{"id":2023,"date":"2026-05-21T19:09:43","date_gmt":"2026-05-21T16:09:43","guid":{"rendered":"https:\/\/blogit.utu.fi\/poliittinenhistoria\/?p=2023"},"modified":"2026-05-21T19:09:43","modified_gmt":"2026-05-21T16:09:43","slug":"huhtikuun-seminaari-valotti-yhdysvaltojen-ulkopolitiikkaa-menneisyydesta-nykypaivaan","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.utu.fi\/poliittinenhistoria\/2026\/05\/21\/huhtikuun-seminaari-valotti-yhdysvaltojen-ulkopolitiikkaa-menneisyydesta-nykypaivaan\/","title":{"rendered":"Huhtikuun seminaari valotti Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa menneisyydest\u00e4 nykyp\u00e4iv\u00e4\u00e4n"},"content":{"rendered":"\n

Publicumilla 10.4. j\u00e4rjestettiin \u201dUSA:n ulkopolitiikka ennen ja nyt\u201d -seminaari, joka on toinen osa kansainv\u00e4listen suhteiden\u00a0seminaarisarjaa. Aamup\u00e4iv\u00e4n osuus koostui kolmesta alustuksesta, joissa k\u00e4siteltiin Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa ja sen keskeisi\u00e4 uskomuksia\u00a0eri aikakausina. Iltap\u00e4iv\u00e4n paneelikeskustelussa taas pureuduttiin marraskuussa julkistettuun kansallisen turvallisuuden ohjelmaan, jota katsottiin eri maantieteellisten alueiden n\u00e4k\u00f6kulmasta.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Professorit Louis Clerc ja Benita Heiskanen avaavat seminaarin<\/p>\n\n\n\n

\u201dMonroe-opista Donroe-oppiin\u201d<\/strong><\/p>\n\n\n\n

Seminaarin avauksen j\u00e4lkeen ensimm\u00e4isen\u00e4 puhujana oli John Morton -keskuksen professori Benita Heiskanen, joka esitteli alustuksessaan kuusi erilaista \u201dismi\u00e4\u201d eli ideologiaa, jotka ovat eri aikakausina ohjanneet USA:n ulkopolitiikkaa. Ensimm\u00e4inen \u201dismi\u201d on ekseptionalismi, jonka mukaan Yhdysvallat on poikkeuksellinen ja ainutlaatuinen valtio, jolle ei l\u00f6ydy vertaista muualta. Yhdysvallat erottaa \u201dvanhasta mantereesta\u201d eli Euroopasta mm. monimuotoisuus, yksil\u00f6n oikeuksien korostaminen sek\u00e4 aristokratian ja sosialismin puute. Ajatuksella on pitk\u00e4 historia: jo vuonna 1630 englantilainen lakimies John Winthrop totesi, ett\u00e4 Massachusettsinlahden siirtokunnasta tulisi \u201dkaupunki kukkulan laella\u201d, johon kaikkien ihmisten katseet kohdistuisivat. Sanonta j\u00e4i el\u00e4m\u00e4\u00e4n ja sill\u00e4 on legitimoitu USA:n roolia maailmanpolitiikassa: sen teht\u00e4v\u00e4n\u00e4 on olla er\u00e4\u00e4nlainen mallivaltio, joka levitt\u00e4\u00e4 demokratiaa, vapausk\u00e4sityst\u00e4 ja yhdysvaltalaista el\u00e4m\u00e4ntapaa maailmalle.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Benita Heiskanen puhumassa<\/p>\n\n\n\n

Seuraavina \u201dismein\u00e4\u201d Heiskanen esitteli ekspansionismin ja imperialismin. USA:n ekspansionismiin liittyy vahvasti vuoden 1823 Monroen doktriini, jonka mukaan Euroopan valtioiden ei tulisi puuttua Amerikan maiden asioihin. Tarkoituksena ei kuitenkaan ollut vain pit\u00e4\u00e4 eurooppalaisia poissa, vaan my\u00f6s lis\u00e4t\u00e4 Yhdysvaltojen vaikutusvaltaa alueella. T\u00e4m\u00e4 oppi pohjusti USA:n l\u00e4ntist\u00e4 laajentumista, joka tapahtui 1800-luvun kuluessa. Amerikkalainen kolumnisti ja diplomaatti John L. O’Sullivan kehitti 1845 termin \u201dkutsumuskohtalo\u201d, jonka mukaan Yhdysvalloilla on jumalallinen oikeus laajentua ja vaurastua. T\u00e4ll\u00e4 perusteltiin sotaa Meksikoa vastaan ja sen p\u00e4\u00e4tytty\u00e4 1848 Yhdysvallat saikin huomattavan m\u00e4\u00e4r\u00e4n uusia alueita. 1800-1900-lukujen vaihteessa USA laajeni mantereen ulkopuolelle ja muuttui v\u00e4hitellen tasavallasta imperiumiksi. Rooseveltin korollaari 1904 jatkoi Monroen oppia ja legitimoi ajatuksen Latinalaisesta Amerikasta Yhdysvaltojen etupiirin\u00e4, jonka sis\u00e4isiin asioihin amerikkalaisilla oli oikeus puuttua.<\/p>\n\n\n\n

Nelj\u00e4s \u201dismi\u201d oli isolationismi eli erist\u00e4ytymispolitiikka, jota USA harjoitti ennen toista maailmansotaa. Ensimm\u00e4isen maailmansodan syttyess\u00e4 1914 maa julistautui neutraaliksi, ja vaalikampanjassaan 1916 Woodrow Wilson k\u00e4ytti 2000-luvultakin tuttua termi\u00e4 \u201dAmerica First\u201d m\u00e4\u00e4ritelless\u00e4\u00e4n oman versionsa puolueettomuudesta. Yleinen mielipide Yhdysvalloissa k\u00e4\u00e4ntyi kuitenkin koko ajan Saksa-vastaisemmaksi t\u00e4m\u00e4n mm. upotettua matkustajalaiva Lusitanian ja yritetty\u00e4 saada Meksiko liittolaiseksi Yhdysvaltoja vastaan. Niinp\u00e4 1917 USA lopulta liittyi mukaan \u201dsotaan, joka lopettaisi kaikki sodat.\u201d 1920-30-luvuilla isolationismi sai entist\u00e4 vahvemman jalansijan Yhdysvalloissa: se j\u00e4tt\u00e4ytyi pois Kansainliitosta ja pyrki pysym\u00e4\u00e4n puolueettomana Euroopan ajautuessa sotaan 1939. Japanin hy\u00f6kk\u00e4ys Pearl Harboriin 1941 kuitenkin lopetti puolueettomuuden. Isolationismin ihanne ja retoriikka oli siis usein selv\u00e4sti ristiriidassa k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6n tapahtumien kanssa.<\/p>\n\n\n\n

Toisen maailmansodan j\u00e4lkeen Yhdysvalloista tuli l\u00e4ntisen maailman johtava talousmahti, joka kilpaili Neuvostoliiton kanssa, eik\u00e4 isolationismi en\u00e4\u00e4 ollut mahdollista. Yhdysvallat siirtyikin interventionismin aikakauteen ja noudatti Trumanin oppia, jonka tavoitteena oli est\u00e4\u00e4 kommunismin levi\u00e4minen ja neuvostoblokin kasvu. Oppiin liittyi my\u00f6s dominoteoria, jonka mukaan kommunistien saadessa vallan jossain maassa, kaatuisi my\u00f6s naapurimaiden hallitukset kuin dominopalikat. Kylm\u00e4n sodan kuluessa Yhdysvallat osallistui mm. Korean sotaan ja Vietnamin sotaan yritt\u00e4ess\u00e4\u00e4n padota kommunismia. USA jatkoi interventionismin linjalla viel\u00e4 2000-luvullakin hy\u00f6k\u00e4tess\u00e4\u00e4n Afganistaniin ja Irakiin.<\/p>\n\n\n\n

