Tänään sataa. Metsässä tuoksuvat lahoavat lehdet ja märkä maa. Pisarat ropisevat Tutkijan hattua vasten ja valuvat pitkinä noroina takin helmaa alas. Sade ei haittaa metsässä temmeltäviä lapsia. He hyppivät ja melskaavat kurassa niin, että mutaa on poskilla ja hiuksissa.
Kolme lasta, Eino, Aura ja Unna, hääräävät rakentamansa radion ympärillä. “Tuokaa lisää maalia, tää ei riitä!” Eino huutaa Unnalle ja Auralle. Lapset ovat rakentaneet radion kepeistä, kivistä ja sammaleesta. Nyt he maalaavat radiota multaisella tummalla mudalla. Työnjako on selvä. Aura ja Unna keräävät maalia lätäköstä ja Eino sivelee sitä radioon kepillä, jonka päähän on kiinnitetty kaarna lastaksi. Kun radio on maalattu, Unna asettelee vihreitä ruohonkorsia koristeeksi maaliin.
“Tässä on kaikki, mitä radiossa pitää olla”, Eino selittää Tutkijalle, joka on siirtynyt lähemmäs tarkastelemaan lasten luomusta. “Tässä on antenni, sähkönlisääjä, rokkinappi, äänensäätäjä, iso kaiutin ja vaikka mitä”, Eino esittelee radion osia ja hehkuu ylpeyttä. ”Onpa paljon ominaisuuksia”, Tutkija hymyilee. “Mä teen tähän just uusia nappuloita”, Aura kertoo ja painaa vaalean kiven radion mutakuoreen. “Tästä napista saa lisää taikuutta lauluun”, hän selittää. Aura lisää radioon yhteensä kuusi nappulaa. Käpynapista löytyy kaikki maailman laulut ja keppinapista kaikki mahdollinen tieto metsästä. Lopputuloksena syntyy varmastikin maailman monipuolisin ja ihmeellisin radio.
“Nyt rokki soimaan!” Eino painaa rokkinappia ja kääntää sammaltuposta musiikkia kovemmalle. Lapset ryhtyvät tanssimaan villisti. Tutkija hymyilee ja taputtelee maata saappaansa pohjalla. Katseltuaan hetken lasten pidättelemätöntä riemua, hän ottaa valokuvan radiosta ja raapustaa muistikirjaansa ajatuksen.
*Kaikki tarinassa esiintyvät hahmot ovat fiktiivisiä.