Kirjoittaja on sosiologian projektitutkija ja fulbrighter Heta Pöyliö

Yhdysvallat on historiallisesti nähty maana, jossa unelmat toteutuvat. Ihmiset lähtivät Euroopasta paremman elämän toivossa Atlantin yli suurten lupauksien maahan. Edelleenkin Yhdysvallat koetaan mahtipontisena maana, jossa kaikki on suurta ja mahdollista. Niinpä ajattelin jakaa muutamia ajatuksia elämästä Piilaaksossa – sosiologisten lasien läpi katsoen tietenkin.

 Tohtorikoulutettava fulbrighterina

Ensin pari sanaa siitä, miten olen oikein päätynyt viettämään puoli vuotta yhdessä mailman kuuluisimmista ja parhaimmista yliopistoista. Viime vuonna hain ASLA-Fulbright apurahaa tutkijavaihtoon Yhdysvaltoihin, ja onnekseni sain sen! Fulbright on kansainvälinen järjestö, jonka tavoitteena on lisätä vastavuoroista ymmärrystä Yhdysvaltojen ja muiden maiden välille. Fulbright Center (Suomen Fulbright) on akateemiseen vaihtoon erikoistunut voittoa tavoittelematon organisaatio, joka tarjoaa monen tasoisia ja pituisia ohjelmia opiskelijoille, tutkijoille sekä ammattilaisille.

Suomessa ei mielestäni vielä olla tajuttu kuinka suuresta organisaatiosta ja merkittävästä mahdollisuudesta on kyse. Fulbright toimii melkein jokaisessa valtiossa (yli 160 maassa), ja joka vuosi tuhansia ihmisiä toimii fulbrighterina, joko Yhdysvaltoihin suuntaavana tai Yhdysvalloista muihin maihin. Näinä kahtena kuukautena, jotka olen täällä nyt viettänyt, olen tavannut joka viikko uusia ihmisiä, jotka ovat nyt tai ovat olleet fulbrightereita – Fulbright verkosto on järjetön! Tämän lisäksi, että ohjelma on todella laaja, siihen osallistuvat ovat myös usein tehneet erittäin merkittävän uran; yli 80 fulbrighteria on saanut Pulitzerin, yli 50 Nobelin palkinnon ja yli 30 on toiminut valtion johtajina!!

Vaikka Fulbright näkee minut kategoriassa “Visiting Scholar” (mikä vaikuttaa esim. sosiaalinumeron hakuun yms.), Stanfordissa olen kategoriassa “Student”. Maisteriopiskelijat ja tohtorikoulutettavat mielletään useassa tiedekunnassa samaksi porukaksi. Väitöskirjaprosessi koostuu kahden vuoden maisteriopinnoista, minkä jälkeen keskitytään enemmän itse tutkimukseen. Väitöskirjatutkimus on kuitenkin hyvin erilaista kuin Suomessa. Täällä professorit ohjaavat tiiviisti opiskelijoiden töitä ja tutkimus jaotellaan vuosiin. Se, että oletko toisen vai neljännen vuoden grad student, kertoo myös sinun tutkimuksellisista taidoista sekä itsenäisyyden tasosta. Tietylle tasolle päästäkseen on tehtävä erilaisia kokeita ja kirjoitelmia, mitkä määrittävät väitöskirjatutkimuksen aihetta, rajausta, menetelmiä yms. Julkaisut tulevat mahdollisesti kuvaan usein vasta väitöskirjan viimeisinä vuosina.

Stanfordin rajattomat mahdollisuudet

Vierailevana väitöskirjatutkijana (Visiting Student Researcher) en virallisesti ole oikeutettu osallistumaan kursseille ja saamaan opintopisteitä. Tämä voi kuulostaa hurjalta – mitä sitten saan irti tästä ajastani näin mahtavassa yliopistossa? Yhdysvalloissa yliopistot jakautuvat usein melko selvästi opetus- ja tutkimusyliopistoihin. Stanford kuuluu jälkimmäisiin; tutkimuksellinen osaaminen kaikilla tieteen aloilla on maan huippua!

