Flavoria® on osoitus todella monialaisesta yhteistyöstä

Mari Sandell

Flavorian avajaisia vietettiin Medisiina D:ssä 27.5. Ilmassa oli iloisen kevätjuhlan tuntua.

Suuri kiitos Flavorian olemassaolosta kuuluu Turun yliopiston nykyiselle rehtorille Kalervo Väänäselle ja lääketieteellisen tiedekunnan dekaanille Pentti Huoviselle, jotka ennakkoluulottomasti kannustivat jatkamaan kohti tuntematonta jo muutama vuosi sitten. Flavoria lähtikin alunperin liikkeelle erityisesti terveysteknologisena tutkimusalustana lääketieteellisen tiedekunnan johdolla.

Lukuisien keskustelujen ja työpajojen seurauksena ymmärrettiin Flavorian mahdollisuudet monialaisena innovaatioalustana. Tuntui luontevalta linkittää ihmisen hyvinvointi kestävän kehityksen haasteisiin, kiertotalouteen ja tulevaisuuden osaamiseen. Flavoriasta innostuivat myös muiden tiedekuntien dekaanit.

Minulla on ilo toimia Flavorian tieteellisen johtoryhmän puheenjohtajana ja jakaa pöytä puheliaan ja innovatiivisen joukon kanssa, jotka edustavat eri tiedekuntia. Jo nyt mukana ovat lääketieteellisen lisäksi kasvatustieteiden tiedekunta, Turun kauppakorkeakoulu, luonnontieteiden ja tekniikan tiedekunta sekä yhteiskuntatieteellinen tiedekunta.

Johtoryhmässä istuvat Hanna Lagström, Marjaana Puurtinen, Riikka Saarimaa, Antti Saurama, Kaisa Linderborg, Tuomas Mäkilä, Helena Siipi ja Tuomo Häikiö. Olemme yhdessä pohtineet Flavorian tavoitteita ja visiota. Näkemyksemme mukaan Flavoria on monitieteinen kestävän kehityksen ratkaisuja tuottava tutkimusalusta.

Marjaana Puurtinen esitteli Flavorian avajaisissa Turku EyeLabsin katseenseurantalaitteita.

Tieteellinen tutkimus etsii vastauksia mm. näihin kysymyksiin

  • Mitkä tekijät ruuan esillepanossa vaikuttavat ihmisen valintoihin?
  • Miten tieto ruuasta muokkaa/muuttaa ruokavalintoja?
  • Miten tukea ja tutkia oppivaa ja asiantuntevaa kuluttajaa ja kansalaista?
  • Miten moniaistinen kokeminen, eli aistimusten yhteisvaikutus vaikuttaa ruokailukokemukseen?
  • Voimmeko ohjata eri aisteja aktivoimalla ruokailijan kestävämpiin ja terveellisempiin ruokavalintoihin?
  • Miten yksilölliset erot aistimisessa vaikuttavat kokemukseen?
  • Mikä on perimän vaikutus ruokamieltymyksiin ja syömiskäyttäytymiseen?
  • Mitkä kaikki tekijät auttavat ihmisiä omaksumaan uusia tulevaisuuden ruokia osaksi arkeaan?
  • Minkälaisia uusia liiketoimintamalleja ruokainnovaatiot mahdollistavat?
  • Miten Flavoriassa syntyvää uutta kuluttajaymmärrystä voidaan käyttää liiketoiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen?

Flavoria on avoin tutkimusalusta. Se kiinnostaa myös muita kotimaisia tutkimusorganisaatioita. Olemme hakeneet yhteistä tutkimusprojektirahoitusta jo tähän mennessä Helsingin yliopiston, Itä-Suomen yliopiston, Tampereen yliopiston, VTTn, Vaasan yliopiston, THLn, Seinäjoen Ammattikorkeakoulun ja Rasekon kanssa. Yhteistyötä työpajojen ja opinnäytetöiden kautta on jo toteutettu niin Luken, Aalto yliopiston, Pyhäjärvi-Instituutin, Satafoodin kuin Turun ammattikorkeakoulun kanssa.

Yrittäjyysasiamies Mikko Pohjola testaili Flavorian moniaistisen tutkimustilan Aistikattilan päätteitä.

Ulkomailla Flavoria-tutkimusinfran käynnistymistä seurataan aktiivisesti niin Euroopassa, USAssa kuin Japanissakin ja yhteistyö suomalaisen tutkimusalustan kanssa kiinnostaa.

Suomen ruokapääkaupunki Turku on luonteva kotikaupunki ruokalähtöiselle tutkimusalustalle. Varsinais-Suomen liitto on nostanut maakuntaohjelmansa painopistealueeksi innovatiiviset ruokaketjut ja Flavoria on osa sitä.  Uskon vahvasti, että Flavoria löytää paikkansa myös Turun yliopiston uudesta strategiasta.

Flavoriaa ovat olleet rakentamassa yliopiston sisällä iso ja innokas porukka kehityspäällikkö Mari Norrdalin luotsaamana. Mukana on ollut Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen lisäksi tulevaisuuden teknologioiden laitos, johtamisen ja yrittäjyyden laitos, lakiasiat, tutkimuksen IT, opetuksen IT, puuverstas, protopaja ja tilapalvelut. Yliopiston kanssa yhteistyötä rakentamisvaiheessa ovat tehneet Business Finland, Sodexo, Elomatic, Fujitsu, Granlund, Helvar, Innogiant, Vincit, SYK, Turku AMK, 6. Aika ja yli 300 ravintola-asiakasta.

Kiitos teille kaikille jotka olette osa tätä unelmaa. Yhdessä tekemisen voima on rajaton kun luomme tulevaisuutta. Tästä on hyvä jatkaa kohti uutta.

Mari Sandell
Kirjoittaja on Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen varajohtaja ja aistinvaraisen havaitsemisen apulaisprofessori lääketieteellisessä tiedekunnassa


Kuvat: Hanna Oksanen.

Categories: Monitieteisyys, Tiede, TutkimusKeywords: , ,

Yksi vastaus artikkeliin “Flavoria® on osoitus todella monialaisesta yhteistyöstä”

  1. Lukijaa auttaisi, jos tekstissä edes yhdellä lauseella selitettäisiin, mikä ihme tämä tällainen Flavoria oikein on…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *