Marraskuu

 

Edit page

Marraskuun uutiskirjeessä mm. Itsenäisestä työskentelystä kampuksella, IT-koulutuksista, kv-tuutorien hausta, tukiopiskelijatoiminnasta ja muista vertaistuen mahdollisuuksista

Itsenäinen työskentely kampuksen tiloissa 2.11. – 17.12.21

Yliopisto toimii koronavirustilanteen vihreällä suojaustasolla, joka mahdollistaa toimintamme lisäämistä lähelle normaalia. Tässä pitkässä viestissäni annan Rauman kampuksen täsmennetyt ohjeet koskien kampuksen tilojen käyttöä opiskeluun liittyvän itsenäiseen ja omatoimiseen työskentelyyn alkaen huomenna ti 2.11. jatkuen 17.12. asti.

Yliopiston ohjeistus tilojen käytöstä (https://intranet.utu.fi/index/koronavirus/Sivut/Tilaohje.aspx): Tilojen omaehtoinen käyttö opiskelutarkoituksiin on sallittua, jos koronaohjeita noudatetaan huolellisesti, ja ellei epidemiatilanne heikkene tai viranomainen ota käyttöön tiukennettuja rajoitustoimia. Tarpeetonta tilojen käyttöä, oleskelua ja lähikontakteja tulee edelleen välttää. Tiloissa olevien palvelujen saatavuudesta kerrotaan kunkin palvelun omilla sivuilla.

Tämän em. yliopiston ohjeistuksen mukaisesti myös etäopiskeluun ja opiskeluun liittyen voi käyttää maanantaista perjantaihin klo 8-19 välisenä aikana Rauman kampuksen tiloja. Muistutan, että Torni-rakennuksen 4. krs on vain henkilöstön käyttöön.

Opiskelijajärjestöjen omat tilat ovat käytettävissä Rauman kampuksella Opekas ry:n tilat ovat puutarharakennuksessa. Järjestöt vastaavat suojatoimien valvonnasta tiloissaan yliopiston tilaohjeiden mukaisesti.

OKL:n kaikkiin opintojaksoihin sisältyy eri määrä OT-työskentelyä. Osa OT-työskentelystä edellyttää laitoksen erityistilojen, koneiden, laitteiden ja välineiden käyttämistä. OT-työskentely laitoksen tiloissa on mahdollista siis vain aina opetussuunnitelman mukaiseen opintojaksoon liittyen.

OT-työskentely Teknika-rakennuksessa

OKL Rauman kampuksen Teknika-rakennuksessa mahdollistetaan OT-työskentely marras-joulukuussa maanantaista perjantaihin klo 8-19 välillä. Palaamme vaiheittain toimintamalliin ennen korona-aikaa, mikä tarkoittaa sitä, että TK-kilta vastaa iltavalvonnasta OT-työskentelyn mahdollistamiseksi. Kulku Teknika-rakennukseen klo 16-19 tapahtuu vain pääovesta, ja jokainen opiskelija merkitsee tuloaulassa olevaan listaan opiskelijanumeron, saapumisajan ja poistuessa lähtöajan. Iltavalvoja tarkistaa tilat klo 18-19. Jokainen työskentelijä huolehtii, että hänen jälkeensä tilat jäävät siistiksi, tavarat ovat paikoillaan, koneet ja laitteet sekä valot sammutettu. Tiloissa huolehditaan, että  työskentelyssä noudatetaan kaikkia annettuja turvallisuuskäytäntöjä ja -ohjeita. Edellytyksenä OT-työskentelylle ovat: allekirjoitettu kulkulupalomake (https://intranet.utu.fi/fi/yksikot/edu/yksikot/okl/opiskelu/opiskelu-rauma/ohjeet/Sivut/home.aspx),  perehdytys välineiden ja tilojen käyttöön sekä osallistuminen turvakävelyyn.

Muistutan vielä:

Vallitsevan koronaepidemian vuoksi maskisuositus on voimassa Turun yliopiston kaikilla kampuksilla ja kaikissa toimipisteissä. Yliopiston tiloissa käytetään aina kasvomaskia, paitsi jos tilassa ollaan yksin. OT-työskentelyssä opiskelija huolehtii itse kasvomaskin hankinnasta. Laitos hankkii maskit vain opetustilanteisiin.

> Kaikki Turun yliopiston ohjeet koronavirustilanteessa

Toivotan kaikille kokemuksellista ja hyödyllistä loppusyksyn opiskeluaikaa kauniilla Rauman kampuksellamme,

Jaana

Opiskelukykypäivä 2021 – yhteistyöllä enemmän

Webinaari 17.11.2021 klo 12.00–15.30 

YTHS järjestää tänä vuonna ensimmäistä kertaa Opiskelukykypäivän. Yhteistyöllä enemmän –webinaarissa nostetaan esiin opiskelukyvyn tärkeys ja kannustetaan huomioimaan sitä edistäviä tekijöitä opiskeluarjessa.  

Opiskelukyky on opintojen etenemisen perusedellytys, ja sen tukeminen on koko opiskeluyhteisön tehtävä. Opiskelukykypäivässä alan johtavat asiantuntijat antavat tietoa opiskelukyvystä ja keinoista ylläpitää sitä. Webinaarissa julkaistaan myös YTHS:n opiskeluterveysneuvotteluopas ja ohjataan sen käyttöön. 

Webinaari on suunnattu opiskelijoille, korkeakoulun henkilökunnalle, opiskelijajärjestöjen aktiiveille, YTHS:n työntekijöille ja muille opiskeluyhteisöjen jäsenille. Opiskelukykypäivä järjestetään jatkossa vuosittain. 

OHJELMA   

12.00        Tervetuloa YTHS:n ensimmäiseen opiskelukykypäivään Johtajaylilääkäri Päivi Metsäniemi, YTHS 

12.10        Mitä on opiskelukyky? Opiskelukykymallin kehittäminen ja sisältö
LT, dos., senioritutkija YTHS Kristina Kunttu

12.40        Mitä opiskelija kaipaa opiskelukyvyn tukemiseen

Hallituksen jäsen Ninni Kuparinen, SAMOK 
Sosiaalipolitiikan asiantuntija Petra Pieskä, SYL

13.00        Opiskelu-uupumuksesta opiskeluintoon – tasapainoilua vaatimusten ja voimavarojen välillä

Akatemiaprofessori Katariina Salmela-Aro, Helsingin yliopisto 

13.45        Tauko 

14.00        Opintojen etenemisen ja opintomenestyksen kulmakivet – tutkittu tieto ja hyviä käytäntöjä

Professori, vararehtori Sari Lindblom, Helsingin yliopisto  

14.45        Opiskeluterveysneuvottelu – yhteistyöllä enemmän opiskelukykyä

Mielenterveys- ja opiskeluyhteisötyön ylilääkäri Tommi Väyrynen, YTHS 

15.15        Opiskeluterveysneuvottelun oppaan julkistaminen

Opiskeluyhteisötyön koordinaattori Jonna Kekäläinen, YTHS

15.30        Tilaisuus päättyy

Ilmoittaudu tästä linkistä 14.11. mennessä. Saat osallistumislinkin sähköpostitse muutamaa päivää ennen tilaisuutta. 

Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille. Voit jakaa kutsua ja ilmoittautumislinkkiä vapaasti! 

Lämpimästi tervetuloa! 

IT-koulutukset opiskelijoille

Yliopiston opiskelijoiden käytössä on laaja valikoima IT-koulutuksia Wistec Online -oppimisympäristössä verkkokursseina.

Wistec Online on verkko-oppimisympäristö, jossa on tarjolla laaja valikoima IT-koulutuksia. Sieltä löytyvät ratkaisut yksittäisiin pulmatilanteisiin, kuten “Miten teen Pivot-taulukon?”, ja nopean ongelmanratkaisun lisäksi voit opiskella kokonaisia aihealueita, esimerkiksi Excelin perusteista jatkotasolle asti. Ympäristö on vapaassa käytössäsi 24/7, ja se on laite- ja selainriippumaton. https://intranet.utu.fi/index/it-koulutukset%20opiskelijoille/Sivut/default.aspx

Hae kansainväliseksi tuutoriksi kevätlukukaudelle 2022

Haluatko kotikansainvälistyä ja tavata ihmisiä eri maista? Keväällä Turun yliopistoon saapuu noin 170-180 uutta vaihto-opiskelijaa ja kaipaamme joukkoomme lisää kv-tuutoreita.

​Jokainen kv-tuutori saa pienryhmän vaihto-opiskelijoita Turun yliopiston ulkomaisista yhteistyöyliopistoista. Vaihto-opiskelijoiden orientaatio järjestetään 4.–5.1. ja 7.1.2022, joten toivomme, että olisit käytettävissä viimeistään 3.1.2022. Huomioithan, että osa vaihtareista voi saapua jo heti vuoden vaihteessa. Uusien kv-tuutorien koulutus pidetään tiistaina 30.11.2021 klo 14.30–16.30 Turun kauppakorkeakoulun OP-salissa. Koulutus on pakollinen uusille kv-tuutoreille ja vapaaehtoinen jo ennestään kv-tuutoreina toimineille.

Lyhyen hakulomakkeen löydät osoitteesta: https://link.webropol.com/s/kv-tuutorinhakulomakekl2022

Lähetäthän hakemuksesi viimeistään sunnuntaina 14.11.2021. Vahvistamme valintasi kv-tuutoriksi sähköpostitse heti hakemusten käsittelyn jälkeen. Kaikki opiskelijat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan kv-tuutoritoimintaan!

Lisätietoa kv-tuutoroinnista saat kv-liikkuvuustiimiltä osoitteestaincoming@utu.fi

Vaihtohaut

Vaihtohaut lähestyvät kovaa vauhtia ja marraskuussa pistetään jakoon Pohjois-Amerikan lukuvuoden 2022-2023 vaihtopaikat! Hauissa ovat syksyn 2022, kevään 2023 ja koko lukuvuoden 2022-2023 vaihtopaikat. Haku tapahtuu sähköisesti SoleMove-järjestelmässä. Hakulomake sulkeutuu haun viimeisenä päivänä klo 23.59. Tämän jälkeen hakemuksia ei voi enää jättää. 

Vaihto-opiskelun mahdollisuuksiin voi tutustua tarkemmin kansainvälisen liikkuvuuden intranet-sivuilla. Löydät siltä mm. hakuohjeet ja pääset tutustumaan vaihtopaikkoihin.

Alla pähkinänkuoressa kuluvan lukuvuoden hakuajat, haussa olevat ohjelmat sekä hakuinfot:

Pohjois-Amerikan haku 9.-23.11.2021

Hakuinfo: Tiistai 9.11.2021 klo 14.15–15.45 – Zoom-linkki
Q&A: Ti​istai 16.11.2021 klo 14-15 – Zoom-linkki 

Haussa olevat ohjelmat:
ISEP-ohjelma
Kahdenväliset vaihtopaikat Pohjois-Amerikassa

Päähaku 13.12.2021-20.1.2022

Hakuinfo: Vaihtoinfoviikko 7.-10.12.2021. Tarkempi ohjelma Intrassa.  

Haussa olevat ohjelmat:
Kahdenväliset vaihtopaikat (paitsi Pohjois-Amerikka)
North2North – ohjelma
Erasmus
Coimbra
Nordplus
Globaali liikkuvuus

Kesäkouluhaku 21.1-4.2.2022

Hakuinfo: Perjantai 21.1.2022
Lisätietoa tulossa myöhemmin.

Täydennyshaut 1.-15.4.2022 & 1.-15.9.2022

Haussa olevat ohjelmat: Haussa aikaisemmista hauista jäljelle jääneet paikat.
Lisätietoa tulossa myöhemmin.

Tutustuthan vaihto-opintoja suunnitellessasi huolellisesti intranetin ohjeisiin.
Lisätietoa saat tarvittaessa osoitteesta ougoing@utu.fi.

Suvi, Lassi, Annukka ja Tarja
Outgoing-tiimi
Kansainvälinen liikkuvuus
S-posti: outgoing@utu.fi

Juttuseuraa ja vertaistukea tukiopiskelijasta

Tukiopiskelijoiden kanssa on mahdollista keskustella luottamuksellisesti opiskelukiireistä, jaksamisesta, uudelle paikkakunnalle muuttamisesta, yksinäisyydestä tai muista mielen päällä olevista kysymyksistä.

Ota yhteyttä tukiopiskelijaan täyttämällä yhteydenottolomake jossa kerrot mm. mistä aiheista haluaisit jutella tukiopiskelijan kanssa. Tukiopiskelija, jonka vahvuusalueet sopivat parhaiten nimeämiisi aihepiireihin, ottaa yhteyttä sinuun noin kymmenen päivän kuluessa (poikkeuksena loma-ajat).
Tämän jälkeen voit sopia tukiopiskelijan kanssa jatkosta tapauskohtaisesti.

YHDESSÄ YHTEISÖNÄ MIELEN HYVINVOINNIN PALASIA YHDISTELEMÄSSÄ

https://sites.utu.fi/mielenpaalla/embed/#?secret=li1CJuuerP

Rauman seurakunnan aktiviteetteja opiskelijoille 2021 syksyllä

Maksuton ja luottamuksellinen keskusteluapu

Oppilaitospastori on kaikkien opiskelijoiden käytettävissä uskontokunnasta tai maailmankatsomuksesta riippumatta. Jos sinua pohdituttaa joku elämän tilanteeseesi liittyvä asia (työt, ihmissuhteet, opiskelu, etc.) ota rohkeasti yhteyttä. Oppilaitospastori tarjoaa luottamuksellista ja maksutonta matalankynnyksen keskusteluapua kaikille yliopistoyhteisön jäsenille (opiskelijoille, jatko-opiskelijoille, henkilökunnalle).

Oppilaitospastorin tarjoama keskusteluapu sopii erityisesti tilanteeseen, jossa et koe tarvitsevasi mielenterveyden ammattiapua, mutta ajattelet, että voisit hyötyä luottamuksellisesta keskustelusta ja kuulluksi tulemisesta vaitiolovelvollisen ja työ- ja opiskeluyhteisöstä ulkopuolisen ihmisen kanssa. Yliopistopappien tarjoama keskusteluapu voi toimia myös kannattelevana tukena sillä välin, kun odotat pääsyä muun ammattiavun piiriin.

Keskustelut voidaan toteuttaa kasvotusten, puhelimitse tai muiden etäyhteyksien avulla. Syksyn aikana tapaamiset kasvokkain onnistuvat esimerkiksi Kalliokamarilla (Kalliokatu 19), ulkona kävelyllä tai muussa yhteisesti sovitussa tilassa, sikäli kuin molemmat osapuolet ovat terveitä ja yleinen tautitilanne ja turvallisuusohjeistukset sallivat.

Oppilaitospastori tavattavissa

Voit erikseen sopia tapaamisen laittamalla viestiä, vetämällä hihasta tai soittamalla.
Milla Voudinlehto, milla.voudinlehto@evl.fi 044 769 1288

Loppusyksyn tapahtumia

Torstaisin Meriristissä 18.30–20 Nuorten aikuisten sähly

30.11 klo 18 Lisää virtaa opiskelijaelämään (Nuortentalo Hallikatu 12)
Yhteistyössä Rauman seurakunnan perheasiainneuvottelukeskuksen kanssa.

Aktiviteetteja ja vertaistukea on tarjolla myös:

  • NYYTIN RYHMÄCHATEISSA

Haluaisitko jutella erilaisista opiskelijan arkea ja elämää koskettavista aihepiireistä porukalla?Ryhmächatit pyörivät tiistaisin ja torstaisin klo 18-20, joihin osallistutaan anonyymisti, maksutta sekä ilman ennakkoilmoittautumista. Teemat vaihtuvat joka kerta! Kurkkaa loppuvuoden teemat ja lisätietoja täältä.

  • MIELENTEKOJA-YKSILÖCHATISSA

mielenTEKoja-chat on uusi, erityisesti tekniikan ja luonnontieteellisten alojen opiskelijoille suunnattu vertaistukikanava. Chatissa voit keskustella kahden kesken vapaaehtoisen vertaispäivystäjän kanssa mistä tahansa mielen hyvinvointiin tai opiskelukykyyn liittyvästä aiheesta. Vapaaehtoiset ovat tehtävään koulutettuja korkeakouluopiskelijoita. Chattiin voi tulla ilman ajanvarausta, sekä palata aukioloaikojen puitteissa aina, kun siltä tuntuu. Toiminta on anonyymi ja maksuton. Chat avataan lokakuun alussa 2021. Lisää chatista ja mielenTEKoja – toiminnasta klikkaamalla tästä!

  • YMPÄRISTÖTUNNE -TAPAHTUMISSA

Huolettaako ympäristön tila? Kenen kanssa huolesta voisi puhua? Kuka ymmärtää ja ottaa todesta? Älä jää hankalien ympäristöön liittyvien tunteiden kanssa yksin! Vertaistuelliset, ammattilaisten ohjaamat Puhutaan ympäristötunteista -tapahtumat syksyn aikana sisältävät viiden viikon Whatsapp-ryhmän alkaen 14.10, kaikille avoimet työpajat Zoomissa 27.10. & 29.11. sekä Zoomissa kokoontuvan viiden kerran ryhmän alkaen 4.11. Lue lisää tapahtumista täältä!

  • ELÄMÄNTAITOKURSSILLA VERKOSSA

Pohditko, miten jaksaa paremmin opinnoissa ja arjessa? Tai millaista on edes omannäköinen elämä ja itselle hyvä arki? Tule mukaan Elämäntaitokurssille, jossa viiden viikon ajan käsitellään yhdessä arjen- ja elämänhallinnan sekä itsetuntemuksen teemoja tiedon, tehtävien sekä tuen avulla porukassa. Ryhmä toteutuu 1.11.-2.12.2021 ja ilmoittautuminen ryhmään alkaa 4.10.2021. Lue lisää ryhmästä ja ilmoittaudu mukaan täältä! 

  • MIESTEN VUOROILLA

Miesten vuoro –vertaiskeskustelutuokioissa jaetaan yhdessä ajatuksia ja tuntemuksia miesten kesken etäyhteyksin kerran viikossa ajanjaksolla 22.11. – 17.12.2021. Lisätietoja tulossa lähempänä nettisivuillemme. Toimintaa toteutetaan osana mielenTEKoja.

Pohditko mistä saisit tietoa ja taitoa itsemyötätuntoon tai jaksamiseen?

  • JAXUHALEISTA KONKRETIAAN – WEBINAARI JAKSAMISESTA 23.11. KLO 15.00-16.30

Webinaarissa puhutaan jaksamista tukevista konkreettisista keinoista ja levähdetään hetki lempeän palautumisharjoituksen äärellä. Webinaari on avoin kaikille opiskelijoille. Webinaarissa aihetta käsitellään myös erilaisten harjoitteiden avulla. Flinga-työskentely on vapaaehtoista, voit myös tulla vain kuulolle. Lopussa on varattu aikaa kysymyksille. Webinaari on maksuton eikä siihen tarvitse ilmoittautua etukäteen. Lisätietoja ja linkki webinaariin.

  • YKSINÄISYYTTÄ KOKEVALLE TAI OMAA PAIKKAANSA OPISKELUYHTEISÖISSÄ ETSIVÄLLE MONIPUOLISIA SISÄLTÖJÄ

Onko sinulla yksinäinen olo? Tunne siitä, että ei oikein tunnu löytyvän omaa paikka opinnoissa ja kaveripiiriä, johon kuuluisi? Kenties mieltäsi kaihertaa ajatus siitä, että olet erilainen kuin muut? Yhdessä yhteisöksi -hanke on tuottanut monipuolisia sisältöjä, joiden avulla voit saada erilaisia näkökulmia yksinäisyyteen ja yhteisöllisyyden kokemukseen opiskelijana. Muun muassa näitä teemoja käsitellään monipuolisissa sisällöissä, jotka pitävät sisällään useita videoita, podcasteja, blogeja ja myös yhteisöllisen soittolistan Spotifyssa. Esimerkiksi:

·       Video: Opiskelijan yksinäisyys – miltä se tuntuu?

·       IG-live Laurea * Nyyti 26.3.2021: Yksinäisyys etäopiskelussa

·       NYYTICAST #38 & #37 Kuka saa kuulua joukkoon? Osa 1 ja osa 2

·       Blogi: Milloin olen riittävän hyvä? Milloin kelpaan kaveriksi?

·       Yhteisöllisesti opiskelijoiden ehdotusten pohjalta koottu soittolista: Voimabiisit yksinäisyyttä kokeville opiskelijoille

Löydät kaikki materiaalit kootusti Yhdessä yhteisöksi -hankkeen materiaalipankista. Täältä materiaalipankkiin!

  • OPINTOIHIN PALAAVALLE OMA KOKONAISUUS

Oletko palannut tauon jälkeen opintoihin? Kenties pohdit, mihin voisit itse vaikuttaa, jotta opintoihin paluu olisi lempeä ja tapahtuisi omien voimiesi mukaan. Opintoihin palaajan paketti sisältää tietoa, tukea ja harjoitteita opintoihin paluun tueksi. Materiaalia on teksti- ja videomuodossa. Voit käydä Opintoihin palaajan paketin osioita haluamassasi järjestyksessä ja omassa tahdissa. Voit valita kiinnostuksesi ja tarpeesi mukaan sinulle sopivimmat osiot tai käydä halutessasi kaikki osiot läpi. Opintoihin palaajan paketin löydät täältä!

  • UUSI OPAS KOHTAAMISIIN

Vertaismentorina korkeakoulussa – Mentorin opas perehdyttää lukijansa mentoroinnin periaatteiden lisäksi tasavertaisen ja arvostavan kohtaamisen lähtökohtiin. Opas sisältää käytännönläheisiä esimerkkejä ratkaisukeskeisistä kysymyksistä, joilla vaihtaa näkökulmaa sekä konkreettisia harjoituksia ja vinkkejä vertaismentorina toimimisen tueksi. Opas pohjautuu Takaisin opintoihin -hankkeen vertaismentorointiin, mutta se soveltuu käytettäväksi muuhunkin vertaisuuteen pohjautuvaan toimintaan opiskelijayhteisöissä. Oppaan voit ladata tästä linkistä!

Haluaisitko päästä vaikuttamaan jakamalla kokemuksiasi tai vastaamalla kyselyihin?

  • JAA KOKEMUKSESI JA TUE MUITA

Olisiko sinulla tarina kerrottavana myötätunnosta, jaksamisesta tai minuuden ja identiteetin rakentamisesta erilaisten vaikutteiden ja normien ristipaineessa? Opiskelijoiden omakohtaiset tarinat kuuluvat verkkosivujemme suosituimpiin sisältöihin. Voit jakaa meille tarinasi, milloin ja mistä aiheesta tahansa, mutta tällä hetkellä etsimme erityisesti tarinoita lokakuun ja marraskuun someviestintäämme. Voit kirjoittaa nimimerkillä tai omalla nimelläsi. Myös muut aiheet kuin edellä listatut syksyn viestintäteemat ovat tervetulleita. Inspiroidu muiden tarinoista ja kirjoita omasi!

  • OPPIMISEN DIGITYÖVÄLINE -KYSELY OPISKELIJOILLE

Onko opiskelu sinulle vaikeaa? Käytätkö oppimista helpottavia sovelluksia tai muita apuvälineitä tai kaipaisitko sellaisia? Vastaa kyselyyn! Kyselyn kautta saat tietoa erilaisista oppimista tukevista digityövälineistä ja muista apuvälineistä. Vastaamalla autat tuottamaan tietoa oppimisen apuvälineiden käytöstä ja käytön mahdollisista esteistä, jotta mahdollisimman moni voisi hyötyä niistä. Kyselyyn vastaaminen tapahtuu nimettömästi ja vie arvioilta 5-10 minuuttia. Kyselyn toteuttaa: Kuntoutussäätiön Oppimisen tuen keskus, Erilaisten oppijoiden liiton Apuvälinekeskus ja Nyyti ry. Lisätietoja ja linkki kyselyyn täällä!

Lisätietoja meistä:

www.nyyti.fi

www.facebook.com/nyytiry https://www.instagram.com/nyytiry/

Current study issues in English

Independent working on Rauma campus during 2.11.-17.12.21

Independent use of University facilities is possible if all coronavirus precautions are followed and, if the epidemic situation does not worsen nor new regulations render this impossible. Unnecessary use of facilities and close contacts are to be avoided. https://intranet.utu.fi/index/instructions-on-coronavirus/Pages/Facilities.aspx The facilities can be used for independent studying and group work while observing safety measures. All the study modules in the Department of Education include a varying amount of independent work. Some of this work requires the use of the department’s special facilities, machinery, equipment and tools. Independent use for remote studying  and independent studying/working Monday to Friday between 8 am and 19 pm at the Rauma campus.  Independent working is available on Rauma campus during 2.11. – 17.12.21. All facilities are available if there is no reservations for lessons. One exception: the 4. floor in Torni building is only for personnel.

Independent working in the Teknika building

We will return to the operating model before COVID-19 step by step, which means that TK-Kilta will take care of the night overseeing to enable independent work. Access to Teknika building is only from the main door at 16:00-19:00 and every student marks down their student number, time of arrival and time of departure to the list at the arrival hall. Night overseer will check the spaces at 18-19. When leaving Teknika, every independent-worker makes sure that the working space is clean, every item is at the right spot, machines, devices and lights are turned off. The night overseer will make sure that all given safety policies and instructions are followed. The prerequisites for independent work are: Signed admittance handout  (https://intranet.utu.fi/fi/yksikot/edu/yksikot/okl/opiskelu/opiskelu-rauma/ohjeet/Sivut/home.aspx), introduction to the use of equipment and working spaces and participation to safety walk.

The student organisations’ own facilities can be used: Garden building (Opekas) at the Rauma campus. The organisations are responsible for observing the safety measures at their facilities according to the University’s facility instructions.

Furthermore , I point out that Everyone should wear a face mask in the shared indoor facilities at our campus. Department of Teacher Education offers face masks for lessons, but students take care of this acquisition for independent working. https://www.utu.fi/en/information-on-coronavirus

Safe working and enjoy of working to everybody,
Jaana

PSP Instructions / Peppi

Here you can find instructions for editing the PSP in Peppi. The study plan has been automatically created for you in the system and your task is to check and update it if necessary.  https://blogit.utu.fi/uutiskirje/wp-content/uploads/sites/570/2021/10/PSP-instructions_Rauma.docx

Terveisin / Best Regards

Opintoasioiden väki / Student Affairs

oporauma@utu.fi