K\u00e4vin hiljattain Facebookissa keskustelua tutkijakollegoiden kanssa kirjoittamisesta, erityisesti tiedekirjoittamisesta. Useissa kommenteissa k\u00e4vi ilmi, ett\u00e4 kirjoittaminen on, joskus useimmiten, melkoista pakkopullaa, tikist\u00e4mist\u00e4 ja v\u00e4kisin v\u00e4\u00e4nt\u00e4mist\u00e4. Kirjoittaminen tuottaa ahdistusta ja paras hetki on, kun tekstin saa valmiiksi.<\/p>\n
Ulkopuolisesta t\u00e4m\u00e4 voi kuulostaa aivan karmealta. Miksi tehd\u00e4 sitten t\u00e4llaista hommaa, josta ei yht\u00e4\u00e4n pid\u00e4? Kuten monet kirjailijatkin ovat haastatteluissa todenneet, kirjoittaminen on raakaa ty\u00f6t\u00e4. Kirjoittamisen ammattilainen ei voi j\u00e4\u00e4d\u00e4 odottelemaan inspiraatiota, vaikka tutkimuksen tekeminen ja aihe sin\u00e4ll\u00e4\u00e4n olisivat kiinnostavia ja niihin suhtautuu intohimoisesti. Joskus on vain kirjoitettava vaikka v\u00e4kisin, varsinkin kun deadlinet l\u00e4hestyv\u00e4t. Tapoja tuottaa teksti\u00e4 on monia: joku ottaa tavoitteekseen tietyn p\u00e4ivitt\u00e4isen liuskam\u00e4\u00e4r\u00e4n, joku rivim\u00e4\u00e4r\u00e4n. Itsell\u00e4ni on tapana varata tietty tuntim\u00e4\u00e4r\u00e4, jonka k\u00e4yt\u00e4n vain ja ainoastaan kirjoitusty\u00f6h\u00f6n. Ja kyll\u00e4: deadlinen l\u00e4hestyminen kummasti nostaa kirjoitusintoa.<\/p>\n
Tekstilaji varmasti vaikuttaa siihen, millaisena kirjoittamisen kokee. Tieteellisen tekstin formaatti on kuitenkin hyvin tarkkaan rajattu, ja siin\u00e4 on huomattavasti v\u00e4hemm\u00e4n liikkumatilaa toteuttaa yksil\u00f6llisi\u00e4, luovia ratkaisuja. Kulttuurihistoria tosin sallii tutkijan oman \u00e4\u00e4nen kuulua, mutta silti dialoginen keskustelu itsen, aiemman tutkimuksen ja<\/p>\n
![\"\"](\"https:\/\/blogit.utu.fi\/tucemems\/wp-content\/uploads\/sites\/42\/2017\/03\/woman-typing-writing-windows.jpg\")
<\/a>Kirjoittaminen on tutkijan perusty\u00f6t\u00e4.<\/p><\/div>\n
l\u00e4hdeaineiston kanssa luo tietyt raamit. Minulla ainakin er\u00e4\u00e4nlainen pakottomuus helpottaa. Jos tied\u00e4n, ettei teksti\u00e4 ole pakko saada valmiiksi tietyss\u00e4 aikataulussa tai ett\u00e4 sit\u00e4 ei ole pakko n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 kenellek\u00e4\u00e4n, jos koenkin kirjoittaneeni t\u00e4ysin puuta hein\u00e4\u00e4, voin suhtautua tekstin tuottamiseen paljon rennommin. Esimerkiksi t\u00e4m\u00e4 blogiteksti syntyi sutjakammin kuin yksik\u00e4\u00e4n artikkeli!<\/p>\n
<\/p>\n
