Oppia tutkijanikä kaikki – väitöksen jälkeinen tutkimusvuosi Berliinissä: Osa 2

Aiemmassa kirjoituksessani (ks. Oppia tutkijanikä kaikki – väitöksen jälkeinen tutkimusvuosi Berliinissä: Osa 1) mainitsin, että oman ryhmän ulkopuolisella tutkimusjaksolla on suuri ulkoinen merkitys tutkimusmaailman rakenteissa: se on eduksi projektirahoitusta haettaessa ja kertoo, että tutkija on aktiivisesti rakentanut kansainvälisiä verkostojaan. Kuitenkin tällä käytännöllä on toinenkin, syvempi merkitys: sen ajatellaan mahdollistavan irtautumisen oman ryhmän käytännöistä; tarjoavan ikkunan toiseen työskentelytapaan ja mahdollisuuden kehittää omia, aiempaa parempia tieteellisiä käytäntöjä. Tämä on yksi väylä, jolla tiede pyrkii kehittämään itseään. Kyse ei ole pelkästä sananhelinästä, sillä ryhmien välillä todella on eroja toiminta- ja ajattelutavoissa, ja eri käytänteiden näkeminen auttaa huomaamaan asioita, jotka voisi ehkä tehdä aiempaa paremmin. Toisaalta jaksot auttavat myös arvostamaan sellaisia oman ”kotiryhmän” hyviä käytänteitä, joiden arvoa ei vertailukohtien puuttuessa näe.

Näkymä Charité Mitten kampukselta Salomon-Neumann-Hausin (ja lääketieteellisen psykologian laitoksen) suunnasta Anatomian laitoksen (vas.) suuntaan.

Kaikki tämä on inspiroivaa, mutta myös vaativaa. Itse tulin Berliiniin professori Claudia Bussin ryhmään oppimaan etenkin stressin ja itsesäätelyn yhteyttä välittävistä aivomekanismeista ja biologisista tekijöistä. Nämä teemat ovat varhaisen stressin tutkijoille toki aina keskeisiä, mutta psykologina ja psykologista stressiä tutkittaessa niitä käsitellään usein varsin yleisellä tasolla. Täällä minun on kuitenkin täytynyt sukeltaa aiheeseen syvemmälle, mikä tarkoittaa, että aineiston analyysin lisäksi on myös opeteltava perusasioita uusista kokonaisuuksista – esimerkiksi geeneistä, aivojen erilaisista solutyypeistä, aivopiireistä ja niiden toiminnasta. Olen saanut hyvää ja asiantuntevaa ohjausta, joka on auttanut sisäistämään asiat ja kehittämään kykyä nähdä oma työ uudella tavalla, nk. laatikon ulkopuolelta. Kenttä on kuitenkin erittäin laaja, ja kaikkien palasten hallitseminen tuntuu toisinaan lähinnä aloittelevan tason jonglöörausesitykseltä. Tutkimuksen tahdin kiihdyttyä viime vuosikymmenien aikana kaiken tiedon tasalla pysyminen on, jollei jokapäiväinen, niin jokaviikkoinen haaste. Nuoressa tutkijassa ja etenkin uudessa ympäristössä tämä herättää usein epävarmuuksia ja epäuskoa omiin kykyihin, mikä lienee kuitenkin osa tutkijaksi kasvamisen tarinaa. Ulkomailla asuminen on myös muilla tavoin merkittävä henkilökohtainen haaste ja kasvuprosessi, joka auttaa kohtaamaan omia epävarmuuksia ja haasteita laajemminkin, mikäli tukiverkostoa on riittävästi.

Vuosi ulkomailla vie myös ikimuistoisiin paikkoihin. Tätä kirjoittaessa vain hetkeä aikaisemmin osallistuimme rahoittavan tahon, Alexander von Humboldt -säätiön vuosijuhlaan, jossa verkostoitumisen lisäksi me 700 Saksassa työskentelevää tai saksalaista tutkijaa perheinemme pääsimme kuulemaan liittokansleri Angela Merkelin puheen ja osallistumaan liittovaltion presidentti Frank-Walter Steinmeierin vastaanotolle Bellevuen linnaan. Kaikki tämä toki kertoo myös Saksassa vallitsevasta korkeasta tieteen arvostuksesta, lähtien jo itse tutkijana työskennelleestä liittokansleri Merkelistä. Tiede on väylä tietoon ja osaamiseen, ja tämä arvo on vahvasti näkyvillä Saksan politiikassa.

Kuva FinnBrain-tutkimuksen ja Charitén lääketieteellisen psykologian yhteisestä seminaarista huhtikuulta 2019. Seminaari järjestettiin edellisessä kuvassa vasemmalla näkyneen Anatomian rakennuksen kirjastossa.

Lisäksi on mainittava, että ympäristönä Charitén lääketieteellinen yliopisto on inspiroiva ja perinteikäs paikka tehdä töitä. Kyseessä on Euroopan suurin yliopistosairaala, joka on perustettu vuonna 1710. Monelle nimi onkin tuttu Ylellä näytetystä historiallisesta Charité-televiosarjasta. Keskustan (Mitten) kampus, jolla lääketieteellisen psykologian laitos sijaitsee, on kaunis etenkin Berliinin pitkien ja lämpimien kesien aikana (ja helposti saavutettavissa myös turisteille – vinkki tänne matkaaville). Muutoinkin Berliini on monipuolinen paikka asua: kaikki historian kerrokset etenkin 1900-luvulta ovat selkeästi nähtävissä, ja poikkeuksellisen historian vuoksi kaupungin ilmapiiri on myös avoin ja keskusteleva. Berliinissä olenkin löytänyt uudestaan historiaan kohdistuvan kiinnostukseni, joka oli työntäyteisinä väitöskirjatutkimusvuosina jäänyt.

Post doc -tutkijavuosi tarjoaa monille poikkeuksellisen ajanjakson keskittyä aineiston analyysiin ja kirjoittamiseen vapaana hallinnollisesta ja opetustyöstä, joka on usein yliopistojen arkipäivää. Yksi osa vuoden tarkoitusta onkin paitsi tarjota näkymä toisenlaiseen tapaan tehdä tiedettä, myös kasvattaa osaamista, ymmärrystä ja itseluottamusta, jota vaaditaan tutkimuksellisissa johtotehtävissä. Tokikaan tutkijan uralla oppiminen ei pääty tähänkään, mikä on yksi ammatin ja tieteen parhaista puolista. Osaavimmillakin on aina uutta opittavaa.

Saara Nolvi, tutkijatohtori, psykologi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *