Lumi muovautuu lasten topatuissa käsissä uuteen muotoon. Yksi silittää lunta, toinen taputtaa sitä, kolmas työntää ja neljäs takoo nyrkillä. Kostea lumi asettuu, pakkautuu, liikkuu ja iskeytyy kuopalle. Koskemattoman kinoksen tilalle kasvaa tanakka lumilinna, jonka rosoiset seinät ovat täynnä lasten käsien jälkiä. Yöllä pakkanen antaa linnalle kovan jääkuoren.
Aamulla Eino ja Aura konttaavat lumilinnaan sisään. Auralla on sylissään iso jääkimpale. “Tehään tähän niin iso kuoppa, et meiän smaragdi mahtuu siihen”, Eino sanoo ja alkaa kaivaa kuoppaa ensin käsillä ja sitten kepillä. “Tää on ehkä mun koko elämän rakkain jäätimantti. Mä haluisin tällasen samanlaisen kotiin”, Aura huokaisee ja pyörittelee jääaarretta toppahanskoissaan. “Ei se oo timantti se on smaragdi”, Eino korjaa ja takoo kepillä kuoppaa. “Älä hakkaa noin kovaa. Mun silmään menee!” Aura parahtaa ja hieroo jäähileitä silmistään. “Sori”, Eino keventää lyöntejä ja kuoppaa ei synny.
“Hei, tässä on pehmeempää lunta, tehään kuoppa tähän“, Aura ehdottaa ja taputtaa toista kohtaa. He kaivavat yhdessä kuopan ja hautaavat smaragdin sinne. Kun Eino ja Aura konttaavat ulos lumilinnasta, he huomaavat Tutkijan, joka seisoo lumilinnan vieressä.“Tiesiksä, et meidän linnan sisään on haudattu aarre”, Aura hihkaisee Tutkijalle. “No, saatoin kuulla jotain semmoista tuosta lumen läpi. Onko se smaragdi?” Tutkija kysyy. “Joo, ja jos joku tulee tänne yöllä, se loistaa ja muuttuu kynttiläksi sille”, Aura vastaa ja hymyilee.
Taustalla Hulda poraa kepillä lumilinnan seinään reikää, “Tähän tulee muurahaisten ovi.” “Älä! Me ei todellakaan haluta tänne mitää muurahaisia!” Eino parkaisee. “Ei täällä ees oo muurahaisia, ne on lentäny halkoraketilla kuuhun, eksä muista?”, Aura sanoo. “No sit tää on koppakuoriaisten ovi”, Hulda hihkaisee.
