{"id":507,"date":"2012-06-01T12:15:14","date_gmt":"2012-06-01T09:15:14","guid":{"rendered":"http:\/\/kulttuurihistoria.wordpress.com\/?p=507"},"modified":"2012-06-01T12:15:14","modified_gmt":"2012-06-01T09:15:14","slug":"kulttuurihistoria-ja-lansimaiden-perikato","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.utu.fi\/kulttuurihistoria\/2012\/06\/01\/kulttuurihistoria-ja-lansimaiden-perikato\/","title":{"rendered":"Kulttuurihistoria ja l\u00e4nsimaiden perikato"},"content":{"rendered":"

\"\"<\/a>Hannu Salmen professoriluento Turun akatemiatalossa 30.5.2012<\/strong><\/p>\n

Pime\u00e4n vuodenajan keskell\u00e4, marraskuussa 1924, nuori Turun Suomalainen Yliopisto sai valovoimaisen kansainv\u00e4lisen vieraan. Saksalainen historianfilosofi ja kulttuurikriitikko Oswald Spengler saapui luennoimaan ja houkutteli akatemiatalon juhlasaliin tuvan t\u00e4ydelt\u00e4 v\u00e4ke\u00e4 \u2013 vaikka tilaisuuteen myytiinkin kahdeksan markan arvoisia p\u00e4\u00e4sylippuja. Syksy 1924 oli muutoinkin vilkas: samassa salissa puhui maailmankuulu sosiologi Werner Sombart ajankohtaisesta aiheesta, luokkataistelun k\u00e4sitteest\u00e4. K\u00e4vip\u00e4 kaupungissa samaan aikaan my\u00f6s japanilainen entomologian professori Teiso Esaki tutustumassa Turun yliopiston hy\u00f6nteiskokoelmaan.<\/p>\n

Vieraista Oswald Spengler oli ylivoimaisesti tunnetuin. H\u00e4n oli niitt\u00e4nyt mainetta kaksiosaisella teoksellaan L\u00e4nsimaiden perikato<\/em> (Der Untergang des Abendlandes), joka oli ilmestynyt vuosina 1918\u20131922. Osa turkulaisyleis\u00f6st\u00e4 oli ep\u00e4ilem\u00e4tt\u00e4 perehtynyt teokseen, erityisesti yliopiston kirjallisuustieteen professori ja tuleva rehtori V. A. Koskenniemi, johon Spenglerin ajatukset tekiv\u00e4t vaikutuksen, mutta paljon oli salissa my\u00f6s niit\u00e4, jotka tunsivat luennoitsijan nimen mutta eiv\u00e4t h\u00e4nen ajatuksiaan. Jo ennen ensimm\u00e4isen maailmansodan puhkeamista Spengler oli vet\u00e4nyt johtop\u00e4\u00e4t\u00f6ksen, ett\u00e4 l\u00e4nsimainen kulttuuri oli tiens\u00e4 p\u00e4\u00e4ss\u00e4, tuhon partaalla. Sodan j\u00e4lkeen Spenglerin ajatuksilla oli erityist\u00e4 kysynt\u00e4\u00e4, sill\u00e4 p\u00e4\u00e4ttynyt katastrofi oli helppo tulkita lopun enteeksi. Spenglerin mukaan kulttuurit syntyv\u00e4t, kasvavat, kukoistavat ja v\u00e4hitellen hiipuvat kohti v\u00e4ist\u00e4m\u00e4t\u00f6nt\u00e4 kuolemaa. Filosofi J. E. Salomaa oli kuuntelemassa Spenglerin pessimistisi\u00e4 k\u00e4sityksi\u00e4 ja totesi niiden muistuttavan Schopenhauerin n\u00e4kemyst\u00e4 el\u00e4m\u00e4st\u00e4, joka p\u00e4\u00e4ttyy aina \u201dvararikkoon, jossa varat eiv\u00e4t riit\u00e4 kulujen maksamiseen\u201d.<\/p>\n

Suomalaisia historiantutkijoita Oswald Spenglerin puheissa n\u00e4ytti s\u00e4v\u00e4ytt\u00e4v\u00e4n erityisesti se suvereenius, jolla t\u00e4m\u00e4 puhui Euroopan ulkopuolisista kulttuureista, kuten Kiinasta ja Intiasta. Itse asiassa samaan aikaan suomalaiset kulttuurintutkijat mursivat Euroopan rajoja: Edward Westermarck teki tutkimuksia Pohjois-Afrikassa, Gunnar Landtman Papuassa ja Uudessa Guineassa, Rafael Karsten Etel\u00e4-Amerikassa ja Hilma Granqvist Palestiinassa. Kulttuurihistoriallinen tutkimus sen sijaan keskittyi p\u00e4\u00e4asiassa Suomeen. T\u00e4h\u00e4n oli useitakin taustatekij\u00f6it\u00e4. Suomalaiselle poliittiselle keskustelulle \u2019kulttuurin\u2019 k\u00e4site oli olennainen autonomian aikana: suomalaisuuden juuria ei voitu etsi\u00e4 valtiollisesta menneisyydest\u00e4, joten katse k\u00e4\u00e4ntyi kulttuurisiin kysymyksiin, kieleen, tapoihin, kirjallisuuteen ja historiaan. Suomalaisen kulttuurin juuria ei my\u00f6sk\u00e4\u00e4n pystytty johtamaan antiikin klassisista saavutuksista vaan sen sijaan oli korostettava koulutuksen, kasvatuksen ja sivistyksen merkityst\u00e4. Gunnar Suolahden johdolla ns. kulttuurihistoriallinen koulukunta julkaisi sittemmin ensimm\u00e4isen\u00e4 pohjoismaana oman maansa kulttuurihistorian vuosina 1933\u201336. T\u00e4h\u00e4n n\u00e4hden ei ole yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4\u00e4, ett\u00e4 my\u00f6s Turun Suomalainen Yliopisto halusi Spenglerin vierailun aikoihin vahvistaa osaamistaan ja suunnitteli sivistyshistorian professuurin perustamista, mutta hanke kariutui vuoden 1925 aikana. Kulttuurihistorian oppituolin perustaminen toteutui lopulta vasta vajaa 50 vuotta my\u00f6hemmin, vuonna 1972.<\/p>\n

Kulttuurihistorialla oli jo 1920-luvulla ristiriitainen suhde kokonaisvaltaisiin hahmotuksiin. Toisaalta oli tarve luonnostella suuria linjoja, saksalaisen Karl Lamprechtin hengess\u00e4, toisaalta tarve katsoa tarkasti ja yksityiskohtaisesti kaikkia inhimillisen el\u00e4m\u00e4n alueita. Oswald Spengleri\u00e4 pidettiin yleisesti kulttuurimorfologina, jota kiinnostivat historian muodot, ja h\u00e4nen n\u00e4kemyksist\u00e4\u00e4n l\u00f6ytyi yksityiskohtien tasolla paljonkin kritisoitavaa. Silti h\u00e4nen uteliaisuutensa Euroopan ulkopuolisia kulttuureja kohtaan oli t\u00e4rke\u00e4 havahdus, sill\u00e4 historioitsijat olivat katsoneet usein liiankin l\u00e4helle, oman maansa ja kansansa vaiheisiin.<\/p>\n

Spenglerin ydinajatus l\u00e4nsimaiden perikadosta perustuu k\u00e4sitykseen siit\u00e4, ett\u00e4 l\u00e4nsimaat ovat kulttuurinen kokonaisuus. V\u00e4ist\u00e4m\u00e4tt\u00e4 joutuu kysym\u00e4\u00e4n, miten ajatus l\u00e4nsimaisesta kulttuurista on ylip\u00e4\u00e4t\u00e4\u00e4n muovautunut, millaisten kohtaamisten, j\u00e4nnitteiden, konfliktien ja sulautumisten tulosta \u201dl\u00e4nsimaat\u201d kulttuurisena rakennelmana on ja millaisia ilmi\u00f6it\u00e4 oletetun \u201dl\u00e4nsimaalaisuuden\u201d ulkopuolelle j\u00e4\u00e4 sill\u00e4kin maantieteellisell\u00e4 rajauksella, jota l\u00e4nsimaiksi kulloinkin kutsutaan. Spenglerin j\u00e4lkeen ajatukset l\u00e4nsimaiden kriisist\u00e4 ja perikadosta ovat olleet s\u00e4\u00e4nn\u00f6llisesti esill\u00e4, ja tuntuu, ettei perikadolle ole n\u00e4kyviss\u00e4 loppua. L\u00e4nsimaisen rappion tarina on Spengleri\u00e4 vanhempi ja oikeastaan olennainen osa vastakohtaansa, myytti\u00e4 l\u00e4nsimaiden edistyksellisyydest\u00e4. Rappiota ei olisi, ellemme jo olettaisi l\u00e4nsimaiden olevan sivistyksen k\u00e4rjess\u00e4.<\/p>\n

Perikadon teema on ajankohtainen my\u00f6s t\u00e4n\u00e4\u00e4n. Politiikan tutkija Samuel P. Huntington julkaisi 1996 teoksensa Kulttuurien kamppailu<\/em> (The Clash of Civilizations), johon viitattiin usein syyskuun 11. p\u00e4iv\u00e4n terrori-iskujen yhteydess\u00e4. Historioitsija Niall Ferguson puolestaan julkaisi 2011 kirjan Sivilisaatio: me ja muut <\/em>(Civilization: The West and the Rest), joka etsii l\u00e4nsimaiden oletetun menestystarinan juuria. Parhaillaan televisiossa py\u00f6rii Fergusonin sarja L\u00e4nsimaiden illankoitto <\/em>(Civilization: Is the West History?), jonka suomenkielinen nimi viittaa suoraan Spenglerin teokseen ja jatkaa sitke\u00e4sti l\u00e4nsimaiden perikadon ajatusta. Nyt uhat ja haasteet ovat toki toisenlaiset kuin ensimm\u00e4isen maailmansodan p\u00e4\u00e4ttyess\u00e4, mutta samalla perikadon jatkuva toistuminen pakottaa kysym\u00e4\u00e4n \u2013 ei niink\u00e4\u00e4n sit\u00e4, ovatko l\u00e4nsimaat todella tuhon partaalla \u2013 vaan mit\u00e4 kriisin kokemus, perikadosta puhuminen, merkitsee ja mit\u00e4 sill\u00e4 halutaan saavuttaa.<\/p>\n

L\u00e4nsimaisesta kulttuurista puhumiseen on tutkimuksen k\u00e4sitteen\u00e4kin liittynyt jonkinlainen sis\u00e4puolisuus, tai kuten Ferguson avoimesti toteaa, me-muoto (\u201dme ja muut\u201d). L\u00e4nsimaista kulttuuria, jos sellainen kokonaisuus ylip\u00e4\u00e4t\u00e4\u00e4n on olemassa, katsotaan sis\u00e4lt\u00e4 k\u00e4sin. Humanistisen tutkimuksen teht\u00e4v\u00e4 on tulkita t\u00e4t\u00e4 kriittisesti ja kyseenalaistaen. On my\u00f6s t\u00e4rke\u00e4\u00e4, ettei kulttuurihistoriaa n\u00e4hd\u00e4 kulttuurien<\/em> historiana. Pikemminkin on kyse kulttuurisen<\/em> tai kulttuurisuuden<\/em> historiasta. En l\u00e4htisi purkamaan l\u00e4nsimaiden perikatoa olettamalla l\u00e4nsimaat kulttuuriksi, kokonaisuudeksi, vaan kysym\u00e4ll\u00e4, mit\u00e4 l\u00e4nsimailla kussakin yhteydess\u00e4 tarkoitetaan ja millaisiin ilmi\u00f6ihin lopun ennakointi, perikato, liitet\u00e4\u00e4n. L\u00e4nsimaiden perikato on kulttuurinen rakennelma. Voimme kysy\u00e4, mit\u00e4 perikadosta puhuminen tietyss\u00e4 historiallisessa tilanteessa merkitsee. V\u00e4it\u00e4n kuitenkin, ettei l\u00e4nsimaiden perikato sin\u00e4ns\u00e4 merkitse mit\u00e4\u00e4n. Se ei merkitse mit\u00e4\u00e4n ilman ihmist\u00e4. On kysytt\u00e4v\u00e4, mit\u00e4 perikato merkitsi niille aikalaisille, niille ihmisille, jotka kokivat el\u00e4v\u00e4ns\u00e4 kuilun partaalla.<\/p>\n

Jo Oswald Spenglerin aikana perikato ymm\u00e4rrettiin vaihtelevin tavoin. Vajaa viikko Spenglerin Turun-vierailun j\u00e4lkeen sanomalehti Uusi Aura julkaisi p\u00e4\u00e4kirjoituksen \u201dL\u00e4nsimaiden heikko kohta\u201d, jossa n\u00e4kemys perikadosta yhdistyi Ven\u00e4j\u00e4ll\u00e4 tapahtuneeseen vallankumoukseen ja hiipiv\u00e4\u00e4n kommunismin pelkoon. P\u00e4\u00e4kirjoitus toteaa: \u201dEi tarvitse omata edes sit\u00e4 pessimistist\u00e4 k\u00e4sityst\u00e4 l\u00e4nsimaisen kulttuurin tulevaisuudesta yleens\u00e4, joka tri Spenglerill\u00e4 on, n\u00e4hd\u00e4kseen mit\u00e4 merkitsee se hiljainen maanalainen jymin\u00e4, joka ei ole lakannut kuulumasta sitten Ven\u00e4j\u00e4ll\u00e4 tapahtuneen suuren tulivuorenpurkauksen, ja ollakseen huolissaan Euroopan tulevaisuudesta.\u201d L\u00e4nsi-Euroopan kansat eiv\u00e4t p\u00e4\u00e4kirjoituksen mukaan n\u00e4hneet uhkaavaa vaaraa. Kirjoittajan mukaan ensimm\u00e4isen maailmansodan j\u00e4lkeen syntyneiss\u00e4 pikkuvaltioissa oli kuitenkin toisenlaista \u201dvoimaa\u201d kuin vanhoissa L\u00e4nsi-Euroopan maissa, sill\u00e4 niill\u00e4 oli halu el\u00e4\u00e4 ja luoda uutta. P\u00e4\u00e4kirjoitus toteaa: \u201dNiiden keskuudessa ei viel\u00e4 ole alkanut se kangistumisprosessi, joka mainitun tutkijan [siis Spenglerin] mukaan jo lienee alkanut L\u00e4nsi-Euroopassa. Neuvosto-Ven\u00e4j\u00e4st\u00e4 eronneet uudet valtiot eiv\u00e4t t\u00e4ss\u00e4 mieless\u00e4 kuulu \u2019l\u00e4nsimaihin\u2019. Ne tahtovat viel\u00e4 el\u00e4\u00e4 ja jaksavat siihen uskoakin.\u201d<\/p>\n

Uuden Auran kirjoituksessa ajatus l\u00e4nsimaiden tuhosta yhdistyy vaaran kokemukseen, siihen, ett\u00e4 kriisin hetkell\u00e4 k\u00e4sitys historiasta asettuu liikkeeseen. Oswald Spenglerin n\u00e4kemykset syntyiv\u00e4t ensimm\u00e4isen maailmansodan keskell\u00e4, ja niit\u00e4 tulkittiin sodan j\u00e4lkeisen ep\u00e4varmuuden maailmassa. Spenglerin pessimistisen vision voi rinnastaa toiseen historiak\u00e4sityksen ilmaukseen, joka syntyi v\u00e4l\u00e4hdyksenomaisesti hieman my\u00f6hemmin, toisen maailmansodan alkuvaiheessa. Vuonna 1939 saksanjuutalainen kirjallisuuskriitikko, esseisti ja filosofi Walter Benjamin kirjoitti kuuluisat teesins\u00e4 historiasta. Benjaminin mukaan \u201d[m]enneisyyden historiallinen esitt\u00e4minen ei merkitse sen tunnistamista, \u2019kuinka oikeastaan on ollut\u2019. Se merkitsee muistamisen hallitsemista sellaisena, jona se v\u00e4l\u00e4ht\u00e4\u00e4 esiin vaaran hetkell\u00e4.\u201d Benjamin itse eli juuri \u201dvaaran hetkell\u00e4\u201d. Historiateesiens\u00e4 kirjaamisen j\u00e4lkeen h\u00e4n joutui pakenemaan Saksasta Pariisiin ja yritti sielt\u00e4 edelleen Espanjan ja Portugalin kautta Yhdysvaltoihin, mutta Pyreneiden vuoriston yksin\u00e4isess\u00e4 hotellissa voimat pettiv\u00e4t.<\/p>\n

Historiateesiens\u00e4 huipennuksena Benjamin esitti vaikuttavan vision siit\u00e4 myrskyst\u00e4, jonka kourissa ihmiset eliv\u00e4t. Benjamin viittaa it\u00e4valtalaisen kuvataiteilijan Paul Kleen maalaukseen Angelus<\/em> novus<\/em> ja kirjoittaa: \u201d[Maalaus] esitt\u00e4\u00e4 enkeli\u00e4, joka n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 silt\u00e4 kuin aikoisi et\u00e4\u00e4nty\u00e4 jostakin, jota se tuijottaa. Sen silm\u00e4t on avattu ammolleen, sen suu on auki ja siivet levitetty. Historian enkelin t\u00e4ytyy n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 juuri t\u00e4llaiselta. Se on k\u00e4\u00e4nt\u00e4nyt kasvonsa menneisyyteen [ja n\u00e4kee] katastrofin, joka lakkaamatta kasaa raunioita raunioiden p\u00e4\u00e4lle ja paiskaa ne sen jalkojen juureen. Se tahtoisi toki j\u00e4\u00e4d\u00e4, her\u00e4tt\u00e4\u00e4 kuolleet ja ker\u00e4t\u00e4 yhteen sen, mik\u00e4 on ly\u00f6ty palasiksi. Mutta paratiisista p\u00e4in puhaltaa myrsky, joka on tarttunut sen siipiin ja joka on niin voimakas, ett\u00e4 enkeli ei voi niit\u00e4 en\u00e4\u00e4 sulkea. T\u00e4m\u00e4 myrsky kuljettaa sit\u00e4 vastustamattomasti tulevaisuuteen, jolle se on k\u00e4\u00e4nt\u00e4nyt selk\u00e4ns\u00e4, samalla kun rauniokasat sen edess\u00e4 kasvavat taivaisiin asti. Se, mit\u00e4 me nimit\u00e4mme edistykseksi, on t\u00e4m\u00e4<\/em> myrsky.\u201d<\/p>\n

Walter Benjaminille historia oli ohi kiit\u00e4v\u00e4 v\u00e4l\u00e4hdys. Paratiisin puhuri paiskaa historian enkelin selk\u00e4 edell\u00e4 kohti tulevaisuutta, eik\u00e4 historia kykene itse vaikuttamaan suuntaansa. J\u00e4lkeen j\u00e4\u00e4 vain raunioita ja kuolleita, jotka historian enkeli n\u00e4kee \u2013 ja me kaikki voimme n\u00e4hd\u00e4, vaikka emme tied\u00e4k\u00e4\u00e4n, mihin olemme menossa ja miten paljon uusia uhreja ennen pitk\u00e4\u00e4 asettuu n\u00e4k\u00f6kentt\u00e4\u00e4mme. N\u00e4it\u00e4 sanoja kirjoittaessaan Benjamin antoi mielest\u00e4ni t\u00e4rke\u00e4n kulttuurihistoriallisen opetuksen. Vaikka tutkisimmekin historiaa menneen\u00e4 \u2013 tai vaikkapa juuri rankelaisittain \u201dsellaisena kuin se oli\u201d \u2013 on t\u00e4rke\u00e4\u00e4 ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 historia jatkuvasti muuttuvana merkityksenantona. Ihminen on itse ajan virrassa, kenties juuri paratiisista puhaltavan myrskyn viet\u00e4v\u00e4n\u00e4, ja siksi historiaa pit\u00e4\u00e4 tarkastella my\u00f6s kokemukselliselta kannalta. Historia on aina sit\u00e4, mit\u00e4 se meille merkitsee.<\/p>\n

Minulle keskustelu l\u00e4nsimaiden perikadosta on puhetta historian merkityksellisyydest\u00e4. Spenglerin ja Benjaminin ajatukset kieliv\u00e4t siit\u00e4, ett\u00e4 historiak\u00e4sitys kumpuaa kriiseist\u00e4. Horisonttimme muuttuu joka hetki; ja siksi historia on kirjoitettava aina uudelleen. Se tapa, jolla historiaa tutkimme, kuvaamme ja ymm\u00e4rr\u00e4mme, on kulttuurinen prosessi, jossa kohtaavat n\u00e4kemykset menneisyydest\u00e4, nykyisyydest\u00e4 ja tulevaisuudesta. Yrit\u00e4mme katsoa historiaa ulkopuolelta, mutta olemme v\u00e4ist\u00e4m\u00e4tt\u00e4 sen osia, historian synnytt\u00e4mi\u00e4 ja sen perillisi\u00e4. Ehk\u00e4 juuri t\u00e4m\u00e4 perillisyys tekee perikadon ajatuksesta inhimillisen ja lohdullisenkin, sill\u00e4 se sis\u00e4lt\u00e4\u00e4 ajatuksen siit\u00e4, ett\u00e4 jokin, joka on kerran alkanut, v\u00e4ist\u00e4m\u00e4tt\u00e4 p\u00e4\u00e4ttyy. Mutta juuri kriisin hetkell\u00e4 menneisyys muuttuu t\u00e4rke\u00e4ksi ja merkitykselliseksi.<\/p>\n

Kulttuurihistorioitsijalle menneisyys, my\u00f6s l\u00e4nsimaiden perikato, on ihmisen muotoinen ja kokoinen: se on koettua historiaa, tunteita, odotuksia ja muistoja \u2013 syntyiv\u00e4tp\u00e4 ne sitten Walter Benjaminin makuuhuoneen h\u00e4m\u00e4r\u00e4ss\u00e4 Pyreneiden vuoristossa tai Oswald Spenglerin k\u00e4velymatkalla Turun akatemiatalolta kohti keskustaa, himmenev\u00e4ss\u00e4 marraskuun illassa.<\/p>\n

 <\/p>\n

 <\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Hannu Salmen professoriluento Turun akatemiatalossa 30.5.2012 Pime\u00e4n vuodenajan keskell\u00e4, marraskuussa 1924, nuori Turun Suomalainen Yliopisto sai valovoimaisen kansainv\u00e4lisen vieraan. Saksalainen historianfilosofi ja kulttuurikriitikko Oswald Spengler saapui luennoimaan ja houkutteli akatemiatalon juhlasaliin tuvan t\u00e4ydelt\u00e4 v\u00e4ke\u00e4 \u2013 vaikka tilaisuuteen myytiinkin kahdeksan markan arvoisia p\u00e4\u00e4sylippuja. Syksy 1924 oli muutoinkin vilkas: samassa salissa puhui maailmankuulu sosiologi Werner Sombart ajankohtaisesta […]<\/p>\n","protected":false},"author":39911,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[4],"tags":[116],"class_list":["post-507","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-puheenvuoroja-kulttuurihistoriasta","tag-professoriluento","post-preview"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/kulttuurihistoria\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/507","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/kulttuurihistoria\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/kulttuurihistoria\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/kulttuurihistoria\/wp-json\/wp\/v2\/users\/39911"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/kulttuurihistoria\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=507"}],"version-history":[{"count":0,"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/kulttuurihistoria\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/507\/revisions"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/kulttuurihistoria\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=507"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/kulttuurihistoria\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=507"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/kulttuurihistoria\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=507"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}