”Mit\u00e4 sit ku m\u00e4 en p\u00e4rj\u00e4\u00e4k\u00e4\u00e4n?”<\/p>\n
Ensimm\u00e4inen kysymys, jonka opiskelupaikan vastaanotettuani kysyin silloin kolmatta vuottaan aloittavalta hyv\u00e4lt\u00e4 yst\u00e4v\u00e4lt\u00e4ni. Mit\u00e4 sit ku m\u00e4 en p\u00e4rj\u00e4kk\u00e4\u00e4n? Huoli opintojeni sujuvuudesta tuntui hein\u00e4kuussa viel\u00e4 kaukaiselta, mutta samanaikaisesti j\u00e4risytt\u00e4v\u00e4\u00e4 vauhtia l\u00e4hestyv\u00e4lt\u00e4. Sellaiselta huolelta, joka murtautuu ovesta sis\u00e4\u00e4n, laskee laukkunsa eteiseen ja asettuu taloksi. Sellaiselta, josta ei p\u00e4\u00e4se eroon.<\/p>\n
Syyskuussa ensimm\u00e4iset kurssit l\u00e4htiv\u00e4t todenteolla k\u00e4yntiin. Luentoja oli p\u00e4ivitt\u00e4in, teht\u00e4vi\u00e4 tuli viikoittain useita. Ensimm\u00e4isten yliopistokurssien lis\u00e4ksi koin my\u00f6s ensimm\u00e4isen unettoman y\u00f6ni. Osa-aikaty\u00f6n ja opintojen jatkuva tasapainottelu v\u00e4hiin j\u00e4\u00e4v\u00e4n vapaa-ajan kanssa tuntui kirist\u00e4v\u00e4n otettaan kaulani ymp\u00e4rill\u00e4. Pikkuhiljaa y\u00f6unet j\u00e4iv\u00e4t yh\u00e4 v\u00e4h\u00e4isemmiksi, kun y\u00f6ni t\u00e4yttyiv\u00e4t loputtomalla ajatuksenjuoksulla ja ahdistuksen kierteell\u00e4.<\/p>\n
Koska en saanut viikossa juurikaan unta, en my\u00f6sk\u00e4\u00e4n kokenut pystyv\u00e4ni k\u00e4ym\u00e4\u00e4n luennoilla tai opiskelemaan ja tekem\u00e4\u00e4n tarvittavia teht\u00e4vi\u00e4. Ote opintoihin tuntui lipsuvan k\u00e4sist\u00e4ni, jonnekin sinne samaan paikkaan, johon lukuvuoden alussa my\u00f6s y\u00f6uneni olivat karanneet. Kaiken t\u00e4m\u00e4n johdosta ajatukseni olivat jatkuvasti sekaisia ja paniikinomaisia. Yritin yh\u00e4 hoitaa sek\u00e4 koulunk\u00e4ynnin ett\u00e4 osa-aikaty\u00f6ni, jossa vietin kaikki viikonloput. J\u00e4lkik\u00e4teen on helppo sanoa, ett\u00e4 sokaistuin omaan todellisuuteeni. Arkeni ei pysynyt en\u00e4\u00e4 mitenk\u00e4\u00e4n kasassa, oloni oli jatkuvasti sekava ja ahdistunut. Ajatukseni poukkoilivat, panikoin ja olin peloissani. Yritin kuitenkin vaikuttaa mahdollisimman normaalilta, omalta itselt\u00e4ni, jotteivat l\u00e4himm\u00e4iseni joutuisi kantamaan liikaa huolta voinnistani. Ennen pitk\u00e4\u00e4, tuo kierre kuitenkin kulutti minut loppuun.<\/p>\n
Marraskuun lopussa, usean hyl\u00e4tyn tentin j\u00e4lkeen minun oli my\u00f6nnett\u00e4v\u00e4 se niin itselleni kuin l\u00e4hipiirillenikin. Nyt se on tapahtunut. En\u00e4\u00e4 ei jossitella. Nyt min\u00e4 en p\u00e4rj\u00e4\u00e4k\u00e4\u00e4n. \u00c4itini kehotuksesta varasin ajan l\u00e4\u00e4k\u00e4riin. L\u00e4\u00e4k\u00e4ri kohtasi minut ja ongelmani empatialla, jonka johdosta itkin 20 minuutin vastaanottoajasta 40 minuuttia, mutta koin tulleeni n\u00e4hdyksi. L\u00e4\u00e4k\u00e4rin lohdulliset sanat my\u00f6s helpottivat huomattavasti ylikuormittuneita aivojani, jotka yht\u00e4kki\u00e4 pystyiv\u00e4t taas nukahtamaan.<\/p>\n
Joululoman pyhitin levolle. Kev\u00e4tlukukauden taas pyhitin rytmin luomiselle arkeen. Vaikka arvosanani eiv\u00e4t viel\u00e4 kev\u00e4\u00e4ll\u00e4k\u00e4\u00e4n l\u00e4hteneet nousemaan, koin silti, ett\u00e4 ehk\u00e4 olenkin saanut otteen yliopistossa opiskeluun. Kun l\u00e4sn\u00e4olovelvoitteet helpottivat, l\u00e4hdin muutaman y\u00f6n lomalle Rovaniemelle, jossa jokin pikkuhiljaa sulavassa lumessa ja takin l\u00e4pi l\u00e4mmitt\u00e4v\u00e4ss\u00e4 kev\u00e4tauringossa parsi minut viel\u00e4 hiukan enemm\u00e4n kasaan. Rauhallisen kes\u00e4n j\u00e4lkeen tunsin olevani valmis antamaan yliopistolle uuden mahdollisuuden.<\/p>\n
Mit\u00e4 sit ku m\u00e4 en p\u00e4rj\u00e4\u00e4k\u00e4\u00e4n? Lyhytt\u00e4 vastausta en menneisyyden itselleni voi antaa. Voin kuitenkin kertoa, ett\u00e4 hetki\u00e4, lyhyempi\u00e4 tai pidempi\u00e4, jolloin et p\u00e4rj\u00e4\u00e4k\u00e4\u00e4n, tulee vastaan nopeammin kuin uskotkaan. Silloin on t\u00e4rke\u00e4\u00e4 tunnistaa ja tunnustaa hiipuvat voimansa. Yliopiston puolella apua on runsaasti tarjolla aina opintopsykologeista ja opettajatuutoreista ammattipsykologin palveluihin saakka. Vaikka opiskelu vaatii itsen\u00e4isyytt\u00e4 ja oma-aloitteisuutta, ei siihen liittyvien haasteiden kanssa tarvitse k\u00e4rvistell\u00e4 yksin oman hyvinvointinsa kustannuksella. Arvosanat ja suuri opintopistepotti vuoden lopussa eiv\u00e4t ole kaikki kaikessa. Parhaansa tekeminen riitt\u00e4\u00e4 ja se n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 erilaiselta joka tilanteessa. Nyt toisena opiskeluvuotenani olen voinut \u00e4\u00e4rett\u00f6m\u00e4sti paremmin, joka on onnekseni heijastunut my\u00f6s opintoihini. Kun haasteita ilmenee, eik\u00e4 koe en\u00e4\u00e4 p\u00e4rj\u00e4\u00e4v\u00e4ns\u00e4 yksin, ei ole siis syyt\u00e4 huoleen. Apua on saatavilla, kun sit\u00e4 tarvitsee. Aina ei koe p\u00e4rj\u00e4\u00e4v\u00e4ns\u00e4, mutta silloin on tilaisuus pys\u00e4hty\u00e4, hengitt\u00e4\u00e4 syv\u00e4\u00e4n ja ottaa vastaan tukea, ty\u00f6kaluja ja empatiaa.<\/p>\n