin tarkemmat syy–seuraussuhteet ovat vielä monella tapaa epäselviä. On myös huomioitava, että eri mielenterveysongelmilla on hieman erilaisia yhteyksiä sosioekonomiseen asemaan. Pääsääntöisesti kaikki mielenterveysongelmat seuraavat sosiaalista hierarkiaa siten, että alempana hierarkiassa ongelmien todennäköisyys on suurempi. Sosioekonomisten erojen suuruus kuitenkin vaihtelee. Esimerkiksi skitsofrenia ja päihdeongelmat ovat selvästi yleisempiä kaikista heikoimmassa asemassa olevilla. Syömishäiriöt ovat poikkeuksellisesti erisuuntaisesti yhteydessä sosioekonomiseen asemaan. Syömishäiriöstä kärsivät tulevat usein hyvästä sosioekonomisesta taustasta ja he myös usein menestyvät koulussa. Myös mielenterveysongelman ja sosioekonomisen aseman välinen kausaalinen suhde vaihtelee hieman tyypeittäin. Pohdin tässä tekstissä hieman sitä, mistä erot johtuvat.

Terveyseroja selitetään yleensä viiden eri mallin kautta. Sosiaalisen valikoitumisen selityksen mukaan terveys vaikuttaa asemaan yhteiskunnan hierarkiassa. Puhutaan myös käänteisestä syy-yhteydestä. Valikoituminen voi olla suoraa, jolloin heikosta terveydestä seuraa esimerkiksi työmarkkinoiden ulkopuolelle tippuminen, tai epäsuoraa, jolloin jokin kolmas tekijä vaikuttaa sekä terveyteen että sosioekonomiseen asemaan. Esimerkiksi älykkyyden tai persoonallisuuden voidaan ajatella vaikuttavan toisaalta menestykseen, mutta myös terveellisiin elämäntapoihin, jolloin ihmiset valikoituvat kolmannen tekijän perusteella sekä sosiaaliluokkaan, että tiettyyn terveyden tilaan.

Loput selitykset nojaavat suoraan syy-yhteyteen. Aineellisen selityksen mukaan työ- ja elinympäristön aineelliset tekijät vaikuttavat terveyteen ja ne jakautuvat epätasaisesti sosioekonomisen aseman mukaan. Kulttuurisen tai terveyskäyttäytymiseen nojaavan selityksen ajatuksena on, että eri yhteiskuntaluokilla on erilaisia terveyskulttuureita, jotka vaikuttavat terveyskäyttäytymiseen. Psykososiaalisten selitysten mukaa sosiaaliset ja psykologiset tekijät kuten ystävien tuki tai stressi selittävät eroja terveydessä. Viimeinen selitysmalli on yksittäisen mekanismin sijaan pikemmin laajempi viitekehys, joka kokoaa muut selitysmallit yhteen. Elämänkaariteoria huomio terveyteen vaikuttavien riskitekijöiden keston ja ajankohdan. Se huomioi esimerkiksi lapsuuden olosuhteiden merkityksen aikuisuuden terveydessä.

Edellisiä selitysmalleja ei ole sovellettu mielenterveysongelmien sosioekonomisiin eroihin, sillä mielenterveys on monella tapa monimutkaisemmin yhteydessä eri tekijöihin. Mielenterveysongelmat voidaan nähdä esimerkiksi psykososiaalisina tekijöinä ja ne lisäävätkin usein muiden sairauksien riskiä. Toisaalta esimerkiksi stressi on keskeinen mielenterveysongelmia selittävä tekijä. Mielenterveysongelmat ovat myös kaksisuuntaisessa yhteydessä terveyskäyttäytymisen kanssa ja ne voivat lisätä haitallista terveyskäyttäytymistä. Toisaalta esimerkiksi päihdeongelmat lasketaan sekä mielenterveysongelmiksi, että terveyskäyttäytymiseksi. Kaikkiaan mielenterveysongelmien kohdalla erilaiset syy-seuraussuhteet ovat hyvin moninaisia ja monella tapaa epäselviäkin. Mielenterveyttä tutkittaessa keskeiseksi kysymykseksi on kuulunut: kumpi tulee ensin, sosioekonominen asema vai mielenterveysongelmat? Elämänkaariteoria on lisäksi auttanut syventämään tätä kysymystä.

Sosiaalinen valikoituminen ei ole osoittautunut terveyserojen selittämisessä kovinkaan merkittäväksi. Mielenterveysongelmien kohdalla sillä vaikuttaisi olevan enemmän merkitystä. Vaikka sosiaaliseen kausaatioon verrattuna vaikutus jää pieneksi, on se merkittävä osa mielenterveysongelmien sosioekonomisia eroja. Erityisesti skitsofreniassa, joka on yksi lamauttavimmista mielenterveyden häiriöistä, sosiaalisella valikoitumisella on havaittu olevan merkitystä. Valikoitumisen puolesta puhuvat myös mielenterveysongelmien aiheuttama työkyvyttömyys. Mielenterveysongelmat ovat lisäävät keskeisesti työttömyyden riskiä. Esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevista 42 %:lla syynä ovat mielenterveysongelmat.

Vaikka sosiaalisella valikoitumisella on merkitystä, on sosiaalinen kausaatio osoittautunut tutkimusten mukaan vahvemmaksi selitykseksi. Erityisesti lapsuuden huonot olosuhteet ja stressitekijät lisäävät mielenterveysongelmien riskiä. Pääasiassa sosioekonomisen aseman yhteyttä mielenterveyteen onkin selitetty stressiteorian avulla, jonka mukaan vastoinkäymiset aiheuttavat stressiä ja pitkittyessään lisäävät mielenterveysongelmien riskiä. Sosiaalisen kausaation selitys painottaakin keskeisesti erilaisia ympäristön riskitekijöitä, kun valikoituminen on enemmän yhteensopiva erilaisten geneettisten mallien kanssa.

Molemmilla selityksillä näyttäisi olevan merkitystä, vaikka sosiaalinen kausaatio on keskeisempi. Toisaalta skitsofrenian kohdalla valikoituminen on keskeinen. Vastakkaisuuden sijaan selitykset ovatkin toisiaan täydentäviä. Mielenterveys ja sosioekonominen asema ovat vuorovaikutteisessa suhteessa ja pahimmillaan yhteydet voivat johtaa negatiiviseen kierteeseen. Elämänkaariteorian vahvuus on siinä, että se pystyy huomioimaan molemmat selitykset ja tunnistaa eri tekijöiden vuorovaikutteisen suhteen. Lisäksi se on hyvin monitieteinen teoria, ja sen avulla voidaan tarkastella myös esimerkiksi erilaisten biologisten ja sosiaalisten tekijöiden vuorovaikutusta. Elämänkaariteoria on myös nostanut lapsuuden ja jopa kohdun aikaiset olosuhteet keskeiseen rooliin mielenterveysongelmia selitettäessä. Lapsuuden olosuhteiden huomioiminen tuo mukaan myös vanhempien sosioekonomisen aseman merkityksen ja se on laajentanut syy-seurausyhteydet myös sukupolvet ylittäväksi. Esimerkiksi lapsuuden pitkäkestoinen köyhyys on yksi keskeisimmistä mielenterveysongelmien riskitekijöistä.

Tiivistetysti voidaan todeta, että heikompi sosioekonominen asema lisää monien mielenterveysongelmien riskiä. Samaan aikaan mielenterveysongelmilla on oma vaikutuksensa sosiaaliseen liikkuvuuteen siten, että ne voivat vaikeuttaa liikkumista ylöspäin ja lisäävät todennäköisyyttä valua hierarkiassa alaspäin. Sosioekonomisen aseman ja mielenterveysongelmien suhde on siis monella tapaa kaksisuuntainen siten, että kumpikin vaikuttaa toiseen, joskin sosiaalisen kausaation selitys on saanut hieman enemmän tukea. Syy-seuraussuhteita tarkasteltaessa myös laajempi ajallinen kehys on keskeinen ja elämänkaarinäkökulma on tarjonnut mahdollisuuden yhdistää eri mekanismeja ja selityksiä. Keskeinen huomio elämänkaariteoriassa on, että lapsuuden olosuhteilla on suuri merkitys. Mielenterveysongelmien syitä pohdittaessa olisikin syytä pyrkiä puuttumaan ongelmien syntyyn jo varhain elämänkaarella.

