{"id":9100,"date":"2025-03-06T13:57:11","date_gmt":"2025-03-06T11:57:11","guid":{"rendered":"https:\/\/blogit.utu.fi\/suomenhistoria\/?p=9100"},"modified":"2025-03-07T11:33:05","modified_gmt":"2025-03-07T09:33:05","slug":"suursaaren-hyljekoirat-barbaareista-matkaoppaiksi","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.utu.fi\/suomenhistoria\/suursaaren-hyljekoirat-barbaareista-matkaoppaiksi\/","title":{"rendered":"Suursaaren hyljekoirat \u2013 barbaareista matkaoppaiksi"},"content":{"rendered":"\n

Hyljekoiria k\u00e4ytettiin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Suomenlahdella apuna kev\u00e4ttalven j\u00e4\u00e4ll\u00e4 tapahtuvassa hylkeenpyynniss\u00e4, jossa koiran teht\u00e4v\u00e4 oli haistaa kuutin ja hylkeen pes\u00e4n sijainti. Pyynti\u00e4 kesti noin kuukauden, ja muun ajan vuodesta koirat saivat oleskella vapaina ja joutilaina ymp\u00e4ri saarta. Hyljekoiria pidettiin kaikissa Suomenlahden ulkosaarissa aina talvisotaan asti, mutta niist\u00e4 kertovat kuvaukset ovat l\u00e4hes yksinomaan Suursaaresta, joka jylh\u00e4n luontonsa ansiosta veti puoleensa ensin taiteilijoita ja sitten matkailijoita. N\u00e4m\u00e4 1800-luvun lopulta alkaen yleistyv\u00e4t kuvaukset avaavat mielenkiintoisen n\u00e4k\u00f6kulman siihen, kuinka muutos paikallisyhteis\u00f6n elinkeinoissa voi vaikuttaa ihmisten lis\u00e4ksi my\u00f6s el\u00e4imiin ja niiden k\u00e4yt\u00f6kseen.<\/p>\n\n\n\n

\"\"
Hylkeenpyyt\u00e4j\u00e4t palaamassa Suursaareen. Kuva: Sakari P\u00e4lsi (1924). Kansatieteen kuvakokoelma, Museovirasto.<\/em><\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Ennen 1920-lukua Suursaarella ei juuri k\u00e4ynyt vierailijoita, mink\u00e4 vuoksi koirat suhtautuivat tottumattomuuttaan ulkopuolisiin varauksella. Nimimerkki \u201dMatkailija\u201d kuvasi hyljekoiria Helsingin Sanomille <\/em>vuonna 1909 seuraavasti: \u201dSuursaarelainen koira on t\u00e4ydellinen barbaari. Hyv\u00e4ilyst\u00e4 se ei ymm\u00e4rr\u00e4 mit\u00e4\u00e4n, tavoista sill\u00e4 ei ole hajuakaan ja min\u00e4 ihmettelen kun ne eiv\u00e4t esim. minua sy\u00f6neet suuhunsa.\u201d \u201dMatkailijan\u201d kuvaus on negatiivisuudessaan \u00e4\u00e4riesimerkki, mutta my\u00f6s muissa 1920-lukua vanhemmissa kuvauksissa kerrotaan johdonmukaisesti koirien haukkuneen ja irvistelleen vieraille tulijoille ja joko piiritt\u00e4neen tulijoita tai pit\u00e4neen \u00e4\u00e4nek\u00e4st\u00e4 vahtia talojen alla ja porttien pieliss\u00e4. Koirat kulkivat kyl\u00e4ll\u00e4 laumoissa, eik\u00e4 kohtaamista niiden kanssa voinut v\u00e4ltt\u00e4\u00e4. \u00c4rhentelyst\u00e4\u00e4n huolimatta niiden ei tiedet\u00e4 k\u00e4yneen ihmisten kimppuun, mutta muita el\u00e4imi\u00e4 kohtaan ne saattoivat olla julmia. Kotkan Sanomat <\/em>uutisoi vuonna 1897 Suursaaren hyljekoirien tappaneen lintukoiran, jonka saaren er\u00e4s virkamies oli tuonut sinne Virosta. Koirat olivat ilmeisesti my\u00f6s yksi syy sille, ettei Suursaaressa pidetty lampaita.<\/p>\n\n\n\n

Suursaaren koirissa tapahtui kuitenkin \u00e4killinen muutos 1920-luvulla samaan aikaan, kun Suursaaresta tuli suosittu matkailukohde. Suursaaren matkoista kertovat lehtijutut 1920- ja 1930-luvuilta toistavat koirien osalta pitk\u00e4lti kesken\u00e4\u00e4n samaa kaavaa. Koirien kerrotaan olleen h\u00e4nt\u00e4 heiluen jo laiturilla vastassa ja kilpailleen saapuvien matkailijoiden suosiosta. Muutamalla taputuksella ja herkkupalalla koirasta on saanut itselleen matkaoppaan, jollaiseksi niit\u00e4 usein nimitettiin, ja joka on kulkenut mukana koko loman ajan ja johdattanut matkailijaa Suursaaren luontopoluilla.<\/p>\n\n\n\n

\"\"
Koirat kes\u00e4vieraiden seuralaisina. Kuva: Sakari P\u00e4lsi (1924). Kansatieteen kuvakokoelma, Museovirasto.<\/em><\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Luultavasti juuri matkailijoiden koirille antamat herkkupalat ovat olleet avainasemassa koirien k\u00e4ytt\u00e4ytymisen muutoksessa, koska ne olivat osin itse vastuussa omasta ravinnon saannistaan. Koiria kyll\u00e4 ruokittiin kotona ja ne saivat olla l\u00e4sn\u00e4 talonv\u00e4en ruokaillessa, mutta osan ruuastaan ne hankkivat esimerkiksi onkimalla kalanperkeit\u00e4 rantavedest\u00e4 ja rannan tuntumasta, mik\u00e4 vaati paitsi vaivaa my\u00f6s kilpailua muiden koirien kanssa. Samaten hylkeenpyyntiretkill\u00e4 koirat ruokittiin yhdess\u00e4, jolloin niiden t\u00e4ytyi pit\u00e4\u00e4 puolensa saadakseen osansa. Matkailijoilta herkkupaloja sai helpommin. Jos onnistui p\u00e4\u00e4sem\u00e4\u00e4n turistin suosioon, oli parhaimmassa tapauksessa viikon herkut taattu. Nyt kilpailu syntyi matkailijoiden suosiosta, joten parhaan tappelijan sijasta p\u00e4rj\u00e4sikin se, joka osasi olla parhaiten ihmisille mieliksi.<\/p>\n\n\n\n

T\u00e4ysin omaehtoisesta koirien k\u00e4yt\u00f6ksen muutoksesta ei ollut kuitenkaan kyse, vaan suursaarelaisilla oli my\u00f6s osuutensa asiassa. Akateemikko Sakari P\u00e4lsi vietti talvella 1924 noin kuukauden verran Suursaarella. Matkastaan h\u00e4n kirjoitti kirjan Suomenlahden j\u00e4ilt\u00e4 <\/em>(1924), jossa h\u00e4n kuvaa saaren hyljekoiria monipuolisesti ja kattavasti. P\u00e4lsin mukaan saarelaiset pyrkiv\u00e4t opettamaan koiriaan olemaan yst\u00e4v\u00e4llisi\u00e4 vieraita kohtaan saaren matkailun edist\u00e4miseksi. Joitakin vihaisimpia yksil\u00f6it\u00e4 jopa lopetettiin, jotta koirat eiv\u00e4t karkottaisi matkailijoita ja niiden aiemmasta hurjasta maineesta p\u00e4\u00e4st\u00e4isiin eroon. Lopputulos oli matkailun kannalta onnistunut, sill\u00e4 1920- ja 30-lukujen matkailijoiden kuvaukset koirista ovat yksinomaan positiivisia.<\/p>\n\n\n\n

\"\"
Toivo Naski (1909\u20131980) on valjastanut Mutka-koiran kelkkansa eteen. Kuva: Sakari P\u00e4lsi (1924). Kansatieteen kuvakokoelma, Museovirasto.<\/em><\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Ulkosaarten hyljekoirien tarina p\u00e4\u00e4ttyi syksyll\u00e4 1939, kun saaret evakuoitiin sodan uhan alla. El\u00e4imi\u00e4 ei voitu ottaa mukaan kuin aivan muutamia yksil\u00f6it\u00e4, joten suurin osa joko j\u00e4tettiin oman onnensa nojaan tai lopetettiin. Niiden tulevaisuus n\u00e4ytti heikolta kuitenkin jo ennen evakuointia. Hylkeenpyynti koirien kanssa v\u00e4heni jatkuvasti 1920- ja 30-luvuilla, eik\u00e4 koirille en\u00e4\u00e4 30-luvulla juuri ollut varsinaista k\u00e4ytt\u00f6\u00e4. Niihin sekoittui my\u00f6s paljon saarten ulkopuolista perim\u00e4\u00e4, mik\u00e4 teki niist\u00e4 sekarotuisempia. Vaikka Ulkosaarten hyljekoiria ei voi pit\u00e4\u00e4 nykyaikaisena jalostettuna rotuna, alkoivat niiden tunnusomaiset piirteet silti h\u00e4vit\u00e4. My\u00f6s niiden m\u00e4\u00e4r\u00e4 laski. 1800-luvun lopulla niit\u00e4 oli Suursaarella arviolta yli 150, mutta 1930-luvulla en\u00e4\u00e4 noin 70\u201380. Suursaarelaisten elannon hankkimisen kannalta hyljekoirien ainoaksi teht\u00e4v\u00e4ksi j\u00e4i lopulta vain matkailun edist\u00e4minen.<\/p>\n\n\n\n

J\u00e4ljelle j\u00e4\u00e4neet hyljekoirat sulautuivat sotien j\u00e4lkeen muihin koirakantoihin, ja rotu kuoli sukupuuttoon. Viimeiset tiedot koirien k\u00e4yt\u00f6st\u00e4 hylkeenpyynniss\u00e4 ovat Kymenlaakson rannikolta 1950-luvulta. Muistot hyljekoirista j\u00e4iv\u00e4t silti el\u00e4m\u00e4\u00e4n ulkosaarelaisten mieliss\u00e4. Seiskarissa vuonna 1937 syntynyt Leo Sipil\u00e4 alkoi 1990-luvulla elvytt\u00e4\u00e4 rotua perustuen tietoihin, joita h\u00e4n oli ker\u00e4nnyt seiskarilaisten hyljekoirien j\u00e4lkel\u00e4isist\u00e4 1960-luvulta alkaen. Tarkoitus oli saada aikaiseksi koirarotu, joka olisi mahdollisimman l\u00e4hell\u00e4 alkuper\u00e4isi\u00e4 seiskarilaisia koiria, ja niin syntyi nykyinen seiskarinkoira. Kanta j\u00e4i aluksi pieneksi ja osin sis\u00e4siittoiseksi, joten 2000-luvulla jalostuksessa alettiin painottaa koiran ulkon\u00e4k\u00f6\u00e4 ja ominaisuuksia, joiden tuli muistuttaa alkuper\u00e4isi\u00e4 Seiskarin koiria. Sittemmin kannan perim\u00e4 on monipuolistunut ja geneettinen yhteys Seiskarissa el\u00e4neisiin koiriin on k\u00e4ynyt hyvin ohueksi. Nykyinen seiskarinkoira on ennemmin Suomenlahden hyljekoirien rekonstruktio kuin Seiskarin hyljekoirien perillinen.<\/p>\n\n\n\n

\n\n\n\n
\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Sakari Salokannel<\/p>\n\n\n\n

Kirjoittaja on Suomen historian v\u00e4it\u00f6skirjatutkija, joka tutkii Merikarjalaa.<\/em><\/p>\n\n\n\n

\n\n\n\n

L\u00e4hteet:<\/strong><\/p>\n\n\n\n

Kansalliskirjaston digitaalinen sanomalehtiarkisto<\/p>\n\n\n\n

Pietil\u00e4inen, Petri. Koirien Suomi. Kansanperinnett\u00e4 ja historiaa. <\/em>Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2014.<\/p>\n\n\n\n

P\u00e4lsi, Sakari. Suomenlahden j\u00e4ilt\u00e4. <\/em>Otava, Helsinki 1924.<\/p>\n\n\n\n

Rosenqvist, Juha. Hyljekoirat ja Seiskarinkoira. Hylkeenpyynniss\u00e4 k\u00e4ytettyjen koirien historia kivikaudelta nykyp\u00e4iv\u00e4\u00e4n<\/em>. Nomerta Kustanus Oy ja Seiskarinkoirakerho ry, Turku 2019.<\/p>\nJAA ARTIKKELI: \"Facebook\"<\/a>\"twitter\"<\/a>\"pinterest\"<\/a>\"linkedin\"<\/a>","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Hyljekoiria k\u00e4ytettiin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Suomenlahdella apuna kev\u00e4ttalven j\u00e4\u00e4ll\u00e4 tapahtuvassa hylkeenpyynniss\u00e4, jossa koiran teht\u00e4v\u00e4 oli haistaa kuutin ja hylkeen pes\u00e4n sijainti. Pyynti\u00e4 kesti noin kuukauden, ja muun ajan vuodesta koirat saivat oleskella vapaina ja joutilaina ymp\u00e4ri saarta. Hyljekoiria pidettiin kaikissa Suomenlahden ulkosaarissa aina talvisotaan asti, mutta niist\u00e4 kertovat kuvaukset ovat l\u00e4hes yksinomaan Suursaaresta, joka […]<\/p>\n","protected":false},"author":5769,"featured_media":9102,"comment_status":"open","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[63],"tags":[458,923,1299,1569,1416,1761],"class_list":{"0":"post-9100","1":"post","2":"type-post","3":"status-publish","4":"format-standard","5":"has-post-thumbnail","7":"category-nakokulmia","8":"tag-1800-luku","9":"tag-1900-luku","10":"tag-elaimet","11":"tag-elainhistoria","12":"tag-koirat","13":"tag-rannikkohistoria","14":"czr-hentry"},"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/suomenhistoria\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/9100","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/suomenhistoria\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/suomenhistoria\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/suomenhistoria\/wp-json\/wp\/v2\/users\/5769"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/suomenhistoria\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=9100"}],"version-history":[{"count":3,"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/suomenhistoria\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/9100\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":9106,"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/suomenhistoria\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/9100\/revisions\/9106"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/suomenhistoria\/wp-json\/wp\/v2\/media\/9102"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/suomenhistoria\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=9100"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/suomenhistoria\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=9100"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.utu.fi\/suomenhistoria\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=9100"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}