Keskiaikaa käytetään jatkuvasti innoituksen ja inspiraation lähteenä populaarikulttuurissa. Tätä ilmiöitä kutsutaan usein medievalismiksi. Ilmiö ei ole sinällään uusi, jo 1800-luvulla innostuttiin romantiikan myötä keskiajasta, klassisena esimerkkinä voi mainita vaikkapa aikakauden suositut romaanit, kuten Sir Walter Scottin Ivanhoe (1820) ja Victor Hugon Pariisin Notre-Dame (1831). Nykyaikana medievalismia edustavat esimerkiksi erilaiset keskiaikatapahtumat, kuten vaikkapa Turun keskiaikamarkkinat (Keskiaikamarkkinoiden medievalismista löytyy mielenkiintoisia arvioita Ennen ja nyt -lehdestä ja Glossae-lehdestä ), elokuvat ja sarjat (Lue Triviumin blogista esimerkiksi Game of Thrones -sarjasta ja vammaisuudesta keskiajalla) sekä tietysti myös monet tietokone- ja lautapelit.

Keskiaika kiehtoo nykyaikaisia pelintekijöitä. Monet suositut lautapelit, kuten Carcassonne, Dominion tai Citadels sijoittuvat enemmän tai vähemmän ”keskiaikaiseksi” miellettävään ympäristöön. Pelit toimivat tietysti osana medievalismin laajempaa kenttää, eli ne käyttävät hyväkseen keskiaikaan liitettyjä kliseitä ja mielikuvia luodakseen pelaajille kokemuksen keskiajan salaperäisyydestä, juonitteluista ja jännittävyydestä. Tämä mielikuva on tietysti omiaan lisäämään pelaamisen jännitystä ja kiinnostavuutta pelaajille.

Yksi itselleni kiinnostavimmista medievalistisista lautapeleistä on The Resistance: Avalon, lähinnä siksi, että se sijoittuu kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritareiden maailmaan, jota olen itse tutkinut keskiaikaisen artturiaanisen kirjallisuuden näkökulmasta.

Kuvassa pelin keskeisiä hahmoja, Merlin, Mordred, Percival ja Morgana.

Avalon rakentuu bluffaamisen ja päättelyn varaan, ja sen tarina liittyy hyvän ja pahan väliseen taisteluun. Sinällään pelin tekniikka ei tietenkään liity syvällisemmin Arthurin tarinaan, mistä kertoo jo se, että pelin ensimmäinen versio sijoittuu futuristiseen sci-fi maailmaan. On kuitenkin mielenkiintoista, että tietyt Arthurin legendan elementit on onnistuttu ottamaan hyvin osaksi pelin kokonaisuutta. Erityisesti pelin hahmokortit luovat selkeitä yhtymäkohtia keskiaikaisiin tarinoihin kuningas Arthurista ja hänen ritareistaan. Esimerkiksi kuningas Arthurin vastaisen taistelun johtaja on Mordred, joka on myös keskiaikaisessa Historia Regum Britanniae -teoksessa Arthurin poika, joka kapinoi isäänsä vastaan ja lopulta tuhoaa tämän valtakunnan.

Tehtäväkorteissa kuvattu malja viittaa Graalin maljaan ja sen etsintään.

Pelissä on myös selkeä viittaus erääseen keskeiseen artturiaanisen legendan keskeisimmistä esineistä, nimittäin Graalin maljaan. Pelissä olevissa tehtäväkorteissa on nimittäin kuvattuna kultainen tai tummunut hopeinen malja, sen mukaan haluaako pelaaja tehtävän onnistuvan vai epäonnistuvan. Samalla malja tietysti viittaa kuitenkin myös Graalin maljaan, jonka etsiminen oli ritareiden tärkein tehtävä monissa artturiaanisissa kirjoissa. Näin kortti luo peliin tunnnelman tärkeästä ja merkityksellisestä tehtävästä, jonka epäonnistumisella on vakavat seuraukset.

Avalonissa kiinnostavaa on myös keskiaikaisen symboliikan käyttäminen osana pelin kuvitusta. Tai ehkä oikeastaan on kyseessä nykyajan symboliikka, joka periytyy jo keskiajalta. Tietenkään pelin symboliikka ja keskiajan symboliikka eivät ole yhtenäiset, sillä vaikka tietyt symbolit periytyvätkin kulttuurissa aikakaudelta toiselle, tapahtuu yksittäisen symbolin kohdalla silti paljon muutoksia: osa merkityksistä unohtuu ja toisaalta uusia merkityksiä syntyy. Lisäksi koko järjestelmä muuttuu, ja yksittäisten symbolien keskinäiset viittaussuhteet voivat muuttua.

Eroista huolimatta, tai niiden ansiosta, Avalonin symboliikan vertaaminen sydänkeskiaikaisen kirjallisuuden kanssa on mielenkiintoista, sillä se paljastaa miten vanhat symbolit ovat läsnä kulttuurissamme, vähän samaan tapaan kuin keskiaikaiset kirkot seisovat edelleen nähtävissämme: monien historian vaiheiden muuttamina, eri historiallisten kerrosten mosaiikkina, joka kuitenkin kertoo meille jotain alkuperäisestä ja ennen kaikkea jotain meidän omasta kulttuuristamme, siitä kuinka olemme päätyneet nykyiseen tilanteeseen.

Äänestämiseen käytetyt kortit.

Takaisin Avaloniin. Pelin symboliikassa ensimmäisenä huomion kiinnittää värikoodi, jolla merkitään tiettyjä asioita. Lähdetään liikkeelle mustan ja valkoisen välisestä symboliikasta. Sydänkeskiajan ritariromaaneissa musta ja valkoinen tai tumma ja vaalea ovat vastinpari, jossa musta/tumma viittaa pahuuteen, epäilyttävyyteen ja muihin negatiivisiin asioihin, ja valkoinen puolestaan hyvyyteen, kauneuteen ja jalouteen. Tämä symboliikka ei ole meille vierasta, jokainen länsimaisessa kulttuurissa kasvanut varmasti ymmärtää tämän vastakkainasettelun kahden värin välillä. Niinpä myös Avalon-pelissä värien symboliikkaa käytetään äänestyskorteissa, joilla päätetään siitä, hyväksytäänkö kuninkaan ehdottama joukkue vai ei. Samalla mustan ja valkoisen symboliikalla vahvistetaan ajatusta hyvän ja pahan välisestä taistelusta.

Petollisen Mordedin kannattajien vaakuna, hopeinen kaksipäinen kotka punaisella pohjalla, ja Arthurille uskollisten vaakuna, kultainen lohikäärme sinisellä pohjalla.

Värisymboliikka toimii myös toisten värien kohdalla. Hyvien vaakuna on keltainen lohikäärme sinisellä pohjalla, kun taas pahojen vaakuna on hopeinen kaksipäinen kotka punaisella pohjalla. Vaikka keskiajan symboliikassa lohikäärme onkin usein pahaksi mielletty eläin (lohikäärme on Raamatussa Saatanan vertauskuva), niin senkään symboliikka ei ole yksiselitteinen. Tähän peliin lohikäärme on päätynyt todennäköisesti siksi, että se on kuningas Arthurin suvun vaakunaeläin (Arthurin isän nimi oli Uther Pendragon).

Kultainen lohikäärme punaisen ristin päällä valkoisella taustalla, tässä vaakunassa värien symboliikka (punainen, kultainen ja valkoinen) viittaa positiivisiin asioihin, samoin kuin risti, Kristuksen tunnus.

Tässä lohikäärmeen negatiivista symboliikkaa tasapainottaa vaakunan värisymboliikka, kun lohikäärme on kultaisen värinen. Kulta oli keskiajan symboliikassa pyhyyden ja kuninkuuden väri. Lisäksi sininen tausta voidaan nähdä taivaan värinä, mikä yhdistyy hyvinkin positiivisiin mielikuviin Jumalasta ja Neitsyt Mariasta. Lisäksi toisessa vaakunassa lohikäärme asetetaan yhteen punaisen ristin kanssa, mikä taas viittaa tietysti suoraan Jeesukseen ja hänen kuolemaansa, mikä asettaa lohikäärmeen positiiviseen valoon. Pahojen vaakunassa oleva punainen oli monitulkintainen väri, joka saattoi edustaa sekä hyvää että pahaa. Kun se pelissä asetetaan vastakkain hyväksi tulkitun sinisen kanssa, punainen voi edustaa pahuutta, väkivaltaa ja petollisuutta. Petollisuutta voisivat myös kuvastaa kotkan kaksi päätä.

Petollisuuden värisymboliikkaan kuuluu myös hahmokorttien taustan rusehtavan punainen, joka oli keskiajalla nimenomaan petoksen väri. Paras esimerkki on Juudas Iskariot, joka kavalsi Jeesuksen, ja on siten kuvattu hyvin usein punahiuksiseksi. Toinen kavala ja punainen hahmo on tietysti Jumalan pettänyt paholainen…

Vaikka nykyaikaista peliä ei voikaan suoraan tutkia keskiajan symboliikan avulla, osoittaa lyhyt aiheen tarkastelu, että jotkin symbolit ovat jatkaneet elämäänsä keskiajan jälkeen aina meidän aikaamme asti, vaikkakin muuttuen matkan varrella. Nämä symbolit ovat edelleen tärkeä osa kulttuuriamme. Vaikka pelissä ne ovatkin harmittomia ja merkityksettömiä, samoja symboleita käytetään kuitenkin myös esimerkiksi eri maiden vaakunoissa. Esimerkiksi Suomen valtion vaakunassa oleva leijona symboloi monille jaloutta, rohkeutta ja voimaa, asioita joita leijona edusti jo keskiajalla.

Miika Norro

Kirjoittaja työskentelee TUCEMEMS-keskuksessa ja tutkii väitöskirjassaan ranskankielisiä ritariromaaneja sydänkeskiajalta.