Toisaalta USA:lla ei ole useinkaan ollut aina vain yht\u00e4 tietty\u00e4 linjaa, vaan ne saattavat vaihdella nopeastikin. Trumpin aikana pinnalle ovat nousseet isolationismi, joka on ilmennyt ennen kaikkea \u201dAmerica First\u201d -ideologiana, ja toisaalta my\u00f6s ekspansionismi ja neoimperialismi presidentin haaveiltua Yhdysvalloille kuuluvasta Gr\u00f6nlannista ja Kanadasta. Yhdysvallat on my\u00f6s uuden Donroe-opin my\u00f6t\u00e4 palannut ajatukseen siit\u00e4, ett\u00e4 Latinalainen Amerikka on USA:n etupiiri\u00e4, jonne t\u00e4ll\u00e4 on oikeus tehd\u00e4 interventioita, jopa ilman mink\u00e4\u00e4nlaista koalitiota tai diplomatiaa. On siirrytty unilateralismin aikakauteen, jossa valtio toimii yksipuolisesti ajaakseen omia etujaan, ottamatta ollenkaan huomioon muita.<\/p>\n\n\n\n

Oliko 90-luvun maailma todella t\u00e4ysin yksinapainen?<\/strong><\/h2>\n\n\n\n

Seuraavaksi puhui poliittisen historian tutkija Bradley Reynolds, jonka esitelm\u00e4n otsikkona oli \u201cUS Foreign Policy in the 1990s \u2013 Unipolar Moment or Myth?\u201d Aiheena oli siis Yhdysvaltojen ulkopolitiikka 90-luvulla kylm\u00e4n sodan loputtua. Tuolloin alettiin puhua niin kutsutusta ”yksinapaisesta hetkest\u00e4”, joka kuvaa Neuvostoliiton romahduksen j\u00e4lkeist\u00e4 aikaa, jolloin Yhdysvallat oli maailman ainoa supervalta, jolla oli vertaansa vailla oleva sotilaallinen, taloudellinen ja diplomaattinen vaikutusvalta. Esitelm\u00e4ss\u00e4\u00e4n Reynolds toi kuitenkin esille, ett\u00e4 asiat eiv\u00e4t lopulta olleet niin mustavalkoisia, eik\u00e4 USA:lla ollut halustaan huolimatta tarpeeksi resursseja m\u00e4\u00e4ritell\u00e4 uutta kylm\u00e4n sodan j\u00e4lkeist\u00e4 maailmanj\u00e4rjestyst\u00e4 entisen Neuvostoliiton alueella. Esimerkkin\u00e4 h\u00e4n k\u00e4ytti Vuoristo-Karabahin konfliktia ja sit\u00e4 koskevia neuvotteluja.<\/p>\n\n\n\n

Konflikti oli saanut alkunsa vuonna 1988 Azerbaid\u017eaniin kuuluneen armenialaisenemmist\u00f6isen Vuoristo-Karabahin alueen p\u00e4\u00e4tetty\u00e4 liittymisest\u00e4 osaksi Armeniaa. T\u00e4st\u00e4 seurasi yhteenottoja armenialaisten ja azerien v\u00e4lill\u00e4, jotka karkottivat toisiaan. Neuvostoliiton hajottua 1991 Vuoristo-Karabah julistautui itsen\u00e4iseksi, mutta heti seuraavana vuonna selkkaus eskaloitui t\u00e4ysimittaiseksi sodaksi, jota my\u00f6s neuvostojoukkojen poistuminen alueelta kiihdytti.<\/p>\n\n\n\n

Kev\u00e4\u00e4ll\u00e4 1992 Euroopan turvallisuus- ja yhteisty\u00f6konferenssi eli ETYK perusti Minsk-konferenssin. Konferenssista tuli lopulta Minsk-ryhm\u00e4, johon kuului Armenian ja Azerbaid\u017eanin lis\u00e4ksi yhdeks\u00e4n muuta maata. 1994 Ven\u00e4j\u00e4 neuvotteli k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ss\u00e4 yksin\u00e4\u00e4n tulitaukosopimuksen maiden v\u00e4lille. Vuosina 1995\u20131997 Suomi ja Ven\u00e4j\u00e4 toimivat Minskin ryhm\u00e4n yhteispuheenjohtajina, joka yritti saada aikaan rauhansopimuksen maiden v\u00e4lille. Haasteena neuvotteluissa oli amerikkalaisten yksipuoliset rauhanehdotukset: 1996 he aloittivat muiden sel\u00e4n takana omat yksipuoliset sovittelupyrkimyksens\u00e4, mik\u00e4 suututti ven\u00e4l\u00e4isi\u00e4 ja vaikeutti my\u00f6s suomalaisten ty\u00f6t\u00e4. Konflikti lopulta j\u00e4\u00e4tyi pitk\u00e4ksi aikaa, ennen kuin se leimahti taas vuosikymmeni\u00e4 my\u00f6hemmin.<\/p>\n\n\n\n

Amerikkalaisten yksipuoliset ehdotukset suorastaan ep\u00e4vakauttivat Etel\u00e4-Kaukasiaa ja kuten todettu, Vuoristo-Karabahista tuli esimerkki siit\u00e4, ett\u00e4 amerikkalaisten vaikutusvallalla oli rajansa. USA:lla oli samanaikaisesti muitakin kriisej\u00e4, joihin sen tuli keskitty\u00e4: esimerkiksi L\u00e4hi-it\u00e4, Somalia ja entisen Jugoslavian alue \u2013 resursseja ei riitt\u00e4nyt tarpeeksi Kaukasian alueelle. USA ei mahdistaan huolimatta kyennyt ratkaisemaan konfliktia tai rakentamaan alueelle pysyv\u00e4\u00e4 turvallisuusj\u00e4rjestelm\u00e4\u00e4: viel\u00e4 t\u00e4n\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4k\u00e4\u00e4n Armenian ja Azerbaid\u017eanin v\u00e4lill\u00e4 ei ole pysyv\u00e4\u00e4 rauhansopimusta.<\/p>\n\n\n\n

MAGA:n ideologinen kentt\u00e4: radikaalioikeistosta postliberaaleihin<\/strong><\/h2>\n\n\n\n

Kolmantena ja viimeisen\u00e4 aamup\u00e4iv\u00e4n puhujana oli Pekka Kolehmainen JMC-keskuksesta, joka vei kuuntelijat takaisin nykyaikaan k\u00e4sitelless\u00e4\u00e4n USA:n ulkopolitiikkaa MAGA:n n\u00e4k\u00f6kulmasta. MAGA ei kuitenkaan ole yksi yhten\u00e4inen joukko, vaan sen sis\u00e4ll\u00e4 on useita alaryhmi\u00e4, jotka kuuluvat samaan aatejatkumoon, mutta painottavat eri asioita. Rajat eiv\u00e4t tosin ole mitenk\u00e4\u00e4n tarkkoja, vaan niiss\u00e4 on paljon p\u00e4\u00e4llekk\u00e4isyyksi\u00e4. Kolehmainen esitteli ryhmi\u00e4 k\u00e4ytt\u00e4m\u00e4ll\u00e4 Laura K. Fieldin Furious Minds: The Making of the MAGA New Right -kirjasta tuttua jaottelua. Siin\u00e4 Magalaiset jaetaan nelj\u00e4\u00e4n eri joukkoon: \u201dhard right\u201d, Claremonterit, kansalliskonservatiivit ja postliberaalit.<\/p>\n\n\n\n

\u201dHard right\u201d on ryhmist\u00e4 selv\u00e4sti radikaalein, ja se koostuu erilaisista laita- ja \u00e4\u00e4rioikeistolaisista ajattelijoista. Joukko on hyvin monenkirjava, mutta heit\u00e4 yhdist\u00e4\u00e4 se, ett\u00e4 suurin osa toimii muodollisten instituuttien ulkopuolella, yleens\u00e4 internetiss\u00e4 tai sosiaalisessa mediassa. Heihin kuuluu mm. verkkoaktivisteja ja kulttuurisotureita, jotka edist\u00e4v\u00e4t kaikkein aggressiivisinta retoriikkaa liikkeen sis\u00e4ll\u00e4. Mit\u00e4 ulkopolitiikkaan tulee, t\u00e4ss\u00e4 leiriss\u00e4 vastustetaan usein esimerkiksi USA:n liittolaisuutta Israelin kanssa, mutta t\u00e4ss\u00e4 tapauksessa syyn\u00e4 ei ole Israelin sotarikokset, vaan perusteet on yleens\u00e4 antisemiittisi\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Esimerkkihenkil\u00f6n\u00e4 Kolehmainen nosti esiin Curtis Yarvinin, joka tunnetaan antidemokraattisen neocameralismin is\u00e4n\u00e4. Neocameralismin perusajatus on, ett\u00e4 valtiota tulisi johtaa kuin yrityst\u00e4, jossa valtaa k\u00e4ytt\u00e4isi er\u00e4\u00e4nlainen \u201dtoimitusjohtaja\u201d \u2013 k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ss\u00e4 palattaisiin siis takaisin yksinvaltiuteen. Kansalaisia taas kohdeltaisiin osakkeenomistajien tai asiakkaiden tavoin. T\u00e4llainen hallinto olisi ajatussuunnan kannattajien mukaan tehokkaampi ja vakaampi kuin liberaali demokratia.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Pekka Kolehmainen vuorossa<\/p>\n\n\n\n