Boris Bakkum

Mielenterveys ja stigma
Mielenterveysongelmat koskettavat meistä useita. Euroopan tasolla tarkasteltuna OECD on arvioinut niiden koskevan useampaa kuin joka kuudetta ihmistä, mikä tarkoittaa näin suuressa mittakaavassa kymmeniä miljoonia elämiä, noin 84 miljoonaa. Kotoisemmassakaan tarkastelussa ei voi löytää sen kummempia valonpilkahduksia; Suomessa mielenterveysongelmia esiintyy jopa useammin kuin EU:ssa keskimäärin. Meillä jopa lähes joka viides, 18.8 prosenttia ihmisistä kärsii jostain mielenterveyden ongelmasta. OECD on arvioinut mielenterveysongelmien tuottamien kustannusten olevan EU-tasolla 600 miljardia euroa, ja Suomessakin kokonaiset 5.3 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Yksi kuudesta ei kuitenkaan ole riittävän tarkka kuva. Mielenterveysongelmat eivät nimittäin jakaudu tasaisesti ihmisten kesken, vaan jotkut kärsivät niistä useammin kuin toiset. Esimerkiksi masennusta sairastaa alimman tuloviidenneksen miehistä 19 prosenttia, kun taas ylimmän tuloviidenneksen miehistä vain kolme prosenttia kärsii siitä. Naisilla luvut ovat 20 ja 7 prosenttia. Tällaiset sosioekonomiset erot ovat Suomessa EU:n huippuluokkaa.

Mielenterveyshäiriöt aiheuttavat niistä kärsiville ihmisille kärsimystä kahdella tavalla. Ensiksikin heidän kiusanaan ovat itse sairauteen liittyvät elämänlaatua heikentävät moninaiset seikat, jotka jo itsessään voivat muodostua merkittäväksi haasteeksi tasapainoisen ja tyydyttävän elämän elämiselle. Toiseksi, valitettavasti, mielenterveysongelmiin liittyy yhä voimakastakin stigmaa, joka lisää oman painolastinsa niiden sairastamiseen. Stigma voi sosiaalisten ja psykologisten vaikutustensa kautta aiheuttaa jopa enemmän haittaa kuin varsinainen sairaus itsessään.

Stigma on negatiivisia stereotypioita, jotka yleisesti liitetään johonkin tiettyyn ominaisuuteen, kuten mielisairauteen. Kaikki stereotypiat eivät ole negatiivisia, vaan niiden voidaan katsoa toimivan yksinkertaisesti kognitiivisina oikoteinä, jotka mahdollistavat tehokkaan tiedonkäsittelyn ihmisen aivoissa. Negatiiviset stereotypiat puolestaan tuottavat stigmaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa suurin osa ihmisistä liittää mielenterveysongelmista kärsiviin negatiivisia stereotypioita, ja jopa iso osa terveydenhuollon henkilökunnasta suhtautuu potilaisiin stereotypioiden mukaisesti. Stigma ei ole niinkään stigmatisoidun ihmisen itsensä ominaisuus, vaan se on luonteeltaan lähtökohtaisesti sosiaalista ja vaatii stigmatisoijan – stigma on annettu arvio toisesta ihmisestä.

Stigma tuottaa mielenterveysongelmista kärsiville ihmisille stressiä muiden suhtautumisesta ja itseen suuntautuvia huonouden kokemuksia, jotka voivat estää avun piiriin hakeutumisen. Tällöin ihminen jää yksin ja tilanne voi entisestään pahentua. Ja vaikka terveydenhuollon pariin päädyttäisiinkin, mielenterveysdiagnoosit jätetään muita sairauksia useammin myöhemmin kertomatta terveydenhuollon henkilökunnalle seuraavilla hoitokerroilla. Eikä syyttä, sillä tutkimusten mukaan lääkärit nimittäin suhtautuvat stigman vuoksi esimerkiksi mielenterveysongelmista historiassaan kärsineen kipuongelmiin ja tämän lääkityksen tarpeeseen muita potilaita nihkeämmin.

