Opiskelun uudet tuulet

Eeva Raittinen, psykiatrinen sairaanhoitaja, TtM-opiskelija

Leppävaara, Kirkkonummi, Karjaa, Salo ja vihdoinkin Kupittaa. Iltapäivällä sama toisinpäin… Karjaan kohdalla täytyy soittaa lapsille ja varmistaa, että lähtevät kouluun, Salosta tulee aamuisin paljon ihmisiä, vaunu kaksi on aina täynnä ja vain tietynlaisella moottorilla varustettu juna voi kuroa kiinni mahdollisen myöhästymisen aikataulusta. Puolen vuoden hoitotieteen opiskelun aikana on junamatka välillä Helsinki – Turku tullut tutuksi.

Me hoitotieteen opiskelijat poikkeamme keskiverto-opiskelijoista, jotka suorittavat ensimmäistä tutkintoaan lukiosta valmistuttuaan. Meillä on jo tutkinto ja vaihteleva määrä työvuosi takana. Toisilla on lapsia, useat opiskelevat työn ohella ja moni meistä ei asu Turussa tai sen lähialueilla. Omalta vuosikurssiltamme yli kolmannes tekee matkaa Turkuun pääkaupunkiseudulta, ja on meillä ryhmässä myös Porista päin tulevia. Moni tekee opintojaan keskellä ruuhkavuosia. Meitä yhdistää motivaatio. Haluamme haastaa itsemme ja oppia uutta terveystieteiden mielenkiintoiselta tutkimusalueelta. Monilla siintää mielessä uralla eteneminen ja mahdollisuus päästä vaikuttamaan asioihin. Haluamme antaa oman panoksemme terveydenhuollon huimaa vauhtia etenevään kehitykseen. Olemme valmiita näkemään vaivaa tavoitteisiimme pääsemiseksi, mutta useat elämän erilaiset roolit ja vastuut tuovat väkisinkin haasteita opintojen suunnitteluun ja arjen hallintaan. Tästä syystä onkin hienoa, että hoitotieteen laitos on lähtenyt kehittämään uudenlaisia opetusmenetelmiä.

Askeleita kohti uutta verkkoa hyödyntävää opetusta on otettu kuluvan lukuvuoden aikana. Me ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat olemme päässeet tutustumaan uusiin menetelmiin hoitotieteen tutkimusmetodiikan aineopintojen kurssilla. Luentoja olemme saaneet seurata joko paikan päällä tai reaaliaikaisena verkossa. Luennot ovat olleet nähtävillä myös myöhemmin nauhoitteena. Mahdollisuus kommentoida ja esittää kysymyksiä sähköisesti luennon aikana on antanut tilaisuuden aktiiviseen osallistumiseen myös etänä. Luennon ajalle osunut lapsen hammaslääkäriaika ei ole enää merkinnyt pakollista poissaoloa ja opetettavan asian jäämistä diojen selaamisen varaan, vaan nauhoitetun tallenteen voi katsoa itselleen sopivana ajankohtana. Luento-opetuksen lisäksi on ollut verkkotyöskentelyä paritehtävien muodossa, mikä on auttanut asioiden sisäistämisessä.

Opiskelun ja muun arjen sujuvamman yhdistämisen lisäksi on kurssi ollut hyödyllinen myös oppimisen kannalta. Tutkimusmetodiikan asiat eivät ole itsestään selviä ja niiden ymmärtäminen vaatii aikaa ja ajattelua. Nauhoitettuihin luentoihin on voinut palata aina tarvittaessa. Tehtäviä tehdessä tästä on ollut apua, tenttiin valmistautumisesta puhumattakaan. Ja tentti, sehän on tietysti tenttiakvaariossa sähköisesti suoritettava. Sähköinen tenttiminen on tentin tekemisen kannalta mukavaa, vastausta pystyy muokkaamaan helposti haluamallaan tavalla. Tentille voi myös valita itselle sopivan ajankohdan, ja taas arki helpottuu.
Uusien opetusmenetelmien myötä voin omalta osaltani todeta opiskelun mielekkyyden lisääntyvän ja tehon paranevan. Kun oman elämän eri palasia pääsee sujuvasti yhdistämään, niin ei voi olla kuin voittajia. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitähän uutta hoitotieteen laitoksella seuraavaksi keksitään…