Opiskelijakirjoitus: Ihmisen parantelun tavoitteet ja niihin liittyvät haasteet

Osana Unesco Chair in Bioethics Suomen yksikön kevään ohjelmaa järjestimme opiskelijasymposiumin, jonka yhteydessä opiskelijoille annettiin mahdollisuus kirjoittaa ajatuksistaan blogiteksti. Olemme innoissamme siitä, että opiskelijat tarttuivat tähän tilaisuuteen! Allaoleva teksti on filosofian opiskelija Niklas Holstikon käsialaa.
Koska opiskelijatöitä saa pitää näytillä vain rajoitetun ajan, opiskelijoiden kirjoitukset ovat luettavissa blogissa vuoden 2019 loppuun saakka, minkä jälkeen ne poistetaan.


Niklas Holstikko
Ihmisen parantelun tavoitteet ja niihin liittyvät haasteet

Miksi ihminen haluaa parantaa itseään? Mitä syitä ihmisellä voisi olla muokata itseään? Onnistutaanko parantelulla saavuttamaan sen tavoitteet? Mahdollisia syitä parantelulle on lukuisia. Yksi mahdollinen motivaatio muokata ihmistä paremmaksi voisi olla ihmisen halu kukoistukseen ja kehitykseen. Ihminen on olento, joka pyrkii aktiivisesti kehittämään itseään. Mikäli teknologia ja tiede voidaan ottaa avuksi tässä kehitysprosessissa, miksi niitä ei hyödynnettäisi?
Toinen syy ihmisen halulle kehittää omia ominaisuuksiaan, kykyjään ja valmiuksiaan voisi olla se, että ihminen haluaa lisätä hyvinvointiaan. Mutta voidaanko ihmisen biologisten ja fysiologisten ominaisuuksien kehittämisellä suoraan lisätä ihmisen hyvinvointia? On mahdollista kuitenkin ajatella, että vaikka parantelulla ei voitaisikaan suoraan lisätä hyvinvointia, parantelu silti välillisesti lisää ihmisten hyvinvoinnin edellytyksiä.
Tätä motivoi seuraava. Mikäli ihmisen hyvinvoinnin perusedellytykset eivät ole kunnossa, hänen ei voida katsoa olevan hyvinvoiva. Mikäli ihminen on parempi versio itsestään, niin todennäköisyys kasvaa sille, että ihminen myös voi paremmin.
Ihminen haluaa saavuttaa jonkinlaisen moraalisen ideaalin ja kehittää omaa moraalista kapasiteettiaan. Joku voisi argumentoida, että meidän tulisi käyttää kaikki saatavilla olevat keinot tehdä itsestämme moraalisesti parempia ja kyvykkäämpiä. Mikäli teknologian ja tieteen avulla tehtävä ihmisen parantelu on yksi mahdollinen keino moraalisen ideaalin saavuttamisessa, miksi näin ei tehtäisi?
Tällainen ajattelutapa kuitenkin herättää monenlaisia kysymyksiä. Ensinnäkin voidaan kysyä, että tekeekö ihmisen biologisten, fysiologisten tai mentaalisten kykyjen ja ominaisuuksien parantelu todella ihmisestä välttämättä moraalisempaa. Ei näyttäisi olevan taattua, että ihminen onnistuisi kehittämään näiden ominaisuuksien parantelulla myös moraalisia kapasiteettejaan. Onko ihminen todella merkittävästi moraalisesti parempi tai hyveellisempi sen jälkeen, kun hänen ominaisuuksiaan tai kykyjään on paranneltu? Olen taipuvainen olemaan skeptinen tämän suhteen.
Entä voidaanko ihmistä todella ohjelmoida hyveellisemmäksi? Ennen kuin tähän kysymykseen yritetään vastata, on syytä muistaa hyveiden luonne. Hyveet ovat sellaisia ihmisten moraalisesti suotavia ominaisuuksia, jotka kehittyvät vähitellen käytössä. Hyveitä täytyy harjoittaa, jotta ne voisivat kehittyä kunnolla. On vaikeaa käsittää, kuinka ihmisestä voitaisiin tehdä yhtäkkiä viisaampi tai oikeudenmukaisempi teknologian ja tieteen avulla.

Vaikka ihmisen kehittyminen hyveellisemmäksi olisikin mahdollista tieteen ja teknologian keinoin, vastattavana on silti yksi kysymys. Mikäli ihmisestä voitaisiin tehdä hyveellisempi parantelun keinoin, tulisiko meidän tehdä ihmisestä hyveellisempi tällä tavoin? Tämän kysymyksen taustalla taas on seuraava kysymys.
Onko sillä mitään merkitystä, kuinka ihmisestä tulee hyveellisempi? Onko sallittua ottaa “oikotie” hyveellistymisessä? Vai onko sillä mitään arvoa, mikäli ihminen on pitkän työn tuloksena onnistunut kehittämään hyveitään? Tämä pohdinta hyveellisyyden saavuttamisen keinoista voidaan laajentaa koskemaan pohdintoja siitä, että onko mitään merkitystä sillä, kuinka moraalinen ideaali saavutetaan.
Eräs toinen mielenkiintoinen pohdinta koskee sitä, että millaista moraalista ideaalia tulisi tavoitella. Tarkoitetaanko moraalisen ideaalisuuden saavuttamisella sitä, että saavutetaan moraalinen täydellisyys? Voidaan kuitenkin epäillä, että ihmisen tulisi yrittää tavoitella moraalista täydellisyyttä. Moraalinen täydellisyys vaikuttaa nimittäin olevan jotakin sellaista, johon vain Jumala kykenee. Ihmiset ovat aina siinä mielessä epätäydellisiä ja rajallisia, ettei mikään parantelu voi tehdä heistä koskaan ehdottoman täydellisiä.
Mikäli moraalisella ideaalilla tarkoitetaan vain parempaa tilaa kuin mitä ihmisen nykytilanne on, törmätään seuraaviin kysymyksiin. Mistä tiedetään, että ihminen on parantelun jälkeen moraalisesti parempi? Lisäksi voidaan kysyä: parempi mihin verrattuna?
Toisin sanoen tässä kohtaa herää seuraava keskeinen kysymys. Millä standardeilla arvioidaan sitä, että saavutetaanko ihmisen moraalinen ideaalitila parantelulla? Mikäli tällaisia selkeitä standardeja ei ole, on hankalaa sanoa, että onnistutaanko ihmisen moraalisessa parantelussa.
Näiden tavoitteiden lisäksi yksi mahdollinen ihmisen parantelun motiivi on maailman nykytila. Nykyisessä maailmassa on laajoja globaaleja ongelmia, jotka vaatisivat pikaisia ja hyviä ratkaisuja. Voidaan argumentoida, että globaalien katastrofien välttäminen edellyttää sitä, että globaaleja ongelmia ratkaisevat pätevät toimijat.
Tämän ajattelutavan mukaan uhkana on, että ihmiset ovat nykyisessä tilassaan liian vajavaisia ja kykenemättömiä ratkaisemaan lukuisia nykyisen maailman ongelmia. Tämän näkemyksen kannattajat usein katsovatkin, että parantelu on välttämätöntä, jotta ihmiset kykenisivät paremmin ratkaisemaan maailmaa uhkaavat globaalit ongelmat.
Tällaisessa ajattelutavassa on selkeänä meriittinä sen tavoite. On erittäin toivottavaa, että globaaleja ongelmia ratkaisevat pätevät toimijat. Mikäli ihmisestä onnistutaan tekemään parempi, hän myös todennäköisemmin onnistuu globaalien ongelmien ratkaisemisessa. Mutta tätä ajattelutapaa voidaan myös yrittää haastaa seuraavasti. Mistä tiedetään, että saavutetaanko parantelulla sellaisia ihmisiä, jotka ovat tarpeeksi päteviä ratkaisemaan globaaleja ongelmia?
Lisäksi tässä kysymyksessä esiintyvä ilmaisu ”tarpeeksi päteviä” viittaa siihen, että on olemassa jonkinlainen standardi, jolla ihmisten pätevyyttä globaalien ongelmien ratkaisemisessa voitaisiin arvioida. Ei kuitenkaan vaikuttaisi selvältä, että mikä tämä standardi on.
Kaiken kaikkiaan ihmisen parantelulla vaikuttaa olevan lähinnä välinearvoa. Sitä ei yleensä tavoitella sen itsensä takia. Ihmisen parantelua siis yritetään oikeuttaa lähinnä vetoamalla niihin tavoitteisiin, joita ihmisellä on. Toki sille ei ole mitään estettä, etteikö moraalisella parantelulla voisi olla myös itseisarvoa. Ihmisen paranteluun liittyy kuitenkin monia kysymyksiä ja haasteita. Mikäli parantelulla halutaan onnistua saavuttamaan sille asetetut tavoitteet, on ensin ratkaistava näitä kysymyksiä ja haasteita.

Opiskelijakirjoitus: Todennäköisesti tulemme parantelemaan ihmisiä – mitä huomioida siihen ryhtyessä?

Osana Unesco Chair in Bioethics Suomen yksikön kevään ohjelmaa järjestimme opiskelijasymposiumin, jonka yhteydessä opiskelijoille annettiin mahdollisuus kirjoittaa ajatuksistaan blogiteksti. Olemme innoissamme siitä, että opiskelijat tarttuivat tähän tilaisuuteen! Allaoleva teksti on filosofian ensimmäisen vuoden opiskelija Regina Suikin käsialaa.
Koska opiskelijatöitä saa pitää näytillä vain rajoitetun ajan, opiskelijoiden kirjoitukset ovat luettavissa blogissa vuoden 2019 loppuun saakka, minkä jälkeen ne poistetaan.


 

Regina Suikki
Todennäköisesti tulemme parantelemaan ihmisiä – mitä huomioida siihen ryhtyessä?

Geneettisellä parantelulla tarkoitetaan ihmisen geeniperimän muuntelua tarkoituksena parantaa kykyjä tai lisätä haluttuja piirteitä. Kun kiinalaistutkija He Jiankui kertoi muokanneensa kaksostyttöjen DNA:ta sikiöaikana niin, että he olisivat hi-virukselle immuuneja (HS 27.11.2018), alkoi geneettisen paranteluteknologian sallittavuus ja hyväksyttävyys puhuttamaan laajemmin. Geenimuokatut lapset havahduttivat ajattelemaan, että geneettinen paranteluteknologia voi olla (ja todennäköisesti onkin) tulevaisuutta. Pidettiinhän aluksi eräänlaiseksi paranteluksi luokiteltavia elinsiirtoja, kauneusleikkauksia sekä sukupuolenkorjauksia paheksuttavina eikä uskottu niiden yleistymiseen, mutta nykyään ne ovat arkipäivää. Samoin saattaisi käydä ihmisen geneettisen parantelun kanssa.

Avaan kohta tarkemmin, miksi geneettinen paranteluteknologia tulee olemaan todennäköisesti tai jopa väistämättömästi tulevaisuudessa läsnä, kuten bioeetikot Francoise Baylis ja Jason Scott Robert väittävät artikkelissaan ”The Inevitability of Genetic Enhancement Technologies”. Siksi tulisi kiinnittää huomiota siihen, miten ihmisiä voitaisiin parannella mahdollisimman vähin negatiivisin seurauksin pohtimalla ja tiedostamalla mitä riskejä ja hyötyjä tietyn ominaisuuden, kuten älykkyyden lisääminen sisältäisi, ja siten löytää ratkaisuja ongelmien välttämiseksi. Lisäksi olisi tärkeää miettiä millä perusteilla erilaisia ominaisuuksia olisi oikeutettua parannella, miten se tulisi tehdä ja miten paranteluteknologiaa tulisi jakaa ihmisten käyttöön.

Ensimmäinen Bayliksen ja Robertin esittämä osasyy paranteluteknologian väistämättömyydelle on teollistuneissa maissa vallitseva kapitalismi, jonka seurauksena paranteluteknologiaa kehitettäisiin tavoitellen sen myynnillä voittoa ja kilpailuetua toisiin nähden. Toisena syynä he esittävät ”piittaamattoman liberalismin”, joka painottaa yksilön vapaata tahtoa sallien sen nojalla melkein mitä vaan, kuten omien kykyjen parantelun elämänlaadun kohentamiseksi. Yksinään syyt eivät selitä väistämättömyyttä, mutta yhdessä ne muodostavat kokonaisuuden, joka antaa syitä nähdä paranteluteknologian kehityksen väistämättömänä.

Kolmas syy heidän mukaansa on ihmisten luonnollinen uteliaisuus ja tiedonjano sekä niistä johtuva kiinnostus teknologiaan. Tiedonjanoon viittaavat ihmisten halu ymmärtää itseään, maailmaa ja olemassaoloaan, mikä näkyy nykypäivänä muun muassa ”Näin ymmärrät itseäsi paremmin” -kirjojen suosiona sekä tieteen jatkuvana kehityksenä. Tieteellisen tiedon luonteeseen kuuluu puolueettomuus ja objektiivisuus. Se ei ota asioihin kantaa, vaan kertoo miten asiat ovat. Arvokysymykset nousevat kuitenkin esille soveltaessa tietoa käytäntöön, kuten hyödyntäessä tietoa geeniperimän muokkaamiseen. Vaikka tietoa voitaisiin väärinkäyttää esimerkiksi luomalla tuhoisia viruksia, ei se välttämättä riitä kaikille syyksi jättää asioita tutkimatta, koska tietoa itsessään arvostetaan yhteiskunnassamme paljon, ja se erotetaan tiedon soveltamisesta. Tämän takia voi nähdä todennäköisenä, että geneettistä muuntelua tullaan tutkimaan ja tekemään.

Neljänneksi syyksi Baylis ja Robert esittävät ihmisten kilpailevan luonteen ja pyrkimyksen tavoitella omaa, sosiaalista tai taloudellista etua. Menestystä ja kilpailua arvostetaan, mikä näkyy rohkaisevana asenteena kilpailua kohtaan ja erilaisina palkintoina niin urheilussa kuin työssä. Menestymisen halu voisi johtaa haluun parannella omia ominaisuuksiaan
kilpailukyvyn edistämiseksi ja mahdollistaakseen menestyksen valitsemallaan tiellään. Kuitenkin on huomattava, ettei menestyksen arvostaminen kohdistu pelkkään lopputulokseen, vaan myös tapaan saavuttaa se, kuten ahkeruuteen. Voisiko geneettisellä parantelulla saavutettua menestystä verrata ahkeruudella ansaittuun menestykseen, vai olisiko se huijaukseen verrattavissa? Jos vain lopputuloksella ja menestyksellä olisi väliä, emme esimerkiksi kieltäisi olympialaisissa dopingia.

Halumme toteuttaa itseämme ja vaikuttaa tulevaisuuteen johtaa Bayliksen ja Robertin mukaan siihen, että osa näkee tarkoitettuna ihmisen evoluution omiin käsiin ottamisen geneettisen muuntelun mahdollistaessa sen. En väitä, että kaikki haluaisivat puuttua evoluutioon, mutta varmasti jotkut kokevat kiehtovana mahdollisuuden parannella ihmislajia. Onhan olemassa jo hi-virukselle immuuniksi muokattuja lapsia ja ulkonäköä parantelevia kauneusleikkauksia, mitkä viittavat ihmisten haluun puuttua niin terveyteen kuin ulkonäköön. Miksei myöhemmin evoluutioonkin?

Evoluution omiin käsiin ottaminen mahdollistaisi täydellisten ihmisten luomisen vaalimalla hyviksi katsottuja piirteitä ja hillitsemällä ei-toivottuja piirteitä, mikä ei ole onnistunut täydellisesti pelkkien yhteiskunnan asettamien normien avulla. Halullemme vaikuttaa evoluutioomme on perusteita, jotka tekevät paranteluteknologian käytöstä todennäköistä, mutta se sisältää paljon vaaroja. Mitkä piirteet arvotamme hyviksi ja tavoiteltaviksi? Miten toimimme, jos yhteiskunnan kannalta olisi hyvä hillitä tiettyjä piirteitä, mutta yksilö itse ei haluaisi niihin puututtavan? Antaisimmeko yksilöille valinnanvapauden vai pakottaisimme yksilöitä muokattavaksi yleisen hyödyn ja turvallisuuden nimissä?

Mitä ominaisuuksia ylipäätään olisi hyväksyttävää parannella, millä perustein ja miten? Ingmar Persson ja Julian Savulescu esittävät artikkelissaan ”Summary of Unfit for the Future”, että ihmisten on yleisesti helpompi aiheuttaa haittaa kuin hyötyä. Syynä ei ole ihmisen tuhoava perusluonne tai moraalinen rappio, vaan pitkälle kehittynyt teknologia, jota käyttämällä voisi aiheuttaa äärimmäistä haittaa, esimerkkinä ydinaseet. Lisäksi ihmisten moraalikyky on kehittynyt pienyhteisöihin sopivaksi, minkä seurauksena moraalikykyämme voisi luonnehtia evolutiivisesti yhteensopimattomaksi aikaamme, jossa toimintamme vaikuttaa laajasti muihin, esimerkkinä ilmastonmuutoksen kiihdyttämiseen vaikuttaminen ympäristölle haitallisilla kulutustottumuksilla tai päästörajoitteiden vastustamisella. Tämän takia Persson ja Savulescu ehdottavat geneettistä parantelua yhdeksi keinoksi mahdollisen tuhon välttämiseksi. Riittäisikö mahdollisen tuhon välttäminen perusteeksi ihmisen moraalikyvyn muokkaamiselle, ja tulisiko ihmisten moraalikyvyn muokkaamisen olla pakollista riskien välttämiseksi? Olisiko ihmisten vapauden rajoittaminen hyväksyttävää, jos se takaisi turvallisuutta tuholta välttymisen muodossa? Vai tulisiko meidän rakentaa yhteiskuntamme huomioimalla moraalikykyjemme yhteensopimattomuus aikaamme ja järjestää esimerkiksi empatiakoulutusta, mikä ei kuitenkaan takaisi tarpeeksi kehittynyttä moraalikykyä?

Näen kuitenkin moraalikyvyn parantelun perustellumpana kuin muiden psykologisten piirteiden. Muiden psykologisten piirteiden paranteluun liittyy ajatus tavoiteltavista ihannepiirteistä, jotka arvotetaan muita piirteitä paremmiksi. Piirteitä arvottaessa luodaan käsitys ihanneyksilöstä, jollainen ihmisen kuuluisi olla. Tämä saattaisi vaikuttaa negatiivisesti erilaisuuden hyväksymiseen ja ylipäätään vähentää erilaisuutta ihmisten välillä, kun syntyisi paine pyrkiä tiettyyn hyväksi nähtyyn muottiin.

Ihmisten fyysisten ominaisuuksien parantelu voisi parantaa yksilön elämänlaatua hänen tarvitessa esimerkiksi vähemmän unta, ja siten pystymään tekemään enemmän haluamiaan asioita. Samoin yksilön elämää voisi helpottaa kognition, kuten muistin ja ongelmanratkaisukyvyn parantelu. Fyysisten ja kognitiivisten ominaisuuksien parantelussa hyöty kohdistuisi pääosin paranneltuun ihmiseen, kun taas moraalikyvyn parantelemisesta koituva hyöty kohdistuisi laajemmin kaikkiin ihmisiin. Parannellut fyysiset ja kognitiiviset ominaisuudet voitaisiin valjastaa kilpailueduksi työelämässä, minkä seurauksena tiettyihin asemiin pääsy saattaisi edellyttää erityiskykyjä tulevaisuudessa ja siten parantelua. Fyysisiä ja kognitiivisia ominaisuuksia parantelemaan alkaessa on tärkeää pohtia miten ihmisille annetaan oikeudenmukaisesti mahdollisuus parannella ominaisuuksiaan. Parantelun riippuminen ainoastaan rahasta antaa varakkaille etulyöntiaseman itsensä paranteluun ja mahdollisuuteen hyötyä parantelun mahdollistamista kyvyistä. Erityiskyvyt voisivat mahdollistaa vaikeat erityisosaamista vaativat työt sekä paremman palkan. Tämä johtaisi rikkaampien ja köyhempien välisen kuilun kasvamiseen.

Miten sitten välttäisimme paranneltujen rikkaiden yläluokan? Arvonnalla välttäisimme rikkaiden etulyöntiaseman paranteluun, mutta sekin loisi kaksi luokkaa: parannellut ja ei-parannellut, voittajat ja häviäjät. Jotta arvonta takaisi tasavertaisen mahdollisuuden paranteluun, ehdottaa Fritz Alhoff artikkelissaan ”Germ-Line Genetic Enhancement and Rawlsian Primary Goods”, että ihmisiltä tulisi kerätä rahaa verotuksella tapauksien varalle, joissa arvonnassa valittu ei kykenisi maksamaan parantelusta. Tämä saattaisi tuntua häviäjistä vielä epäreilummalta heidän antaessa rahojaan vastinetta saamatta.

Toisena jakamistapana Alhoff näkee rikkaiden itsensä parantelun sallittuna sillä ehdolla, että he mahdollistaisivat köyhemmille paranteluteknologiaa tarpeeksi, ettei jakoa paranneltujen ja ei-paranneltujen välille syntyisi. Kuitenkin on huomioitava, etteivät kaikki välttämättä haluaisi parannella itseään vedoten esimerkiksi Jumalan sanaan, vaikka heille tarjottaisiin mahdollisuus paranteluun. Antamalla ihmisille valinnanvapauden päättää parantelustaan on mahdotonta estää jako paranneltuihin ja ei-paranneltuihin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisi turhaa pyrkiä antamaan kaikille tasavertainen mahdollisuus paranteluun, koska on eroa onko yksilö omasta tahdostaan ei-paranneltu vai olosuhteiden pakosta.

Regina Suikki, filosofian ensimmäisen vuoden opiskelija

Opiskelijasymposiumin satoa

Maaliskuun ensimmäisenä päivänä 2019 Turun yliopiston filosofian oppiaineen alaisuudessa toimiva UNESCO Chair in Bioethics Suomen yksikkö järjesti opiskelijoille ja muille kiinnostuneille koko päivän kestävän kaikille avoimen seminaarin ”Pitäisikö ihmisestä tehdä parempi?” yhdessä Kulttuurin ja terveyden tutkimusyksikön kanssa. Seminaariin oli mahdollisuus varautua ennalta lukemalla Jenni-Juulia Wallinheimo-Heinosen Joulusaarnan vammaisuuteen liittyvistä kysymyksistä ja filosofisen artikkelin, joka käsittelee parantelun etiikkaa kärkevästi.

Tutkijatohtori Anu Laukkanen Kulttuurin ja terveyden tutkimusyksiköstä avasi monitieteellisen tilaisuuden, jonka aamupäivän osuudessa psykologian oppiaineesta Nils Sandman johdatti yleisön evoluutiobiologian ja parantelun jännitteisiin. Filosofian oppiaineen tohtorikoulutettava ja yksi seminaarin alkuvoimista Mikko Puumala jatkoi evoluutioteemalla ja pohti, onko meillä velvollisuus parannella ihmistä. Mediatutkimuksen tohtorikoulutettava Laura Antola jatkoi esittelemällä meille sarjakuvien supersankareiden ominaisuuksia ja pohtimalla niiden suhdetta paranteluun ja parempaan yhteiskuntaan. Aamupäivän esitykset tiivisti tarkkanäköisesti filosofian tohtorikoulutettava Polaris Koi esittämällä puhujille yhteisiä kysymyksiä heidän esityksissään käsittelemistään aiheista.

Iltapäivän osuus alkoi kulttuurihistoriallisella esitelmällä, kun oppiaineen tohtorikoulutettava Annastiina Mäkilä pohti sitä, miten terveellinen ja normaali voivat normittaa yksilöiden elämää mielenterveyden kysymyksissä. Filosofian tohtorikoulutettava Laura Puumala jatkoi samoilla teemoilla, mutta lähestyi parantelun kysymyksiä erityispedagogiikan lähtökohdista. Iltapäivän esitykset summasi jälleen erinomaisesti Polaris Koi ja kahvitauon jälkeen puhujat Nils Sandmania (ja mediatutkija Kaisu Hynnää, jolle oli joutunut peruuttamaan esitelmänsä) lukuunottamatta kokoontuivat vielä Polaris Koin luotsaamana käsittelemään päivän keskeisiä kysymyksiä.

Tilaisuus keräsi varatun salin lähes täyteen Turun yliopiston kampuksella ja osallistujia riitti koko päivän ohjelman ajan. Oli hienoa huomata, että myös yleisö oli monitieteellinen. Osallistujia löytyi lähes kaikista tiedekunnista, mutta myös yliopiston ulkopuolelta. Yleisön osallistuminen keskusteluihin varmisti monipuolisen käsittelyn esitelmien pitäjien nostamiin kysymyksiin ja aiheisiin. Osa symposiumin osallistujista suorittaa opintosuorituksen seminaariin liittyen ja tämä voi tarkoittaa aiheeseen liittyviä blogikirjoituksia blogissamme myöhemmin keväällä.

Kiitämme kaikkia symposiumiin osallistuneita!

Opiskelijasymposium: pitäisikö ihmisestä tehdä parempi?

UNESCO Chair in Bioethics ja Kulttuurin ja terveyden tutkimusyksikkö järjestävät Turun yliopistossa opiskelijasymposiumin:

PITÄISIKÖ IHMISESTÄ TEHDÄ PAREMPI?

1.3.2019 klo 9.15-16.00
CAL2, Calonia, Turun yliopisto https://www.google.com/maps/place/Calonia/@60.4572465,22.2835421,17z/data=!3m1!4b1!4m5!3m4!1s0x468c76ee11fb0147:0xac9f09f6b04fd232!8m2!3d60.4572465!4d22.2857308
Calonian esteettömyys http://www.turkukaikille.info/php/kartoitus.php?id=220301-019

Geeniteknologia, mindfulness ja superruokavaliot pyrkivät kaikki parantelemaan ihmistä. Millaisia arvovalintoja parantelun mahdollisuus pakottaa meidät tekemään? Tyypillisesti keskustelussa ihmisen parantelusta on keskitytty parantelun moraaliseen sallittavuuteen, eli missä määrin saamme tehdä ihmisestä paremman esimerkiksi muokkaamalla ihmistä geneettisesti. Erilaisten parantelumenetelmien kehittyessä ja tullessa osaksi arkea niistä tulee ehkä helpommin hyväksyttäviä, mutta myös jossain mielessä vaadittuja. Lääkärin on jopa velvollisuus parannella ihmistä. Samankaltainen vastuu on myös opettajalla – molemmat muokkaavat ihmistä muistuttamaan oman aikansa ihanteita.

Antiikin filosofit olivat kiinnostuneita ihmisenä kehittymisestä, itsensä kultivoimisesta hyveellisemmäksi. Miten nykyiset ja tulevaisuuden parantelukeinot muuttavat tätä ihannetta? Onko lupa olla tavallinen, vai tuleeko kaikki käytettävissä olevat keinot hyödyntää parantaakseen itseään moraalisesti, henkisesti, fyysisesti, tai esteettisesti? Ovatko tämän päivän supersankarit tulevaisuuden arki-ihmisiä?  Mihin saa tai pitää tyytyä? Entä millaisia paineita parannella ihmistä esimerkiksi mediassa esitetty kuvasto asettaa? Onko jokin muuttunut? Ihmiskunnalla on nyt uskomaton kyky sekä ylittää itsensä että tuhota itsensä. Onko edelliseen tartuttava, jotta jälkimmäinen voidaan välttää?

Näihin ja moniin muihin kysymyksiin haemme vastausta 1.3.2019 Calonia-rakennuksen CAL2-luentosalissa klo 9.30-15.30. Toivotamme tervetulleeksi erityisesti perustutkinto-opiskelijat, jatko-opiskelijat ja uransa alkuvaiheessa olevat tutkijat.

Tilaisuuden pohjalta on mahdollisuus saada opintosuoritus joko kirjoittamalla lyhyt blogiteksti (1 op) tai essee (2 op). Lisätietoja opintosuorituksista saa tapahtuman lopussa. Tilaisuudesta on mahdollista saada myös luentopassimerkintä. Tiedustelethan opintosuorituksen soveltumisesta opintoihisi omasta oppiaineestasi.

Suosittelemme tutustumaan ennakkoon lyhyeen tiivistelmätekstiin Ingmar Perssonin ja Julian Savulescun kirjasta Unfit for the Future (Persson, Ingmar & Savulescu, Julian 2015, ”Summary of Unfit for the Future”, J Med Ethics, 338–339) SEKÄ Jenni-Juulia Wallinheimo-Heinosen Joulusaarnaan “Vammaisuus ei ole ominaisuus, vaan sarja kokemuksia”
kuuntelemalla (https://areena.yle.fi/1-4280379)  tai lukemalla (https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/12/24/vammaisuus-ei-ole-ominaisuus-vaan-sarja-kokemuksia).

Ilmoittautuminen Mikko Puumalalle mimapuu@utu.fi 22.2.2019 mennessä.

