Vihreä Nakki

Aamulla satoi, mutta nyt aurinko paistaa puiden välistä. Kaikille tulee sadevaatteiden sisällä kuuma. Tutkija istuu kalliolla muistikirja sylissään ja katselee lapsia.

Pekko ja Eino huomaavat mittariperhosen vaaleanvihreän toukan, joka möyrii sammaleella etsimässä ruokaa. Se liikkuu hassusti, vetäytyy koukkuun ja venyttäytyy suoraksi. “Laitetaan se uimaan”, Pekko ehdottaa ja pian toukka kieppuu kepin nokkassa. “Oota, tässä on sille vene”, Eino hihkaisee ja asettaa koivunlehden kirkasvetiseen kalliolätäkköön. Pekko tiputtaa kippuralle jähmettyneen toukan lehdelle, mutta lehti keikkaa ja toukka vajoaa lätäkön pohjalle. 

Eino ja Pekko kyykkivät lätäkön reunalla. “Hukkuko se?” Eino kysyy. “Varmaan ku se ei liiku enää”, Pekko vastaa ja katselee ympärilleen, “Kokeillaan uusiks tällä murkulla.” Pekko asettaa kepin pään muurahaisen eteen, mutta muurahainen ei kiipeä kyytiin. 

Hetajan ruskeat saappaat ilmestyvät Pekon eteen: “Metsä on hyönteisten koti. Me ollaan täällä metsässä hyönteisten luona kylässä ja kylässä ollaan kohteliaita, eikös? Hyönteisiä ei saa kiusata.” Eino huokaisee: “Me tapettiin jo yks toukka, mut se oli vahinko. Mä tein sille lautan, mut se oli liian pieni. Pitää tehä ens kerralla isompi lautta tai ehkä ihan oikee laiva ja siinä pitää olla enemmän tasapainotusta.”

“Uskon kyllä, että ette tarkottaneet pahaa, mutta tästä eteenpäin annetaan ötököiden olla rauhassa. Ötököiden pitää ite saada päättää haluaako ne lähteä purjehdusretkelle vai ei”, Hetaja sanoo. “Okei”, Eino huokaa. “Jooooooo joooooo”, Pekko hönkii.

“Pitäskö meidän haudata toukka? Mun mummi haudattiin kerran”, Eino ehdottaa. “Hyvä idea, Eino”, Hetaja nyökkää. Eino riisuu villasormikkaansa ja noukkii toukan lammikon pohjalta. Vesi on todella kylmää. “Voidaan tehdä lehdistä titaaninen arkku ja ettiä smaragdi hautakiveks”, Eino sanoo ja Pekko alkaa välittömästi etsiä smaragdia. 

“Mikäköhän tän toukan nimi oli?”, Hetaja kyykistyy katsomaan toukkaa. “Vihreä”, Eino sanoo. “Eiku Nakki!” Pekko karjaisee ison kiven takaa. “Vihreä Nakki?” Hetaja ehdottaa ja Eino nyökkää: “Joo, Vihreä Nakki.”

Pekko ja Eino pitävät Vihreälle Nakille hautajaiset. Niihin kutsutaan myös Tutkija, Eevi ja Hulda. Eino solmii koivunlehdistä ja heinistä hauta-arkun, joka lasketaan Pekon kepillä kaivamaan kuoppaan. Kun hauta on peitetty mullalla, se merkataan mustalla kivellä, jossa on paksu valkoinen säihkyvä raita. “Hyvästi, Vihreä Nakki”, Eino sanoo ja taputtaa paljaalla kädellä multaa. Tunnelma on harras.

Parin päivän päästä Pekko käy kaivamassa Vihreän Nakin haudan auki. “Se ei oo täällä!” Pekko karjuu täysillä: “Vihreä Nakki ei oo täällä!” Eino juoksee paikalle ja näkee tyhjän lehtiarkun. “Se on varmaan muuttunu mullaks. Ihminenki muuttuu mullaks ku se kuolee”, Eino sanoo hengästyneenä.  “Mä luulen, et siit on tullu tsonpi!” Pekko huutaa innosta ja kauhusta soikeana. Siinä vaiheessa Eevikin on ilmestynyt paikalle. “Äiti on sanonu et tsonpeja ei oo olemassa. Mä luulen, et Vihreä Nakki on nyt jossain muualla. Toisessa maailmassa.”

*Kaikki tarinassa esiintyvät hahmot ovat fiktiivisiä.