Turun normaalikoulun 1b-luokalla otettiin syksyllä 2017 käyttöön Otavan Seikkailujen digiaapinen painetun aapisen sijasta. Tarkoituksena oli tehostaa lukutaidon kehittymistä ja kielen oppimisen eri osa-alueita monipuolisemmin.

Digiaapisen yksi mahdollisuuksista onkin saada kuunnella ja kuulla äänteitä, tavuja, sanoja, virkkeitä ja jopa tarinoita kotona. Tämä auttaa myös vanhempia tukemaan lastaan ja harjoittelemaan lapsensa kanssa kotona noudattaen suomen kielen äänneoppia. Digiaapinen on käyttöjärjestelmästä riippumaton, eli se tarjoaa myös mahdollisuuden äänittää lukemaansa, laitteella kuin laitteella.

Digiaapiseen kirjautuminen aiheutti alussa hankaluuksia, sillä käyttäjätunnus sisältää kaksi osaa, joihin molempiin vaaditaan tunnusosa kirjautumisen onnistumiseksi. Kuitenkin oppilaat ovat oivaltaneet tämän nopeasti, ja jo ennen syyslomaa kirjautuminen oli opittu, ja haluttu sivu, eli tehtävät aukesivat vaivatta.

Käytössä oleva digiaapinen on ollut käytössä beta-versiona, mutta on osoittanut tehonsa. Kuuntelemisen mahdollisuus ja erilaisten digitehtävien tekeminen on vahvistanut oppilaiden kuullunymmärtämistaitoja, kuin myös suullinen ilmaisu on vahvistunut. Tärkeimpänä on kuitenkin ollut nähdä oppilaiden ilo ja innostus saada laittaa kuulokkeet korviin ja päästä oppimaan uutta tutun rungon avulla, jota digiaapinen noudattaa äänteestä toiseen.

Teksti: Katri Parviainen