Kolumni: Sekaisin mahdollisuuksien ja valintojen viidakossa

Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, että etenkin länsimainen yhteiskunta rakentuu nykypäivänä pitkälti kulutuksen ympärille. Globalisaatio ja sosiaalinen media toisaalta yhdistää ihmisiä ympäri maailmaa, mutta myös asettaa etenkin nuorille valtavia paineita ja siten ylläpitää tietynlaista kilpailukulttuuria. Aina pitäisi olla kauniimpi, älykkäämpi, muodikkaampi ja rikkaampi kuin on sekä pysyä samalla kärryillä ympäristön muutoksissa ja trendeissä. Myös työelämä muuttuu entistä hektisemmäksi. Omia taitojaan pitäisi jatkuvasti pystyä päivittämään ja jokaisen tulisi osata brändätä itsensä ja osaamisensa. Useista lähteistä saapuvat viestitulvat keskeyttävät päivittäistä työntekoamme ja muita arjen askareitamme. Tällainen elämäntyyli saattaa johtaa monilla keskittymiskyvyn laskuun ja jopa tilaan, jota on alettu kutsua nimellä itseaiheutettu keskittymishäiriö eli ADT (engl. attention deficit trait), sillä se muistuttaa varsinaista neuropsykiatrista tilaa, keskittymishäiriö ADHD:ta.

Toisaalta vaihtoehdoksi tälle kiireiselle ja suorituskeskeiselle elämälle on noussut hitautta ja elämän pienistä iloista nauttimaan kehottava ”Hidasta elämää” -liike. Myös ilmastonmuutoksen pelko on saanut ihmiset havahtumaan vihdoin vallalla olevan kulutuskulttuurin kestämättömyyteen ja kääntämään heidän katseensa kohti tulevaa.

Modernin ihmisen tehtävänä onkin tasapainotella näiden kahden toisiinsa nähden ristiriitaisen vaatimuksen välillä tai vaihtoehtoisesti valita niistä toinen, jonka mukaan elää elämäänsä. Harva kuitenkaan pystyy täysin 100-prosenttisesti sitoutumaan vain yhden vaatimuksen mukaiseen toimintaan. Suorittava elämäntyyli tekee helposti myös ekologisuudesta ja eettisyydestä kilpailun kohteen, jonka mukaan ihmiset arvioivat itseään sekä muiden kelpoisuutta ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä. Tavallaan tämä siis nostaa elämään yhden ”velvollisuuden” lisää. On hyvä, jos suorittaminen kohdistuu oikeudenmukaisiin ja mahdollisesti positiivista muutosta aikaansaaviin asioihin. Kuitenkin on myös järkevää tiedostaa oma rajallisuutensa. Ilmastonmuutos on sekä yksilön, että yhteiskunnan asia. Jokainen voi vaikuttaa siihen, mutta kukaan ei tee sitä yksin. Ei kannata siis soimata itseään liikaa, jos tekee jo kuitenkin osuutensa paremmin kuin keskivertolänsimaalainen. Se satunnainen grillipihvi tai ikkunashoppailujen tuloksena ostettu uusi Zaran neule ei tee sinusta pahaa ihmistä, ainoastaan ihmisen.

Näiden valintojen lisäksi erityisesti me nuoret ja opiskelijat joudumme tekemään paljon muitakin tärkeitä päätöksiä. Tekemämme ala- ja uravalinnat, valitsemamme ystävät, vierailemamme tapahtumat ja kohteet, lukemamme kirjat ja seuraamamme mediat määrittävät kaikki osaltaan omaa tulevaisuuttamme ja millaisia valintoja tulemme myöhemmin tekemään. Nykyään on olemassa mieletön määrä erilaisia mahdollisia urapolkuja sekä elämäntyylejä ja -valintoja, ja monille mahdollisuuksien puutetta isompi ongelma onkin niiden ylimäärä. En sano, että se olisi hyvä tai huono asia. Ja itseasiassa se on luultavasti molempia. Henkilökohtaisesti minusta on todella helpottavaa, ettei minun tarvitse valita esimerkiksi yhtä työtä, johon minun olisi sitouduttava koko loppuelämäkseni. Muutenkin on mahtavaa, että pystyn kokeilemaan eri tyylejä elää ja olla, tavata erilaisia ihmisiä monenlaisista taustoista, kerätä uusia kokemuksia ja saada uutta tietoa oman kuplani ulkopuolelta. En ikinä haluaisi jumittua paikalleni ja lakata kehittymästä.

Kuitenkin mahdollisuuksien suuri määrä vaikuttaa myös kykyyni sitoutua mihinkään. Miten voin ikinä olla varma onko valitsemani ala, työpaikka, kumppani tai arvomaailma minulle se juuri oikea, jos media syöttää jatkuvasti tietoa paremmasta ja tuntuu, että ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen? Tinderöitynyt seurustelukulttuuri, joka tarjoaa ainakin näennäisesti aina paremman vaihtoehdon sitoutumisen sijaan on tästä vain yksi, mutta helposti lähestyttävä esimerkki.

Kaiken sekasotkun keskellä, en oikeastaan tiedä mikä on oikea tapa toimia. Vaikka olen tietyllä tavalla todella kyyninen ihminen, en ikinä lakkaa olemasta myöskään parantumaton optimisti ja idealisti. Uskon, että maailma kehittyy jatkuvasti parempaan suuntaan ja että ihmiset asuttavat vielä joku päivä useita nyt tuntemattomia galakseja ja noudattavat eettisiä periaatteita, joiden rinnalla oma toimintamme tuntuisi enemmän kuin kivikautiselta. Emme voi kuitenkaan muuta kuin luottaa omiin valintoihimme ja siihen, että elämä kantaa. Voimme myös oppia virheistämme ja tehdä paremman ratkaisun ehkä sitten seuraavalla kerralla. Tai sitä seuraavalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *