OVET-HANKKEEN WEBINAARI TURUN YLIOPISTOLLA 17.2.2021

Teksti: Sara Eeva ja Susanna Nera

Opettajakoulutuksen opiskelijavalintaan on käytännössä aina kuulunut tunteitakin herättävä osa-alue, nimittäin hakijan soveltuvuuden arviointi. Se sisältyy myös vastikään uudistettuun valtakunnalliseen opiskelijavalintaan, jota yliopistot harjoittelukouluineen ovat yhteistyössä kehittäneet. Aiheesta keskusteltiin “Soveltuvuuden rooli opiskelijavalinnoissa” -webinaarissa, jonka järjesti 17.2.2021 kasvatusalan valintayhteistyöverkoston soveltuvuuskoetyöryhmä.

Webinaarin aluksi OVET-hankkeen (2017-2020) johtaja Anu Warinowski Turun yliopistosta taustoitti valintakoeuudistusta. Hän korosti, miten Suomessa opiskelijavalintavaihe on ainoa todellinen portinvartija opettajan ammattiin ja siksi merkityksellinen, sillä ammatin eettinen ulottuvuus on laaja. Soveltuvuuden arvioinnin kehittämiseksi, etenkin sen tutkimusperustaisuuden vahvistamiseksi, on yliopistoyhteistyönä luotu opettajan osaamista kuvaava MAP-malli, Warinowski kertoi. MAP käsitteellistää opettajan tarvitsemia taitoja ja siten sitä, mitä valintakokeessa kannattaa mitata, kun arvioidaan hakijan koulutettavuutta ja soveltuvuutta opettajan ammattiin.

Riitta-Leena Metsäpelto Jyväskylän yliopistosta totesi, että tutkitusti valintamenettelyt tuottavat sellaista tietoa, joka auttaa ennustamaan hakijan opettajantyössä tarvitsemaa osaamista sekä koulutuksen aikana että työssä. Valintakoeuudistuksesta hän mainitsi, että soveltuvuuden arviointia on kehitetty luotettavammaksi ja oikeudenmukaisemmaksi. Hakijan näkökulmasta nämä seikat ovatkin ensiarvoisen tärkeitä. Käyttöön on Metsäpellon mukaan otettu esimerkiksi strukturoitu pysäkkihaastattelu (MMI). Siinä kaikille hakijoille esitetään samat kysymykset, jotka arvioidaan yhtenäisesti. Tehtävät ovat toiminnallisia, jolloin hakija ei vain kuvaile taitoa vaan myös osoittaa sitä.

Soveltuvuuskokeen yksi tärkeä tehtävä on karsia huonot hakijat, totesi vuorostaan tutkijatohtori Ville Mankki Tampereelta. Hakijankin tulevaisuuden näkökulmasta soveltuvuuden arvioinnin onnistuminen on tärkeää. Jos alalle päätynyt kokee tehneensä väärän uravalinnan, hän kärsii siitä, samaten hänen oppilaansa.

Mankki nosti myös esiin erityisen kiinnostavan näkökulman, nimittäin sen, mitä yliopistokoulutuksella voi tai ei voi saada aikaan. Hänen mukaansa soveltuvuuden arvioinnissa ennustavien kriteerien rajaaminen on tärkeää, sillä on luotettavasti löydettävä hakijoiden erot eritoten niissä valmiuksissa, joita opettajalta halutaan mutta joita koulutuksella ei kuitenkaan voida riittävästi kehittää. Tutkimusten mukaan esimerkiksi yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot ovat tällaisia opettajan ammatissa tärkeitä mutta yksilön tasolla pysyviä tai melko hitaasti muuttuvia ominaisuuksia.

Moni tunnistanee ajatuksen siitä, miten ”näppituntuma” kertoo, kenellä on ”kasvattajan mieli”. Mankki toi tämän esiin todeten, että tutkitusti soveltuvuuden arvioijilla saattaa olla piilokriteereitä. Esimerkiksi ikään tai sukupuoleen liittyvien piilokriteerien käyttäminen on johtanut epätasa-arvoisiin valintoihin. Siksikin soveltuvuuden arvioinnin on oltava tutkimusperustaista ja strukturoitua, Mankki painotti.

Millaisia opiskelijoita esimerkiksi luokanopettajakoulutukseen sitten on valikoitunut ennen pääsykoeuudistusta?  Näkökulmaa valotti yliopistotutkija Henna Vilppu Turusta. Hän kehysti puheenvuoronsa toteamalla aluksi, että luokanopettajan työssä vaaditaan kykyä jatkuvaan oppimiseen ja oman oppimisen säätelyyn. Tähän liittyen luokanopettajaopiskelijoiden menestymistä valintakokeessa ja opinnoissa on verrattu kolmessa opettajankoulutusyksikössä. Tutkimus tehtiin vuonna 2019 toteutetulla kyselytutkimuksella.

Vilpun esittelemä tutkimus luokanopettajaopintonsa aloittaneista osoitti monta kiinnostavaa seikkaa. Tuloksista ilmeni, ettei luokanopettajakoulutus tällä hetkellä houkuttele akateemisesti parhaita opiskelijoita. Lisäksi selvisi, että miesopiskelijat pääsivät koulutuksiin naisia heikommilla arvosanoilla ja suoriutuivat ensimmäisen vuoden opinnoistaan naisia heikommin. Kaikkinensa koulutukseen päätyi opiskelustrategioiltaan heterogeeninen joukko opiskelijoita, joista erottui kaksi ryhmää: toistamissuuntautuneet, tukea tarvitsevat oppijat (45%) ja itsenäiset syväoppijat (55 %). Opiskelustrategiat eivät olleet tilastollisesti merkitsevässä yhteydessä opintomenestykseen, mutta jälkimmäinen ryhmä suoritti enemmän opintopisteitä ja arvosanojen keskiarvo oli korkeampi.

Kaikki webinaarin puhujat ja kommentoijat, joita oli mm. OKM:sta ja OAJ:sta, olivat yhtä mieltä siitä, että tutkimusta soveltuvuuden arvioinnista, opiskelijavalinnoista kokonaisuutena ja ylipäänsä opettajankoulutuksesta tarvitaan lisää.