Stigmaa voidaan tarkastella yksilötasolla. Tällöin oleelliseksi muodostuvat muun muassa yleiset stereotypiat, joita ihmiset yleisesti ajattelevat liittyvän mielenterveyshäiriöihin tai näistä kärsiviin potilaisiin. Lisäksi stigman liittäminen ihmiseen edellyttää stigmatisoituihin stereotypioihin liittyviä tunnusmerkkejä, joiden avulla stigman kantaja tunnistetaan. Tunnusmerkit voivat liittyä monenlaisiin asioihin, kuten fyysiseen ulkoasuun, rajoittuneisiin sosiaalisiin taitoihin tai muuten psykiatrisiin oireisiin. Mielenterveyspotilaihin liitettyjä negatiivisia stereotypioita puolestaan ovat yhtäältä mielenterveysongelmista kärsivien heikkous ja epäpätevyys, toisaalta vaarallisuus. Toisaalta myös näennäisen positiivisia, mutta kuitenkin alentuvasti suhtautuvia käsityksiä mielenterveysongelmista kärsivistä lapsenomaisina tuntijoina, joilla on uniikki näkemys maailmasta. Tällaiset negatiiviset uskomukset voivat johtaa syrjintään, kuten ryhmästä ulos sulkemiseen ja suoraan ahdisteluun.

Stigmatisointi tekee stigmatisoidulle ihmiselle pahaa paitsi muiden suorittaman syrjinnän, myös ihmisen itseymmärryksen kautta. Itsestigmatisoinnilla tarkoitetaan stigman sisäistämistä osaksi omaa minäkuvaa niin että ihminen muuttuu oman stigmatisointinsa välineeksi. Mielenterveysongelmansa vuoksi stigmatisoiduilla ihmisillä esiintyy itsetunnon laskua, mikä vähentää sosiaalisten suhteiden määrää ja palkitsevuutta, ja jopa johtaa hoidon välttämiseen. Samaan johtaa myös pyrkimys välttää stigmatisoitua statusta muiden silmissä ja tähän liittyvien epämiellyttävien tunteiden välttäminen. Näin ihminen jää avun ulkopuolelle, ja hänen tilanteensa pahenee entisestään.

Toisaalta stigmaa ei voida käsitellä vain yksilötasolla. Eräät tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että stigmatisointiin liittyy aina vallankäyttöä ja epätasainen valtasuhde. Erilaiset ihmiset ja eri ihmisryhmät muodostavat toisistaan stereotypioita ja käyttäytyvät niiden mukaisesti, mutta esimerkiksi Linkin ja Phelanin mukaan oleellista stigman syntymisen kannalta on se, kenen kertomat tarinat ovat yleisesti hyväksyttyjä – keneen stigma tarttuu. Tässä mielenterveyshäiriöistä kärsivät henkilöt ovat eittämättä suhteellisen heikossa asemassa, eikä heillä ryhmänä keskimäärin ole yhtä paljon valtaa kuin heillä, jotka eivät mielenterveysongelmista kärsi. Valtakysymyksen huomioiminen osana stigmaa korostaa stigman negatiivisuutta ja häpeällisyyttä, sekä mahdollisesti roolia kontrollin välineenä suhteessa stereotypiaan.

Stigman voidaan katsoa koostuvan monesta osasta. Tarpeeksi kaukaa tarkasteltuna taustalla on niinkin perustavanlaatuinen seikka kuin se, mihin lukuisista eroista ihmisten välillä kiinnitetään huomiota, mitkä niistä koetaan merkityksellisiksi jaottelun kategorioiksi, joihin liittää erilaisia stereotypioita – stigman kannalta relevanttia on (sinänsä liittymättömien) negatiivisten ominaisuuksien liittäminen johonkin ominaisuuteen.

Stigma myös luo ryhmiä, meidät ja toiset. Lisäksi erotetut ryhmät on samoin tein arvotettu eriarvoisiksi niin, että stigmatisoitujen “toisten” asema on heikompi – statuksen menetys on stigman olennainen osa. Tämä alentunut asema ja negatiivisiin piirteisiin, kuten vaarallisuuteen ja heikkouteen liittäminen mielenterveysongelmien tapauksessa, altistavat stigmatisoidut ryhmät syrjivälle kohtelulle. Lisäksi alhainen asema vakiintuessaan voi toimia itsessään syrjinnän perusteena, jolloin alkuperäisiä assosiaatioita negatiivisiin piirteisiin ei enää välttämättä tarvita syrjinnän jatkumiseksi.

Mielenterveysstigma on ilmeisimmin kerta kaikkiaan haitallista sen leimaamille ihmisille sekä heidän itseymmärryksensä että muiden ihmisten toiminnan kautta. Lisäksi tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että mielenterveysstigma on haitallista myös stigmatisoijille – se näyttäisi olevan yhteydessä kohonneeseen psykologiseen ahdinkoon. Kaiken tämän päälle mielenterveyden ongelmat maksavat yhteiskunnalle selvää rahaa, kuten alussa mainittiin.

Erilaiset tiedotuskampanjat on todettu tehokkaiksi stigman vähentäjiksi muun muassa nuorten keskuudessa, ja tällaisia kampanjoita on suunnattu myös suurelle yleisölle. Terveydenhuoltohenkilökunnan koulutukset, joissa keskitytään stigman tunnistamiseen ja käsittelyyn, ovat varmasti niin ikään hyödyllisiä. Negatiivisiin, stigmatisoiviin ja stigmaa vahventaviin julkisiin puheenvuoroihin voidaan keskittyä niitä haastamalla ja protestoimalla. Itse stigmatisoituja henkilöitä ei toki tulisi myöskään kohdella pelkästään passiivisina avun kohteina, vaan aktiivisina haastajina, joilla on tärkeä rooli käsitysten uudelleen määrittelyssä. Liiallista keskittymistä yksittäisiin syrjinnän muotoihin tulisi niin ikään välttää, sillä tällainen kapea fokus voi saattaa jättää itse taustalla olevat stigmatisoivat asenteet ja käsitykset huomiotta. Stigma tekee pahaa sekä stigmatisoidulle että stigmatisoijalle, ja lisäksi selvää rahaa lisääntyneinä terveydenhuoltokustannuksina. Kääntäen: sen vähentämisestä hyötyvät kaikki.

Ville Parviainen

Tervetuloa yliopistoon uudet ja vanhat opiskelijat – Teitä on monesta luokkataustasta

Kirjoittaja Hannu Lehti tekee väitöskirjaa ylisukupolvisista vaikutuksista sosiologian oppiaineessa ja on perhetaustaltaan työväenluokkainen.

Uusi lukuvuosi pyörähti taas käyntiin ja yliopiston ovat vallanneet opiskelijat. Varsinkin uusista opiskelijoista yliopistomaailman käytännöt ja tavat saattavat tuntua aluksi vierailta. Yksi kysymys, mitä uudet opiskelijat mahdollisesti pohtivat on, millaisia ne muut opiskelijat yliopistossa ovat? Varsinkin ne opiskelijat, jotka tulevat ei-akateemista perheistä saattavat uskoa, että yliopistossa opiskelee enemmän akateemisten perheiden lapsia. Tällöin heitä saattaa jännittää, etteivät he sulaudu keskiluokkaisten opiskelijoiden joukkoon enemmän kuin niitä, joiden vanhemmat ovat yliopiston käyneet. Vastaavan tulkinnan antoi myös tutkija Mari Käyhkö Ylen tekemässä jutussa, jossa hän väitti, että ”Suomessa yliopistoissa kentällä pelaavat enimmäkseen keskiluokkaiset. Samalla he määrittelevät pelin säännöt sekä kentän hierarkian. Valta on tällöin keskiluokkaisilla.” Käyhkö ei kuitenkaan perusta väitteitään tilastoihin vaan valikoituneisiin haastatteluihin, jotka eivät ole edustavia otoksia kaikista Suomen yliopisto-opiskelijoista.

Samassa jutussa väitetään, että akateemisista perheistä tulevilla lapsilla on kahdeksan kertainen todennäköisyys päätyä yliopisto-opiskelijaksi. Tämä tieto ei sentään pidä paikkaansa, koska jutussa sekoitetaan todennäköisyyden ja vetosuhteen (odds ratio) käsitteet toisiinsa. Oikea suhde on vähän alle neljä, jonka voi laskea esimerkiksi tästä artikkelista. On kuitenkin harvinaisen selvää, että yliopistoon pääsee suhteellisesti enemmän akateemisten perheiden lapsia kuin ei-akateemisten, se ei kuitenkaan vielä tarkoita sitä, että yliopistossa myös opiskelisi enemmän akateemisten perheiden lapsia. Suomen väestössä akateemisten perheiden lapsia on absoluuttisesti paljon vähemmän kuin ei-akateemisten perheiden lapsia. Vaikka he kaikki pääsisivät yliopistoon opiskelemaan, heitä voi silti olla vähemmän opiskelijoina kuin ei-akateemisten perheiden lapsia. Esimerkiksi Vipunen.fi tilastopalvelusta käy ilmi, että vuonna 2015 noin 88 prosentilla toisen asteen opiskelijoista äiti ei ollut akateemisesti koulutettu. Yli 60 prosentilla (63 %) toisen asteen opiskelijoiden äideistä oli korkeintaan vain toisen asteen koulutus. Toisen asteen opiskelijoista vain noin 12 prosentilla oli siis akateemisesti koulutettu äiti. Jos akateemisesti koulutettuja äitejä on melko vähän populaatiossa, ei heidän lapsiakaan voi olla yliopistoissa ylen määrin.

Entä pelaako Suomen yliopistojen kentillä enimmäkseen akateemisten perheiden lapset? Olen hakenut tiedot vuoden 2015 yliopisto-opiskelijoista äidin koulutustaustan mukaan opetushallinnon vipunen.fi tilastopalvelusta tarkastellakseni tätä kysymystä. Palvelusta löytyy tilastokeskuksen, opetus- ja kulttuuriministeriön ja opetushallituksen keräämää tietoa koulutuksesta eri tasoilla ja aloilla. Käytän äidin koulutusta, koska se sisältää vähemmän puuttuvia arvoja kuin isän. Kannattaa huomioida, että en voi yhdistää äidin ja isän koulutusta tilastopalvelussa, joten mittarini ei kuvaa täydellisesti opiskelijoiden perhetaustoja. Suomessa homogamia koulutuksen mukaan on kuitenkin verrattain yleistä.

Alla oleva kuvio näyttää yliopisto-opiskelijoiden prosenttiosuudet äidin koulutuksen mukaan eri yliopistoaloilla. Siitä nähdään, ettei akateemisen taustan omaavia opiskelijoita ole missään alalla, jotka olen ottanut vertailuun mukaan, enemmän kuin ei-akateemisien taustan omaavia opiskelijoita. Kaikista yliopisto-opiskelijoista noin 28 prosentilla on äiti, jolla on akateeminen koulutus. Sosiaalitieteissä opiskelijoita, joilla on akateeminen äiti, on noin 35 prosenttia ja niillä, joilla toisen asteen koulutus tai alempi, on hieman enemmän 38 prosenttia. Myös oikeustieteessä, kansantaloustieteessä, filosofiassa ja psykologiassa akateemisten äitien lapsia on 30 prosenttia tai hieman enemmän. Historiassa ja arkeologiassa, valtiotieteessä biologiassa ja fysiikassa opiskelijoita, joiden äidillä on toisen asteen koulutus, on taas suhteellisesti eniten. Kasvatustieteen opiskelijoissa (ei OKL) on suhteellisesti vähiten akateemisten äitien lapsia, kun taas lääketieteessä suhteellisesti selvästi eniten.

Kuviosta voidaan päätellä, että yliopisto-opiskelijoissa ei ole akateemisten äitien jälkeläisiä yhtään enempää kuin ei-akateemisten. Näin ollen yliopisto-opiskelijat eivät näyttäydy – ainakaan äidin koulutustaustan mukaan – kovinkaan homogeeniseltä joukolta. Tilastojen mukaan yliopiston kentillä eivät pelaa pelkästään keskiluokkaiset ja korkeasti koulutettujen lapset, vaan äitien koulutustaustalla mitaten opiskelijoiden taustat näyttäytyvät moninaisilta. On kuitenkin selvää, että yliopisto-opiskelijoissa akateemisten perheiden lapsilla on selvä yliedustus, kun verrataan, kuinka paljon heitä on Suomen väestössä.

Yliopisto-opiskelija, kun katsot ympärillesi ja mietit kaverisi vanhempien koulutustaustaa, on se todennäköisemmin ei-akateeminen kuin akateeminen. Hyvää alkanutta lukuvuotta kaikille, luokkaan katsomatta!

Tutkijoiden ylirajaisesta solidaarisuudesta

Osallistuin viime viikon keskiviikkona kenties Ranskan tunnetuimman sosiaalitieteiden tutkimuskeskuksen, Ecole des Hautes Etudes en Sciences Sociales’in (EHESS), järjestämään seminaariin, joka käsitteli vainojen kohteeksi joutuneiden tutkijoiden tilannetta Turkissa.