Seuraava ryhm\u00e4 eli Claremonterit koostuvat konservatiivisista \u00e4lymyst\u00f6ist\u00e4, jotka ovat ryhmittyneet kalifornialaisen Claremont-ajatushautomon ymp\u00e4rille. Claremonterista on erityisesti vuoden 2020 j\u00e4lkeen tullut MAGA:n ensisijainen ajatushautomo, koska he tukivat Trumpin valheellista v\u00e4itett\u00e4 siit\u00e4, ett\u00e4 h\u00e4n voitti vuoden 2020 vaalit. Claremontereilla on tapana levitt\u00e4\u00e4 hard right -ryhm\u00e4\u00e4n kuuluvien ajattelijoiden ideoita laajemmalle, toki usein v\u00e4h\u00e4n salonkikelpoisemmassa muodossa.<\/p>\n\n\n\n

Kansalliskonservatiivit painottavat nimens\u00e4 mukaisesti nationalismia ja perinteisi\u00e4, konservatiivisia arvoja. He kuuluvat siis MAGA:n \u201dAmerica First\u201d-siipeen, vaikka k\u00e4sitykset siit\u00e4, mit\u00e4 slogan k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ss\u00e4 tarkoittaa, vaihtelevat heid\u00e4n keskuudessaan. Osa kannattaa enemm\u00e4n isolationismia, toiset taas interventionismia. K\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ss\u00e4 kansainv\u00e4lisi\u00e4 suhteita tarkastellaan kuitenkin ennen kaikkea nationalistisen ideologian kautta: luontevimmat liittolaiset l\u00f6ytyv\u00e4t pikemminkin oikeistopopulistisista liikkeist\u00e4 kuin perinteisist\u00e4 diplomaattisista kumppaneista.<\/p>\n\n\n\n

Postliberaalit ovat taas enemm\u00e4n kytkeytyneit\u00e4 yliopistomaailmaan kuin ajatushautomoihin. He teorioivat, ett\u00e4 liberalismi on ajautunut umpikujaan ja tulisi pian v\u00e4istym\u00e4\u00e4n uuden, traditionalistisemman ja nationalistisemman maailmanj\u00e4rjestyksen tielt\u00e4. Kuten radikaali hard right -ryhm\u00e4, hekin luovat omissa ympyr\u00f6iss\u00e4\u00e4n aatteellista materiaalia, jota sitten Claremonterit ja kansalliskonservatiivit levitt\u00e4v\u00e4t laajemmalle k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6n politiikkaan.<\/p>\n\n\n\n

Mit\u00e4 Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuuden ohjelma tarkoittaa maailman eri kolkille?<\/strong><\/h2>\n\n\n\n

Lounastauon j\u00e4lkeen jatkettiin paneelikeskustelulla, jossa tarkasteltiin USA:n kansallisen turvallisuuden ohjelmaa eri alueiden n\u00e4k\u00f6kulmista. Keskustelijoina olivat Nadia Nava-Contreras (Amerikat), Anna Kronlund (USA ja Eurooppa) sek\u00e4 Lauri Paltemaa (Aasia). Keskustelussa ohjelmaa kuvattiin er\u00e4\u00e4nlaisena tiekarttana, joka hahmottaa suuntaa, johon Yhdysvallat on pyrkim\u00e4ss\u00e4 ja maan keskeisi\u00e4 prioriteetteja.<\/p>\n\n\n\n

Nava-Contreraksen mukaan dokumentista huokuu selv\u00e4sti se, ett\u00e4 USA:n hallinnon mielest\u00e4 l\u00e4ntisen pallonpuoliskon tulee pysy\u00e4 maan vaikutuspiiriss\u00e4 \u2013 erityisesti Kiinan vaikutusvallan v\u00e4hent\u00e4minen n\u00e4hd\u00e4\u00e4n t\u00e4rke\u00e4n\u00e4. Historiasta tuttu Monroen doktriini on siis tullut nyt Trumpin aikakaudella takaisin. \u201dEtupiirin\u00e4\u201d alueen maiden odotetaan tukevan USA:a, mutta toisaalta ne n\u00e4hd\u00e4\u00e4n my\u00f6s uhkana siirtolaisuuden ja huumekaupan vuoksi. Rajavalvonnan merkityst\u00e4 kansallisen turvallisuuden kannalta korostetaankin dokumentissa \u2013 USA:lla on tarve ns. \u201dturvata oma takapihansa.\u201d<\/p>\n\n\n\n

Euroopan suhteen Kronlund toi esiin, ett\u00e4 maanosa esitet\u00e4\u00e4n hyvin erilaisena kuin Bidenin kaudella. Nyt Euroopan liberaaleja liittolaisia kohtaan ollaan jopa hy\u00f6kk\u00e4\u00e4vi\u00e4. Eurooppa n\u00e4hd\u00e4\u00e4n rapautuneena maanosana, jossa sananvapautta rajoitetaan, ja jonka maahanmuutto on tuhoamassa. Kulttuurisodat kulkevat siis mukana l\u00e4pi koko ohjelman. Tietyt maat ovat toki olleet USA:n nykyhallinnon silmiss\u00e4 paremmassa asemassa, kuten esimerkiksi Viktor Orbanin illiberaali Unkari. Ven\u00e4j\u00e4 taas n\u00e4hd\u00e4\u00e4n ennen kaikkea eurooppalaisten ongelmana, eik\u00e4 nykyhallinnon mielest\u00e4 Yhdysvaltojen tule liiaksi sitoutua Euroopan turvallisuuteen.<\/p>\n\n\n\n

Paltemaa kertoi siit\u00e4, kuinka Yhdysvaltojen suhtautuminen Kiinaan on muuttunut verrattuna Trumpia edelt\u00e4v\u00e4\u00e4n aikaan. Tuolloin USA viel\u00e4 pyrki muuttamaan ja sitouttamaan Kiinaa. Trumpin mielest\u00e4 t\u00e4m\u00e4 politiikka oli kuitenkin ep\u00e4onnistunutta ja liian ideologista \u2013 Kiinasta ei ollut yrityksist\u00e4 huolimatta tullut demokratiaa. Trumpin kaudella siirryttiinkin kilpailupolitiikkaan. Ensimm\u00e4isell\u00e4 kaudella retoriikka Kiinaa kohtaan oli k\u00e4rkev\u00e4mp\u00e4\u00e4, mutta perusasetelma on s\u00e4ilynyt samana toisellakin kaudella. Suhtautumista Taiwaniin voidaan taas kuvata ilmaisulla \u201dstrateginen ep\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4isyys\u201d \u2013 mit\u00e4\u00e4n ei haluta sanoa suoraan, mutta rivien v\u00e4list\u00e4 voi lukea, ett\u00e4 USA tulee puolustamaan saarta tarpeen vaatiessa.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Paneelikeskustelijat vasemmalta oikealle: Lauri Paltemaa, Anna Kronlund ja Nadia Nava-Contreras<\/p>\n\n\n\n

