Projektin aineistonhaku on tältä erää ja omalta osaltani jo loppusuoralla, ja kaksi kuukautta on mennyt kuin hujauksessa. Olen penkonut pitkälti Kansalliskirjaston digitaalista materiaalia, joka on niin runsaslukuista, että erilaisten hakuehtojen käyttäminen on auttanut suuresti. Lehtien sisällysluettelot ovat nekin käteviä, kun tarkoitus on kartoittaa potentiaalista lähdemateriaalia. Mikään ei silti nouse tärkeämmäksi tekijäksi aineistonhaussa kuin keskittyvä lukeminen. Aineistonhausta tulee nimittäin nopeasti raskasta, jos lehtiä selaa pikakelauksella ja vain nopeasti silmäillen. Toki aineistonhakuvaiheessa mitään syventävää analyysia ei ole tarkoituksenmukaista tehdä, mutta yleiskuvan muodostaminen esimerkiksi yksittäisestä artikkelista auttaa aineistokokonaisuuksien hahmottamisessa ja tekee ajatustyöstä vähemmän katkonaista. Tällöin myös kyky arvioida sitä, mikä aineisto on olennaista ja mikä ei, on parempi. Toki tässä lopullinen päätösvalta on tutkimuksen tekijällä, sillä vasta käytännän tutkimustyö määrittää aineiston tärkeyttä. Aineistonhakijan poiminnat toimivatkin katsauksena aiheisiin ja kirjoituksiin, joihin tutkija myöhemmin sukeltaa ja suuntaa pintaa syvemmälle.

Projektissa mukana olevat teemat (liha, maito, kala, nahka ja turkikset) ovat mahdollistaneet tutustumisen hyvin moninaiseen kirjoitteluun. Eri aiheisiin perehtyminen on tuonut esiin myös sen, että teemat risteävät keskenään. Jos etsii kirjoituksia maidosta, vastaan voi tulla niin ikään kirjoituksia lihasta ja nahasta. Nahkateollisuuden kautta puolestaan aukeaa kokonainen eläinperäisten tuotteiden kirjo, kun erilaiset nahkaliimat ja -rasvat ovat nekin eläimellistä alkuperää. Liimassa saattoi olla niin kalan uimarakkoa kuin rustoja ja jänteitäkin. Kuten aina, vastaan tulee myös materiaalia, jota ei näiden rajausten puitteissa ole järkevää ottaa mukaan. Se lieneekin tutkimuksenteon ikävin asia, kun kaikkea ei kykene samaan aikaan tutkimaan. Aineistonhaku on kuitenkin parhaimmillaan palkitsevaa, vaikka etsimäänsä ei aina suoranaisesti löytäisikään.

Digitaalisuus helpottaa, mutta sen kanssa on omat haasteensa. Hakusana ”nahka” ei tunnista ”nahka” -alkuisia yhdyssanoja, vaan sellaiset asiat kuin ”nahkatehdas” tai ”nahkavaate” täytyy hakea omina hakuinaan. Samainen haku käy kuitenkin läpi lehden vuosikerran niin vikkelään, että eri hakusanoilla kikkailu kannattaa. Toki kone ei aina tunnista sanoja tekstistä oikein, mutta hakutuloksista tällaiset tapaukset on helppo havaita ja ohittaa. Digitaalisen aineiston saavutettavuus on sen vahvuus, mutta samalla se vaatii käyttäjältään hienoista itsekuria. Aineistoa pitää malttaa myös lukea, vaikka kiusaus klikkailla sivuja nopeasti eteenpäin on olemassa. Kriteereistä huolimatta mukaan tarttuu myös aineistoa, joka myöhemmin rajautuukin pois. Potentiaalinen aineisto ei toisella lukukerralla tai tarkemmalla syventymisellä enää olekaan niin erinomainen juuri tätä projektia ajatellen, ja toisaalta epämääräisempi teksti saattaa osoittautua oikeaksi aarteeksi. Vaikka aineistoja haetaan tietyin teemoin ja rajauksin, mieleen jää huomattavasti isompia kokonaisuuksia. Ne syntyvät niistä lukuisista artikkeleista ja otsikoista, jotka vilahtavat silmien edestä etsittäessä jotain olennaista aineistoa. Ajankuva kasvaakin näin ollen enemmän kuin etsittävien teemojen verran.

Kirjoittaja on UnSus -projektin tutkimusavustaja Eeva Nikkilä