Tapahtuman taustalla on vuoden alussa yli tuhannen maassa työskentelevän tutkijan (Academics for Peace) allekirjoittama vetoomus rauhan puolesta, jossa vaadittiin Turkin valtiota lopettamaan väkivaltaisuudet Itä- ja Kaakkois-Turkin kurdialueilla. Myöhemmin vetoomus kasvoi vielä noin tuhannella nimellä, sisältäen myös kansainvälisesti tunnettujakin tutkijoita kuten Noam Chomskyn, Judith Butlerin, Etienne Balibarin ja David Harveyn.

Alkuperäinen vetoomus, joka julkaistiin 10.1.2016. Kuvankaappaus on otettu Barışİçin Akademisyenler (Academics for Peace)- sivulta.

Alkuperäinen vetoomus, joka julkaistiin 10.1.2016. Kuvankaappaus on otettu Barışİçin Akademisyenler (Academics for Peace)- sivulta.

Valtaapitävä presidentti, Recep Tayyıp Erdoğan, syytti vetoomuksen allekirjoittaneita tutkijoita maanpetoksesta, jonka seurauksena useita tutkijoita kohtaan nostettiin syyte rikosnimikkeen ollessa ”terrorismijärjestön tukeminen” ja ”terrorismipropagandan välittäminen”. Tällä hetkellä kolme heistä odottaa pidätettynä suljetulla vankilaosastolla tänään pidettävää oikeudenkäyntiä. Myös useat kymmenet vetoomuksen allekirjoittaneet on irtisanottu ja kutsuttu kuulusteluihin paikallisille poliisiasemille. Yliopistot ovat taasen avanneet omat selvityksensä satojen tutkijoiden toimintaan liittyen.

Keskiviikon seminaarin tavoitteena oli yhtäältä tiedottaa Pariisissa toimivia tutkijoita Turkin sananvapauden huolestuttavasta kehityksestä sekä toisaalta koordinoida erilaisia solidaarisuustekoja paikallisten tutkijoiden tukemiseksi. Seminaari oli kolmas EHESS:issä järjestetty tilaisuus aiheeseen liittyen viimeisen parin kuukauden sisällä, ja siihen osallistui yhteensä noin satakunta henkilöä.

Seminaari edeltää kansainvälisen komitean perustamista, jonka tarkoituksena on tukea rauhan puolesta vetoomuksen allekirjoittaneita akateemikkoja.

Seminaari edeltää kansainvälisen komitean perustamista, jonka tarkoituksena on tukea rauhan puolesta vetoomuksen allekirjoittaneita akateemikkoja.

Seminaari voidaan nähdä osana laajempaa kansainvälistä solidaarisuusliikettä, joka on syntynyt viimeaikaisten tapahtumien seurauksena. Tammikuusta lähtien tutkijat ympäri maailmaa ovat järjestäytyneet eri tavoin tukeakseen Turkissa vainojen kohteeksi joutuneita akateemikkoja. Erilaisia tukiryhmiä on perustettu mm. Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Ranskassa. Esimerkiksi Humboldtin yliopistossa perustettiin samoihin aikoihin rahasto, joiden turvin vaarassa olevat akateemikot pystyvät tekemään tutkijavierailuja Saksaan. Myös Scholars at risk, kansainvälinen verkosto, on koordinoinut tutkijapaikkoja Turkista tuleville tutkijoille. Kyseiseen verkoston jäseniin kuuluvat Suomesta Åbo Akademi, Helsingin yliopisto, Tampereen yliopisto sekä Helsingin taideyliopisto.

Osanottajat kuuntelevat tarkkaavaisina Istanbulissa työskentelevän tutkijan puhetta Skype-yhteyden kautta.

Osanottajat kuuntelevat tarkkaavaisina Istanbulissa työskentelevän tutkijan puhetta Skype-yhteyden kautta.

Seminaarissa keskusteltiin myös erilaisten solidaarisuuseleiden merkityksestä ja toimenpiteistä, joita yksittäiset tutkijat voivat tehdä. Ideoimassa olivat mukana paikan päällä kaksi irtisanottua akateemikkoa, jotka olivat löytäneet tutkijapaikat Lausannen yliopistosta sekä Skype-yhteyden välityksellä vainojen kohteeksi joutuneita akateemikkoja niin Istanbulista, Berliinistä ja Philadelphiasta. Ehdotettuja ideoita olivat mm. kutsut erilaisiin akateemisiin tapahtumiin, rahoitushakemuksiin, yhteisjulkaisuihin sekä tutkijavierailuohjelmiin.

