{"id":1511,"date":"2015-03-12T16:36:47","date_gmt":"2015-03-12T14:36:47","guid":{"rendered":"https:\/\/kulttuurihistoria.wordpress.com\/?p=1511"},"modified":"2015-03-12T16:36:47","modified_gmt":"2015-03-12T14:36:47","slug":"kulttuurihistorian-opinnaytteet-2014","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.utu.fi\/kulttuurihistoria\/2015\/03\/12\/kulttuurihistorian-opinnaytteet-2014\/","title":{"rendered":"Kulttuurihistorian opinn\u00e4ytteet 2014"},"content":{"rendered":"

\"Frans_Hals_Portrait_of_Descartes_with_Meditations_Titlepage\"<\/a>Ranskalainen filosofi Ren\u00e9 Descartes kirjoitti teoksessaan Mielenliikutukset<\/em> (Passions de l\u2019\u00e2me, 1649), ett\u00e4 ihmisen perustunne on ihmetys. Kaikki tieto l\u00e4htee liikkeelle ihmetyksest\u00e4. N\u00e4in on my\u00f6s tutkimuksessa, ja on erinomaista huomata, miten hienoja ihmetyksen aiheita kulttuurihistorian tutkijolla oli vuonna 2014. Kaikkiaan vuoden aikana valmistui 23 pro gradu -tutkielmaa, yksi sivuaineen tutkielma ja nelj\u00e4 v\u00e4it\u00f6skirjaa. Ajallinen ja maantieteellinen kirjo oli laaja: tutkimusaiheet ulottuivat keskiajalta nykyp\u00e4iv\u00e4\u00e4n, ja Suomen ohella k\u00e4siteltiin muun muassa Ruotsin, Latvian, Iso-Britannian, Unkarin, Ven\u00e4j\u00e4n ja Yhdysvaltojen historiaa.<\/p>\n

Vanhemmasta historiasta voi mainita Elviira Pullin tutkimuksen kiirastulen k\u00e4rsimysten ruumiillisuudesta ja kiirastulin\u00e4kyjen affektiivisuudesta my\u00f6h\u00e4iskeskiajalla tai Veli-Pekka Toropaisen laajaan aineistoon perustuvan tutkielman turkulaisista py\u00f6veleist\u00e4 ja skarpr\u00e4tt\u00e4reist\u00e4 eli Turun l\u00e4\u00e4ninmestaajista 1600-luvulta 1700-luvun alkuun. Kiirastulen ja py\u00f6veleiden lis\u00e4ksi huomiota saivat 1800-luvun lopun attraktiot, vahakabinetit, joita Silja Parkkali k\u00e4sitteli gradussaan.<\/p>\n

\"Viipurilaista<\/a>

Viipurilaista yleis\u00f6\u00e4 houkutellaan anatomiseen museoon \u00d6stra Finland -lehdess\u00e4 28.9.1906.<\/p><\/div>\n

Silja Parkkalin tutkimuksessa hy\u00f6dynnettiin historiallisen sanomalehtiarkiston digitaalista kokoelmaa. Tutkimus rajautui 1890-luvulle, sill\u00e4 anatomisten teattereiden, dioraamojen ja muiden huvitusten mainoksia julkaistiin lehdiss\u00e4 tihe\u00e4sti ja aineistoa on runsaasti. Digitaalisten resurssien mahdollisuuksia hy\u00f6dynnettiin useassa opinn\u00e4ytteess\u00e4. Satu Sorvali tutki lukijoiden l\u00e4hett\u00e4mi\u00e4 kirjeit\u00e4 Uudessa Suomettaressa<\/em> vuonna 1895, ennen kaikkea sit\u00e4, miten tunteita ilmaistiin yleis\u00f6nosastokannanotoissa. Sanomalehtiaineistojen uusista mahdollisuuksista ammensi my\u00f6s Jukka Vornasen pro gradu -tutkielma Kaswiruokaiset wegetariaanit. Kasvissy\u00f6nnin varhaisvaiheet Suomessa vuosina 1865\u20131910, <\/em>joka yhdisti analyysissaan erityyppisi\u00e4 kasvissy\u00f6ntiin liittyvi\u00e4 uutisia, mainoksia ja kirjoituksia ja muutti aiemman tutkimuksen kuvaa suomalaisen vegetarismin historiasta.<\/p>\n

Tuntuu, ett\u00e4 vuoden 2014 tutkimuksissa digitaalisten aineistojen hy\u00f6dynt\u00e4minen n\u00e4kyi laajemmin kuin aiempina vuosina. Teemoina olivat my\u00f6s viimeisen vuosikymmenen muutokset, ja tavallaan se kehitys, joka alkoi jo 1990-luvun tietoyhteiskuntaprojektin my\u00f6t\u00e4. Petri J\u00e4ms\u00e4 analysoi globalisaatiokeskustelua Helsingin Sanomissa<\/em> 2004\u20132008, kun taas Tuomas Koivulan aiheena oli keskustelu Wikipedian luotettavuudesta samassa lehdess\u00e4 vuosina 2004\u20132007. Molemmissa l\u00e4hdeaineistona oli lehden s\u00e4hk\u00f6inen arkisto, joka on kaikkien yliopistolaisten tutkittavissa Nelliportaalin kautta. T\u00e4ll\u00e4 hetkell\u00e4 Nelliss\u00e4 on luettavissa laajasti my\u00f6s brittil\u00e4isi\u00e4 ja yhdysvaltalaisia sanomalehti\u00e4, varsinkin kahdelta viimeiselt\u00e4 vuosisadalta. Pekka Kolehmainen analysoi 1980-luvun Washington Postin <\/em>ja New York Timesin <\/em>keskustelua rock-musiikista. Ennakko-oletuksista huolimatta Reaginin Yhdysvalloissa rockista rakennettiin yhteiskunnallista ongelmaa my\u00f6s demokraattisessa lehdist\u00f6ss\u00e4. Toki tutkimus kohdistui my\u00f6s sellaiseen aineistoon, jota toistaiseksi ei ole digitoitu. Nora Leon tutkielman ytimess\u00e4 olivat unkarilaisten p\u00e4iv\u00e4- ja aikakauslehtien kritiikit B\u00e9la Bart\u00f3kin n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6teoksista 1916\u20131939.<\/p>\n

Mediahistoriallisia tutkimuksia tehtiin vuonna 2014 monipuolisesti. Anna Lento tutki niit\u00e4 tapoja, joilla suomalainen n\u00e4ytelm\u00e4elokuva vuosina 1955\u20131962 viittasi vanhaan viestimeen, radioon, ja kommentoi uutta teknologiaa, televisiota.\u00a0 Anna Heinonen analysoi j\u00e4lleenrakennusajan elokuvan kuvaa Lapista vuosina 1947\u20131955 ja Eeva-Maria Soikkanen historian k\u00e4ytt\u00f6\u00e4 Turun kaupungin markkinointifilmeiss\u00e4 1949\u20131979. Paula Hautala puolestaan keskittyi uuteen suomalaiseen sarjakuvaan ja sen kuvaan vanhemmuudesta. Kaunokirjallisuudesta ammensi Maria Hurskaisen tutkimus vallank\u00e4yt\u00f6st\u00e4 Astrid Lindgrenin lastenromaaneissa 1950- ja 1960-luvulla. Monimediaista aineistoa hy\u00f6dynsi Johanna Gunnell Karen Carpenterin (1950\u20131983) t\u00e4hteytt\u00e4 k\u00e4sittelev\u00e4ss\u00e4 tutkielmassaan.<\/p>\n

Kulttuurihistorian opinn\u00e4ytteiss\u00e4 on jo pitk\u00e4\u00e4n k\u00e4ytetty vahvasti my\u00f6s muistitietoa. Vuoden 2014 graduista voisi mainita erityisesti Outi Rankin sotavankien muistoja k\u00e4sittelev\u00e4n ty\u00f6n ja Liisa Lalun tutkimuksen \u201dEesp\u00e4in, eesp\u00e4in tiell\u00e4 taistojen, rinta rinnan astukaamme siskot, veikot!\u201d \u2013 1970-luvun nuortaistolaisuus entisten taistolaisnaisten muistamana. <\/em>Pioneeriluontoinen oli Jari Nikkolan tutkimus legendaarisesta amerikansuomalaisesta Jingo Viitalasta, laulajasta ja kirjailijasta, jonka haastatteluja on ollut k\u00e4ytett\u00e4viss\u00e4 Siirtolaisuusinstituutin kokoelmissa.<\/p>\n

