Psykosomatiikkaa ja tiramisuja Firenzessä

Takana on itselleni ensimmäinen ulkomainen kongressi, ja istun jo paluulennolla. Kolme päivää hujahtivat kerran vuodessa järjestettävässä International Congress of Psychosomatic Medicine -kongressissa eli ICPM:ssä, joka tänä vuonna järjestettiin Firenzessä. Meitä lähti monitieteellinen ryhmä esittelemään FinnBrain-tutkimuksen tuloksia ja käynnissä olevia projekteja. Minä ja väitöstutkimukseni ohjaaja edustimme kongressissa lastentautien tutkimusta FinnBrainissä.

Osa oli saapunut Firenzeen jo edeltävinä päivinä ja päässeet nauttimaan kaupungin pikkukaduista, jäätelökojuista ja kymmenistä palatseista. Kongressin ohjelman alkaessa keskiviikkona puoliltapäivin kaikki kuitenkin malttoivat saapua auditorioon avajaisseremoniaan. Itse olimme väitöstutkimukseni ohjaajan kanssa saapuneet paikalle muutamaa tuntia ennen ripustamaan postereitamme kävijöiden nähtäville. Ajoittainen suurpiirteisyyteni selvisi heti, kun huomasimme ettei posterini ollutkaan oikean kokoinen, sillä en ollut selvästikään perehtynyt ohjeisiin riittävällä huolellisuudella. Onneksi infotiskin nainen ystävällisesti lainasi saksia ja pienellä askartelulla saatiin posterit esille.

Kongressi itsessään käsitteli laajalti psykosomatiikan tutkimusta, uusia havaintoja ja myös muun muassa psyykkisten sairauksien hoitoon käytettävien lääkkeiden hyötyjä sekä haittoja. Kongressin aihepiiri meni hieman ohi ydinosaamiseni, mutta koska väitöstutkimukseni koskee raskaudenaikaisen psyykkisen stressin vaikutuksia lapsen atooppisiin sairauksiin, kosketti se silti tätä teemaa suoraan. Psykosomatiikkaan törmää myös kuitenkin jatkuvasti lääkärin työssä, jos ja kun näkee ihmisen kokonaisuutena, jossa jokainen asia vaikuttaa toiseen.

Osa kongressiohjelman otsikoinneista jätti hieman arvailuja itse luentojen sisällöstä kryptisyydellään, ja osa taas oli sisällöltään korkealentoisempaa liittyen muun muassa kaaosteoriaan ja sen vaikutuksiin psyykkiseen hyvinvointiin. Erityisesti nautin mukana olleiden FinnBrainin-tutkijoiden omista luennoista, joissa käsiteltiin tunteiden tunnistamisen vaikeuteen liittyvää piirrettä eli aleksitymiaa ja sen taustaa sekä vauvan itsesäätelyn ja tunteiden kehittymistä. Luennot olivat mielenkiintoisia ja niitä oli helppo seurata, vaikka ala ei juuri ollutkaan itselle entuudestaan tuttu. Myös yleisöstä tuli tiukkojakin kysymyksiä ja aiheet herättivät kiinnostunutta keskustelua. Ohjaajatkin vaikuttivat erittäin tyytyväisiltä ohjattaviensa tutkijaopiskelijoiden suorituksiin.

Paahtavan kuumat päivät olikin hyvä viettää ilmastoiduissa luentotiloissa ja illat kiehtovaan kaupunkiin tutustuen. Pelkästään Firenzen pienillä, ahtaillakin kaduilla oli ihana vain kävellä ja katsoa kauniita rakennuksia, pieniä kattopuutarhoja ja maistella jäätelöä. Piipahdin myös Uffizin taidemuseossa katsomassa renessanssitaiteilijoiden kuuluisia teoksia ja kuulemassa Firenzeä hallinneen Medici-suvun vaiheita. Illat istuttiin pasta-annosten, tiramisujen ja äyriäisten äärellä.

Itselleni kongressin parasta antia oli omasta tutkimuksesta kertominen muille tutkijoille posteria esitellen. Toisaalta myös muiden tutkijoiden tapaaminen ja palaverit ohjaajan kanssa reissun aikana antavat uutta intoa oman tutkimuksen työstämiseen. Ensimmäisestä kongressivierailusta viisastuneena ymmärrän nyt lukea järjestäjien ohjeet paremmin ja opin, että postereille ei tosiaankaan ole standardikokoa. Toisaalta Firenze oli kaupunkina upea, ja vaikka en päässytkään koskettamaan possupatsasta, joka lupaa taata kärsän koskettajan palaavan vielä Firenzeen, toivon pääseväni vielä joskus tänne tutustumaan italialaiseen elämäntyyliin paremmalla ajalla. D-vitamiinivarastot täynnä on hyvä jatkaa ensimmäisen artikkelin parissa Suomen syksyssä ja vuosien päästä muistella senioritutkijana ensimmäistä ulkomaan kongressimatkaa.

Emma Puosi
lääkäri, väitöskirjatutkija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *