Yksin asuvat voivat muita huonommin

 

Policy Brief 5/2017

Antti Kähäri, Laura Sistonen ja Mikko Niemelä (Turun yliopisto)

  • Yksin asuminen on yleisintä nuorimmissa ja vanhimmissa ikäryhmissä.
  • Yksin asuvat ovat muita useammin pienituloisia, työvoiman ulkopuolella ja viimesijaisen toimeentuloturvan asiakkaita.
  • Yksin asuvat ja yksinhuoltajat ovat muita tyytymättömämpiä elämäänsä.
  • Tyytymättömimpiä ovat työttömät, 30–45-vuotiaat, pienituloiset ja yksin asuvat miehet.
  • Etuuksien riittävyyttä tulee arvioida kotitaloustyypeittäin. Myös kuntien ja järjestöjen on syytä panostaa yksin asuvien hyvinvoinnin edistämiseen.

 

Tausta

Yksin asuminen on Suomessa yleistynyt viime vuosikymmeninä. Vuonna 2016 kotitalouksista 42,6 prosenttia oli yhden hengen asuntokuntia. Yksin asuminen on lisääntynyt etenkin ikäihmisten ja työikäisten miesten keskuudessa.

Yksin asuvat ovat muuta väestöä haavoittuvammassa asemassa sosiaalisten ja taloudellisten riskien edessä. Esimerkiksi mahdollinen työttömyys vaikuttaa yksin asuvan toimeentuloon voimakkaammin kuin useamman henkilön kotitalouteen. Yksin asuvat ovat huonommassa asemassa muuhun väestöön nähden monien terveyden ja hyvinvoinnin mittareiden, kuten kuolleisuuden, koetun terveyden ja psyykkisen kuormittuneisuuden valossa. He ovat muita useammin työvoiman ulkopuolella ja työttöminä. Heidän toimeentulonsa on muita heikommalla tasolla ja heillä on muita suurempi asumismenorasite, mikä liittyy useamman henkilön kotitalouksille ominaisten mittakaavaetujen puuttumiseen. (1, 2, 3.)

Yksin asuvat kuuluvat koko väestöön nähden useammin alimpaan tuloviidennekseen, harvemmin ylimpään tuloviidennekseen. He ovat muita useammin työvoiman ulkopuolella ja matalammin koulutettuja kuin muut. Yksin asuvista 9,2 prosenttia on saanut viimeisen vuoden aikana toimeentulotukea (5,8 prosenttia koko väestöstä). Heidän keskimääräistä matalampi elintasonsa liittyy osittain sillä, että he ovat muita perhetyyppejä tyypillisemmin eläkeläisiä ja opiskelijoita.

 

Yksin asuvat ja yksinhuoltajat muita tyytymättömämpiä

Tutkimuksessa selvitettiin elämään tyytyväisyyttä asteikolla 0–10, jossa arvo 10 tarkoittaa suurinta tyytyväisyyttä. Suomalaiset ovat keskimäärin varsin tyytyväisiä elämäänsä: keskiarvo on 8,17. Tyytyväisyys elämään vaihtelee kuitenkin perherakenteen mukaan (kuvio 1). Parisuhteessa olevat ovat selvästi tyytyväisempiä kuin yksin asuvat tai yksinhuoltajat. Kahden huoltajan lapsiperheiden (ka. 8,37) ja lapsettomien parien (ka. 8,32) tyytyväisyys on koko väestön keskiarvoa suurempaa. Sen sijaan yksin asuvien (ka. 7,89) ja yksinhuoltajien (ka. 7,76) tyytyväisyys jää väestön keskiarvon alapuolelle.

 

Kuvio 1. Elämään tyytyväisyys eri kotitaloustyypeissä. Vastausten keskiarvot ja 95 %:n luottamusvälit (0 = erittäin tyytymätön; 10 = erittäin tyytyväinen).

 

Yksin asuva työtön mies kaikkein tyytymättömin

Yksin asumisen yhteys elämään tyytyväisyyteen vaihtelee sukupuolen, iän, tulojen ja ammattiaseman mukaan (kuvio 2). Miehet ovat naisia tyytymättömämpiä elämäänsä. Lisäksi yksin asuvien ja muiden välinen ero elämään tyytyväisyydessä on miehillä hieman suurempi kuin naisilla. Aikaisemmin onkin havaittu yksin asumisen olevan miehille kielteisempää kuin naisille (4). Esimerkiksi avioeron on havaittu olevan enemmän haitaksi miesten tyytyväisyydelle ja sosiaalisille suhteille (5). Suomessa työikäisten miesten yleistyvä yksin asuminen onkin kansanterveyden ja sosiaalisen integraation näkökulmasta huomionarvoinen trendi.

 

 

 

Kuvio 2. Elämään tyytyväisyys yksin asuvilla ja muilla perhetyypeillä sukupuolen, iän, tulojen ja ammattiaseman mukaan. Vakioidut keskiarvot ja 95 %:n luottamusvälit (vakioidut tekijät: sukupuoli, ikä, tulot, ammattiasema ja koulutus).

 

Elämään tyytyväisyyden ja iän välinen yhteys muistuttaa hieman U:n muotoista käyrää, jossa tyytymättömyys on suurinta keski-ikäisillä. Tämä näkyy erityisesti yksin asuvilla. Yksin asuvien ja muiden välinen ero on suurinta 30–45-vuotiaiden ryhmässä. Tässä ikäryhmässä yksin asuminen on harvinaisinta, jolloin suurin osa vertaisista elää useamman henkilön tai ansaitsijan kotitaloudessa. Työikäisten sosiaalituet perustuvatkin vahvasti kahden ansaitsijan mallille, joka ei välttämättä kohtaa yksin asuvan realiteetteja.

Suurituloiset ovat tyytyväisempiä elämäänsä kuin pienituloiset. Yksin asuminen vähentää tyytyväisyyttä etenkin alemmissa tuloryhmissä. Ylemmissä tuloryhmissä yksin asuvien tyytyväisyys ei eroa muista.

Yksin asuvat ovat eläkeläisiä lukuun ottamatta muita tyytymättömämpiä elämäänsä ammattiasemasta riippumatta. Yksin asuvien eläkeläisten, opiskelijoiden ja palkkatyössä olevien tyytyväisyys on yksin asuvilla samaa tasoa (keskiarvo noin 8). Sen sijaan yksin asuvat työttömät ovat kaikkein tyytymättömimpiä (ka. 7,33). Työttömät ovat myös muussa väestössä tyytymättömimpiä (ka. 7,91). Siitä huolimatta ero elämään tyytyväisyydessä on suuri yksin asuvien ja muiden työttömien välillä. Lisäksi yksin asuvat yrittäjät ovat muita yrittäjiä selvästi tyytymättömämpiä.

 

Päättäjille

Tulosten perusteella perherakenteella on selvä yhteys koettuun hyvinvointiin. Yksin asuvat ja yksinhuoltajat ovat tyytymättömämpiä elämään kuin lapsettomat pariskunnat tai kahden huoltajan lapsiperheet. Yksin asuvista tyytymättömimpiä ovat työttömät, pienituloiset sekä miehet ja 30−45-vuotiaat.

Yksin asuvat on heterogeeninen ryhmä. Perherakenteiden merkitys hyvinvointiin tuleekin ottaa huomioon laaja-alaisesti sosiaali- ja terveyspolitiikassa. Toimeentuloturvaetuuksien tasoa pohdittaessa on huomioitava, että yksin asuvilla ei ole toista tulonsaajaa, joka toimisi puskurina taloudellisen tilanteen heikentyessä. Etuuksien riittävyyttä tulisikin arvioida kotitaloustyypeittäin, ja arvioinnin tulisi ottaa huomioon kulutustarpeiden vaihtelu erilaisten kotitalouksien välillä. Näin jo tehdäänkin perusturvan riittävyyden arvioinnissa, jonka yksi osa perustuu kohtuullisen kulutuksen viitebudjetteihin (6). Perherakenteet tulisi huomioida samankaltaisesti myös julkisten palvelujen asiakasmaksuja tarkasteltaessa.

Yksin asuvien sosiaalisen osallisuuden parantaminen edellyttää sektorirajat ylittäviä toimenpiteitä niin kunnilta kuin esimerkiksi sosiaali- ja terveysjärjestöiltä. Näitä toimenpiteitä ovat esimerkiksi kuntien kuntouttava työtoiminta ja työllisyyskoulutukset. Lisäksi järjestöillä on ollut vireillä useita yksinäisyyttä vähentäviä hankkeita. Myös näiden toimenpiteiden ja hankkeiden arvioinnissa tulisi kiinnittää huomiota siihen, millä tavoin ne parantavat yksin asuvien sosiaalista osallisuutta ja hyvinvointia.

 

Näin tutkimus tehtiin

Tulokset perustuvat vuoden 2016 touko–kesäkuussa kerättyyn kyselytutkimusaineistoon, jossa tarkasteltiin suomalaisten näkemyksiä hyvinvoinnistaan ja yhteiskunnallisesta tilanteestaan. Aineisto edustaa 18–79-vuotiaita suomenkielisiä mannersuomalaisia (7). Elämään tyytyväisyyttä kysyttiin aineistossa seuraavalla kysymyksellä: ”Elämässä tapahtuu sekä hyviä että huonoja asioita. Kun ajattelet elämääsi nykyään, niin kuinka tyytymätön tai tyytyväinen olet elämääsi kokonaisuutena?”

 

Lisätietoja:

Antti Kähäri (akakah@utu.fi ), Laura Sistonen (lakasis@utu.fi ) ja Mikko Niemelä (miarni@utu.fi ), Turun yliopisto

 

Lähteet:

  1. Haataja, A. (2014) Yksin asuvana EU:ssa – taloudellinen riski vai mahdollisuus. Teoksessa Niemelä M (toim.) Eurooppalaiset elinolot. Kela: Helsinki, 122–150.
  2. Kauppinen, T. M., Martelin, T., Hannikainen-Ingman, K. & Virtala, E. (2014) Yksin asuvien hyvinvointi – Mitä tällä hetkellä tiedetään? Työpaperi 27/2014. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Helsinki.
  3. Koskinen, S., Joutsenniemi, K., Martelin, T. & Martikainen, P. (2007) Mortality differences according to living arrangements. International Journal of Epidemiology, 36 (6), 1255–1264.
  4. Kainulainen, S. (2016) Yksinäisen elämänlaatu. Teoksessa Juho Saari (toim.) Yksinäisten Suomi. Helsinki: Gaudeamus, 114–125.
  5. Chipperfield, J. G. & Havens, B. (2001) Gender Differences in the Relationship Between Marital Status Transitions and Life Satisfaction in Later Life. The Journals of Gerontology: Series B 56 (3), 176–186.
  6. Lehtinen, A-R. & Aalto, K. (2017) Mitä kohtuullinen kulutus edellyttää? Viitebudjettien päivittäminen käynnissä. TITA Policy Brief 4/2017.
  7. Kainulainen, S. (2016) Suomi tuntuu paremmalta paikalta elää, jos on rahaa. TITA Policy Brief 6/2016.