Kuukausi: helmikuu 2020

Turun yliopisto on rakentanut parempaa tulevaisuutta jo sadan vuoden ajan

”Vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle” mahdollisti maailman ensimmäisen suomenkielisen yliopiston syntymisen vuonna 1920. Kaikkiaan 22 040 lahjoittajaa tuki uuden yliopiston perustamista, mikä oli vaikuttava näyttö kansalaisten halusta edistää vapaata tutkimusta, korkeinta koulutusta ja sivistystä Suomessa – ja varsinkin Turussa. Tästä tulevaisuusinvestoinnista olemme saaneet nauttia viimeiset sata vuotta.

Lahjoittajien tuki on ollut Turun yliopistolle tärkeä koko sen olemassaolon ajan. Perustamisvaiheessa ja myöhemmissä varainkeruissa on saatu sekä pieniä että suuria lahjoituksia, jotka kaikki ovat meille tärkeitä. Saatujen summien lisäksi tärkeää on henkinen tuki, se, että yliopistossamme tehtävään työhön uskotaan. Lämpimät kiitokset tuesta!

Continue reading

Turun yliopiston historia on satavuotias tarina yhteisön voimasta

Vesa Vares

Turun yliopisto perustettiin ensimmäisenä suomenkielisenä yliopistona vuonna 1920. Se on nyt kulkenut sadan vuoden kehityskaaren, jossa maailma ja yliopisto sen mukana ovat muuttuneet.

Alkuvaiheessa yliopisto oli riippumaton yksityinen yliopisto, joka korosti kansallismielisyyttä (nimeltäänkin vuoteen 1927 asti Turun Suomalainen Yliopisto) sekä tieteen kaikinpuolista itseisarvoisuutta. Se oli yhteiskunnallisilta näkemyksiltään porvarillinen ja koostumukseltaan hyvin miehinen: henkilökunta lähes kokonaan, opiskelijoidenkin osalta 90-prosenttisesti.

Yliopiston perustamisensa yhteydessä saama muoto johtui historiallisesta tilanteesta ja tuolloin vallinneista arvoista. Hyvin pian muutospaineet alkoivat haastaa yliopiston toimintaa. Sen ehdot olivat oikeastaan alusta asti liian idealistisia omaan aikaansa, tavallaan ”1800-lukulaisia”.

Continue reading

Johtamista vai ei? Ja mikä ihmeen dekaani?

Markus Granlund

Kun mietimme miten Suomi säilyy yhtenä maailman johtavista talouksista, miten Suomi pärjää nyt ja jatkossa kansainvälisessä kilpailussa vastuullisesti ja kestävästi, tarjotaan yleensä ratkaisuksi asioita, jotka liittyvät laajasti ottaen talouspoliittisiin toimenpiteisiin.

Jossain määrin mutta harvemmin tässä yhteydessä puhutaan koulutuksen ja laajemmin sivistyksen merkityksestä. Vielä harvemmin yleisessä keskustelussa viitataan siihen, että hyvällä johtamisella (enkä puhu nyt politiikasta), niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla, voisi olla merkittävä vaikutus koko kansantalouteen.

Hyvän johtamisen tärkeydestä kyllä paasataan, mutta sen kokonaisvaltaista kytköstä yhteiskuntamme hyvinvointiin ei aina tunnisteta. Vai pidetäänkö sitä itsestäänselvyytenä? Enpä usko. Itse näen hyvän johtamisen merkityksen valtavan suurena, koska kaikissa organisaatioissa johtamista on ja tarvitaan. Kuten johtamisguru Peter Drucker aikoinaan totesi, vain kolme asiaa sujuu organisaatiossa luonnostaan: konflikti, sekaannus ja alisuoritus. Kaikki muu vaatii johtamista, tarkemmin ottaen hyvää johtamista. Hyvän johtamisen periaatteita olen pohdiskellut jo aiemmin täällä.

Continue reading

Oppineisuus opetuksessa

Kasvatustieteiden tiedekunnan dekaani Jukka Husu

Jukka Husu

Yliopistot toteuttavat tehtäväänsä tutkimuksen ja opetuksen keinoin ja pyrkivät näin vaikuttamaan yhteiskuntaan. Tiedekorkeakoulujen puheessa tutkimus tulee ensin, sitten mainitaan tutkimukseen perustuva opetus. Järjestys on vakiintunut ja perusteltu.

Tutkimusperustainen opetus edellyttää, että opetettavat oppiainesisällöt perustuvat tuoreeseen ja tutkittuun tietoon. Oppimisen kannalta tärkeää on myös se, että sisältöjä käsitellään niille soveltuvin menetelmin ja vuorovaikutteisesti.

Yliopistossa opetuksen tavoitteet ja sisällöt vaihtelevat paljonkin ja vastaavaa vaihtelua ilmenee myös käytettyjen opetusmenetelmien suhteen. Onko asia todella näin? Kyse ei kuitenkaan ole vain opetuksen sisältöjen ja menetelmien välisestä suhteesta vaan laajemmin akateemisesta asiantuntijuudesta.

Continue reading

Filosofian historia ja ihmisenä olemisen käsitteellisyys

Valtteri Viljanen

Ihmistieteellisen tutkimuksen merkittävimmät saavutukset ovat usein liittyneet sen osoittamiseen, että kulttuurissamme itsestään selvinä välttämättömyyksinä pidetyt ilmiöt ovatkin historiallisten ja monin tavoin sattumanvaraisten kehityskulkujen määrittämiä.

Hans-Georg Gadamerin, Jürgen Habermasin ja Michel Foucault’n kaltaisten ajattelijoiden mukaan ihmistieteiden tehtävä onkin ennen kaikkea lisätä ajattelumme liikkumatilaa antamalla meille välineitä suhtautua kriittisesti siihen todellisuuteen, johon olemme kasvaneet. Näin ihmistieteet voivat tarjota meille mahdollisuuden kysyä, miten meistä on tullut sellaisia kuin olemme ja miten voisimme olla toisin. Ilman tällaista liikkumatilaa on vaikeaa – jos ei mahdotonta – käsittää, millaista tulevaisuutta haluamme olla rakentamassa.

Saattaa tuntua yllättävältä, että edellä mainittu pätee myös siihen, mitä käsitteellä ymmärrämme. Tämä johtuu siitä, että nykyinen käsityksemme käsitteestä on päätynyt määrittämään ratkaisevalla tavalla sitä, mitä ajattelulla ylipäätään länsimaisessa kulttuurissa tarkoitetaan.

Continue reading