Suolisto ja aivot yhteydessä – jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua?

Mikrobistotutkimus on ollut yksi lupaavimmista lääketieteen aloista viime vuosina. Mikrobistotutkimusten määrä on ollut huikeassa nousussa ja nykyään ajatellaan, että mikrobisto – ja erityisesti suolistomikrobisto – on yksi merkittävistä ihmisen terveyteen vaikuttavista tekijöistä. Vähemmän on kuitenkin huomioita, onko ajatus suoliston tai mikrobiston vaikutuksista terveyteen todellisuudessa niin uusi kuin annetaan ymmärtää.

Sekä tieteellisissä teksteissä että populaarikulttuurissa Hippokrateen suuhun on yritetty sovittaa lausahdusta ”olkoon ruoka lääkkeesi ja lääke ruokaasi”, erityisesti kun perustellaan ravinnon merkitystä ihmisen terveydelle. Valitettavasti tälle nimenomaiselle lausahdukselle ei ole juurikaan historiallista pohjaa, ja ei olisi ihme, jos kyseinen lausahdus olisi yksi eniten väärin viitatuista asioista lääketieteen saralla. Tästä huolimatta ruokavalio oli antiikissa yksi tärkeimmistä lääketieteellisten toimenpiteiden kohteista. Sen osoittaa muun muassa Hippokrateen valassa oleva ohje välttää vääriä ravitsemussuosituksia: ”Elintapoja koskevia ohjeita tulen käyttämään sairaiden hyväksi kykyni ja harkintani mukaan: tulen torjumaan kaiken, mikä voi olla vahingoksi ja vääryydeksi.” (1)

Hieman viimeaikaisempi väite on, että ”vasta nyt aletaan ymmärtää, miten tärkeä rooli suolistolla ja sen mikrobeilla on ihmisen hyvinvoinnissa” (2). Eurooppalaisissa tieteellisissä raporteissa suoliston hyvinvointi on kuitenkin liitetty aivojen toimintaan ainakin jo 1700-luvulla (3). Tällöin ajateltiin, että suolistossa on paljon hermopäätteitä, jotka omasivat runsaasti ”hermostollista energiaa” ja ”hermostollinen sympaattisuus” yhdisti sisäelimiä (3). Nämä termit vaikuttivat vahvasti aikansa holistiseen terveyskäsitykseen, ja vatsaa ja nimenomaan vatsalaukkua kutsuttiin aikalaisteoksissa muun muassa ”suureksi hermostolliseksi keskukseksi”. Tällöin osa lääketieteen harjoittajista puhuivat sen teorian puolesta, että kaikki kehon ja mielen ongelmat olivat johdettavissa vatsalaukkuun.

1700-luvulla suolistolliset sairaudet ja esimerkiksi närästysvaivat liitettiin usein paremmin voivan väestön fyysisesti epäaktiiviseen elämäntapaan ja liika-ajatteluun. Käänne tähän tuli Britannian teollistumisen aikaan, kun lääkärit havaitsivat, että suolisto-ongelmista oli tullut hälyttävän yleisiä (vaikkakaan tätä ei pystytä enää tieteellisesti varmistamaan) ja suolisto-ongelmista kärsittiin kaikissa yhteiskunnan kerroksissa. Tähän nähtiin syynä muun muassa muuttunut ruokavalio urbaanissa ympäristössä, joka koostui esimerkiksi heikommassa osassa olevilla naisilla pääsääntöisesti vahvasta teestä ja vaaleasta leivästä. Tästä seurasi runsaasti ylävatsavaivoja, henkistä ja tunteellista kuormitusta, hysteriaa ja maniaa, ja ratkaisuksi tarjottiin luonnonmukaista, yksinkertaista ruokaa, kohtuullista teen juontia, alkoholin välttelyä sekä tasaista ateriarytmiä (4).

Viktoriaaniseen aikaan ymmärrys bakteereista alkoi hiljalleen lisääntyä, vaikkakin Leeuwenhoek olikin havainnut ”pikkuoliot” jo 1600-luvun loppupuolella. Metchnikoff julkaisi 1900-luvun alussa kirjan, jossa käsiteltiin bulgarialaisten pitkäikäisyyden yhteyttä fermentoitujen maitotuotteiden käyttöön. Tämä johti päätelmään, että osa bakteereista voisi olla hyödyllisiä terveyden kannalta ja 1900-luvun alkupuolella vallitsi suolistomikrobiston osalta noususuhdanne. Jo vuonna 1910 probioottien, tarkemmin ottaen laktobasillien, raportoitiin hyödyttävän melankolisia potilaita (5). Osa alan ammattilaisista suosittelivatkin normaaliflooran muokkaamiseen hyvin radikaaleja toimenpiteitä, kuten suolen osapoistoja. Onneksi osa suositteli hellempiä keinoja mielialan ja elinvoimaisuuden parantamiseksi, kuten helposti tuotteistettavia maitohappobakteeripillereitä, -juomia ja -maitotuotteita. 1900-luvun alkuvaiheiden ”bakteerimania” taittui kuitenkin nopeasti antibioottien kehittämisen aikoihin, kun bakteereja alettiin nähdä yksinkertaisesti haitallisina taudinaiheuttajina (6).

1900-luvun alussa tutkimusta ja ymmärrystä haittasi mekanismien ymmärtämisen puute. Normaaliflooran tutkimus alkoi kuitenkin elpyä 1900-luvun puolivälissä, kun kokeelliset eläintyöt valottivat muun muassa äidin raskaudenaikaisen ravitsemuksen merkitystä jälkeläisten aivokemialle (6). Valitettavasti nämä tutkimukset ovat jääneet vähälle huomiolle samoin kuin Hegstrandin ja Hinen julkaisu vuodelta 1986, jossa osoitettiin mikrobivapaiden koe-eläinten hypotalamuksessa olevan vähemmän histamiinia, yhtä keskeistä välittäjäainetta (7). Vastaavanlaiset työt alkoivat yleistyä hurjalla tahdilla vasta 2000-luvun alkupuolella, kun vastikään kehitettyä rinnakkaissekvensointia (16s rRNA sekvensointi) alettiin hyödyntää myös suoli-aivoakselin tutkimuksessa.

