Siinä se nyt on, Keppimetsän kota. Tutkija eksyi kerran, mutta löysi tänne lopulta. Aurinko paistaa ja koivusta irtoaa tuulenpyörteeseen kultainen lehtisade. Metsä toivottaa Tutkijan tervetulleeksi.
Tutkija laskeutuu aukealle ja ihailee hirsistä rakennettua pientä kotaa, jonka katolla kasvaa paksu kerros sammalta. Kotaa vasten nojaa pieniä värikkäitä reppuja. Ne ovat lasten reppuja, mutta lapsia ei näy missään ja nimenomaan heidän kanssaan Tutkija on tullut metsään viettämään aikaa. Hän haluaa tutkia lapsia metsässä ja metsää lapsissa. Sitä, miten ne ja niiden toiminta kietoutuvat yhteen; miten lapset kokevat metsän; miten metsä kokee lapset; jne. Kysymykset ja aiheet ovat rönsyilleet Tutkijan pöytälaatikossa pitkään, mutta nyt hän on vihdoin täällä: valmiina tarkkailemaan todellisuutta kaikilla viidellä aistilla.
Kuuloaisti aktivoituu ensimmäiseksi, kun metsästä kantautuu lasten huutoa. Huudossa soivat rinnakkain villi into ja iloiset ehdotukset, joiden keskeltä erottuu yksi pettynyt karjaisu. Voimistuvat riemun kiljahdukset kimpoilevat puista, kivistä ja kallioista. Elämöinti täyttää metsän energialla.
Pian Tutkija näkee puiden väleistä vilahduksia metsässä ketterästi puikkelehtivista lapsista ja hän panee merkille miten luontevasti lapset liikkuvat metsässä; osana metsää. Kymmenen lasta ryntää aukealle. Joukkona lapset muistuttavat luonnonvoimaa. He pyyhältävät Tutkijan ohi. Osa pujahtaa kotaan, muutama kirmaa aukean reunalla seisovan pöydän äärelle ja loput rynnistävät aukean toiselta laidalta taas metsään.
Kaksi viimeisenä juoksevaa tyttöä pysähtyy Tutkijan kohdalle ja Tutkija hymyilee heille: “Terve.” “Ootko sä se Tutkija, jonka piti tulla aamulla?” toinen tytöistä kysyy hengästyneenä. “Joo, olen…”, Tutkija hymyilee hieman leveämmin ja selittää, “…Eksyin vähän matkalla tänne.” Tytöt vilkaisevat toisiaan ja heistä pidempi hihkaisee: “Me voidaan näyttää tää metsä sulle.”
*Kaikki tarinassa esiintyvät hahmot ja paikat ovat fiktiivisiä.
Sieluun asti tuntui tämä kertomus, ihan kaikille aisteille. Se on suorastaan elämää virkistävä keidas keskellä työpäivän mustavalkopaperierämaata. Kiitos, että vielä jossakin osataan, koetaan, opitaan, ymmärretään nauttia ja ollaan löytöretkellä elämässä.
Kiitos aivan ihanasta kommentista ja tsemppiä mustavalkopaperierämaahan!
Aivan mahtava teksti! Olen todella iloinen, että varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ihanuuksia voidaan toteuttaa myös metsässä. 🙂
Kiitos paljon! Metsä on kiehtova ympäristö myös varhaiskasvatukselle ja ruokkii ainutlaatuisella tapaa lasten luontaista luovuutta.