Lumikevät, lumilevät
Turun yliopiston kansainvälisten palveluiden myöntämä, Erasmus+ -ohjelman rahoittama Staff Mobility mahdollisti muutaman päivän reissun Kaarlen yliopistoon Tšekin tasavaltaan huhti-toukokuun vaihteessa 2018. Päämääränäni oli tutustua ansioituneen lumilevätutkijan, Dr Linda Nedbalován kenttä- ja laboratoriotyömenetelmiin sekä hänen kokoamaansa kirjallisuuteen lumileväaiheesta.
Lumileväkasvustoja esiintyy alpiinisilla ja polaarisilla vyöhykkeillä lumien sulamisen aikaan. Ne voivat muodostaa hyvinkin laajoja vihertäviä tai punertavia alueita. Lumessa elävät levät ovat polyekstremofiilejä lämpötilan, säteilyn sekä veden ja ravinteiden suhteen. ”Punalumi-ilmiön” aiheuttavat levälajit, joista yleisin tai ainakin tutkituin on Chloromonas nivalis, kestävät paremmin UV-säteilyä kuin vihertävät kasvustot, ja niitä tavataan siksi korkeammalta. Melko äskettäin on esitetty, että lumilevillä olisi kasvihuoneilmiötä kiihdyttävä vaikutus, ja Grönlannissa tehdyt tutkimukset tukevat tätä teoriaa. Leväkasvustot ovat ”epäpuhtaus”, joka pienentää albedoa ja saavat näin aikaan sen, että suurempi osa auringon säteilyenergiaa jää ilmakehään. Suomessakin lumileviä tiedetään esiintyvän, mutta systemaattista kartoitusta tai tutkimusta ei ole tehty. Myös globaalilla tasolla lumilevistä sekä niiden ekologiasta ja esimerkiksi elinkierron eri vaiheista tiedetään hämmästyttävän vähän.
Lumilevälöytö!
Sattui niin hyvin, että Dr Nedbalová oli äskettäin saanut tutkimusrahoituksen sikäläiseltä Suomen Akatemiaa vastaavalta taholta, ja kenttäreissut oli suunniteltu juuri vierailuni aikaan. Näin sain matkastani suurimman mahdollisen hyödyn. Kaarlen yliopistolla Prahassa vietin loppujen lopuksi aikaa vain pari tuntia aivan vierailuni alussa. Pääsin tutustumaan lumilevälaboratorioon ja alan tutkijoiden kirjastoon, joka käsitteli lähinnä levien taksonomiaa sekä polaarista ekologiaa. Loput ajasta eli 2,5 päivää vietin tutkijoiden mukana Krkonoše n luonnonpuistossa, joka sijaitsee Tsekin ja Puolan rajamaastossa ulottuen molempiin maihin. Dr Nedbalován ohella mentoreinani toimivat Lenka Procházková Kaarlen yliopistosta ja David Kaftan Etelä-Böömin yliopistosta. Lenka oli ekologi ja Tomas fotosynteesitutkija.
Päivät venyivät kenttätutkimukselle tyypillisesti pitkiksi: maastossa oltiin lähes auringon laskuun saakka, ja sen jälkeen näytteitä käsiteltiin ja analysoitiin majapaikkaan rakennetussa tee-se-itse-laboratoriossa. Sain oppia siitä, miten eri leväsukuja tunnistetaan. Tunnistus nojaa pitkälti valomikroskopiaan, millä on tietysti omat rajoitteensa. DNA-tutkimukset ovat tuomassa analyyseihin lisätarkkuutta. Ensimmäisenä maastopäivänä, suoraan Prahasta Krkonošeen saapuneina, kolusimme Elbe-joen alkulähteiden tienoita lumilevien löytämisen toivossa. Kyllä niitä löytyikin, tosin kuulemma pienemmässä määrin kuin edellisinä vuosina. Kevät oli, toisin kuin Suomessa, edennyt Keski-Euroopassa rivakasti, ja totesimme tulleemme lapioinemme paikalle liian myöhään. Tosin voi olla, että kun lumet olivat hupenemassa nopeaa tahtia, kovin runsaita leväkasvustoja ei ollut edes päässyt syntymään. Kaikki löytämämme lumilevät olivat vihreitä; punaisia ei ollut edes odotettavissa, koska emme olleet tarpeeksi korkealla.
Seuraavan päivän vietimme Tšekin korkeimpien huippujen maastoissa. Sille aivan korkeimmalle emme rinteen jyrkkyyden vuoksi kavunneet, mutta toiseksi korkeimmaltakin (Luční hora, 1555 m) oli hienot maisemat, ja käytimme valtaosan päivästä sen ylärinteiden lumilaikkujen kartoittamiseen. Tälläkin kerralla punalumi jäi löytymättä. Lopuksi patikoimme Puolan puolelle, mutta siellä lunta oli jäljellä vielä vähemmän. Kolmannen ja samalla viimeisen päivän maastotyöt suuntautuivat Krkonošen toiseen päähän. Emme olleet enää yllättyneitä huomatessamme, että lumivyöryrinteiden pohjan lumet olivat jo ehtineet sulaa. Korkeammalla oli parempi onni, ja minäkin tein ensimmäiset omat lumilevälöydökseni. Se oli hieno päätös maastoilulle ja samalla koko Tšekin-reissulle.
