Tutkijan polun ylä- ja alamäkiä

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta väitöskirjatyöntekijä? Itselle nousi mieleen kuva hartiat kumarassa pöydän ääressä istuvasta hahmosta, jonka ympärillä on paperipinoja ja pöytälamppu palamassa klo 03.00.

Lääkärin ammatti on minulle kutsumusammatti. Kymmenvuotiaana kerroin vanhemmilleni, että haluan isona lääkäriksi; haluan parantaa sairaita ja lievittää potilaiden kärsimystä. Opiskelujen alettua väitöskirjatyö ei ollut tavoitteenani, ajattelin tutkimustyön vain vievän aikaa oikealta lääkärin työltä. Valmistuin lääkäriksi alle kuudessa vuodessa ja suuntauduin heti valmistuttuani lastentaudeille erikoistumaan. Erikoistumisvaiheessa minulle valkeni, että jos haluan jatkaa työntekoa yliopistollisessa keskussairaalassa, tutkimustyöhön tulisi ryhtyä myös.

Kun valmistuin lastenlääkäriksi vuonna 2010, starttasi FinnBrain-tutkimushanke. FinnBrain-tutkimuskäynneille haettiin lastenlääkäriä ja mentorini, professori Jussi Mertsola vinkkasi tästä työpaikasta. FinnBrain-tutkimuksen pilottivaiheessa aloin pitämään tutkimuskäyntejä yhdessä FM Susanna Kortesluoman kanssa. Vaikkakin nyt FinnBrain-tutkimuksessa on mukana reilusti yli 100 tutkijaa, niin pilottivaiheessa ryhmä koostui alle kymmenestä innokkaasta ja iloisesta tutkijasta. Tutustuessani yhä paremmin porukkaan mietin, että voisinko lähteä tekemään väitöskirjaa tässä ryhmässä.

Tapanamme oli käydä yhdessä lounaalla pienessä italialaisessa ravintolassa Verstasta vastapäätä. Keskustelu aaltoili tieteen tekemisestä yhteiskuntapolitiikkaan ja omien elämänkaariemme tapahtumiin. Muistan, kun eräällä lounaalla tutkimusryhmämme johtaja Hasse Karlsson sanoi, että sen sijaan, että sammutetaan tulipaloja, voidaan oppia rakentamaan paloturvallisia taloja. Tästä on kyse, kun tutkimme jo raskaudenaikaisten tapahtumien vaikutusta syntyvien lasten terveyteen. Omalla lapsellani oli ollut infektiokierre ja tiesin kuinka kuormittava ajanjakso se on perhe-elämässä. Voisinko siis omalta osaltani vaikuttaa infektiokierteen ennaltaehkäisyyn tutkimalla toistuville hengitystieinfektioille altistavia tekijöitä? Raskaudenaikaisten tapahtumien lisäksi tutkimuskysymyksiksi nousivat perinnölliset tekijät, joiden tutkiminen voi auttaa myös ymmärtämään tautimekanismeja.

Yleensä elämässä on ylä- ja alamäkiä, niin oli myös tutkimustyötä tehdessä. Tutkimukseen osallistuvia perheitä ei kertynytkään niin nopeasti kuin olimme alun perin laskeneet, tutkimussuunnitelmaa muokattiin, rahoitusta tuli yllättäen ja sitten ei taas tullutkaan. Asuntolainan lyhennykset kuitenkin tulivat kuukausittain. Tasapainoilin äidin, lääkärin ja tutkijan roolien välillä. Oli deadlineja ja valvottuja öitä. Oli myös tutkimusryhmän yhteisiä seminaareja, purjehduksia ja hilpeitä juhlia.

FinnBrain-tutkimusryhmässä vieraili tutkijoita eri maista ja oli mielenkiintoista nähdä ja oppia, kuinka kulttuurimme vaikuttavat tapaamme tehdä työtä ja tutkimustyötä. Monitieteisen tutkimuksen ansioista pääsin tekemään yhteistyötä myös mm. psykologien, statistikkojen ja geneetikkojen kanssa. On ollut mielenkiintoista huomata, kuinka eri tavalla lähestymme tutkimuskysymyksiä oman koulutuksemme perusteella.

Mielikuvani tutkijan työstä yksinäisenä puurtajana osoittautui virheelliseksi. FinnBrain-tutkimusryhmässä yhteistyö oli suuri voimavara ja ongelmakohdissa vertaistukea aina löytyi. Väitöstilaisuuteni huhtikuussa 2020 oli ensimmäisiä väitöksiä, joita järjestettiin etäyhteyksien välityksellä koronaepidemian vuoksi. Minä ja kustos olimme Tyksin lastenklinikan luentosalissa, toinen ohjaajani Linnea Karlsson kotikatsomossa ja vastaväittäjäni professori Eero Kajantie kotonaan Hyvinkäällä. Väitöksen alkuun ilmaantui isoja ongelmia etäyhteyksissä ja 20 minuutin jälkeen aloin olla jo epäuskoinen väitöksen toteutumisen suhteen. FinnBrainin tutkijakollegoilla oli kuitenkin myös it-velhojen kykyjä ja he saivat etäyhteydet toimimaan. Tämän jälkeen väitös saatiin vietyä kunnialla loppuun. Harvoin on väitöksessä tarvittu näin konkreettisesti tutkimusryhmän tukea! Oma tutkimustyöni jatkuu väitöksenkin jälkeen. Toivon tutkimustyön uusien tuloksien lisäävän lapsiperheiden hyvinvointia tulevaisuudessakin.

Laura Korhonen, LT, lasten hemato-onkologian el

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *