Author: Turun yliopisto (page 1 of 2)

Yksityisyyden arvo

Juha Räikkä

Vain harva sanoo, ettei arvosta yksityisyyttä. Jos yritämme nimetä asioita, joita melkein kaikki pitävät hyvänä, yksityisyys ja yksityisyyden suoja kuuluvat varmaankin niihin.

Yksityisyyden suoja on kuitenkin vain yksi tärkeä asia muiden tärkeiden asioiden joukossa. Siksi ei ole yllättävää, että yksityisyytemme piiri saattaa olla kaventumassa. Esimerkiksi lääketutkimus voi edellyttää terveystietojemme luovuttamista tietyille tahoille. Ehkä tähän on hyvät perusteet, vaikka yksityisyys joissakin tapauksissa vähenee. Continue reading

Älä soita tänään – tieteestä puhumisen sietämätön vaikeus

Outi Sarpila

Virkkeeni on pitkä. Niin pitkä, että olen jo kauan sitten unohtanut, mikä alkuperäinen ajatukseni edes oli. Seuraavan lauseen aloitan toisaalta-sanalla. Kyseessä taitaa olla ainakin kymmenes samalla tavalla aloittamani lause tämän yhden puhelinkeskustelun aikana. Puhelimen toisessa päässä oleva toimittajakin alkaa tuskastua. Onneksi emme keskustele suorassa radio- tai TV-lähetyksessä. Continue reading

Ilman ekonomisteja talouselämä on tuuliajolla

Heikki Kauppi

Taloustiede tutkii niukkojen resurssien jakamiseen liittyviä kysymyksiä. Miten työllisyys kehittyy, jos työntekijöiden irtisanomissuojaa heikennetään? Ohjaako sokerivero kuluttajien ruokavaliota terveellisemmäksi? Mitä seuraa, jos korkeakoulutus muutetaan maksulliseksi? Taloustiede antaa näihin kysymyksiin erilaisia vastauksia. Joku vastauksista voittaa ja sillä perustellaan ainakin osittain lopullista talouspoliittista ratkaisua; millainen irtisanomissuoja asetetaan, vaikuttaako sokeripitoisuus elintarvikkeen verotukseen, tai onko lukukausimaksuja. Continue reading

Pohdinnassa Länsirannikon yliopistollinen sairaala

Pentti Huovinen

pedaVarsinais-Suomen, Satakunnan ja Vaasan sairaanhoitopiirit solmivat vuonna 2011 yhteistyösopimuksen, jonka pohjalta muodostettiin Länsirannikon miljoonapiiri. Tulevassa maakuntauudistuksessa tätä kolmen maakunnan muodostamaa, noin 900 000 asukkaan aluetta, kutsutaan yhteistyöalueeksi. Continue reading

Kenen keho on tärkeä?

Lotta Koistinen

Morian leirin olosuhteet asettavat pakolaiset ihmisyyden kategorian ulkopuolelle.

Continue reading

Kaksi promootiokulkuetta

Veli Pekka Toropainen

Seisoin alkukesästä 1990 Aninkaistenkadulla teatterista lainatuissa vaatteissa. Oli Turun yliopiston 350-vuotisjuhlat ja promootiokulkue järjestäytyi konserttisalin edustalla. Ihailimme kuningatar Silviaa, joka promovoitiin kunniatohtoriksi. Hän oli loukannut jalkansa ja joutui kipsin vuoksi ajamaan ohitsemme avoautolla. Kun promovoidut tohtorit jo astelivat mäkeä alas, oli meidän vuoromme liittyä joukon hännille historiallisena kulkueena.

Continue reading

Paikallinen suunnitteleminen on suuri voimavara monikulttuurisuusasioissa

Hanna Heino

Maahanmuuton kasvu on olennainen osa suomalaisten kuntien tulevaisuutta. Miten merkittäviin muutoksiin on varauduttu eri osissa maata?

Maahanmuutosta käyty strateginen keskustelu on suomalaisissa kunnissa hyvin erilaisilla tasoilla. Joutsassa pohditaan, miten kuntaan saadaan integroitua enemmän maahanmuuttajia. Urjalassa on puolestaan vasta avattu keskustelua turvapaikanhakijoiden vastaanotosta.

Vaikka maahanmuutto on kasvanut 2000-luvun alusta tähän päivään asti, se ei silti vielä ole saanut ansaitsemaansa huomiota kuntien tekemissä strategioissa. Olisiko monikulttuurisuuden lisääntyminen kuitenkin asia, jota kunnissa pitäisi pohtia enemmän?
Continue reading

Jääkiekko Euroopassa oli alkuvuosinaan melkoisen elitististä puuhaa

Markku Jokisipilä

Jääkiekon jokavuotiset MM-kisat pelataan tänä keväänä Saksan Kölnissä ja Ranskan Pariisissa. Kölniläisille jääkiekko on tuttua puuhaa. Kölner Haie pelaa kotiottelunsa Euroopan toiseksi korkeimmalla yleisökeskiarvolla ja seura on voittanut Saksan mestaruuden kahdeksan kertaa. Sen riveissä on vuosikymmenten saatossa nähty monia lajin kansainvälisiä huippunimiä, mm. 1970-1980 –lukujen suomalaisille lätkäfaneille Länsi-Saksan paidassa monet kerrat katkeraa kalkkia juottaneet Erich Kühnhackl, Udo Kiessling ja Gerd Truntschka.

Continue reading

Kehityskeskusteluissa aina läsnä sekä yhteisöllinen että yksilöllinen ulottuvuus

Jussi Tapani

Osallistuin jokin aikana sitten seminaariin, jossa luennoitsija luonnehti nykyistä asiantuntijatyötä päivittäisten hankalien tilanteiden harjoitteluleiriksi. Tämä kuvaus tavoitti selvästi kuulijakunnan kokemusmaailman, sillä sen verran hersyvää oli yleisön joukosta kuulunut nauru. Asiantuntijatyölle on tyypillistä, että kohtaamme päivittäin tilanteita, jossa joudumme etsimään luovia ratkaisuja, tarkistamaan sovellettavien pelisääntöjen sisällöt ja sietämään epävarmuutta.

Continue reading

Leikkauspolitiikka kantaa hedelmää ehkä jo vuonna 2034

Antti Veilahti

Valtionvarainministeriön oman Kooma-mallin mukaan nykyisen leikkauspolitiikan tulokset näkyvät suurempana kansantulona vasta vuonna 2034 — jos silloinkaan. 

Continue reading

Older posts