Mitä sanoisin hoitotieteen opintoja pohtivalle terveydenhuollon ammattilaiselle?

Loppusuora häämöttää: miltä nyt tuntuu ja mitä sanoisin hoitotieteen opintoja pohtivalle terveydenhuollon ammattilaiselle?
– opintojen kolmannen ja viimeisen vuoden tunnetilan analyysia.

Tänä synkeänä tammikuun iltana 2019 sataa räntää ja väsyttää, vaikka kertyneet 317 opintopistettä lämmittävät mukavasti. Taisteluväsymys paistaa ajatuksista, sitä ei voi kieltää, mutta enää puolisen vuotta, muutama kurssi ja gradu ja sitten – vapaus! Freedom baby! Ajatus on hengästyttävän ihana, mutta saa miettimään viimeistä kahta vuotta ja vähän myös tulevaisuutta.

Aikuisena opiskelijaksi lähtevän on pohdittava motivaatiota opiskelemisen suhteen ja kyettävä asettamaan tavoitteita, joiden saavuttaminen edellyttää itseohjautuvuutta, suunnitelmallisuutta ja sinnikkyyttä. Pohdin omaa motivaatiotani opiskelun alussa (vahva ja väkevä) ja nyt loppusuoralla (hiutunut ja hentoinen). Tarkastelen myös asettamiani tavoitteita (valmistu kolmessa vuodessa, sijoitu uuden tutkinnon mukaiseen työhön) ja tunnen huonoa omatuntoa; vaikuttavatko alkuperäiset tavoitteeni melko pinnallisilta? Hyvän ja eettisesti oikeanlaisen hoitotyön, ja hoitotieteen ja tutkitun tiedon käytäntöön soveltamisen edistäminen potilaan parhaaksi, olisivatko nämä kuitenkin niitä jalompia tavoitteita, joita kohti työskennellä?

Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet työstä, opiskelusta ja arjesta muodostuvan palapelin huolellista suunnittelua ja sovittelua, mikä on ollut väsyttävää. Aikatauluttamisen ohessa, talouteen liittyvät kysymykset ovat painaneet raskaana mieltä. Ajan- ja rahankäytön priorisointi tulee aikuisopiskelijana väistämättä eteen, mutta kyllä siitäkin selviää, kuten kaikista muista opiskeluun liittyvistä haasteista; jujuna on kohdata haasteet yksi kerrallaan ja muistaa, ettei opiskelu yliopistossa tapahdu tyhjiössä, apua saa ja voi pyytää. Eli mitä sanoisin terveydenhuollon ammattilaiselle, joka pohtii terveystieteiden opintojen aloittamista? Suosittelisin lämpimästi opintojen aloittamista. Sanoisin, että opiskelun myötä alkaa ajatella monia asioita uudesta näkökulmasta (muustakin kuin siitä omasta), mikä on aika mahtavaa. Kertoisin myös mielekkyyden tunteesta, jollaisen voi kadottaa pitkän työuran aikana, mutta jonka uudelleen löytäminen opiskelun kautta antaa jälleen uutta iloa työhön ja arkeen. Ja niiden vähemmän ylväiden tavoitteiden suhteen, antaahan opiskelu myös uusia mahdollisuuksia toimia työelämässä esimiestyössä, asiantuntijana tai opettajana, tai akateemisen uran rakentajana.

Katja Lustre
TtK, TtM-opiskelija, sairaanhoitaja (AMK)