Uusista ja uraauurtavista löydöksistä uutisoinnin yhteydessä on hyvä välillä pohtia, mikä on todella uusi ajatus tai käsitys. Osalla tieteellisistä teorioista on pitkä historia, mutta kaikkia teorioita ei heti pystytä todistamaan tai jalostamaan käyttökelpoisiksi. Tämä on nähtävissä esimerkiksi 1900-luvun alun mikrobistovillityksen yhteydessä. Parantuneilla menetelmillä ja mekanismien ymmärryksellä, 2000-luvulla on kehitetty lupaavia mikrobistoon kohdistuvia sovellutuksia, jotka toivottavasti jatkavat esiinmarssiaan ja siirtymistä teoriasta käytäntöön. Lupaavaa on muun muassa israelilaisten tutkijoiden löydökset liittyen yksilölliseen ruokavalioon (8). Mikrobiston koostumuksen perusteella tutkittaville oli pystytty suunnittelemaan ruokavalio, joka piti verensokerin tasaisena, mikä on erittäin tärkeää muun muassa diabeteksen hoidossa (8). Lisäksi viimeaikainen mikrobistotutkimus antaa toivoa uusista (tuki)hoitomuodoista tulehduksellisiin suolistosairauksiin, autoimmuunisairauksiin ja syöpään, vaikkakin tähän on vielä matkaa. Toivon mukaan lisääntyvä ymmärrys kaksisuuntaisesta suoli-aivoakselin toiminnasta auttaa meitä ymmärtämään aivoterveyden monimuotoisuutta paremmin kuin aiemmin.

Viimeaikaisimmista löydöksistä ja tämän vuosikymmenen käsityksestä suoliston ja aivojen tai mielenterveyden yhteydestä voi lukea esimerkiksi täältä: Suoli-aivoakseli – mikrobiston ja hermoston monimuotoinen yhteys

Lähteet:
1) Cardenas. Let not thy food be confused with thy medicine: The Hippocratic misquotation. e-SPEN Journal. 2013.
2) https://www.hs.fi/tiede/art-2000005887475.html
3) Whytt R. Observations on the nature, causes and cure of those disorders which have been commonly called nervous, hypochondriac or hysteric. Edinburgh: T. Becket; 1765.
4) Miller. The gut–brain axis: historical reflections. Microbial Ecology in Health and Disease. 2018.
5) J. George Porter Phillips. The Treatment of Melancholia by the Lactic Acid Bacillus. Journal of Mental Science. 1910.
6) Bested et al. Intestinal microbiota, probiotics and mental health: from Metchnikoff to modern advances: Part I – autointoxication revisited. Gut Pathogens. 2013.
Logan et al. The Microbiome and Mental Health: Looking Back, Moving Forward with Lessons from Allergic Diseases. Clinical Psychopharmacology and Neuroscience. 2016.
7) Hegstrand L.R., Hine R.J. Variations of brain histamine levels in germ-free and nephrectomized rats, Neurochemical Research. 1986.
8) Zeevi et al. Personalized Nutrition by Prediction of Glycemic Responses. Cell. 2015.

Anna Aatsinki, LL, väitöskirjatutkija

Miksi ihminen tekee tällaista itselleen? Koska jonkinasteinen stressi on lopulta hyvästä?

Lonkeronharmaa marraskuinen taivas. Sitä lähdetään pakoon Kanarialle tai edes Ikaalisten Kylpylään. Ei Lontooseen, ei säästään surullisen kuuluisaan Britanniaan. Näin ajattelin, kun kampesin itseni vaivalloisesti ylös sängystä, ei-minkään-laulun aikaan. Muitakin töitä olisi. Mitenköhän lapset pärjäävät? Lentäminen on kamalaa. Miksi ihminen tekee tällaista itselleen? Taksikeskuskaan ei vastannut.

Olimme työtoverini kanssa päättäneet keksiä itsellemme porkkanan, jonka avulla saisimme keitettyä kasaan pitkään hautuneen käsikirjoituksemme FinnBrainin perinataalitutkimuksen tiimoilta. Akateemiseen vapauteen kuuluu vastuu oman työn johtamisesta ja ajanhallinnasta, joita emme olleet tässä projektissa masteroineet. “Ei” muille työtehtäville ja toisten odotuksille oli toistuvasti takertunut kurkkuun. Siksipä porkkana: innostava kongressimatka, jota varten analyysit oli saatava valmiiksi ja ajatus kirkkaaksi. Nyt ei tuntunut siltä. Ajatus oli korkeintaan samea. Mielikuvien pirteänoranssi ja rapsakka porkkana oli muuttunut kelmeänharmaaksi, löysäksi soijanakiksi.

The Royal College of Psychiatrists oli ottanut tutkimusabstraktimme vastaan, ja pyytänyt posterin sijaan suullista esitystä, mitä voidaan pitää kunniana. Kunniallakin on kuitenkin vastinpari, häpeä. Häpeän pelko aiheuttaa paineita, stressiä, pahimmillaan kuristavaa ahdistusta. Miksi ihminen tekee tällaista itselleen?

Perinataalipsykiatriassa pyritään ymmärtämään raskaudenaikaisten ja -jälkeisten mielenterveyden ongelmien syitä ja vaikutuksia sekä kehittämään hoitoa. Suuressa maailmassa on omat tiedekuntansa ja laitoksensa suppeillekin erikoisaloille. “The Faculty of Perinatal Psychiatry Annual Conference” vaikutti raskaudenaikaiseen stressiin keskittyvälle tutkimuksellemme sopivalta foorumilta, ja kuitenkin asiantuntijuudessaan hieman pelottavalta – pärjääkö tutkimuksemme – pärjäämmekö me? Tutkijankokemuksemme kun ovat jossain määrin eri kentiltä.

Pärjäsimme. Ja työtoveri väitti, ettei jännitykseni välittynyt yleisöön. Että hyvin se meni. Kiitos näistä sanoista – kohta pystyin taas omalta navaltani kuuntelemaan muiden esityksiä, ja ne olivat inspiroivia. Hento ajatuksentaimi siitä, että olimme ehkä sittenkin oikeassa paikassa ja oikealla asialla, kasvoi puuksi. Sen ympärillä pääsivät köynnöstämään myös monenlaiset uudet ideat. Työmme on merkityksellistä, olemme osa jotain suurempaa, ja tulevaisuus on mahdollisuuksia täynnä – mitä muuta ihminen uraltaan oikeastaan toivoisi! Oli todella sen arvoista, että stressitasot olivat nousseet – olimme saaneet jotain aika hienoa aikaan. Ja vaikkei tästä tekstistä ehkä uskoisi, ehdimme myös olla rennosti yhdessä. Nauroimme yhden yön kongressiretken aikana enemmän kuin pitkään aikaan. Sittenkin porkkana. Kysymys: “Miksi ihminen tekee tällaista itselleen?” sai vastauksen. Jonkinasteinen stressi voi kuin voikin olla lopulta hyvästä, raskauden aikana tai sen ulkopuolella.

Kiitos tutkimusryhmä, kiitos rahoittajat, ja kiitos tutkittavat!

Noora Scheinin

Kirjoittaja on biologisen psykiatrian dosentti ja psykiatrian erikoislääkäri. Kongressissa esiteltiin FinnBrain-tutkimuksen perinataalitiimin tutkimustuloksia ja pohdintoja siitä, että voimakas raskauteen liittyvä ahdistuneisuus voi hieman lyhentää raskauden kestoa, mutta jonkinasteinen huoli ja stressi raskaudesta saattaa olla tervettä, jopa hyödyllistä. Tutkimus julkaistaneen tämän vuoden aikana. Nooran lisäksi kirjoittajina ovat Suoma Saarni, Eeva Ekholm, Linnea Karlsson ja Hasse Karlsson.

Mikä ihmeen Väestötutkimuskeskus?

FinnBrain on liittynyt tammikuussa 2019 perustettuun Väestötutkimuskeskukseen. Kyseessä on tutkijalähtöinen verkosto, joka sai Turun yliopiston ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin allekirjoittaman sopimuksen kautta virallisemman muodon. Keskuksesta huolimatta FinnBrain jatkaa itsenäisenä Turun yliopiston hankkeena eli tutkittavien tai projektin hallinnon näkökulmasta mikään ei siis muutu. Tällä hetkellä verkostossa on mukana kuusi Turun yliopistossa toimivaa väestön terveyden tutkimukseen liittyvää kohorttia, joissa on seurattu tutkittavia hyvin pitkään. Osa kohorteista on monikeskustutkimuksia. Turun yliopistossa on keskuksen nykyisten kohorttien ohella lukuisia muitakin arvokkaita väestön terveyteen liittyviä pitkittäishankkeita, mikä kuvastaa hienosti paikallista vahvaa osaamista ja perinnettä isojen väestötutkimusten saralla. Yliopistoomme on siis kertynyt hieno ja kansainvälisesti ainutlaatuinen tietovaranto, jonka vaalimiseksi ja kehittämiseksi Väestötutkimuskeskus on perustettu.

Iältään 10-vuotias FinnBrain on hankkeiden nuorisoa. Sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä kolmessa sukupolvessa selvittävä LASERI–tutkimus on ollut käynnissä 50 vuoden ajan ja ravitsemusinterventioiden terveysvaikutuksia tutkiva STRIP-tutkimuskin on 30-vuotias. Muita perustajakohortteja ovat eläkkeelle siirtyvien ihmisten terveyttä selvittävä FIREA, tyypin 1 diabeteksen riskitekijöitä kartoittava DIPP sekä lisääntymisterveyttä käsittelevä Boy Cohort. Kohortteja yhdistävät monitieteisyys sekä hyvin pitkäaikaiset seurannat, jotka tyypillisesti käsittävät vähintään kaksi sukupolvea. Keskuksen nettisivuilla on enemmän tietoa hankkeista: Väestötutkimuskeskus

Tämän vuoden tammikuussa vietettiin keskuksen 1-vuotissyntymäpäivää. Tutkijat ja muu henkilöstö kohtasivat postereiden ja tutustumisleikkien äärellä. Keskuksen henkilöstö on nykyiselläänkin laaja: uusia yhteisiä tiloja suunnitellaan 120 ihmisen tarpeisiin. Yhteiset tilat tulevat käyttöön vuonna 2021 ja silloin tavoitteena on entisestään tiivistää tutkimusyhteistyötä. Yhteiset tilat helpottavat myös osaamisen jakamista niin tutkittavien rekrytoinnissa, mittausten suorittamisessa kuin tutkimusaineistojen tilastoanalyyseissakin.

Keskusta johtaa akatemiaprofessori Olli Raitakari, ja johtoryhmässä on edustus kaikista tällä hetkellä mukana olevista kohorteista. Tutkimusryhmät toimivat aktiivisesti kansainvälisissä ja kansallisissa yhteistyöverkostoissa. Keskuksen kohortteja yhdistävät myös samat tutkimuksen ja mielenkiinnon kohteet: ylisukupolvisten terveysvaikutusten mekanismien tutkiminen on juuri nyt aktiivisessa vaiheessa. FinnBrainissäkin käynnissä olevat tutkittavien lasten isille suunnatut omat käynnit liittyvät juuri tähän tutkimuslinjaan. Tulevaisuudessa on tarkoitus vahvistaa yhteistyötä edelleen ja myös etsiä muita alueita, joissa mahdollisimman montaa näistä hienoista aineistoista voitaisiin hyödyntää yhteisiin kysymyksiin vastaamiseksi.

Linnea Karlsson, dosentti
FinnBrain-tutkimuksen ja Väestötutkimuskeskuksen varajohtaja

Työtä lapsiperheiden hyväksi

Aivojen kehitys alkaa jo raskausaikana ja jatkuu erityisen vilkkaana ainakin noin 25-vuotiaaksi asti. Pienten lasten aivot ovat erityisen herkät ja vastaanottavaiset, mikä näkyy lapsen nopeana kehityksenä, uusien asioiden oppimisena ja aivojen nopeana kasvuna. Etenkin pikkulapsivaiheessa aivot ovat myös alttiit ulkoisille haitallisille vaikutuksille, kuten stressille.

Suomessa ja maailmalla tehdään paljon tutkimusta stressinsäätelyn kehittymisestä, sillä sen ajatellaan olevan yksi keskeisimmistä aikuisiän terveyttä määrittävistä tekijöistä. Me täällä FinnBrain-tutkimuksessakin tutkimme varhaisen stressin vaikutuksia, ja yleisesti tiedetään, että pitkittynyt tai erityisen voimakas stressi on haitallista lapsen aivojen kehitykselle.

Pidämme erittäin tärkeänä sitä, että tiedeyhteisön lisäksi välitämme tutkimustietoamme myös lapsiperheille sekä perheiden parissa työskenteleville ammattilaisille. Tavoitteenamme on tuottaa myös kansantajuista tietoa asioista, jotka koskettavat jokaisen arkipäivää, ja siten tukea perheiden hyvinvointia ja lasten tervettä kehitystä. Mielestämme haitallisen stressin vaikutuksista on tärkeää tiedottaa, jotta lapsia osataan suojella stressin mahdollisilta vaikutuksilta.

Viime vuoden loppupuolella meiltä ilmestyi lapsiperheille tarkoitettu Lapsen stressi ja aivot -opas. Oppaassa kerrotaan selkeästi stressin syistä, sen ilmenemisestä eri ikäisillä lapsilla ja siitä, miten lasta voidaan auttaa. Oppaassa havainnollistetaan aivojen toimintaa kaksikerroksisena talona, ja hauskan kuvituksen avulla onnistutaan kertomaan vaikeastakin asiasta helposti ymmärrettävässä muodossa. Aiheesta on tehty myös kahden minuutin mittainen animaatio, josta löytyy niin suomen- kuin ruotsinkieliset versiot. Animaatiosta on myös tekstitetty versio.

Kuka tahansa voi käydä lukemassa tai lataamassa oppaan ja animaation verkkosivuiltamme. Toivomme myös, että neuvoloiden työntekijät ja muut lasten kanssa toimivat ammattilaiset löytävät materiaalimme ja hyödyntävät sitä perheiden parissa tehtävässä työssä. Teemme parhaillaan myös ammattilaisille suunnattua materiaalia samasta aiheesta ja sen on tarkoitus valmistua kevään 2020 aikana.

Opasmateriaali on tuotettu yhteistyössä Ensi- ja turvakotien liiton ja Turun kaupungin ennaltaehkäisevän terveydenhuollon kanssa, ja materiaalia on rahoittanut Stiftelsen Eschnerska Frilasarettet.

Linkki opasmateriaalien verkkosivulle:
Oppaita aiheesta stressi ja aivot

Eeva-Leena Kataja, tutkijatohtori

Anna Takatupa, tutkimushoitaja

Väitöskirjatutkijan polku

Valmistuin lääkäriksi Turun yliopistosta vuonna 2014 ja olin jo jonkin aikaa ollut varma siitä, että aion erikoistua psykiatriaan. Minulla ei ollut kuitenkaan mitään aikomusta aloittaa väitöskirjaa vielä lähivuosina, jos koskaan. Olin suunnitellut suorittavani erikoislääkärin ja psykoterapeutin tutkinnot ensin ja miettiväni tutkimuksen mahdollisuutta joskus sitten tulevaisuudessa. Kurssikaverini oli kuitenkin tuolloin itse tekemässä väitöskirjaa FinnBrainissä ja hän kovasti kehui tutkimusryhmää ja sen ilmapiiriä. Kiinnostuin lisää kun kuulin, että projektin aiheena on stressi ja erityisesti lapsuuden stressi. Olin näistä aiheista jo valmiiksi hyvin kiinnostunut ja otinkin heti seuraavana päivänä yhteyttä FinnBrainiin.


Väitöskirjaprojektin aiheeksi muotoutui aleksitymia ja sen yhteys terveysongelmiin ja lapsuuden vastoinkäymisiin. Aleksitymia on persoonallisuuspiirre, johon liittyy vaikeuksia tunnistaa ja ilmaista tunteita, pragmaattinen ajattelutyyli, joka keskittyy ulkoisen maailman yksityiskohtiin, sekä mielikuvituksen puute. Puolen vuoden kuluttua lääkäriksi valmistumisesta tutkimussuunnitelma olikin jo valmis ja sain jatko-opiskelijaoikeuden.

Väitöskirjani valmistuminen tästä alkupisteestä kesti neljä ja puoli vuotta. Tein suurimman osan ajasta samanaikaisesti potilastyötä psykiatrialla. Ajoittain työtä on ollut paljonkin, mutta enimmäkseen olen nauttinut vaihtelusta ja työn monipuolisuudesta. Tutkimustyö on ajoittain, erityisesti alkuaikoina, tuntunut ylivoimaisen vaikealta ja tuskallisen hitaalta. Suurimman osan ajasta se on kuitenkin ollut sopivan haastavaa ja älyllisesti kiehtovaa enkä ole kertaakaan katunut, että lähdin mukaan FinnBrainiin. Kaikki ohjaajani ovat olleet uskomattoman innostavia, tukevia ja rohkaisevia, ja työkaverit mukavia!

Tutkimusjohtaja Hasse Karlsson, minä ja vastaväittäjäni Hans Grabe ennen väitöstilaisuutta

Väitöskirjaprojektin aikana tulikin selväksi, että halusin melko varmasti jatkaa FinnBrainissä pidempäänkin. Sainkin vapauden alkaa valmistelemaan lukuisia väitöksen jälkeisiä suunnitelmia, jotka nyt, kaksi kuukautta väitöksen jälkeen, ovat jo hyvässä vaiheessa. Yhtenä jatkosuunnitelmanani on tutkia oksitosiinin vaikutuksia lapsen kehitykseen ja toisena mm. median ja älypuhelimien käytön terveysvaikutuksia.

Nöyrä kiitos tutkimukseen osallistuneille ja osallistuville perheille. Olette mahdollistaneet ainutlaatuisen ja innostavan projektin, jossa tutkia tärkeitä ja kiinnostavia kysymyksiä!

Jani Kajanoja, tutkijatohtori

Hyvää Joulua, God Jul!

Haluamme toivottaa tutkimukseen osallistuville perheille rauhallista joulunaikaa ja kiittää lämpimästi osallistumisesta FinnBrain-tutkimukseen.

Vi önskar alla familjer som deltar i undersökningen en fridfull jultid och tackar varmt för deltagande i FinnBrain-undersökningen.

FinnBrain-kongressi kesällä 2019 – kiitos tuesta Jane ja Aatos Erkon säätiö!

Vuonna 2015 FinnBrain-tutkimus sai Jane ja Aatos Erkon säätiöltä merkittävän tutkimusapurahan. Tämän rahoituksen turvin olemme voineet sekä kuvantaa 5-vuotiaiden lasten aivoja, että toteuttaa varsin laajoja lasten neuropsykologisia tutkimuskäyntejä. Olemmekin saamassa kasaan kansainvälisestikin poikkeuksellisen merkittävän kokoisen aineiston: aivokuvien määräksi tulee noin 250 ja neuropsykologisten tutkimuskäyntien määräksi noin 400. Tässä 5-vuotismittauspisteessä toteutetaan myös kielenkehitykseen liittyvä tutkimuskäynti sekä kerätään jopa tuhannelta lapselta lastentauteihin liittyvää aineistoa.

Jane ja Aatos Erkon säätiön apurahahakemuksessa jo todettiin, että aikomuksenamme on järjestää kansainvälinen kongressi FinnBrain-hankkeen teemoista. Lopulta “Prenatal and Early Life Stress – Implications for Later Childhood Development and Health” -kongressi saatiinkin järjestettyä alkukesästä 2019. FinnBrain-tutkijat esittelivät viimeisimpiä tutkimustuloksiaan ja olimme kutsuneet paikalle myös kansainvälisiä yhteistyökumppaneitamme kertomaan omista löydöksistään. Esitelmien lisäksi tarjolla oli myös posterikavalkadi, jossa nuoremmat tutkijat kuvailivat tutkimustuloksiaan.

Kongressipaikkana toimi hieno Ruissalon telakka, joka on muutaman viime vuoden aikana kehittynyt upeaksi ympäristöksi erilaisten tilaisuuksien järjestämiseksi. Tilaisuus järjestettiin uudessa Lindblom-salissa, jonka ilmastointi piti aivot virkeinä kesähelteellä. Lounasaikaan Matgladin Tom Hildénin tarjoama ruoka sai runsaasti kiitosta sekä kotimaisilta että ulkomaisilta vierailta. Tauoilla oli myös mahdollisuus käydä katselemassa merta ja ihailla laitureilla upeita puuveneitä. Monet kongressivieraista tulivat paikalle Föli-vesibussilla, jonka pysäkki on aivan telakka-alueen portilla.

Tällainen kansainvälinen kongressi nostaa innon jatkaa tutkimusta aina ihan uudelle tasolle! FinnBrainin työntekijät ja tutkijat ja Aboa kongressi- ja tapahtumapalvelut tekivät ison työn kongressin järjestelyissä ja siitä suuri kiitos kaikille! Erityisesti haluan kuitenkin kiittää Jane ja Aatos Erkon säätiötä saamastamme tuesta! Se on FinnBrain-hankkeen jatkuvuuden kannalta ollut elintärkeää.

Hasse Karlsson, professori

Oppia tutkijanikä kaikki – väitöksen jälkeinen tutkimusvuosi Berliinissä: Osa 2

Aiemmassa kirjoituksessani (ks. Oppia tutkijanikä kaikki – väitöksen jälkeinen tutkimusvuosi Berliinissä: Osa 1) mainitsin, että oman ryhmän ulkopuolisella tutkimusjaksolla on suuri ulkoinen merkitys tutkimusmaailman rakenteissa: se on eduksi projektirahoitusta haettaessa ja kertoo, että tutkija on aktiivisesti rakentanut kansainvälisiä verkostojaan. Kuitenkin tällä käytännöllä on toinenkin, syvempi merkitys: sen ajatellaan mahdollistavan irtautumisen oman ryhmän käytännöistä; tarjoavan ikkunan toiseen työskentelytapaan ja mahdollisuuden kehittää omia, aiempaa parempia tieteellisiä käytäntöjä. Tämä on yksi väylä, jolla tiede pyrkii kehittämään itseään. Kyse ei ole pelkästä sananhelinästä, sillä ryhmien välillä todella on eroja toiminta- ja ajattelutavoissa, ja eri käytänteiden näkeminen auttaa huomaamaan asioita, jotka voisi ehkä tehdä aiempaa paremmin. Toisaalta jaksot auttavat myös arvostamaan sellaisia oman ”kotiryhmän” hyviä käytänteitä, joiden arvoa ei vertailukohtien puuttuessa näe.

