kuolema


Millä nimellä sinä haluaisit tulla muistetuksi kuolemasi jälkeen? Deadnamella tarkoitetaan nimensä vaihtaneen tai eri nimeä käyttävän sukupuolivähemmistöön kuuluvan ihmisen vanhaa, usein syntymässä annettua, nimeä. Käsitteelle ei ole vielä virallista suomenkielistä käännöstä, mutta käännökseksi on tarjottu muun muassa haamunimeä, marrasnimeä sekä kuolonnimeä. Deadnamen kysymistä ja käyttämistä […]

Etunimi ei ole tutkimuksessa itsestäänselvyys


Rooman ei-katolinen hautausmaa, Cimitero Acattolico di Roma, sijaitsee Testaccion alueella lähellä Porta San Paoloa. Paikan tekee ainutlaatuiseksi jo se, että sen multiin on laskettu pääasiassa sattumalta Roomassa kuolleita muukalaisia. Yleensähän hautausmaat hautakivineen kertovat oman paikkakuntansa ihmisten ja sukujen historiaa. Hautausmaan rinteille on kolmen vuosisadan kuluessa […]

Rooman salainen puutarha