Yhteiskunnallinen epävarmuus oli syyskuussa 1917 kouriintuntuvaa. Uusia lakkoja oli ilmassa. Uusi Aura kertoi 17. syyskuuta sekä nuohoojien että räätälien lakosta. Edellisenä lauantaina räätälityöntekijät olivat Turussa sanoneet irti sopimuksensa. Vaatimuksena oli lehden mukaan 150 %:n korotus pohjapalkkoihin, jotka oli juuri edellisen kevään työselkkauksen jälkeen sovittu. – H. S-i
Kauppaa käytiin sanomalehtien osto- ja myyntipalstoilla ahkerasti. Elintarvikkeista oli erityisen suuri puute. Hankalin tuote oli voi, josta oli huutava pula, ja voin jakelua käsiteltiin lehdissä melkein päivittäin. Sunnuntaina 16. syyskuuta 1917 Turun Sanomien osto- ja myyntipalastalla oli kaupan taskulampun pattereita, kermaa, ”vähän käytetty ompelukone”, huvila, kylvöheinää, neilikoita ja pomeranssin kuoria, hevosvaljaita, kuopiolaisia puolukoita, porsaita, seinätelefooni, ...
Näyttelijä Katri Rautio (1864−1952) teki syyskuussa 1917 kiertueen Saloon ja Turkuun. Pietarissa vuonna 1864 syntynyt Rautio oli Suomalaisen teatterin (vuodesta 1902 Suomen Kansallisteatteri) johtavia näyttelijöitä ja oli juuri jäänyt eläkkeelle. Vuonna 1917 hänet valittiin myös Suomen näyttelijäliiton kunniajäseneksi, 53-vuotiaana. Arvattavaa on, että eläkkeelle siirtyminen antoi mahdollisuuden kiertää Suomea syksn 1917 aikana. Levottomuuden keskellä yleisö saattoi ...
Turussa ilmestyi vuonna 1917 ”kirkollis-yhteiskunnallinen” lehti Herättäjä, joka oli perustettu vuonna 1909 ja ilmestyi kerran viikossa. Hengellisten asioiden ohella lehdessä käsiteltiin myös arkipäivän ilmiöitä ja uutisoitiin ajankohtaisia aiheita. Syyskuun 14. päivän numerossa Herättäjä aloitti hyvin voimakkaasti kommentoimalla vuoden 1917 poliittisia intohimoja: ”Se sosialistinen suunta, joka meidän maahamme on levinnyt ja nykyään niin kauheata pakkovaltaansa täällä ...
Huoli ravinnon riittävyydestä oli syksyllä 1917 erittäin suuri, ja varsinkin kaupunkien hyvinvointi huolestutti talven lähestyessä. Kysymys koski kouluja ja sairaaloita mutta myös jokaista kotia. Syyskuussa 1917 lehdistössä seurattiin elintarvikkeiden tuotantoa, välitystä ja kauppaa päivittäin ja tiedotettiin lukijoille, jos merkittäviä muutoksia oli ilmassa. Paljon julkaistiin myös ilmoituksia, joissa haluttiin ostaa raaka-aineita. Tässä on esimerkki Uusi Aura ...
Etusivun uutinen turkulaisessa Sosialisti-lehdessä oli 12. syyskuuta 1917 vallankaappausyritys, jonka taustalla oli heinäkuussa Venäjän armeijan ylipäälliköksi valittu Lavr Kornilov (1870–1918). Kornilov oli kotoisin nykyisestä Kazakstanista. Hän oli osallistunut Venäjän-Japanin sotaan ja oli maaliskuun vallankumouksen jälkeen yrittänyt estää armeijan hajaantumista. Alun perin Kornilovia pidettiin ammattiupseerina, jolla ei ollut halua osallistua politikkaan, mutta elo-syyskuussa hän vakuuttui entistä ...
Sanomalehdet uutisoivat päivittäin maailmansotan tapahtumista, kaikilta rintamilta, Riian taisteluista, Keski-Euroopan tapahtumista ja Venäjän kiristyvästä tilanteesta. Lehdistö julkaisi 1910-luvulla myös entistä enemmän kuvallista aineistoa. Sotaan liittyviä kuvia ilmestyi turkulaistenkin lehtien palstoille, mikä antoi mahdollisuuden kurkistaa kotimaan rajojen ulkopuolelle. Turun Sanomat julkaisi 11. syyskuuta 1917 valokuvan Triesten kaupungista. Trieste on aina ollut kulttuurien välimaastossa, kohtaamispaikka, ja se ...
Åbo Underrättelser uutisoi 10. syyskuuta 1917 edellisenä päivänä käydyistä Riennon kansainvälisistä urheilukilpailuista. Kun kisat alkoivat klo 15, vettä satoi kaatamalla. Toimittaja totesikin, että kisat olivat osoitus urheilijoiden ja toimitsijoiden energisyydestä ja palavasta innostuksesta, sillä tapahtuma onnistuttiin vaikeuksista huolimatta viemään päätökseen. Turun Sanomat kertoi, että vettä oli Urheilupuiston kentällä niin paljon, että tuomarit ja urheilijat ”kahlailivat ...
Turussa oli vuonna 1917 useita elävien kuvien teattereita, Alhambra, Casino, Metropol, Olympia, Scala ja Tango. Mykkäelokuvakaudella elokuvateatterit olivat olennainen osa kaupunkikulttuuria, ja edullisten lippujen ansiosta eri väestönryhmät tulvivat teattereihin. Vaikka maailmansota vaikeutti kansainvälistä vuorovaikutusta, filmikauppa toimi ja Turunkin teattereissa nähtiin kansainvälisiä uutuuksia. Sunnuntaina 9. syyskuuta 1917 Uusi Aura mainosti näyttävästi ”huomiotaherättävää filmiuutuutta” Marttyyri, jossa esiintyi ...