Väitöksen jälkeinen tutkimusprojektini suomalaisista taikaesineistä sukeltaa museoiden laajojen esinekokoelmien saloihin. Erilaisia taikakaluina pidettyjä esineitä on kerätty museoihin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Tässä hankkeessa keskityn Suomen Kansallismuseon taikakortiston esineisiin. Kokoelmaan kuuluu reilu 300 esinettä: esimerkiksi karhun hampaita ja kynsiä, pieniä pyöreitä ”käärmeenkäräjäkiviä”, luonnostaan silmukaksi kasvaneita ”umpipuita”, ”ukonvaajoja”, taikapusseja ja sammakkoarkkuja.
Tähän aikaisemmin pitkälti tutkimattomaan ainutlaatuiseen aineistoon sovellan väitöskirjassani kehittämääni moniaineistoista kansanuskon arkeologian menetelmää. Ihmisen taipumus nähdä esineissä taikavoimaa on kiehtova ilmiö, minkä ymmärtäminen lisää ymmärrystämme ihmisen maailmankokemuksesta laajemmin. Hankkeen hypoteesina on, että taikavoima ja maaginen syy-seuraussuhde syntyvät ihmismielen/kulttuurin ja aineellisten seikkojen/luonnon monimutkaisena yhteenliittymänä. Toinen olettamus on, että suomalainen taikaesineperinne ei ole itsenäinen ilmiö, vaan osa laajempaa eurooppalaista perinnettä.
Tämä blogi seuraa tutkimusteni etenemistä.
