Tervetuloa kokemaan kulttuuriperintö

Koe kulttuuriperintö on Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman ylläpitämä sivusto.

Koe Kulttuuriperintö esittelee koulutusohjelman opiskelijoiden ja henkilökunnan tuottamia reittejä Satakunnan kulttuuriympäristöön.

Esimerkiksi maisemantutkimuksen oppiaineen aineopinnoissa järjestetään joka vuosi kulttuuriympäristökasvatuksen kurssi, jonka harjoitustyöt opastavat kulttuuriympäristömme pariin.

 

One thought on “Tervetuloa kokemaan kulttuuriperintö

  1. Olipa jännää törmätä omaan kuvaani lapsuusajalta vanhan Rauman portit -osiossa Marelan kohdalla.
    Olen aikuisenakin käynyt porttia ja pihaa ihailemassa. Äidinäitini Ester Sandelin, myöhemmin Kantanen, oli tuossa pihapiirissä kasvattityttönä iäkkäällä Kaupin pariskunnalla. Kuri oli kova. Lapset eivät saaneet istua ruokapöydässä, vaan söivät seisten pöydän reunalla. Leikkiminenkään ei ollut kovin suotavaa. Usein äidinäitini kuulemma karkasi pihasta leikkimään toisten lasten kanssa, vaikka tiesi, että siitä seurasi selkäsauna. Omaa perhettään hän ei päässyt tuntemaan. Kerran torireissulla oli kasvattiäiti osoittanut torin laidalla kulkenutta miestä ja sanonut: “Katso, tuolla on sun isäsi.” Kuvan lähettänyt Reeta Lius oli äitini.

Vastaa käyttäjälle Riitta Westerholm Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *