{"id":3473,"date":"2022-04-07T12:00:57","date_gmt":"2022-04-07T12:00:57","guid":{"rendered":"https:\/\/blogit.utu.fi\/kulttuurihistoria\/?p=3473"},"modified":"2022-04-08T05:35:34","modified_gmt":"2022-04-08T05:35:34","slug":"missa-olet-sanyo-kulttuurihistorian-videonauhurin-jaljilla","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.utu.fi\/kulttuurihistoria\/2022\/04\/07\/missa-olet-sanyo-kulttuurihistorian-videonauhurin-jaljilla\/","title":{"rendered":"KH50: Miss\u00e4 olet Sanyo? Kulttuurihistorian videonauhurin j\u00e4ljill\u00e4"},"content":{"rendered":"\n

Kulttuurihistorian harjoitushuoneessa sijaitsi ennen muinoin komea kapistus, joka oli tarkoitettu televisiol\u00e4hetysten tallentamiseen. Painavan laitteen hopeisessa etupaneelissa sijaitsivat toisto-, nauhoitus-, kelaus- ja pys\u00e4ytysnapit. Ne olivat niin raskaita, ett\u00e4 k\u00e4ytt\u00e4j\u00e4 todellakin tiesi antavansa laitteelle komentoja. Nauhuri oli p\u00e4\u00e4lt\u00e4 ladattava. Videonauhat olivat viel\u00e4 kalliita, mutta vallankumous kurkisteli jo ovella. Antennikaapelia pitkin videokuva voitiin johtaa television kuvaruudulle. Elokuvan tutkiminen, kuva kuvalta, saattoi alkaa.<\/strong><\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n

\"\"
Apu-lehden mainos 6.6.1980.<\/figcaption><\/figure><\/div>\n\n\n\n

Sanyo VTC-9300 saapui kulttuurihistorian harjoitushuoneeseen Jusleniaan kev\u00e4\u00e4ll\u00e4 1981. Hankinta oli ensimm\u00e4inen laatuaan Turun yliopistossa. Kuvanauhuri oli ottamassa ensiaskeleitaan sek\u00e4 kodeissa ett\u00e4 ty\u00f6paikoilla. Kulttuurihistorian oppiaine sijaitsi viel\u00e4 Henrikinkadun puutalossa, mutta valmistautuminen siirtymiseen Jusleniaan alkoi vuosien 1980 ja 1981 vaihteessa harjoitushuoneen varustelun suunnittelulla.<\/p>\n\n\n\n

Professori Veikko Litzen n\u00e4ki audiovisuaalisen kulttuurin historian olennaisena alan kannalta, ja siksi nauhuri oli opetus- ja tutkimusv\u00e4lineen\u00e4 v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4t\u00f6n. \u201dSen hankkiminen oli radikaali ele Veikolta\u201d, muistelee Erkki Huhtamo, silloinen kulttuurihistorian opiskelija, joka oli tulevina vuosina organisoimassa tutkimustoimintaa kulttuurihistorian harjoitushuoneessa. Oppiaineen kiinnostusta osoitti sekin, ett\u00e4 luentosarja elokuvan historiasta j\u00e4rjestettiin juuri kev\u00e4\u00e4n 1981 aikana. Samana kev\u00e4\u00e4n\u00e4 Turun elokuvakerhon j\u00e4rjest\u00e4m\u00e4 dokumenttielokuvaa k\u00e4sittelev\u00e4 luentosarja hyv\u00e4ksyttiin sek\u00e4 kulttuurihistorian ett\u00e4 yleisen kirjallisuustieteen opetusohjelmaan. Professori Irmeli Niemen luotsaamassa yleisen kirjallisuustieteen oppiaineessa elokuva oli my\u00f6s nousemassa valokeilaan, kun draaman, teatterin ja elokuvan linja k\u00e4ynnistyi syksyll\u00e4 1981. T\u00e4t\u00e4 avausta juhlisti Turun elokuvakerhon ja yleisen kirjallisuustieteen yhdess\u00e4 j\u00e4rjest\u00e4m\u00e4 seminaari kirjallisuuden ja elokuvan suhteista. Elokuvaopetusta ja -tutkimusta olivat siis vuosikymmenen taitteessa synnytt\u00e4m\u00e4ss\u00e4 yhteisty\u00f6ss\u00e4 Turun elokuvakerho, yleinen kirjallisuustiede ja kulttuurihistoria.<\/p>\n\n\n\n

Sanyo-nauhurin hankintaan osallistuivat aktiivisesti kulttuurihistorian opiskelijat Simo ja Tuike Alitalo. \u201dAlkuper\u00e4isiss\u00e4 suunnitelmissa oli, ett\u00e4 harjoitushuoneeseen hankitaan 3\/4 tuuman nauhan U-Matic-nauhuri\u201d, muistelevat Simo ja Tuike. \u201dYliopiston hankintaohjes\u00e4\u00e4nn\u00f6n mukaan t\u00e4m\u00e4 oli hyv\u00e4 ammattilaisk\u00e4ytt\u00f6\u00f6n tarkoitettu nauhuri.\u201d<\/p>\n\n\n\n

U-Maticin ongelma oli kuitenkin kasetin lyhyt tallennusaika. Isolle nauhalle mahtui ohjelmaa vain 20 minuuttia. Pitk\u00e4n elokuvan tallentaminen vaati l\u00e4sn\u00e4oloa, sill\u00e4 kasettia piti vaihtaa jatkuvasti. Kaiken lis\u00e4ksi nauhat olivat kalliita, jolloin yhden elokuvan tallentamiselle muodostuisi kohtuuttomasti hintaa. Samaan aikaan markkinoilla oli jo muitakin j\u00e4rjestelmi\u00e4, sek\u00e4 VHS ett\u00e4 erityisesti Betamax, joka oli kilpailijoitaan laadukkaampi.<\/p>\n\n\n\n

\u201dEsitimme professori Litzenille, ett\u00e4 tarvitsemme t\u00e4llaisen nauhurin elokuvien ja televisio-ohjelmien tallentamiseen. Eih\u00e4n kukaan voinut istua laitoksella illalla vaihtamassa kasetteja\u201d, Simo ja Tuike kertovat. \u201dProfessorille t\u00e4m\u00e4 sopi, mutta yliopiston hankintaohjes\u00e4\u00e4nt\u00f6 muodostui ongelmaksi. Betamax ei ollut ammattik\u00e4ytt\u00f6\u00f6n tarkoitettu. Ohjes\u00e4\u00e4nn\u00f6st\u00e4 ei voinut poiketa.\u201d<\/p>\n\n\n\n

Yliopiston ohjes\u00e4\u00e4nn\u00f6t eiv\u00e4t tunnistaneet tarvetta analysoida elokuvia ja televisio-ohjelmia opetuksen ja tutkimuksen osana. Ongelman ratkaisemiseksi Simo ja Tuike k\u00e4yttiv\u00e4t henkil\u00f6kohtaisia verkostojaan. Simo tunsi yliopiston laitehankinta-asioiden asiantuntijan Aatos Pet\u00e4j\u00e4n ja Tuike t\u00e4m\u00e4n puolison Terttu Pet\u00e4j\u00e4n, joka oli Yleisradion toimittaja. Samaan aikaan my\u00f6s Yleisradiossa keskusteltiin elokuva- ja televisioaineiston tallennuksesta. Tuike muistelee, ett\u00e4 Peter von Baghilla oli jo tuolloin my\u00f6s Betamax-nauhuri ja Suomen Elokuva-arkistoon oli juuri hankittu tai oltiin hankkimassa vastaava. T\u00e4t\u00e4 my\u00f6s k\u00e4ytettiin perusteluissa, ja von Bagh lupasi tarvittaessa alkuvaiheessa lainata nauhoituksiaan.<\/p>\n\n\n\n

*<\/p>\n\n\n\n

Perusteet Betamax-nauhuriin olivat painavat, ja lopulta hankintaan saatiin poikkeuslupa. Valinta kohdistui Sanyon tallentimeen, joka oli, kuten Simo muistelee, hyvin laadukas ja teknisesti kehittynyt: \u201dSiin\u00e4 oli erityinen kelausj\u00e4rjestelm\u00e4, joka s\u00e4\u00e4sti nauhaa ja mahdollisti l\u00e4hes rajattoman edestakaisin kelauksen.\u201d<\/p>\n\n\n\n

\u201dOlimme aika ylpeit\u00e4, kun kulttuurihistoriaan saatiin se Betamax\u201d, muistelevat Simo ja Tuike. \u201dMonet muutkin oppiaineet olisivat mielell\u00e4\u00e4n sellaisen ottaneet, mutta eiv\u00e4t saaneet. Heill\u00e4 saattoi olla my\u00f6s vain muutama U-Matic-nauha, joita sitten uudelleen k\u00e4ytettiin. Me sen sijaan ostimme kalliita, mutta U-Maticeihin verrattuna huokeita betakasetteja ja ryhdyimme ker\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4n kirjastoa.\u201d<\/p>\n\n\n\n

T\u00e4ss\u00e4 tilanteessa kulttuurihistorian oppiaine aloitti entist\u00e4 tiiviimm\u00e4n yhteisty\u00f6n Turun elokuvakerhon kanssa. Kerho oli puheenjohtajansa Ari Honka-Hallilan vet\u00e4m\u00e4n\u00e4 pyrkinyt edist\u00e4m\u00e4\u00e4n elokuvaan liittyv\u00e4\u00e4 tutkimusta jo vuosien ajan. Yliopistolla ei ollut edellytyksi\u00e4 koota kovin laajaa elokuvakokoelmaa, mutta elokuvakerho eli menestyksen vuosiaan ja pystyi hankkimaan tyhji\u00e4 nauhoja. Kerhon esityssarjoissa k\u00e4vi vuosi vuodelta enemm\u00e4n v\u00e4ke\u00e4, jolloin oli mahdollisuus rakentaa perustaa elokuvatutkimukselle. Huhtikuussa 1981 kulttuurihistorian oppiaine antoi Turun elokuvakerholle luvan k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 uutta Sanyo-nauhuria sek\u00e4 tutkimustoimintaan ett\u00e4 kokoelman rakentamiseen. Nauhoittaminen alkoi v\u00e4litt\u00f6m\u00e4sti. Huhtamo ahersi nauhurin \u00e4\u00e4ress\u00e4, kun Howard Hawksin legendaarinen l\u00e4nnenelokuva Punainen virta<\/em> (Red River, 1948) esitettiin televisiossa kes\u00e4kuussa 1981. Syksyll\u00e4 kerhon tutkimusryhm\u00e4 kokoontui harjoitushuoneeseen opiskelemaan yhdess\u00e4 elokuvateorian kysymyksi\u00e4, mutta varsinainen toiminta k\u00e4ynnistyi vuoden 1982 alussa, kun ryhm\u00e4 valitsi Punaisen virran<\/em> avainelokuvakseen.<\/p>\n\n\n\n

Erkki Huhtamon johdolla kokoontui iltaisin ja viikonloppuisin Sanyon \u00e4\u00e4relle ryhm\u00e4, johon kuuluivat Simo ja Tuike Alitalo, Karl Holm, Pirkko K\u00e4hk\u00f6nen, Tarmo Poussu, Jukka Sarjala ja Erkki Stenvall. Punainen virta<\/em> katsottiin useita kertoja, kuva kuvalta, ja elokuva purettiin kerronnallisiin segmentteihin Hollywood-v\u00e4limerkist\u00f6n, ristikuvien ja h\u00e4ivytysten mukaan. Semiotiikan innoittama analyysi julkaistiin lopulta tieteellisen\u00e4 artikkelina Oulun elokuvakeskuksen vuosikirjassa vuonna 1983. Artikkelin alussa tavoitteet ilmaistiin n\u00e4in:<\/p>\n\n\n\n

\u201dRyhm\u00e4n perustamisen l\u00e4ht\u00f6kohdan voi sanoa olleen kahtaalla: toisaalta halussa kokeilla videolaitteiston elokuva-analyysille tuomia uusia mahdollisuuksia, toisaalta kiinnostuksessa oppia ymm\u00e4rt\u00e4m\u00e4\u00e4n elokuvaa ilmi\u00f6n\u00e4, teoreettisesti.\u201d<\/p>\n\n\n\n

\"\"
Piirtoheitint\u00e4 k\u00e4ytettiin visualisointien esitt\u00e4miseen. Erkki Huhtamo laati t\u00e4m\u00e4n hahmotuksen Punainen virta -elokuvan rakenteesta piirtoheitinkalvolle vuonna 1982. Kuva: Erkki Huhtamon kokoelmat.<\/figcaption><\/figure><\/div>\n\n\n\n

Erkki Huhtamo muistelee videon k\u00e4yt\u00f6n avaamia mahdollisuuksia: \u201dSiin\u00e4 Betamax-nauhurissa oli t\u00e4rke\u00e4 ominaisuus analyysin kannalta. Sen mekaniikan vuoksi eteen- ja taaksep\u00e4in kelaaminen toimi v\u00e4litt\u00f6m\u00e4sti, toisin kuin VHS-tekniikan kohdalla. Muistelen toki, ett\u00e4 ainakin pys\u00e4ytyskuvan stabiilius oli aika heikko. Laite kuitenkin tuntui suorastaan vallankumoukselliselta tarjoamiensa mahdollisuuksien osalta. Sain sen todeta, kun 1983 Studio-vuosikirjan Godard-artikkeliani varten jouduin my\u00f6s katselemaan elokuvia SEA:n filmivarastolla analogisella filmien katselup\u00f6yd\u00e4ll\u00e4. Aika ty\u00f6l\u00e4st\u00e4 oli videoon verrattuna.\u201d<\/p>\n\n\n\n

Videonauhurin tutkimuksellista merkityst\u00e4 kokeiltiin samaan aikaan my\u00f6s Ruotsissa. Vuonna 1983 Sven \u00c5ke Heed ja Jan Olsson julkaisivat kirjan The Searchers. En filmanalys,<\/em> joka purki John Fordin elokuvan Etsij\u00e4t<\/em> (The Searchers, 1956) kuva kuvalta.<\/p>\n\n\n\n

\"\"
Uusista kursseista tiedotettiin Juslenian ilmoitustauluilla. T\u00e4ss\u00e4 Elokuvateorian luentosarjan ilmoitus oppiaineen silloisella kirjepaperilla. Kurssilla luennoivat Ari Honka-Hallila, Erkki Huhtamo, Dan S\u00f6derholm ja Rainer Wallenius. Kuva: Erkki Huhtamon kokoelmat.<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

*<\/p>\n\n\n\n

Kulttuurihistorian Sanyo oli ahkerassa k\u00e4yt\u00f6ss\u00e4. Nauha py\u00f6ri kuvap\u00e4iden ohi illasta toiseen. Aluksi avaimet harjoitushuoneeseen oli vain Huhtamolla, mutta pian omansa sai my\u00f6s Tarmo Poussu, elokuvakerhon hallituksen j\u00e4senen\u00e4. \u201dVietin kulttuurihistorian seminaarihuoneessa monia iltoja\u201d, muistelee Poussu, \u201dusein videokokoelmaa luetteloineen Jarmo M\u00e4enp\u00e4\u00e4n kanssa\u201d. Luetteloidut nauhat varastoitiin harjoitushuoneen viereiseen pikkuhuoneeseen, jonka kaapit t\u00e4yttyiv\u00e4t v\u00e4hitellen. \u201dAika kattavasti pyrittiin alusta saakka leffakokoelmaa kartuttamaan\u201d, toteaa Poussu. \u201dEi tallennettu pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n taiteellisesti ansiokkaiksi katsottuja leffoja, vaan eri genrejen ja aikakausien edustajia.\u201d<\/p>\n\n\n\n

Olin tuohon aikaan my\u00f6s itse Turun elokuvakerhon hallituksessa, ja osallistuin televisiosta n\u00e4ytettyjen elokuvien tallentamiseen. Mieleen on j\u00e4\u00e4nyt erityisesti MTV:n l\u00e4hett\u00e4mien filmien nauhoittamisen hankaluus. Mainoksia emme ottaneet, koska oli t\u00e4rke\u00e4\u00e4 s\u00e4\u00e4st\u00e4\u00e4 nauhaa. Sanyossa ei ollut kaukos\u00e4\u00e4dint\u00e4, vaan nauhoittajan t\u00e4ytyi istua valppaana nauhurin l\u00e4hell\u00e4 valmiina painamaan taukon\u00e4pp\u00e4int\u00e4 heti, kun jatkuu-merkki ilmestyi n\u00e4kyviin. V\u00e4hitellen kehittyi sellainen rytmitaju, jossa mainoskatkon osasi jo aavistaa.<\/p>\n\n\n\n

Yhden nauhoituksen muistan erityisen hyvin. Beta-nauhoille mahtui usein kaksikin elokuvaa, mutta toisinaan tyhji\u00e4 tiloja j\u00e4i kasettien loppuun, ja koska nauhat olivat kalliita, kaikki tila oli j\u00e4rkev\u00e4\u00e4 k\u00e4ytt\u00e4\u00e4. MTV:n esitt\u00e4mi\u00e4 elokuvia nauhoittaessa oli mahdollista vaihtaa kasettia mainoskatkona aikana. Tammikuussa 1985 MTV esitti kakkoskanavalla Duccio Tessarin seikkailuelokuvan Zorro<\/em> (1975), p\u00e4\u00e4osassa Alain Delon. Onnistuin tallentamaan sen kolmelle kasetille.<\/p>\n\n\n\n

*<\/p>\n\n\n\n

Tutkimustoiminta jatkui kulttuurihistorian harjoitushuoneessa Hollywoodin screwball-komediaa k\u00e4sittelev\u00e4ll\u00e4 ryhm\u00e4ll\u00e4 vuonna 1983. Mukaan ilmoittautui aluksi paljonkin v\u00e4ke\u00e4, mutta kokoonpanoksi vakiintui pian seuraava ryhm\u00e4: Simo ja Tuike Alitalo, Erkki Huhtamo, Kari J\u00e4ntti, Pirkko K\u00e4hk\u00f6nen, Harri Liuksiala, Tarmo Poussu, Hannu Salmi, Jukka Sihvonen ja Erkki Stenvall. Yhdist\u00e4v\u00e4 tekij\u00e4 aikaisempaan ryhm\u00e4\u00e4n oli Howard Hawks, sill\u00e4 screwball-komedian avainteoksiin lukeutui Katherine Hepburnin ja Cary Grantin t\u00e4hditt\u00e4m\u00e4 H\u00e4t\u00e4 ei lue lakia<\/em> (Bringing Up Baby, 1938). Ryhm\u00e4 katsoi laajasti aikakauden komediaa, ja apua saatiin Peter von Baghilta, kuten aiemmassa Red River<\/em> -ryhm\u00e4ss\u00e4kin. Petterin laajassa kokoelmassa oli teoksia, joita muutoin olisi ollut mahdoton n\u00e4hd\u00e4. Screwball-ryhm\u00e4 sai kopion ainakin William A. Wellmanin komediasta Ei mit\u00e4\u00e4n pyh\u00e4\u00e4<\/em> (Nothing Sacred, 1937) ja Hawksin komediasta Meid\u00e4n vastaeronneiden kesken<\/em> (His Girl Friday, 1940).<\/p>\n\n\n\n

  • \"\"
    Bringing Up Baby (1938)<\/figcaption><\/figure><\/li>
  • \"\"
    Holiday (1938)<\/figcaption><\/figure><\/li><\/ul><\/figure>\n\n\n\n

    Pidin tuohon aikaan elokuvap\u00e4iv\u00e4kirjaa, johon merkitsin paitsi elokuvat my\u00f6s paikat, joissa elokuvan n\u00e4in. Aloitin p\u00e4iv\u00e4kirjani juuri vuoden 1983 alussa. Merkint\u00f6jeni mukaan kulttuurihistorian harjoitushuoneessa tuli ahmittua komedioita ahkerasti kes\u00e4ll\u00e4 1983. H\u00e4t\u00e4 ei lue lakia<\/em> katsottiin sek\u00e4 5. toukokuuta ett\u00e4 21. kes\u00e4kuuta, W. C. Fields -komedia Se k\u00e4y kuin leikiten<\/em> (It\u2019s a Gift, 1934) ja Rouben Mamoulianin Rakasta minua t\u00e4n\u00e4 y\u00f6n\u00e4<\/em> (Love Me Tonight, 1932) 5. kes\u00e4kuuta, Hawksin J\u00e4\u00e4n t\u00e4nne y\u00f6ksi<\/em> (Ball of Fire, 1941) 10. toukokuuta ja George Cukorin Vakka kantensa valitsee<\/em> (Holiday, 1938) 29. kes\u00e4kuuta 1983. Screwball-ryhm\u00e4 julkaisi lopulta tuloksensa artikkelissa \u201dHulluna maailmassa vai hullussa maailmassa. Screwball-komedian kierteiset n\u00e4k\u00f6alat\u201d (Filmihullu<\/em> 7\/1984).<\/p>\n\n\n\n

    Screwball-ryhm\u00e4 teki minuun l\u00e4htem\u00e4tt\u00f6m\u00e4n vaikutuksen. Kirjoitin helmikuussa 1984 yleisen kirjallisuustieteen metodiseminaariesitelm\u00e4ni George Cukorin Vakka kantensa valitsee<\/em> -elokuvasta, ja Hawksin H\u00e4t\u00e4 ei lue lakia<\/em> kuuluu edelleen ehdottomiin suosikkeihini.<\/p>\n\n\n\n

    • \"\"
      Erkki Huhtamon analyysi Bringing Up Babysta.<\/figcaption><\/figure><\/li>
    • \"\"
      Hannu Salmen tutkielma George Cukorin elokuvasta Holiday.<\/figcaption><\/figure><\/li><\/ul><\/figure>\n\n\n\n

      *<\/p>\n\n\n\n

      Turun elokuvakerho jatkoi viel\u00e4 kahdella muulla tutkimusryhm\u00e4ll\u00e4, joissa analysoitiin seksielokuvia ja kauhuelokuvia. Edellist\u00e4 veti Tarmo Poussu, j\u00e4lkimm\u00e4ist\u00e4 Martti Lahti. Molemmista aiheista j\u00e4rjestettiin my\u00f6s seminaarit vuosina 1984 ja 1985, ja seksielokuva-aiheesta julkaistiin artikkeli \u201dPannaanpa jodlaten. Raportti seksielokuvasta\u201d (Filmihullu<\/em> 3\u20134\/1985, 59\u201363). Tutkimuksellisia hedelmi\u00e4 olivat niin ik\u00e4\u00e4n kansainv\u00e4linen Godard Weekend -seminaari vuonna 1984 ja Erkki Huhtamon toimittama Synteesi<\/em>-lehden erikoisnumero 1\/1985. Pian elokuvatutkimukselle syntyi oma foorumi. Kerhon L\u00e4hikuva<\/em>-lehti muuttui ensin n\u00e4ytt\u00e4v\u00e4mm\u00e4ksi B5-kokoiseksi julkaisuksi vuonna 1985 ja lopulta elokuvatieteelliseksi julkaisuksi numerosta 3\/1987 l\u00e4htien. Pohjoismainen elokuvatutkija tapaaminen j\u00e4rjestettiin Paasikivi-opistolla vuonna 1987, ja vuosikymmenen lopulla k\u00e4ynnistyi Uuno-ryhm\u00e4, joka ryhtyi analysoimaan Turhapuro-elokuvia ja julkaisi kohua her\u00e4tt\u00e4neen teoksen UT \u2013 Tutkimusretki\u00e4 Uunolandiaan<\/em> (1991). Ryhm\u00e4ss\u00e4 olivat mukana Ari Honka-Hallila, Veijo Hietala, Hanna Kangasniemi, Martti Lahti, Kimmo Laine ja Jukka Sihvonen.<\/p>\n\n\n\n

      T\u00e4ll\u00e4 v\u00e4lin elokuvatieteen opetus Turun yliopistossa organisoitui. Draaman, teatterin ja elokuvan linja oli aloittanut vuonna 1981. Jukka Sihvonen muistelee, ett\u00e4 h\u00e4n k\u00e4vi jo syksyll\u00e4 1981, ty\u00f6skennelless\u00e4\u00e4n elokuvasihteerin\u00e4 Joensuussa, pit\u00e4m\u00e4ss\u00e4 intensiivikurssin Turussa, mutta silloin elokuva-aineisto koostui 16-millisist\u00e4 filmikopioista. Linja sai ensimm\u00e4isen virkansa vuonna 1984, kun tuntiopettajan pesti perustettiin. Sihvonen siirtyi niihin aikoihin Suomen Akatemian rahoitukselle, ja teht\u00e4v\u00e4\u00e4 tuli hoitamaan Veijo Hietala. Ensimm\u00e4isen virkansa, lehtoraatin, elokuvatiede sai vuonna 1989. Itsen\u00e4iseksi oppiaineeksi elokuva- ja televisiotiede tuli vuonna 1991.<\/p>\n\n\n\n

      Kaikelle t\u00e4lle nauhurit olivat v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00f6mi\u00e4. Jossain vaiheessa yleiseen kirjallisuustieteeseen tuli U-Matic-nauhuri, joka salli tunnin mittaiset nauhat, mutta, kuten Sihvonen muistelee, se ”ei nyt kyll\u00e4 parantanut juurikaan elokuvien nauhoitusmahdollisuuksia”. Sihvonen ja Hietala k\u00e4yttiv\u00e4tkin opetuksessa ahkerasti karttunutta elokuvakerhon betakokoelmaa. Sihvonen piti muun muassa kurssin \u201dElokuva-analyysin perusteet\u201d, jossa tarkasteltiin yksityiskohtaisesti kerhon kokoelmaan sis\u00e4ltynytt\u00e4 Hawksin His Girl Friday<\/em> -elokuvaa \u2013 miss\u00e4p\u00e4 muualla kuin kulttuurihistorian harjoitushuoneessa, jossa t\u00e4m\u00e4n blogitekstin kirjoittajakin oli mukana… Kulttuurihistoriassa elokuvakurssien j\u00e4rjest\u00e4minen jatkui samaan aikaan, ja betakokoelmasta ammennettiin analyysikohteita. Tuike Alitalo ja Erkki Huhtamo pitiv\u00e4t syksyll\u00e4 1984 kurssin ”Fiktiivinen elokuva historiantutkimuksessa”, jossa tarkasteltiin elokuvia laajalla kirjolla, Veit Harlanin Lumpeenkukasta <\/em>(Immensee, 1943) Fritz Langin Gangsterikuninkaaseen <\/em>(The Big Heat, 1953).<\/p>\n\n\n\n

      T\u00e4ss\u00e4 kehityskulussa kulttuurihistorian Sanyo-nauhurilla oli oma, t\u00e4rke\u00e4 roolinsa. Se antoi alkusys\u00e4yksen. Vuosien mittaan syntyi laaja videokokoelma, jonka varaan akateeminen elokuvaopetus saattoi nojautua. Kokoelma on yh\u00e4 olemassa ja sijaitsee Varsinais-Suomen elokuvakeskuksessa. S\u00e4ilyneen luettelon mukaan betalle tallennettuja elokuvia kertyi yli 700. VHS-nauhojen tallennus alkoi vuonna 1985, ja t\u00e4m\u00e4 kokoelma sis\u00e4lsi lopulta yli 3700 nimikett\u00e4. <\/p>\n\n\n\n

      Alkusys\u00e4ys oli t\u00e4rke\u00e4\u00e4, mutta my\u00f6s se, ett\u00e4 nauhuri mahdollisti uudenlaiset tutkimustavat. Tutkimus ei niink\u00e4\u00e4n ollut seurausta <\/em>teknologiasta: pikemminkin tutkijoiden ja teknologian yhteenkietoutuminen antoi uudenlaisia kykyj\u00e4. <\/p>\n\n\n\n

      *<\/p>\n\n\n\n

      Muutamassa vuodessa Sanyo alkoi tuntua vanhentuneelta. Nauhureiden koko pieneni, n\u00e4pp\u00e4imist\u00e4 tuli herkempi\u00e4 ja ominaisuudet muutoinkin paranivat. Elokuvakerho osti lopulta, ilmeisesti vuonna 1984, oman Sony-merkkisen Beta-nauhurinsa, joka saatiin sijoittaa kulttuurihistorian harjoitushuoneeseen, Sanyon viereen. Nauhoitustoiminta jatkui uusin v\u00e4linein. My\u00f6s yleinen kirjallisuustiede hankki oman betansa elokuvaopetuksen tueksi. Jukka Sihvosella on s\u00e4ilynyt vuoden 1984 p\u00e4ivyri, jossa on 26. tammikuuta kohdalla merkint\u00e4:<\/p>\n\n\n\n

      \u201dT\u00e4n\u00e4\u00e4n tuli vihdoin uusi Beta-nauhuri. Ensimm\u00e4inen nauhoitus: Sergei Jutkevitsh: \u2019Othello\u2019 (1956). Laite toimii ja voi hyvin. Sijoitettaneen meille [siis Yleisen Kirjallisuustieteen harjoitushuoneeseen] ja tultaneen hy\u00f6dynt\u00e4m\u00e4\u00e4n Elokuvakerhon piiriss\u00e4. Hyv\u00e4 niin.\u201d<\/p>\n\n\n\n

      Sanyo j\u00e4i virattomaksi. Loppuvaiheessa siin\u00e4 ilmeni my\u00f6s teknisi\u00e4 ongelmia. Kun elokuvaa alkoi katsoa, kuva alkoi hyppelehti\u00e4. Muistelen Erkin silloin keksineen ratkaisuksi, ett\u00e4 nauha piti kelata loppuun ja sitten uudelleen alkuun \u2013 ja kuva toimi taas moitteettomasti.<\/p>\n\n\n\n

      Kun kulttuurihistorian oppiaine vuonna 1993 muutti Jusleniasta kasarmialueelle, Arwidssoninkadulle, Sanyo otettiin mukaan. Muistelen, ett\u00e4 se oli varastohuoneessa, kahvihuoneen takana, ja siell\u00e4 oli my\u00f6s ylim\u00e4\u00e4r\u00e4inen televisio. Laitteet nostettiin esille vuonna 1998, kun katsoimme Naganon olympialaisten Ven\u00e4j\u00e4-Suomi-j\u00e4\u00e4kiekko-ottelua. Sanyo lep\u00e4si yh\u00e4 tv:n alapuolella. Se oli lev\u00e4nnyt vuosikaudet toimettomana \u2013 laite, joka oli vuonna 1981 ollut tekniikan eturintamassa. T\u00e4m\u00e4 on viimeinen muistikuvani rakkaasta Sanyosta. Todenn\u00e4k\u00f6isesti se poistettiin, kun oppiaine muutti Arwidssoninkadulta Sirkkalaan vuonna 2006. Se on silti j\u00e4tt\u00e4nyt voimakkaan j\u00e4ljen niihin opiskelijoihin ja tutkijoihin, jotka kulttuurihistorian harjoitushuoneessa kokoontuivat. Jos nauhuri olisi yh\u00e4 tallessa, se olisi media-arkeologinen ihme, joka pit\u00e4isi nostaa kunniapaikalle oppiaineen 50-vuotisjuhlissa!<\/p>\n\n\n\n

      Hannu Salmi<\/p>\n\n\n\n

      <\/p>\n\n\n\n

      Kirjoittaja oli 1980-luvulla yleisen historian, kulttuurihistorian ja yleisen kirjallisuustieteen opiskelija. H\u00e4n oli mukana Turun elokuvakerhon ja Varsinais-Suomen elokuvakeskuksen toiminnassa, L\u00e4hikuva<\/em>-lehden toimittamisessa ja muutaman vuoden Suomen elokuva-arkiston Turun sarjan hoitajana. Kulttuurihistorian oppiaineen henkil\u00f6kuntaan h\u00e4n tuli vuonna 1997.<\/p>\n\n\n\n

      <\/p>\n\n\n\n

      L\u00e4hteet<\/strong><\/p>\n\n\n\n

      Simo Alitalon, Tuike Alitalon, Erkki Huhtamon, Tarmo Poussun ja Jukka Sihvosen haastattelut.<\/p>\n\n\n\n

      Hannu Salmen elokuvap\u00e4iv\u00e4kirja, kirjoittajan hallussa (ja kirjoittajan omat muistikuvat).<\/p>\n\n\n\n

      Varsinais-Suomen elokuvakeskuksen videoluettelo (sis\u00e4lt\u00e4\u00e4 Turun elokuvakerhon beta- ja VHS-kokoelman).<\/p>\n\n\n\n

      Pajasta palatsiin. Turun elokuvael\u00e4m\u00e4n historia<\/em>. Toim. Ari Honka-Hallila, Helena Honka-Hallila, Hanna Kangasniemi ja Hannu Salmi. L\u00e4hkuva-yhdistys, Turun Elokuvakerho, Varsinais-Suomen Elokuvakeskus, Turku 1997.<\/p>\n\n\n\n

      Turun elokuvakerhon tutkimusryhm\u00e4: \u201dHoward Hawksin Punainen virta historiallisena elokuvana \u2013 semioottis-ideologinen analyysi\u201d, Oulun Elokuvakeskuksen vuosikirja 4<\/em>, vastaava toimittaja Raimo Kinisj\u00e4rvi, Oulun Elokuvakeskus, Oulu 1983, 92\u2013105.<\/p>\n\n\n\n

      Turun elokuvakerhon tutkimusryhm\u00e4: \u201dHulluna maailmassa vai hullussa maailmassa. Screwball-komedian kierteiset n\u00e4k\u00f6alat\u201d, Filmihullu<\/em> 7\/1984, 16\u201323.<\/p>\n\n\n\n

      UT \u2013 Tutkimusretki\u00e4 Uunolandiaan<\/em>. Toimittanut Jukka Sihvonen. Kirjastopalvelu Oy, Helsinki 1991. <\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

      Kulttuurihistorian harjoitushuoneessa sijaitsi ennen muinoin komea kapistus, joka oli tarkoitettu televisiol\u00e4hetysten tallentamiseen. Painavan laitteen hopeisessa etupaneelissa sijaitsivat toisto-, nauhoitus-, kelaus- ja pys\u00e4ytysnapit. Ne olivat niin raskaita, ett\u00e4 k\u00e4ytt\u00e4j\u00e4 todellakin tiesi antavansa laitteelle komentoja. Nauhuri oli p\u00e4\u00e4lt\u00e4 ladattava. Videonauhat olivat viel\u00e4 kalliita, mutta vallankumous kurkisteli jo ovella. Antennikaapelia pitkin videokuva voitiin johtaa television kuvaruudulle. Elokuvan tutkiminen, […]<\/p>\n","protected":false},"author":29,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[180],"tags":[179,178,112,153],"class_list":["post-3473","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-kulttuurihistoria-50-v","tag-kh50","tag-kulttuurihistoria50","tag-populaarikulttuuri","tag-tutkimus","post-preview"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/kulttuurihistoria\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/3473","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/kulttuurihistoria\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/kulttuurihistoria\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/kulttuurihistoria\/wp-json\/wp\/v2\/users\/29"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/kulttuurihistoria\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=3473"}],"version-history":[{"count":49,"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/kulttuurihistoria\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/3473\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":3539,"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/kulttuurihistoria\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/3473\/revisions\/3539"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/kulttuurihistoria\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=3473"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/kulttuurihistoria\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=3473"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/kulttuurihistoria\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=3473"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}