Yleisesti ottaen keskustelussa korostui USA:n ulkopolitiikan jyrkk\u00e4 muutos verrattuna aikaisempaan. Nyt keski\u00f6ss\u00e4 on Amerikka ensin -ideologia, jonka mukaan Yhdysvaltojen tulee priorisoida kansallisia etujaan ja saada kotimaan tilanne kuntoon. Toisaalta nykyinenkin hallinto haluaa omien sanojensa mukaan \u201dtuoda rauhaa ja vakautta maailmaan\u201d, joten t\u00e4ysin erist\u00e4ytynytt\u00e4 ulkopolitiikka ei ole. Kansainv\u00e4lisiin instituutioihin kuitenkin suhtaudutaan huomattavan negatiivisesti: niiden katsotaan rajoittavan USA:n suvereniteettia. T\u00e4m\u00e4nkaltainen ep\u00e4luulo ei tosin ole Yhdysvalloille mik\u00e4\u00e4n uusi ilmi\u00f6: se on aikaisemminkin j\u00e4tt\u00e4ytynyt pois monista kansainv\u00e4lisist\u00e4 sopimuksista, eik\u00e4 my\u00f6sk\u00e4\u00e4n ole mukana esimerkiksi kansainv\u00e4lisess\u00e4 rikostuomioistuimessa. George W. Bushin hallinto suhtautui eritt\u00e4in kielteisesti ajatukseen, ett\u00e4 yhdysvaltalaissotilaita tuomittaisiin siell\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Joka tapauksessa USA n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 haluavan s\u00e4ilytt\u00e4\u00e4 asemansa johtavana suurvaltana ja er\u00e4\u00e4nlaisena \u201dmaailmanpoliisina\u201d, mutta aiempaakin selvemmin omilla ehdoillaan. Voi tosin kysy\u00e4, miten t\u00e4h\u00e4n vaikuttaa aggressiivinen suhtautuminen liittolaisia kohtaan ja suoranainen piittaamattomuus kansainv\u00e4lisest\u00e4 oikeudesta. Kansallisen turvallisuuden ohjelmassa mainittiin Yhdysvaltojen \u201dvertaansa vailla oleva\u201d pehme\u00e4 valta, mutta kuten keskustelussa tuli esiin, se on kokenut viime aikoina kovia kolauksia uuden ulkopolitiikan ja esimerkiksi kehitysapuleikkausten my\u00f6t\u00e4. N\u00e4ht\u00e4v\u00e4ksi j\u00e4\u00e4, miten kauan suurvalta voi nojata pelkk\u00e4\u00e4n kovaan voimaan ilman, ett\u00e4 sen asema ja uskottavuus k\u00e4rsiv\u00e4t pysyv\u00e4sti.<\/p>\n\n\n\n

Kirjoittaja Emilia Alho on poliittisen historian opiskelija ja harjoittelija tutkimusavustajan teht\u00e4v\u00e4ss\u00e4 poliittisen historian oppiaineessa<\/em><\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Publicumilla 10.4. j\u00e4rjestettiin \u201dUSA:n ulkopolitiikka ennen ja nyt\u201d -seminaari, joka on toinen osa kansainv\u00e4listen suhteiden\u00a0seminaarisarjaa. Aamup\u00e4iv\u00e4n osuus koostui kolmesta alustuksesta, joissa k\u00e4siteltiin Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa ja sen keskeisi\u00e4 uskomuksia\u00a0eri aikakausina. Iltap\u00e4iv\u00e4n paneelikeskustelussa taas pureuduttiin marraskuussa julkistettuun kansallisen turvallisuuden ohjelmaan, jota katsottiin eri maantieteellisten alueiden n\u00e4k\u00f6kulmasta. Professorit Louis Clerc ja Benita Heiskanen avaavat seminaarin \u201dMonroe-opista Donroe-oppiin\u201d Seminaarin… <\/p>\n

Read More<\/a><\/div>\n","protected":false},"author":8113,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[340,312,13,61,28,368,91],"class_list":["post-2023","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-uncategorized","tag-kansainvalinen-politiikka","tag-kansainvaliset-suhteet","tag-poliittinen-historia","tag-turun-yliopisto","tag-tutkimus","tag-yhdysvallat","tag-yhteiskuntatieteellinen-tiedekunta"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/poliittinenhistoria\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/2023","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/poliittinenhistoria\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/poliittinenhistoria\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/poliittinenhistoria\/wp-json\/wp\/v2\/users\/8113"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/poliittinenhistoria\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=2023"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/poliittinenhistoria\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/2023\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":2028,"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/poliittinenhistoria\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/2023\/revisions\/2028"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/poliittinenhistoria\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=2023"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/poliittinenhistoria\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=2023"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/poliittinenhistoria\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=2023"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}