Tiina Hallikainen
Joulu on jo parin päivän päästä. Myös yliopistoyhteisössä joulua odotetaan ja siihen valmistaudutaan monenlaisin miettein. Opiskelijoista monet ovat jo lähteneet joulun viettoon, ja työntekijöistä viimeisimmätkin yrittävät saada hommat kiireen vilkkaa mahdollisimman valmiiksi. Osa iloitsee yhteisestä joulusta perheen ja läheisten kanssa. Joku viettää jouluaan ehkä yksin, kaukana kotoaan ja rakkaistaan. Osalle joulu ei merkitse mitään erityistä, korkeintaan paria ylimääräistä vapaapäivää. Monilla on takanaan töiden tai henkilökohtaisen elämän vuoksi raskas syksy. Ajatus joulusta voi tuntua ahdistavalta eikä sitä tee välttämättä mieli viettää lainkaan.
On mielenkiintoista, millaisia ihanteita jouluun liitetään. Pitäisi olla iloista ja onnellista, rauhaa ja harmoniaa, yhdessäoloa perheen ja läheisten kanssa. Surullista on se, että monet jättävät joulun kokonaan juhlimatta, jos ei esimerkiksi ole sellaista perhettä, jonka kanssa joulua voisi tai haluaisi viettää. Tänäkin jouluna monet Suomessa asuvat kokevat ahdistusta ja tuskaa siitä, kun ei ole ketään, kenen kanssa jouluna olisi: kun kaikki ystävätkin ovat perheidensä kanssa eikä seuraan viitsi tupata eikä ehkä olisi tervetullutkaan. Joulu on itse asiassa aika julmaa aikaa, jolloin tehdään selväksi ero ihmissuhteiden välillä: sinä et ole tarpeeksi läheinen, et tarpeeksi tärkeä, et kuulu meihin, et tänään, et meidän jouluumme. Nähdään sitten uutena vuotena!