Näkymä Charité Mitten kampukselta Salomon-Neumann-Hausin (ja lääketieteellisen psykologian laitoksen) suunnasta Anatomian laitoksen (vas.) suuntaan.

Kaikki tämä on inspiroivaa, mutta myös vaativaa. Itse tulin Berliiniin professori Claudia Bussin ryhmään oppimaan etenkin stressin ja itsesäätelyn yhteyttä välittävistä aivomekanismeista ja biologisista tekijöistä. Nämä teemat ovat varhaisen stressin tutkijoille toki aina keskeisiä, mutta psykologina ja psykologista stressiä tutkittaessa niitä käsitellään usein varsin yleisellä tasolla. Täällä minun on kuitenkin täytynyt sukeltaa aiheeseen syvemmälle, mikä tarkoittaa, että aineiston analyysin lisäksi on myös opeteltava perusasioita uusista kokonaisuuksista – esimerkiksi geeneistä, aivojen erilaisista solutyypeistä, aivopiireistä ja niiden toiminnasta. Olen saanut hyvää ja asiantuntevaa ohjausta, joka on auttanut sisäistämään asiat ja kehittämään kykyä nähdä oma työ uudella tavalla, nk. laatikon ulkopuolelta. Kenttä on kuitenkin erittäin laaja, ja kaikkien palasten hallitseminen tuntuu toisinaan lähinnä aloittelevan tason jonglöörausesitykseltä. Tutkimuksen tahdin kiihdyttyä viime vuosikymmenien aikana kaiken tiedon tasalla pysyminen on, jollei jokapäiväinen, niin jokaviikkoinen haaste. Nuoressa tutkijassa ja etenkin uudessa ympäristössä tämä herättää usein epävarmuuksia ja epäuskoa omiin kykyihin, mikä lienee kuitenkin osa tutkijaksi kasvamisen tarinaa. Ulkomailla asuminen on myös muilla tavoin merkittävä henkilökohtainen haaste ja kasvuprosessi, joka auttaa kohtaamaan omia epävarmuuksia ja haasteita laajemminkin, mikäli tukiverkostoa on riittävästi.

Vuosi ulkomailla vie myös ikimuistoisiin paikkoihin. Tätä kirjoittaessa vain hetkeä aikaisemmin osallistuimme rahoittavan tahon, Alexander von Humboldt -säätiön vuosijuhlaan, jossa verkostoitumisen lisäksi me 700 Saksassa työskentelevää tai saksalaista tutkijaa perheinemme pääsimme kuulemaan liittokansleri Angela Merkelin puheen ja osallistumaan liittovaltion presidentti Frank-Walter Steinmeierin vastaanotolle Bellevuen linnaan. Kaikki tämä toki kertoo myös Saksassa vallitsevasta korkeasta tieteen arvostuksesta, lähtien jo itse tutkijana työskennelleestä liittokansleri Merkelistä. Tiede on väylä tietoon ja osaamiseen, ja tämä arvo on vahvasti näkyvillä Saksan politiikassa.

Kuva FinnBrain-tutkimuksen ja Charitén lääketieteellisen psykologian yhteisestä seminaarista huhtikuulta 2019. Seminaari järjestettiin edellisessä kuvassa vasemmalla näkyneen Anatomian rakennuksen kirjastossa.

Lisäksi on mainittava, että ympäristönä Charitén lääketieteellinen yliopisto on inspiroiva ja perinteikäs paikka tehdä töitä. Kyseessä on Euroopan suurin yliopistosairaala, joka on perustettu vuonna 1710. Monelle nimi onkin tuttu Ylellä näytetystä historiallisesta Charité-televiosarjasta. Keskustan (Mitten) kampus, jolla lääketieteellisen psykologian laitos sijaitsee, on kaunis etenkin Berliinin pitkien ja lämpimien kesien aikana (ja helposti saavutettavissa myös turisteille – vinkki tänne matkaaville). Muutoinkin Berliini on monipuolinen paikka asua: kaikki historian kerrokset etenkin 1900-luvulta ovat selkeästi nähtävissä, ja poikkeuksellisen historian vuoksi kaupungin ilmapiiri on myös avoin ja keskusteleva. Berliinissä olenkin löytänyt uudestaan historiaan kohdistuvan kiinnostukseni, joka oli työntäyteisinä väitöskirjatutkimusvuosina jäänyt.

Post doc -tutkijavuosi tarjoaa monille poikkeuksellisen ajanjakson keskittyä aineiston analyysiin ja kirjoittamiseen vapaana hallinnollisesta ja opetustyöstä, joka on usein yliopistojen arkipäivää. Yksi osa vuoden tarkoitusta onkin paitsi tarjota näkymä toisenlaiseen tapaan tehdä tiedettä, myös kasvattaa osaamista, ymmärrystä ja itseluottamusta, jota vaaditaan tutkimuksellisissa johtotehtävissä. Tokikaan tutkijan uralla oppiminen ei pääty tähänkään, mikä on yksi ammatin ja tieteen parhaista puolista. Osaavimmillakin on aina uutta opittavaa.