\"K\u00e5ren<\/a>

K\u00e5ren Kellarin ilmiotus Etel\u00e4-Suomessa 5.12.1969.<\/p><\/div>\n

V\u00e4it\u00f6skirjoja vuonna 2014 valmistui yhteens\u00e4 nelj\u00e4. Esitarkastuksessa oli samaan aikaan useampikin, mutta osa v\u00e4it\u00f6ksist\u00e4 siirtyi vuoden 2015 puolelle. Kaksi valmistuneista t\u00f6ist\u00e4 liittyi selke\u00e4sti populaarikulttuurin tutkimuksen alaan. Liisa Avelinin laaja teos K\u00e5ren Kellari. Karhulalaisdisko ja sen yhteis\u00f6t 1969\u20131979<\/em> ilmestyi Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen sarjassa ja oli syv\u00e4poraus diskokulttuurin varhaisvaiheisiin Suomessa. Kuten Avelinin teos osoittaa, 1960-luvun lopun diskoteekkia ei pid\u00e4 sekoittaa siihen glamourin ja diskopallojen t\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n biletilaan, josta 70-luvun lopulla tuli ns. diskotanssin tyyssija. Alun perin disko viittasi vain levytetyn musiikin esitt\u00e4miseen. Kimi K\u00e4rjen v\u00e4it\u00f6skirja Rakennettu areenat\u00e4hteys. Rock-konsertti globalisoituvana mediaspektaakkelina 1965<\/em>\u20132013<\/em> irtautui arkisesta populaarikulttuurista ja analysoi stadionkonserttien kulttuurihistoriaa. Artikkeliv\u00e4it\u00f6skirjassa tutkimuskohteena olivat sellaiset yhtyeet kuin Pink Floyd, U2 ja The Rolling Stones, jotka ovat muovanneet megalomaanisten, mediatisoituneiden konserttien estetiikkaa.<\/p>\n

\"Kuva<\/a>

Kuva Jevgeni Bauerin elokuvasta Kuoleman j\u00e4lkeen (Posle smerti, 1915).<\/p><\/div>\n

Vuonna 2014 valmistui my\u00f6s tiett\u00e4v\u00e4sti ensimm\u00e4inen suomalainen v\u00e4it\u00f6skirja ven\u00e4l\u00e4isest\u00e4 mykk\u00e4elokuvasta, Lauri Piispan N\u00e4yttelij\u00e4n taide ven\u00e4l\u00e4isess\u00e4 elokuvassa 1907<\/em>\u20131919<\/em>. Olennaista t\u00e4ss\u00e4 ty\u00f6ss\u00e4 on se, ett\u00e4 yleens\u00e4 ven\u00e4l\u00e4isell\u00e4 mykk\u00e4elokuvalla on viitattu 1920-luvun neuvostoelokuvaan. Vasta kylm\u00e4n sodan p\u00e4\u00e4ttymisen j\u00e4lkeen paljastui, ett\u00e4 ennen lokakuun vallankumousta Ven\u00e4j\u00e4ll\u00e4 valmistettiin l\u00e4hes tuhat n\u00e4ytelm\u00e4elokuvaa, tunnetuimpana tekij\u00e4n\u00e4\u00e4n Jevgeni Bauer. Piispan tutkimus perustui laajaan elokuva-aineistoon, muistelmiin ja aikalaislehdist\u00f6\u00f6n.<\/p>\n

Tapakulttuurin tutkimus on klassinen kulttuurihistorian ala, mutta viime vuosina vain harvoin v\u00e4it\u00f6skirjatasolla tehty\u00e4. Poikkeus oli Annakaisa Suomisen K\u00e4ttelyn merkitykset suomalaisessa tapakulttuurissa 1800-luvulta 2000-luvulle<\/em>, joka pohjautuu sek\u00e4 Museoviraston laajaan kyselyaineistoon ett\u00e4 tekij\u00e4n omaan kyselyyn. L\u00e4hdemateriaalin kautta on mahdollista luoda kuvaa siit\u00e4, miten tervehtimistavat ovat Suomessa muuttuneet, eri ik\u00e4luokissa ja eri alueilla. Aihe on ajankohtainen jo siksi, ett\u00e4 historia el\u00e4\u00e4 t\u00e4ss\u00e4 p\u00e4iv\u00e4ss\u00e4: ojennamme k\u00e4tt\u00e4 l\u00e4hes automaattisesti ajattelemattakaan, ett\u00e4 toiminta on kulttuurisesti m\u00e4\u00e4rittynytt\u00e4.<\/p>\n