Tapahtumat

Kilpailuvalteista kasvua – MERIOSAAJAT mukana Lahden seudun Meriklusteritapaamisessa 24.1.2019

Paikka: Lahden Tiedepuiston Aalto auditorio, Niemenkatu 73, Lahti
Aika: Torstaina 24.1.2019 klo 8.45-12.00
Lisätiedot:
Lahden seudun Meriklusteritapaaminen tammikuu 2019

Meriteollisuus on ison, nousujohteisen muutoksen keskellä – tule mukaan luomaan keinoja ja yhteistyötä, joilla yrityksestäsi voi tulla luotettava ja ketterä kumppani meriteollisuuden isoille toimijoille!

Meyer Turku ja Turun yliopisto ovat selvittäneet yhdessä, millaisin edellytyksin ja teknologisin ratkaisuin laivanrakennuksessa voitaisiin parantaa vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen liittyvää läpinäkyvyyttä. MERIOSAAJAT tarjoaa korkeakouluverkostossa kerääntynyttä uusinta teknologista tietoa käyttöömme, jonka tavoitteena on vahvistaa erityisesti pienten meriteollisuusyritysten strategista johtamista ja uskallusta hyödyntää uusia teknologioita. Lisäksi tilaisuuden puheenvuorot käsittelevät laatujärjestelmän rakentamista yritykseen, toimitusketjun hallintaa ja keväällä 2019 alkavaa uutta meriteollisuuden vientitoimittaja -koulutusta.

Kaikki kiinnostuneet yritykset ovat tervetulleita

Ilmoittaudu mukaan torstaihin 17.1. mennessä tämän linkin kautta.

OHJELMA

8.45 Kahvitarjoilu

9.00 Tilaisuuden avaus
Meriklusterin johtoryhmän jäsen

MERIOSAAJAT – Osaamisen ja innovaatiotoiminnan tueksi
Anne E. Suominen, erikoissuunnittelija, Turun yliopisto

Sustainability in Shipbuilding: Miten kestävyydestä ja toimitusketjun läpinäkyvyydestä
saadaan kilpailuetua

Kaapo Seppälä, projektipäällikkö, Turun yliopisto, Tulevaisuuden teknologioiden laitos

Meriteollisuuden toimitusketjujen hallinta ja vastuullisuus
Jenni Neste, lead auditor, DNV GL Business Assurance Finland Oy Ab

Miten luodaan tehokas ja sertifioitu laatujärjestelmä?
Hannu Järvelin, puheenjohtaja, Business Excellence Finland Oy

Tauko / verkostoitumista

10.50 Meriteollisuuden vientitoimittajakoulutus 2019
Sami Pietilä, toimitusjohtaja, Edumax Oy

AirFaas – Tehtaiden Airbnb
Robert Blomstedt, teknologiajohtaja, Combi Works Oy Ab

Lahden seudun Meriklusterin tilannepäivitys
Ville Uimonen, liiketoimintakehittäjä, Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy

12.00 Tilaisuus päättyy

Ilmoittaudu mukaan torstaihin 17.1. mennessä tämän linkin kautta.


MERIOSAAJAT mukana
NaviGate-messuilla Turussa

Paikka: Messukentänkatu 9–13, Turku
Aika: 16.-17.5.2018 klo 10:00 – 17:00

Turun yliopisto osallistui vuoden 2018 Navigate-messuille Turun Messukeskuksessa ja MERIOSAAJAT-oppimateriaali oli yksi messukävijöille esitellyistä aiheista. Messuilla kartoitettiin myös Lounais-Suomen ja Lahden seudun meriklustereiden yhteistyön mahdollisuuksia. Kuvassa ovat Ville Uimonen Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:stä ja Anne E. Suominen Turun yliopistosta.

 


MERIOSAAJAT esillä Eurooppa-päivänä 9.5.2018

Raumalla Citymarketin aulassa klo 9-11 & Prisman aulassa klo 12-14 ja
Porissa Kauppakeskus Puuvillassa klo 10-14.

MERIOSAAJAT osallistui Eurooppa-päivänä Satakunnan alueella toimivien hankkeiden yhteistapahtumiin.


MERIOSAAJAT mukana Merenkulkumessuilla Raumalla

Paikka: Suojantie 2, Rauma
Aika: 1.3.2018 klo 9:00 – 17:00

SAMKin ja WinNovan yhteinen koulutusyksikkö Rauma Maritime Training Center järjesti perinteiset Merenkulkumessut ja MERIOSAAJAT oli esittelyssä MKK:n messuosastolla.


MERIOSAAJAT-oppimateriaalin esittely Raumalla LOGYn Satakunnan alueen aamukahvitilaisuudessa 24.1.2018

Paikka: Opettajankoulutuslaitos, Seminaarinkatu 1, Rauma
Aika: 24.1.2018  klo 8:00 – 9:00

Tilaisuudessa tutustuttiin MERIOSAAJAT-oppimateriaalin taustoihin ja sisältöön aamukahvin ja vapaan keskustelun merkeissä. Esittelyn lisäksi käytiin läpi kirjautumista Moodleen ja eri opintokokonaisuuksien sisältöä ja rakennetta.

Tilaisuus oli maksuton osallistujille ja toteutettiin yhteistyössä Kiertotalous, ympäristö ja meriklusteri -lähipäivän kanssa.


MERIOSAAJAT mukana LOGYn Satakunnan alueen aamukahvitilaisuudessa Porissa

Paikka: Porin yliopistokeskus, Pohjoisranta 11 A, Pori (huone 103)
Aika: 5.9.2017  klo 8:00 – 9:00

Tule ja vahvista omia verkostojasi satakuntalaisen yritys- ja logistiikkaväen kesken. Aamukahvin ja sämpylän äärellä kuulet myös ilmaisesta laajasta koulutusaineistoista, jota MERIOSAAJAT-hankkeessa on luotu erityisesti pienempien yritysten tarpeisiin. Mukana tilaisuudessa myös uusi Satakunnan kauppakamarin toimitusjohtaja Minna Nore.

Tilaisuus oli maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille.


Teknologian esittelypäivät

MERIOSAAJAT edistää uusien teknologioiden hyödyntämistä ja käyttöönottoa demoamalla käytännöllisiä ja tuotantomenetelmiä kehittäviä teknologian protototeutuksia. Satakunnan alueella keväällä 2017 järjestettävien mikro- ja pk-yrityksille kohdennettujen teknologian esittelypäivien ideana on teknologia tutuksi itse kokeilemalla.

Tavoitteenamme on auttaa pienyrityksiä löytämään uusia ratkaisuja omaan toimintaansa. Esittelyt kannustaa tuotekehitykseen; esim.  2D ja 3D-skannaustoteutukset ja konenäkö voivat herättää uusia ideoita yksittäiskappaletuotantoon tai laadunvarmistamiseen. Mahdollista on myös käynnistää yhdessä korkeakoulujen kanssa pitkäkestoista tuotekehitystä liiketoimintasi kehittämiseksi.

Päivät toteutetaan yhteistyössä Turun Yliopiston Technology Research Centerin (TRC) ja Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) kanssa. MERIOSAAJAT -hankkeessa ei voida toteuteta yrityskohtaista tuotekehitystä.

Teknologian esittelypäivä Raumalla ti 23.5.2017

Paikka: SAMK-auditorio ja aula, Suojantie 2, Rauma
Aika: Vapaasti klo 12-15 välillä

Lataa esite (pdf)
NÄKÖKULMIA TEKNOLOGIAN HYÖDYNTÄMISEEN JA OSAAMISEEN:
klo 12-13.30

12.00  Muutos haastaa nykyisen liiketoimintasi, Marko Mikkola, SAMK
12.15  Osaamista tarjolla – tule hakemaan,
Mirka Leino, SAMK
12.30  Kunnonvalvonnan ratkaisuja,
Aki Vuorinen, KP-ServicePartner
12.45  Älykkyyttä laitteisiin,
Harri Hakanen, Whyskies
13.00  Materiaalitutkimuksen palvelut yrityksille,
Sari Stenvall-Virtanen ja Taina Laiho, Turun yliopisto
13.15  Oppimateriaalia ja osaamisen tukea pienyrityksille,
Johanna Vuorenmaa, Turun yliopisto / Meriosaajat

DEMOESITTELYJÄ KOKEILTAVANA
klo  12-15.00

• Yhdistetyn todellisuuden mahdollisuudet
Virtuaalilaseilla ketteryyttä isojen laitteiden valmistukseen, markkinointiin ja myyntiin, tai suunnittelu ja huoltotukea esim. LVI- ja sähkösuunnitteluun.

• 3D-mallinnusta -skannauksesta tuote tulosteena käyttöön
Ratkaisu pienvaraosiin, yksittäiskappaletuotantoon ja haastaviin esittelyihin

• 2D- ja 3D-konenäkö avuksi laadunvalvontaan ja lajitteluun
• Robotiikan mahdollisuudet pienyrityksille

Tapahtuma järjestettiin yhteistyönä. Tilaisuudet olivat maksuttomia.

Yhteystiedot:
Johanna Vuorenmaa,
puh. 044-571 0918 / s-posti johanna.vuorenmaa@utu.fi
Marko Mikkola, puh. 044 710 3724 / s-posti marko.mikkola@samk.fi

Pysy kuulolla ja tervetuloa mukaan!

————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————————

Ensimmäinen Teknologian infopäivä pidettiin Porissa 8.2.2017

Ohjelmassa tuolloin
DEMOESITTELYJÄ:

  •  Yhdistetyn todellisuuden mahdollisuudet tuotteiden valmistuksen ja markkinoinnin tukena.
  •  3D-mallinnusta: skannauksesta tulosteeksi.
  •  2D- ja 3D-konenäkö teollisuuden laadunvalvonnassa ja robotin ohjauksessa

Lisäksi ajatuksia heräteltiin
PIKAPUHEENVUOROILLA:

  • Maailma muuttuu, muuttuuko liiketoimintasi?
    Marko Mikkola, SAMK, projektipäällikkö/Robocoast-projekti
  • Osaamisella luotettavaksi kumppaniksi.
    Johanna Vuorenmaa, Turun yliopiston Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus
  • Korkeakoulut pienyritysten teknologian kehittämisen tukena
    Karri Mikkonen Turku Future Technologies,TFT, Tutkimus- ja kehityspäällikkö

                                robotti    

Top