Yksittäisten tutkijoiden lisäksi, myös yliopistot ovat reagoineet tähän huolestuttavaan kehitykseen. Esimerkiksi Pariisissa toimiva Science po- tutkimuskeskus (Paris Institute for Political Science) on peruuttanut yhdessä Istanbul Aydin- yliopiston kanssa suunnitellun konferenssin protestina vetoomuksen allekirjoittaneen apulaisprofessorin irtisanomisesta.

Osallistuimme paikallisen kollegan, Carol Mannin, kanssa #RaiseYourPenForFreedom- Twitter-kampanjaan, jonka Istanbulissa toimiva tutkija mainitsi Skype- puheensa aikana.

Osallistuimme paikallisen kollegan, Carol Mannin, kanssa #RaiseYourPenForFreedom- Twitter-kampanjaan, jonka Istanbulissa toimiva tutkija mainitsi Skype- puheensa aikana.

Perustimme Carolin kanssa Scholars in solidarity- nimisen, suljetun Facebook-ryhmän, jonne kokoamme ajankohtaista tietoa Turkin akateemikkojen tilanteeseen liittyen ja jossa tiedotamme Pariisissa järjestettävistä tilaisuuksista. Ryhmään liittyi lyhyellä aikavälillä yli pari sataa henkilöä, joista suurin osa eri yliopistoissa ja maissa työskenteleviä tutkijakollegoja. Pyrimme toimimaan myös ns. match-making- periaatteella ja luomaan kontakteja Turkissa työskentelevien kollegojen ja eurooppalaisissa yliopistoissa samojen tutkimusteemojen kanssa työskentelevien tutkijoiden välillä.

Blogikirjoitukseni loppuun haluaisin vielä nostaa muutaman henkilökohtaisen huomion. Vaikka ranskalainen yliopistomaailma ei ole kokonaan vieras aikaisempien opiskelukokemusten ansiosta, olen ollut yllättynyt siitä, missä määrin tutkijat ottavat poliittisesti kantaa ja siitä roolista, joka tutkijan oletetaan omaksuvan aktiivisena, yhteiskunnallisena toimijana. Kansainvälisiin poliittisiin tapahtumiin reagoidaan järjestämällä erinäisiä tiedotus- ja keskustelutilaisuuksia, seminaareja ja konferensseja, ja tutkijat eivät suinkaan epäröi ilmaista poliittista kantaansa akateemisissa keskusteluissa.

Turkissa tapahtuneet, tutkijoihin kohdistuneet vainot ja niihin reagointi ovat vain yksi esimerkki tästä. Omalla kohdallani tämä vaihtovuosi on kasvattanut kuuluvuuden tunnetta saman ammattikunnan jäseniä kohtaan sekä tietoisuuden niistä, Suomessa itsestäänselvyytenä pitämistäni arvoista, joiden varaan tutkijan työ pitkälti pohjautuu.

Mari Toivanen on työskentelee vierailevana tutkijana lukuvuoden 2015-2016 ajan EHESS:issä, Pariisissa.

Lisätietoa Turkin akateemikkojen tilanteesta:

https://www.timeshighereducation.com/news/academics-call-for-end-to-witch-hunt-of-scholars-in-turkey

http://blogs.uta.fi/news/2016/02/12/witch-hunts-are-driving-researchers-out-of-turkey/

http://www.theguardian.com/world/2016/mar/16/british-academic-deported-over-kurdish-new-year-invitations

https://www.timeshighereducation.com/letters/turkey-must-stop-persecuting-academics

http://bianet.org/english/people/173280-sciences-po-paris-cancels-conference-due-to-oppressions-against-academics?bia_source=rss

http://blog.amnestyusa.org/europe/scholars-jailed-in-turkeys-on-going-war-against-freedom-of-action-how-you-can-take-action/

Vainottuja tutkijoita tukevia rahoitustahoja:
http://www.scholarrescuefund.org/
https://www.humboldt-foundation.de/web/21611250.html
http://scholarsatrisk.nyu.edu/