Stanfordin campus ja Hoover Tower

Pystyisin täyttämään jokaisen viikonpäivän erilaisilla tapahtumilla, akateemisilla ja sosiaalisilla. Eri tiedekunnat, oppiaineet, opiskelijajärjestöt, tiede- ja taideyhdistykset sekä erilaiset tukipalvelut (kansainväliset palvelut, uraohjaus, kirjastot yms.) järjestävät seminaareja, workshoppeja, luentoja, konferensseja, työpajoja ja kaikkea näiden väliltä ja enemmän. Tähän mennessä olen kuunnellut luentoja maan huipuilta ympäri maata sosiologian ja muiden kiinnostavien tiedekuntien aiheista, ja osallistunut tukijan identiteettiin, tutkimussuunnitelmaan ja aineistonkäsittelyyn liittyviin työpajoihin. Sosiaaliset ja verkostoitumista edistävät tapahtumat ovat vielä erikseen (vaikka usein akateemisissakin tapahtumissa yhtenä keskeisenä on verkostoituminen, tutustuminen saman alan tutkijoihin ja opiskelijoihin ja ideoiden jakaminen). Opiskelijoille (joihin väitöskirjatutkijat luetaan) järjestetään todella monipuolisesti erilaisia aktiviteetteja; urheilutapahtumia, illallisia, elokuvailtoja, taidenäyttelyitä, musiikkiesityksiä, eri kansallisuuksien juhlallisuuksia yms.

Stanfordin kotipeli

Joten, vaikka en virallisesti pysty ansaitsemaan opintopisteitä kursseilta, on yliopiston tarjoama kurssien ulkopuolinen tarjonta niin monipuolista että kokemus on varmasti yhtä antoisa. Kaikkien aktiviteettien lisäksi minulla on mahdollisuus hyödyntää sosiologian alan huippujen tietoja ja taitoja keskustelujen kautta sekä seminaareissa, joissa esittelen omaa tutkimustani.

Eriarvoisuuden kehto

Näin presidentin vaalien alla eriarvoisuuden eri muodot Yhdysvalloissa ovat olleet esillä niin presidenttiehdokkaiden kampanjoissa, äänestäjien mielipiteissä, median kommenteissa kuin poliittisissa analyyseissä. Sosiologisesta näkökulmasta katsottuna Yhdysvallat ei ole eriarvoisuuden mallimaita – sosiaalinen liikkuvuus ei ole yhtä korkeaa kuin esimerkiksi Euroopan maissa, konservatiiviset sukupuoliroolit niin työmarkkinoilla kuin kotitalouksissa ovat vahvoja ja tuloerot ovat mielettömiä. Mutta presidentinvaalit (ja luultavasti enemmänkin herra Trumpin kommentit) ovat nostaneet myös etnisyyteen liittyvän eriarvoisuuden pinnalle. Täällä rotuun ja etniseen taustaan liittyvä eriarvoisuus on aivan eri sfääreissä kuin koto-Suomessa. Täällä melkein jokaisella on jonkinlaisia sukujuuria muualla kuin Yhdysvaltojen maaperällä mutta silti iso osa kansalaisista tekee jaon “meihin” ja “heihin” (miten sen sitten kukanenkin määrittää mitä nuo ryhmät sisältävät). Amerikan alkuperäiskansat ja heidän roolinsa tämän maan historiassa on myös aivan oma lukunsa.  Lokakuun puolessa välissä iso osa amerikkalaisista vietti Kolumbuksen päivää. Tällöin juhlitaan Kolumbuksen saavutuksia ja Amerikan löytymistä. Alkuperäiskansoille tämä päivä kuitenkin edustaa jotain aivan muuta kuin iloa ja juhlaa. Heille se on muistutus kaikista riistoista ja epäoikeudenmukaisesta kohtelusta, jota he ovat kohdanneet vuosisatojen aikana, minkä vuoksi he viettävät kyseistä päivää nimellä Native Americans’ Day.

Center on Poverty and Inequality:n lehti Pahtways

Täällä teknologian kultakehdossa sanotaan, että täällä eletään kuplan kuplassa (“A bubble in a bubble”) eriarvoisuuden ja huono-osaisuuden suhteen, mikä luultavasti pitää hyvinkin paikkansa. Suuret tekniikkayritykset ovat nostaneet asumisen kulut taivaisiin, samoin kuin palkkatason, mikä on ajanut matalasti koulutetut ja matalapalkkatyölaiset pois alueelta; iso osa palvelu- ja ravintola-alan työntekijöistä matkustaa pitkiä aikoja edullisemmalta asuinalueelta Piilaaksoon töihin päivittäin. Mutta ei kaikilla ole ollut tätä vaihtoehtoa eikä kodittomuus, vähävaraisuus ja huono-osaisuus ole mitenkään hävinneet alueelta, päinvastoin. Mutta olen ollut positiivisesti yllättynyt ihmisten suhtautumisesta vähävaraisiin – Palo Alton keskustassa kaduilla ruokaa pyytävät asunnottomat saavat usein hymyjä, toivotuksia ja pyytämäänsä ruokaa tuntemattomilta ohikulkijoilta.

Linkkejä, joihin kannattaa tutustua:

Center on Poverty and Inequality, Stanford University http://inequality.stanford.edu/

Department of Sociology, Stanford University https://sociology.stanford.edu/

Fulbright Center Stipendiohjelmat http://www.fulbright.fi/fi/stipendiohjelmat

Hetan oma blogi https://dropsofblog.wordpress.com/