Eroottinen flow-tila?<\/strong><\/p>\n Samaisessa some-keskustelussa tuotiin esiin P\u00e4lvi Rantalan ja Veera Kinnusen Kide<\/em>-lehdess\u00e4 (4\/2016) julkaistu artikkeli ajattelun (ja kirjoittamisen) ruumiillisuudesta. Tekstiss\u00e4 verrattiin kirjoittamista parhaimmillaan eroottiseen hurmostilaan. T\u00e4m\u00e4 v\u00e4itt\u00e4m\u00e4 her\u00e4tti mielenkiintoisia ja innostuneita puheenvuoroja. Ihan vastaavia kokemuksia itsell\u00e4ni ei ole, mutta allekirjoitan t\u00e4ysin sen, ett\u00e4 kirjoittaminen on sek\u00e4 fyysinen ett\u00e4 psyykkinen tapahtuma. Tutkija ei ole koskaan t\u00e4ysin objektiivinen tutkimusaiheensa suhteen. H\u00e4nen omat kokemuksensa ja kiinnostuksen kohteensa vaikuttavat siihen, miten h\u00e4n aineistoaan tulkitsee. Tutkija on mukana koko persoonallaan, joten ei ole mik\u00e4\u00e4n h\u00e4pe\u00e4 my\u00f6nt\u00e4\u00e4, ett\u00e4 omaan tekstiin kohdistettu kritiikki tuntuu joskus inhottavalta. Kirjat, tekstit, ovat kirjoittajiensa rakkauslapsia aivan kuten laulut ovat muusikoiden.<\/p>\n Mutta takaisin hurmokseen. Parhaimmillaan kirjoittamiseen syntyy flow-tila, jossa aika yksinkertaisesti katoaa. Voin istua tuntitolkulla tietokoneen \u00e4\u00e4ress\u00e4 niin etten huomaakaan ymp\u00e4rist\u00f6\u00e4ni, mik\u00e4 tietysti saattaa \u00e4rsytt\u00e4\u00e4 l\u00e4hipiiri\u00e4. Siin\u00e4 kun saattaa helposti kulua illat ja viikonloputkin. Mutta t\u00e4llaisessa tilassa syntyy teksti\u00e4, ja paljon. Aina se ei ole t\u00e4ysin julkaisukelpoista, mutta onpahan materiaalia, mist\u00e4 muokata j\u00e4lkeenp\u00e4in. Sellaisen tripin j\u00e4lkeen olo on voitonriemuinen, mutta en sanoisi, ett\u00e4 ylen hurmioitunut. Ehk\u00e4 pikemminkin tyhj\u00e4.<\/p>\n Kirjoittamisen tavat ovat muuttuneet Christine de Pisanin ajoista, mutta edelleenk\u00e4\u00e4n kirjoittaminen ei ole aina helppoa. Kirjoittaminen on ehdottoman fyysist\u00e4 ty\u00f6t\u00e4. Jokainen ammatikseen kirjoittaja tiet\u00e4\u00e4 sen siet\u00e4m\u00e4tt\u00f6m\u00e4n tuskan hartioissa ja niskassa, jonka istuminen tietokoneen \u00e4\u00e4rell\u00e4 aiheuttaa, olkoonkin, ett\u00e4 kaikenlaisia ergonomisia apuv\u00e4lineit\u00e4 onkin runsaasti saatavilla. Ja kirjoittamisen ruumiillisuus on tunnettu jo pitk\u00e4\u00e4n. Tuomas Heikkil\u00e4n Piirtoja ja kirjaimia. Kirjoittamisen kulttuurihistoriaa keskiajalla<\/em> (2009) teoksesta l\u00f6ytyy seuraavanlainen luonnehdinta kirjoittamisesta:<\/p>\n Una lingua loquitur Voin t\u00e4ysin allekirjoittaa kyseisen luonnehdinnan. En\u00e4\u00e4 meid\u00e4n ei toki tarvitse raapustaa sulkakyn\u00e4ll\u00e4 ja tuhria pergamenttia musteeseen, mutta raskasta kirjoittaminen on edelleen. Ajatteluty\u00f6 on kuluttavaa. Pitk\u00e4n kirjoitussession j\u00e4lkeen olen usein sek\u00e4 fyysisesti ett\u00e4 henkisesti v\u00e4synyt. Haluan vain olla ja lev\u00e4t\u00e4. Ja olen kuullut lukuisia kertoja kommentteja siit\u00e4, ett\u00e4 istun vain kaiket p\u00e4iv\u00e4t tietokoneella. Eih\u00e4n sen pit\u00e4isi olla raskasta. Ja varsinkin ihmettely\u00e4 aiheuttaa sen, jos en ole saanut kovin paljon teksti\u00e4 aikaan.<\/p>\n <\/p>\n Vanhan yst\u00e4v\u00e4n paluu<\/strong><\/p>\n Joskus k\u00e4y niin ett\u00e4, syyst\u00e4 tai toisesta, kirjoittamiseen tulee t\u00e4ydellinen pys\u00e4hdys. Ei vain pysty. Minulle k\u00e4vi n\u00e4in vuosi sitten kev\u00e4\u00e4ll\u00e4. En pystynyt kirjoittamaan en\u00e4\u00e4 rivi\u00e4k\u00e4\u00e4n. Siit\u00e4h\u00e4n se varsinainen tuska syntyikin. Kun pit\u00e4isi saada t\u00e4m\u00e4 v\u00e4it\u00f6skirja valmiiksi, tuskastelin ohjaajani ty\u00f6huoneessa. Koen, ett\u00e4 tutkijanty\u00f6 on el\u00e4m\u00e4ntapa-ammatti. Siihen uppoutuu helposti t\u00e4ysin, niin ettei huomaakaan, jos kuormittaa itse\u00e4\u00e4n liikaa. Ty\u00f6p\u00f6yd\u00e4lle alkaa vaihvihkaa kerty\u00e4 yht\u00e4 jos toista projektia, joihin aika ei en\u00e4\u00e4 riit\u00e4k\u00e4\u00e4n. Siksi pakotettukin tauko on hyv\u00e4ksi. Ehtii v\u00e4h\u00e4n heng\u00e4ht\u00e4\u00e4 ja tajuta, ettei ty\u00f6 ole kaikki kaikessa.<\/p>\n Viiden kuukauden taon j\u00e4lkeen sain v\u00e4it\u00f6skirjasta taas otteen. Tunne siit\u00e4, ett\u00e4 kirjoittaminen on j\u00e4lleen kivaa, oli aivan mahtava. Olin kaivannut sit\u00e4 fiilist\u00e4 niin paljon! Vaikka sainkin aluksi kirjoitettua vain muutaman rivin. Tutkiminen (kirjoittaminen) on intohimo. Uuden tiedon etsiminen on tavattoman j\u00e4nnitt\u00e4v\u00e4\u00e4. Ajankulu katoaa, kun etsii kuumeisesti yht\u00e4 palaa lis\u00e4\u00e4 historialliseen palapeliin. Ja sitten olo on haltioitunut ja jopa lapsellisen innostunut kun viimein, lukuisien ty\u00f6tuntien ja viel\u00e4 lukuisampien l\u00e4pik\u00e4ytyjen sivujen j\u00e4lkeen, sen pienen palasen l\u00f6yt\u00e4\u00e4. Ja kun saan sen havainnon viel\u00e4 muotoiltua timanttiseksi lauseeksi. Sill\u00e4 tunteella jaksaa jatkaa eteenp\u00e4in.<\/p>\n <\/p>\n Henna Karppinen-Kummunm\u00e4ki Kirjoittaminen on historiantutkijan ensisijainen ty\u00f6v\u00e4line. Ilman teksti\u00e4 ei ole tutkimustakaan. Historiantutkimus on yht\u00e4 kuin siit\u00e4 kirjoitettu ja julkaistu tutkimusteksti. Se ik\u00e4\u00e4n kuin \u201dlihallistaa\u201d tutkijan ajatteluprosessin. Jokainen tutkija on siten kirjoittamisen ammattilainen, mutta vuosien harjaantuneisuus ei v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 tee kirjoittamisprosessista yht\u00e4\u00e4n sen … Continue reading <\/a>
Wikimedia commons.<\/p><\/div>\n
\n<\/em>duo oculi vident
\n<\/em>tres digiti scribunt
\n<\/em>totum corpus laborat
\n<\/em>Scribere qui nescit
\n<\/em>nullum putet esse laborem.<\/em><\/p>\n
\nKirjoittaja on kulttuurihistorian tohtorikoulutettava, joka viimeistelee v\u00e4it\u00f6skirjaansa 1700-luvun eliitin tytt\u00f6ydest\u00e4<\/em><\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"