Saara Nolvi, tutkijatohtori, psykologi

Oppia tutkijanikä kaikki – väitöksen jälkeinen tutkimusvuosi Berliinissä: Osa 1

Väittelin FinnBrain-tutkimuksessa tohtoriksi joulukuussa 2017 raskaudenaikaisen ja synnytyksen jälkeisen stressin vaikutuksista vauvan itsesäätelyyn. Kuvasin tuolloisessa, väitösprosessista kertovassa blogikirjoituksessani Sinnikkyyttä, yhdessä tekemistä, kahvia ja kuohuviiniä – väitöskirjatutkijan matka tohtoriksi väitöspäivää pitkän ja monivaiheisen prosessin huipentumaksi, johon tiivistyy vuosien työ. Väitöskirja onkin joillekin uran huipentuma, jonka jälkeen palataan takaisin muihin töihin. Sillä on kuitenkin myös tärkeä tehtävä tutkijanuralla: se pätevöittää tutkijan työhönsä; on todiste kyvystä tehdä itsenäistä työtä tutkijana.



Alexanderplatzin TV-torni on Berliinin itäisen keskustan tunnetuin maamerkki. Kuva otettu Strausberger Platzilta Friedrichshainista, jonka lähettyvillä asuin post doc -jaksoni ensimmäiset 10 kuukautta.

Kuitenkaan tutkijan uralla oppiminen ei lopu väitöskirjaan. Yleisenä käytäntönä alalla on, että tutkijaksi pätevöitymisen jälkeen oppia lähdetään hakemaan muista usein kansainvälisistä tutkimusryhmistä (nk. post-doc -vaihe). Tämä on edellytys muun muassa useimpien tutkimusrahoitusten saamiselle. Omalla kohdallani pohdinta tulevasta post-doc -jaksosta käynnistyikin jo yli vuotta ennen varsinaista väitöspäivää. Toiveenani oli liittyä professori Claudia Bussin tutkimusryhmään Berliinissä sijaitsevassa Charité- yliopistosairaalassa. Professori Buss on tunnettu tutkija etenkin raskaudenaikaisen stressin biologisten mekanismien ja lapsen aivojen kehityksen alueella. Lisäksi hän on konsultoinut FinnBrain-tutkimusta sen alkuvaiheista lähtien ja kerännyt itse toisen vastaavan syntymäkohorttiaineiston Kaliforniassa UC Irvine -yliopistossa. Yhteistyö hänen kanssaan on mahdollistanut monien mitattavien tekijöiden samankaltaistamisen FinnBrain-tutkimuksen ja professori Bussin syntymäkohortin välillä. Koska tiedon toistettavuus on haaste käyttäytymistieteissä, tutkimusprojektini yhdeksi tavoitteeksi asetettiinkin etsiä näistä kahdesta tutkimusaineistosta samankaltaisia yhteyksiä varhaisen stressin, vastasyntyneen aivojen rakenteiden ja lapsen itsesäätelyn välille.

Kevään 2018 rahoitushauissa projekti sai hyvin rahoitusta, ja niinpä aiemmin vielä niin kaukainen ajatus ulkomaille muutosta konkretisoitui äkkiä. Ennen kuin tieteellinen työskentely voi kuitenkaan alkaa, on ulkomaille lähtevän tutkijan edessä liuta käytännöllisiä ongelmia: mistä saan asunnon, ja tuleeko perhe ja/tai puoliso mukaan? Miten vakuutusasiat järjestyvät? Miten oman asunnon vuokraus hoituu? Tarvitaanko ulkomaista pankkitiliä? Mistä saa toisen maan luottotiedot, jotta pankkitilin ja puhelinliittymän avaaminen onnistuu? Euroopan Unioni on tehnyt muuttobyrokratiasta Euroopan sisällä varsin jouhevaa, mutta esimerkiksi Yhdysvaltoihin lähtevät tutkijat kamppailevat isojen haasteiden äärellä pyrkiessään järjestämään esimerkiksi hintavat yksityiset vakuutukset ja lastensa koulunkäynnin akateemisten apurahojen turvin.


Näkymä Charité Mitten (keskustan) kampukselta Luisenstrasselta. Lääketieteellisen psykologian laitos sijaitsee tällä kohdin sillä puolella katua, josta kuva on otettu.

Töiden ja elämän aloitus uudessa ympäristössä on niin ikään haaste. Akateeminen maailma on toki usein englanninkielinen, mikä helpottaa siirtymää uuteen työympäristöön. Kuitenkin jo pelkkä työpaikan tai asuinpaikan vaihto on iso stressitilanne kelle tahansa, ja ulkomaille muutettaessa tätä stressiä korostaa uuden kulttuurin tapojen oppiminen sekä uusien rutiinien ja verkostojen luominen. Ilman kielen hallintaa näiden asioiden opettelu on haasteellista, vaikkei toki mahdotonta. Minulla oli jo ennestään koulupohjaa saksan kielestä, ja post doc -vuoteni päärahoittaja, Alexander von Humboldt -säätiö, kustansi lisäksi saksan kielen intensiivikurssin, josta sai alun arkielämän kielitaidon harjoittelemiseen. Lisäksi kokemukseni uudesta työryhmästä oli onneksi varsin myönteinen, ja samanhenkisiä tuttuja löytyi melko nopeasti, etenkin, kun samaan aikaan ryhmässä aloitti muitakin uusia tutkijoita.

Kun alun haasteet ja epävarmuuden tunteet on taltutettu, työskentely pääsee kunnolla vauhtiin. Kerron siitä ensi viikolla blogikirjoituksen osassa 2.


Saara Nolvi, tutkijatohtori, psykologi

FinnBrain goes Åland

Aloitimme joulukuussa 2018 Ahvenanmaalle suuntautuvan 5-vuotiaiden lasten lastenlääkäriosatutkimuskäynnin suunnittelun. Vuosina 2011-2015 FinnBrain-tutkimuksen rekrytointivaiheessa Ahvenanmaalta lähti mukaan noin 200 perhettä, ja nyt halusimme tarjota perheille mahdollisuuden osallistua myös lasten tutkimuskäynteihin.

Maaliskuussa 2019 postitimme infokirjeen jo viisi vuotta täyttäneiden lasten vanhemmille ja huhtikuussa aloimme varata perheille aikoja kesäkuun tutkimuskäyntejä varten. Ensimmäinen Ahvenanmaa-viikko toteutettiin kesäkuussa 2019 ja saimme mukaan yli 40 perhettä!  Käynti oli sisällöltään samanlainen kuin lastenlääkärikäynti täällä Turussa; se sisälsi verinäytteenoton, kotona otetun kakkanäytteen palautuksen, käynnin jälkeen kotona tehtävän huonepölynäytekeräyksen infon sekä verikoetulosten valmistuttua lastenlääkärin haastattelu-/etävastaanottosoiton. Perheille postitettiin etukäteen puudutelaastarit verinäytteenottoa varten sekä kakkanäytteenottotarvikkeet. Käynnillä lapset saivat tietysti kiitospalkinnot. Ajatuksenamme on tehdä vielä kaksi samanlaista tutkimuskäyntiviikkoa, kesällä ja loppusyksyllä vuonna 2020, jotta myös loput viisi vuotta täyttäneet ahvenanmaalaislapset pääsisivät osallistumaan tutkimuskäynnille.

Yhteistyö Ahvenanmaan keskussairaalan kanssa sujui loistavasti! Saimme tutkimustilaksi lastenklinikan ylilääkärin huoneen ja laboratorio auttoi meitä tutkimusnäytteiden kanssa. Matkalla olimme kuusi päivää ja sen ajan asuimme sairaalan vuokra-asunnossa, joka oli aivan sairaalan vieressä. Työpäivät olivat pitkiä, mutta antoisia. Päivisin oli muutaman tunnin taukoja, jolloin ehdimme urheilemaan ja katselemaan Maarianhaminan elämää. Sairaalalta saimme lainaksi polkupyörät, joita käytimmekin ahkerasti. Maarianhaminan lisäksi tutustuimme myös muuhun Ahvenanmaahan.

Osatutkimuksesta kirjoitettiin hienot artikkelit kahteen ahvenanmaalaiseen paikallislehteen. Saimme lehtijuttuihin mukaan paikallisen perheen, joka osallistui tutkimuskäyntiin. Jutut pääsivät etusivulle asti!

Ahvenanmaa-viikko oli hieno kokemus ja erinomainen kielikurssi. Perheet olivat iloisia yhteydenotosta ja lähtivät hyvin mukaan tutkimukseen, mikä oli meille iloinen yllätys. Odotamme jo innolla ensi vuoden käyntejä!

Lisää tietoa 5-vuotiaiden tutkimuskäynneistä ja muista osatutkimuksista voi lukea FinnBrainin internetsivuilta.

Terkuin,
tutkimushoitajat Anna Takatupa ja Kaisu Kaistinen

 

FinnBrain goes Åland

I december 2018 började vi planera den åländska delen av de femåriga barnens barnläkardelstudie. I FinnBrain-studiens rekryteringsfas under åren 2011-2015 gick ca 200 Åländska familjer med i studien, och nu ville vi erbjuda familjerna en möjlighet att delta i ett undersökningsbesök för barnen.

I mars 2019 postade vi informationsbrev till föräldrar vars barn redan fyllt fem år, och i april började vi boka in undersökningstider i juni åt familjerna. Den första Ålands-veckan genomfördes i juni 2019, och över 40 familjer deltog! Besöket motsvarade innehållsmässigt barnläkarbesöken här i Åbo; det ingick ett blodprov, returnering av ett avföringsprov som samlats in hemma, information om ett rumsdammprov som samlas in hemma efter besöket, samt ett intervju-/distansmottagningssamtal med en barnläkare efter att blodprovsresultaten blivit färdiga. Familjerna fick via posten på förhand bedövningsplåster för blodprovet samt utrustning för avföringsprovet. Under besöket fick barnen naturligtvis priser som tack för sitt deltagande. Vi ämnar ännu genomföra två liknande undersökningsbesöksveckor under sommaren och senhösten 2020, så att också resten av de åländska barnen som fyllt fem år har en möjlighet att delta.

Samarbetet med Ålands centralsjukhus löpte utmärkt! Vi fick använda barnklinikens överläkares arbetsrum, och laboratoriet hjälpte oss med undersökningsproverna. Vår resa tog sex dagar, och under den tiden bodde vi i sjukhusets hyresbostad, som låg precis bredvid sjukhuset. Arbetsdagarna var långa, men givande. Under dagarna hade vi några timmar långa pauser, då vi hann motionera och bekanta oss med livet i Mariehamn. Vi fick låna cyklar av sjukhuset, som vi använde flitigt. Utöver Mariehamn bekantade vi oss också med andra delar av Åland.

Det skrevs fina artiklar om delstudien i två tidningar på Åland. I artiklarnas intervjuer deltog en åländsk familj, som kom på undersökningsbesök till oss. Artiklarna var rentav på första sidan!

Ålands-veckan var en fin upplevelse och en utmärkt språkkurs. Familjerna var glada för att vi kontaktat dem och deltog aktivt i studien, vilket var en glad överraskning för oss. Vi väntar redan ivrigt på nästa års besök!

Mera information om femåriga barns undersökningsbesök och andra delstudier hittar du på FinnBrains hemsida.

Hälsningar,
forskningssjukskötarna Anna Takatupa och Kaisu Kaistinen