OHJELMA 1.3.2019

9.30-9.40 Aloitussanat

9.40-10.05 Nils Sandman: Mikä on luonnollista?
10.05-10.30 Mikko Puumala: Onko ihmiskunnalla toivoa – tällaisenaan?
10.30-10.55 Laura Antola: “Ole aina oma itsesi, paitsi jos voit olla Batman.” Supersankarit ja ihmisen parantelu.

10.55-11.10 Keskustelu

11.10-12.30 Lounas (omakustanteinen)

12.30-12.55 Annastiina Mäkilä: Hallintaa vai ymmärrystä – Ihmismielen kulttuurinen ja tieteellinen normittaminen lähihistoriallisesta näkökulmasta
12.55-13.20 Laura Puumala: Erityispedagogiikka ja ihmisen parantelu
13.20-13.45 Kaisu Hynnä: Kehon kurittamisesta mielen hallintaan – kehopositiivisuus ihmisen paranteluna?

13.45-14.15 Kahvitauko (omakustanteinen)

14.15-15.00 Paneelikeskustelu
15.00-15.30 Ohjeet opintosuorituksiin

Symposiumin keskusteluja vetää Polaris Koi, filosofian tohtorikoulutettava Turun yliopistosta.

Maailman bioetiikkapäivä – Solidaarisuus rokotekeskustelussa

Järjestyksessään kolmas maailman bioetiikkapäivä 19.10.2018 keräsi mukavan joukon ihmisiä kuuntelemaan ja keskustelemaan solidaarisuuden katkoksista, yhteistyöstä ja rokotuksista. Turun yliopistolla järjestetty tilaisuus toi yhteen moninaisen tutkijajoukon, joka on tarkastellut rokotekriittisyyttä useasta perspektiivistä. Keskusteluja läpileikkaavaksi teemaksi nousi se, kuinka rokotekriittisyys yhdistyy yleiseen yhteiskunnalliseen epäluottamukseen. Kuulematta jättäminen ja huolien väheksyminen ainoastaan pahentavat epäluottamusta rokottamista kohtaan. Ilman solidaarista ja moniäänistä vuoropuhelua voimme tuskin merkittävästi parantaa tilannetta.

Seminaarin aloitti Veikko Launiksen rokottamiseen etiikka käsitellyt esitys. Launis tarkasteli rokotevastaisuuden yhteyttä useisiin kognitiivisiin vääristymiin, kuten status quo -harhaan, laiminlyöntiharhaan ja vahvistusharhaan. Vinoumien seurauksena jätämme huomiotta rokotteiden positiiviset terveydelliset vaikutukset, ja keskitymme valikoiden ainoastaan niiden haittoihin. Samuli Rautava puolestaan käsitteli rokotekielteisyyttä käytännönläheisemmästä lastenlääkärin näkökulmasta. Rautava korosti avoimen, dialogisen keskustelun tärkeyttä kohdatessa rokottamista epäröiviä vanhempia. Jokainen vanhempi välittää oman lapsensa hyvinvoinnista, eikä pakottaminen ole ratkaisu. Margaretha Gustafssonin esitys tarkasteli, kuinka ympäristölliset tekijät ovat rokottamisen ohella tärkeä tapa terveyden edistämisessä. Tehokkain tapa suojautua punkkien levittämiltä taudeilta on kauriseläinten kannan vähentäminen. Kannan Suomeen tulon myötä myös punkkien määrä on kasvanut dramaattisesti.

Veikko Launis esitelmöimässä.

Tilaisuuden toisessa osassa Mikael Lindfelt ja Anna Soveri käsittelivät rokotusasenteiden yhteyttä yleiseen luottamukseen yhteiskunnan instituutioita kohtaan. Samaten käsiteltiin myös hoitohenkilökunnan rokoteasenteita kyselytutkimuksen valossa. Tästä jatkoi Tehyn edustaja Anna Kukka, joka puolusti sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden oikeuksia kieltäytyä rokotteista. Lainsäädännön näkökulmasta tilanne on monimutkainen, eikä kaikilta hoitohenkilökuntaan kuuluvilta voida vaatia ajantasaisia rokotteita. Osalla työntekijöillä on myös terveydellisiä syitä, joiden myötä rokottaminen ei ole mahdollista. Täten asioista onkin sovittava solidaarisesti ja paikallisesti itse työpaikoilla. Päivän viimeinen puhuja oli Johanna Nurmi, joka käsitteli rokotekriittisten vanhempien kanssa tekemiään haastatteluja. Nurmen mukaan epäluottamuksen taustalla on hänen tutkimuksessaan useimmiten omakohtainen negatiivinen kokemus rokotuksista, jonka myötä rokotteita on alettu epäilemään ja etsimään vaihtoehtoista tietoa. Kuulematta jäämisen ja huolien sivuuttamisen kokemukset entisestään vahvistavat rokotekriittisiä asenteita. Nämä omakohtaiset kokemukset herättivätkin keskustelua tapahtuman loppukeskustelussa.

Suomen UNESCO Chair in Bioethics -Suomen yksikkö palkitsi tilaisuudessa myös Global Clinic -järjestön kunniakirjalla ansioituneesta työstään bioetiikan alalla. Vapaaehtoisvoimin toimiva järjestö on edistänyt paperittomien terveydenhuoltoa Suomessa vuodesta 2011 lähtien.

Kiitämme kaikkia maailman bioetiikkapäivään osallistuneita!

Maailman bioetiikkapäivä 2018

Maailman bioetiikkapäivä: Solidaarisuus, yhteistyö ja rokotukset

Perjantai 19.10.2018, Pub 4 –Sali, Publicum, Turun yliopisto

12.00–12.05 Tilaisuuden avaussanat: Susanne Uusitalo, UNESCO Chair in Bioethics 12.05–12:40 Veikko Launis, TY: Rokottamisen etiikka
12.40–13.15 Samuli Rautava, TY: Rokotuskielteisyys lastenlääkärin näkökulmasta
13.15–13.35 Margaretha Gustafsson, ÅA: Punkit, TBE ja borrelia – miten suojautua?

tauko 15 min

13.50–14.00 UNESCO Chair in Bioethics Suomen yksikön jakama kunniakirja ansioituneesta bioetiikkatoiminnasta
14.00–14.35 Mikael Lindfelt, ÅA & Anna Soveri, TY: Rokotusasenteet
14.35–15.10 Anna Kukka, Tehy: Näkökulmia työntekijän rokotuksista potilaiden suojaamiseksi
15.10–15.45 Johanna Nurmi, TY: Solidaarisuuden katkokset ja epäluottamus rokotekriittisten vanhempien kertomuksissa
15.45–16.00 Loppukeskustelu

Tilaisuus on kaikille avoin, tervetuloa!

Elokuvailta Kirjakahvilassa

Kirjoittanut Atte Ojanen
Vincent Freeman, todennäköisyys sydänsairauteen 99 %, odotettu elinikä 30,2 vuotta.

Unesco Chair in Bioethics Suomen yksikkö ja Turun Kirjakahvila järjestivät yhteistyössä bioeettisen elokuvaillan ja keskustelutilaisuuden 26.4.2018. Illan elokuvana näytetty Gattaca (1997) veti Kirjakahvilan täyteen bioetiikasta ja ihmisen parantelusta kiinnostuneita ihmisiä. Tulevaisuuteen sijoittuvassa elokuvassa geenimanipulaatio on jakanut yhteiskunnan kahtia jo syntymästä lähtien hyvä- ja huono-osaisiin kansalaisiin.

Tapahtuman alusti tohtorikoulutettava Polaris Koi Turun yliopistosta. Keskustelua herätti muun muassa se, kuuluvatko geneettiset valinnat vanhemmille tai yksilölle itselleen, vai vaativako ne laajempaa valtiollista säätelyä? Huolta nostivat varsinkin designer-vauvat, joiden nähtiin uusintavan yhteiskunnallista epätasa-arvoa. Samaten myös älykkyyden parantelu nähtiin ongelmallisena määrittelykysymyksenä. Asiaa hankaloitti entisestään se, että useimpia ihmispiirteitä pidettiin seurauksena lukemattomien geenien monimutkaisesta yhteisvaikutuksesta. Yhtenä elokuvan sanomana nähtiinkin se, että parantelussa on aina lopulta kyse todennäköisyyksistä.

Lisäksi keskustelun aiheiksi nousivat potilasyksityisyyteen ja mahdollisuuksien tasa-arvoon liittyvät yhteiskunnalliset kysymykset. Yksityisyyden ja tasa-arvon tärkeydestä huolimatta niiden huomattiin ajoittain olevan ristiriidassa yhteiskunnan edun ja turvallisuuden kanssa. Tärkeänä periaatteena pidettiin sitä, että yksityisyydestä pidetään kiinni, ellei ole syytä olettaa tästä seuraavan merkittävää vahinkoa muille kansalaisille.

Unesco Chair in Bioethics Suomen yksikkö kiittää tapahtumaan osallistuneita!

 

 

Bioetiikkapäivän antia: Sote-uudistus tasa-arvon valossa


19.10. 2017 maailman bioetiikkapäivän luennolle kerääntyi monialainen joukko kuulijoita. Tapahtuman pääpuhuja, bioeetikko Johanna Ahola-Launonen Aalto-yliopistosta ja Helsingin yliopistosta esitteli terveydenhuollon priorisointiin Sote-uudistuksessa liittyvää yksilön valintojen ja yksilön vastuuttamisen problematiikkaa. Ahola-Launonen argumentoi yksilökeskeisyyden olevan ongelmallista tasa-arvon kannalta.

Hoitotieteen professori Riitta Suhonen Turun yliopistosta jatkoi keskustelua kuvaamalla tapoja, joilla Sote-uudistuksessa korostuva yksilön valintojen ja vastuun korostaminen vaikuttaa ikääntyneiden palveluissa ja hoidossa. Molemmat esitelmät herättivät vilkasta keskustelua tasavertaisuudesta terveydenhuollossa.

Kiitämme puhujia ja kuulijoita bioetiikkapäivän annista!